Tänään päätimme, että lähtö on sitten 11.10. Eli kolme
viikkoa ja kolme päivää ja sitten mennään! Aika hurjaa! Nyt ensimmäistä kertaa
tuntuu, että jännittää.. Vaikka on koko ajan tiennyt, että todennäköisesti juuri
tuolla viikolla lähdetään, asia konkretisoituu vasta nyt. Tajuaa, että ei näitä
päiviä enää ole kovin montaa jäljellä. Olisi monta asiaa mitä haluaisi vielä
tehdä ja ennen kaikkea monta ihmistä, joita haluaisi nähdä. Mutta kun on
pakkaamista, asioiden järjestelyä, byrokratiaa.. että kaikkea ei vain ehdi.. Ja
se tarkoittaa, että näille asioille, paikoille ja ihmisille täytyy jättää
hyvästit mielessään. Ehkä se on helpompaakin, en ole koskaan ollut hyvä
sanomaan heippa.
Miltähän se tuntuu, kun koko elämä on pian pakattu
laatikoihin – ruskeisiin, mitkä menevät varastoon ja valkoisiin, mitkä lentävät
perässämme Kiinaan? Miltähän se tuntuu, kun sulkee oven perässään ja lähtee,
pois omasta kodista? Ja ennen kaikkea, miltähän se tuntuu meidän pienistä tytöistä?
Heidän maailmassaan ei ole kuin tämä yksi koti, missä kaikki on tuttua ja
turvallista. Kohta se selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti