Kieli solmussa ja vähän muutakin

Meidän ayimme on laittanut meille nyt kahdesti ruokaa. Oikein hyvää on ollut ja myös tytöt ovat syöneet hyvällä ruokahalulla. Vaikka ruoanlaitosta normaalisti pidänkin ja täällä olin ajatellut kokkailevani normaaliin tapaan, on ruoanlaitosta tullut jollain tavalla vähän ahdistavaa. Tuntuu, että mielikuvitus loppuu kesken, kun niitä tuttuja, paljon käyttämiäni ruoka-aineita ei vain löydy. Lisäksi kaikki länsimaiset ruoka-aineet ovat luonnollisesti hyvin kalliita. Ruoanlaittoon liittyvät välineet ja astiat ovat myös aika vähissä, sillä muuttokuormamme ei ole saapunut. Meillä on tasan neljä lautasta, joilta syömme: kaksi Pikku Myy- ja kaksi Nalle Puh -lautasta. Muovisia tietenkin. Kattiloita, paistinpannuja ja uunivuokia on myös yksi kutakin. Sen sijaan riisinkeittimiä meillä on nyt kaksi. Ihan kaikkea ayimme ei siis ymmärrä, kun perjantaina sanoin, että käymme viikonlopun aikana ostamassa hänelle riisinkeittimen. Hän oli myös käynyt ostoksilla ja nyt sitten voimme keitellä riisiä isommallekin porukalle. Riisinkeitin on jokaisen ayin "must have", jos he laittavat ruokaa. Itse en ole perehtynyt moisiin kapistuksiin vielä ollenkaan ja ehkä vähän haasteellistakin, kun käyttöohjeet ovat vain kiinaksi. Täytynee joskus mennä kurkkimaan olkapään yli kun Lishi kokkailee, jos vaikka saisi uusia ideoita.

Muuttokuormasta kaipailen tällä hetkellä eniten ah niin rakasta kahvinkeitintä ja tyttöjen leluja. Aikaiset aamut huonosti nukuttujen öiden jälkeen ovat huomattavasti vaikeampia ilman kupillista kahvia. Sadepäivänä kuten tänään, tunnit kuluvat todella hitaaaaaaaasti tyttöjen kanssa, kun leluja ei juurikaan ole. Samat palapelit ja kirjat taitavat tympiä yhtä paljon sekä äitiä että tyttäriä. Eikä tämä äiti ole niin luova ja super, että jatkuvasti jaksaisi tai keksisi jotain kehittävää ja kiinnostavaa aktiviteettia lapsilleen. Katselin juuri kymmenen päivän sääennustetta ja näyttäisi, että ilmat ovat myös kylmenemässä. Tänään oli selkeästi viileämpää ja satoi, ei mikään t-paita-keli. Tästäkin syystä muuttokuorma olisi kiva saada pikaisesti, meillä kun ei matkalaukuissa tullut paljoa muuta kuin kesävaatteita.

Vaatteista puheenollen on ollut varsin mielenkiintoista seurata kiinalaisten pukeutumista. Jos menet Suomessa tiettynä vuodenaikana, tiettynä kellonaikana tiettyyn paikkaan, sanotaan vaikka ostoskeskukseen, ihmiset ovat pukeutuneet suht samalla tavalla. Täällä voit nähdä suuri piirtein kaikkea yöpaidan ja lyhyen paljetti-bilemekon väliltä. Järisyttävän muotitietoisia ja tyylitajuisia kiinalaiset eivät tunnu olevan, edes täällä Shanghaissa. Tai sitten se mikä on muodikasta ja tyylikästä eroaa siitä, mikä muodikasta ja tyylikästä länsimaissa. Korkokenkiä näkee myös aika harvoin vaikka vaatetukseen ne sopisivatkin.

Osa tyttölapsista puetaan sellaisiin hörhelöunelmiin (=kauheuksiin), että suorastaan äklöttää. Samassa vaatteessa voi hyvin olla pitsiä, paljetteja, rusetteja, helmiä ja rimpsuja sekä röyhelöitä. Ulkoiluvaatteita ei lapsille kovin helpolla löydä, ainakaan sellaisia, millä voisi rymytä kostealla säällä. Talvi/toppahousut tuntuvat olevan topattuja collegehousuja, jotka imevät kaiken veden sienen tavoin. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että paikalliset lapset eivät taida ulkoilla sateisilla ja kylmillä säillä. Tätä aavistellen hankinkin sadeasut, vedenpitävät kengät ja talvivaatteet jo Suomesta. Viisas minä. Satakoon siis ihan mitä tahansa, me ulkoillaan.

Tänään oltiin toista kertaa muskarissa ja tosi mielellään tytöt sinne lähtivät. Vauhtia ja ääntäkin alkoi jo löytymään ja saimme myös kutsun V:n työkaverin pojan 1v -synttäreille. Muskarissa oli siis tosi kivaa, ainakin kahteen viimeiseen biisiin saakka. Niiden hidas tempo ja surumielisyys olivat meidän herkkis-C:lle tällä kertaa vähän liikaa. Raasu alkoi parkumaan aivan lohduttomasti eikä millään meinannut rauhoittua. Ja syynä se, että laulut olivat niin surullisia. Ei tämä sinänsä mitään uutta ollut, sama on tapahtunut aiemminkin molempien kohdalla. Meillähän ei ole voinut kuunnella esim. Lapin äidin kehtolaulua aikoihin, sillä suupielet painuvat valaspäin ja alahuuli alkaa väpättämään välittömästi. Mutta kaikista pahin itkettäjä on Hymni Rakkaudelle - laulu jonka ystävämme esitti aikoinaan meidän häissä. Ei tarvitse kuulla kuin ensimmäiset nuotit ja kumpainenkin jo itkee. Hassuja herkkiä tyttöjä meillä.

Meillä oli äsken ensimmäinen kiinan kielen tunti. Opettaja tuli tänne kotiin tyttöjen nukahtamisen jälkeen ja puolitoista tuntia yritettiin väännellä kieltä eri asentoihin. Äänteet ovat niin vaikeita ja niin lähellä toisiaan, että en tiedä miten koskaan (tässä ajassa) oppisi edes lausemaan sanoja ymmärrettävästi. APUA. Ja lausuminen on vaan yksi asia. Sitten olisi se kielioppi ja viimeisenä kirjoitus. Näin ensimmäisen tunnin perusteella on jo helppo ymmärtää miksi täällä on paljon vuosia Kiinassa asuneita länkkäreitä, jotka eivät puhu Kiinaa käytännössä ollenkaan. No, vielä en kuitenkaan aio masentua täysin ja perjantaina jatketaan.