torstai 28. helmikuuta 2013

Syöpäkyliä ja keuhkokuumetta

Jokaikinen päivä saan lukea Shanghai Dailystä Kiinan ympäristökatastrofeista. Saastuneesta maasta, ilmasta ja vedestä. Kiinassa on ainakin 247 kylää, joissa syöpää esiintyy harvinaisen paljon ja syynä on nimenomaan ympäristön pilaantuminen. Kiinan pohjavesivarannoista huolestuttavan iso osa on turmeltu. Vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 200 kaupunkia ja tämän tutkimuksen mukaan Kiinan pohjavesistä 55% on joko huonolaatuista tai erittäin huonolaatuista. Ympäristöongelmista siis puhutaan mediassa. Mutta ihan kaikkea ei kansalle kuitenkaan uskalleta kertoa. Maaperän pilaantumisesta tehdyt tutkimukset on nimittäin julistettu valtion salaisuuksiksi. Ja mitä tästä voidaan päätellä? Tilanne lienee siis varsin katastrofaalinen, jos todellista tilannetta ei voida paljastaa.  

Autossa istuessa näkee kaikenlaista. Täällä ihmiset perustavat omia pieniä kasvimaitaan pienillekin maatilkuille. Isojen, monikaistaisten autoteiden viereen. Ja kasteluvedet otetaan viereisestä joesta, jonka vesi on järkyttävän likaista. Ja sitten ne kasvikset syödään itse tai myydään markkinoilla ja kadunvarsilla. Luulisin, ettei saastuneessa maassa kasvava ja saastuneella vedellä kasteltu salaatinlehti voi olla kovin terveellistä. Siispä minä kuorin ja liotan kasviksia soodavedessä ja ostan koko ajan vain entistä enemmän luomua. Vaikka en voi olla varma takaako sekään turvallisempia tuotteita. Ehkä paremman mielenrauhan.

Taannoin eräässä facebook-ryhmässä, johon kuulun, oli keskustelua suomalaisesta maidosta. Siitä, kuinka epäterveellistä suomalainen rasvaton maito on. Miten se aiheuttaa sitä ja tätä. Kuinka osa äideistä ei missään nimessä halua juottaa sitä omille lapsilleen. Jälleen kerran täytyy todeta, että kyllä Suomen ja suomalaisten ongelmat tuntuvat pieniltä. Ja nämä keskustelut lähinnä huvittavilta.  

Taidan olla näissä ympäristöasiaoissa yliherkkä. Suurin osa expaateista ei tunnu näitä asioita kovin paljoa mietiskelevän. Vai onko se niin, että näihin asioihin ajan kanssa turtuu? Minulle tämä asia on toistaiseksi vähän vaikea ja itseasiassa ainoa asia, mikä täällä Shanghaissa asumisessa tökkii. Ja syy siihen, miksi en voi kuvitella asuvani täällä vuosikausia. Voihan se olla, että mielipide muuttuu, kun säät vähitellen lämpenevät. Talvi kun on ilmansaasteiden kannalta pahinta mahdollista aikaa.

Ja sitten ne lapset.. Viikonloppuna alkanut perusflunssa osoittautui sitten vakavammanlaatuiseksi. Maanantaina aamulla totesin C:n kuumeen vain nousevan päivä päivältä ja yskän alkavan kuulostaa aika uhkaavalta. Siispä kävimme iltapäivästä "omalla" klinikalla, josta meidät passitettiin sairaalaan tutkimuksiin. Jälleen kerran, melkoinen itkuhuuto-showhan siitä tuli. C:lta piti ottaa keuhkoröntgenit, antaa pissanäyte ja sormenpäästä verikoe. Pyysin, jos päästäisiin ennen verikoetta röntgeniin mutta eihän siitäkään meinannut tulla mitään. Itku alkoi jo siinä vaiheessa, kun piti takki ja mekko riisua ja laittaa sairaalakaapu päälle. Seuraava huuto tuli siitä, kun piti mennä röntgenhuoneeseen. Jostain kumman syystä C saatiin aseteltua jakkaralle vielä ihan kohtuullisen hyvin. Mutta sitten.. Röntgenhoitajat sanoivat, että minun ja O:n pitäisi mennä viereiseen huoneeseen kuvanoton ajaksi. Haha. Niin varmaan. Sanoin heti, että kuvan ottaminen ei tule onnistumaan, jos minä poistun huoneesta. Meillä kun ei ole saanut edes kotona laittaa tyttöjen huoneen ovea kiinni illalla, tai tytöt menevät paniikkiin. 


Matkalla röntgeniin. Sairaalakaapu päällä
ja possu tiukasti kainalossa..

Yritin kuitenkin suostutella O:ta menemään viereiseen huoneeseen katsomaan ikkunan läpi kuvanottoa. VIRHE. Siitä ehdotuksesta se tuplahuuto sitten alkoi. Oli siinä kiinalaisilla taas kerran ihmettelemistä. O meni aivan hysteeriseksi pelkästä ehdotuksestani ja sen jälkeen tietenkin myös C purskahti itkuun. Kumpikin huusi, itki ja kieriskeli maassa. Ja ne pölvästit kiinalaiset tulivat "auttamaan". Ja siitä se huuto edelleen vain yltyi. En ymmärrä. Kiinalaisilta puuttuu joku kyky tulkita lasten käytöstä. He eivät jotenkin tajunneet, että lapset huusivat pelosta, eivät kiukutellakseen. Yksikin hoitaja yritti väkisin raahata O:ta sinne viereiseen huoneeseen, kun yritin sillä hetkellä saada C:tä rauhoittumaan. Miten mahtava idea! No, kuvat saatiin lopulta otettua mutta huoneessa oli C:n lisäksi myös O ja minä. Seuraavat huudot saatiin tietenkin sormenpäästä otetusta verikokeesta ja myös haavan päälle jätetystä laastarista. Onneksi oli Ipad mukana. Se auttaa myös hysteeristen lasten tyynnyttelyssä erittäin hyvin.  


I <3 Ipad. Tytöt odottamassa kyytiä kotiin sairaalan aulassa.. 

Diagnoosina oli keuhkokuume molemmissa keuhkoissa. Tulehdusarvot olivat jonkin verran koholla mutta ei hälyttävästi, joten tauti lienee viruksen aiheuttama. Ja se on loistava uutinen! Antibiootit aloitettiin kuitenkin, sillä varmuutta taudin aiheuttajasta ei ole ja bakteerin aiheuttama keuhkokuume on kai sitten vakavampi juttu. Klinikalla lääkäri kuuli myös O:n yskivän ja sanoi, että jos kuume nousee, on hänet tuotava myös näytille. Eilen aamulla kuumetta oli ja yskäkin pahentunut selkeästi. Siispä kävimme taas omalla klinikalla. Sovimme odottavamme vielä päivän ennen antibiootin aloittamista, sillä kuume oli laskenut ja keuhkot kuulostivat yskästä huolimatta vielä ihan hyviltä. No, tänä aamuna kuumetta oli edellisiä päiviä enemmän ja lapsikin alkoi olla aika vaisu, joten käymme hakemassa antibiootit myös toiselle lapselle. Ja palatakseni vielä Kiinan ympäristöongelmiin.. En voi olla miettimättä mikä vaikutus ilmansaasteilla on ollut tyttöjen melkein koko talven kestäneeseen yskään ja nyt keuhkokuumeeseen. Varsinkin, kun tuota infektioastmaa on ollut. 


Tänään siis vietämme neljännen päivän sisätiloissa. Harmittaa, sillä tällä viikolla olisi ollut ihania ulkoiluilmoja. Ilmanlaatu on ollut aika hyvä, aurinko paistaa ja lämpöäkin reilut 15C. Kevät, se on nyt täällä! Onni on, että täällä Shanghaissa saa hoidettua ruokaostokset kotisohvalta käsin. Ei tarvitse nälkään nääntyä vaikka kotoa emme pääse tyttöjen kanssa poistumaan.


Ruokatilauksia Fieldsiltä. Kiinalaiset mansikat ovat muuten jumalaisen hyviä..
  

maanantai 25. helmikuuta 2013

Only in China

Muutama ilta sitten melkein tikahduin nauruun lukiessani Shanghai Dailya. Siinä kerrottiin, että valtiovalta haluaa tehdä jotain Kiinan julkisten käymälöiden siivottumuudelle. Siinä ei vielä mitään hassua ole, sillä ne vessat ovat monesti todella karmaisevassa kunnossa. Sellaisessa, että vessaan en mene itse kuin vasta äärimmäisessä hädässä. Lasten kanssa liikkuessa vessojen välttely on valitettavasti aika mahdotonta ja sanotaan vain, että.. kaikenlaista on tullut nähtyä. No, nyt sitten on annettu ensimmäinen ehdotus julkisten vessojen siisteysstandardista. Ja jotta asioita voidaan parantaa ja standardi luoda, tulee asettaa puhtaudelle tietenkin jonkinlainen mittari. Ja millä kiinalaiset ovat ajatelleet mittaavansa vessojen siisteyttä? No tietysti kärpästen ja matojen määrällä! Ehdotuksessa oli määritelty hyväksyttäväksi kärpästen määräksi 3 kärpästä/m2 ja matoja ei saisi löytyä ainuttakaan. Että sellainen standardi. Mitenköhän tämän standardin toteutumista aikanaan on takoitus valvoa? Palkataanko vessoihin virallisia kärpästen ja matojen laskijoita? Saisihan siinä taas muutaman kiinalaisen työllistettyä..  ;) Mutta tosiasiassa, vaikka kärpäset ja madot varmasti kertovat jotain vessan siisteydestä, ainakaan nyt talvella en pitäisi niiden määrää kovin luotettavana mittarina. Neljän kuukauden kokemuksella voisin sanoa, että Kiinan vessoissa ei ole niinkään ötökkäongelmaa vaan ennen kaikkea haiseva eriteongelma.
 
Shanghai Daily raportoi laajalti maassa tehdyistä rikoksista ja niistä saaduista tuomioista. Kiinan oikeuslaitoksen jakamat tuomiot eroavat aika tavalla suomalaisista. Eipä muuten huvittaisi olla Hannu Kailajärvi Kiinassa. Shanghai Dailyssä oli nimittäin juttu naisesta, joka oli saanut petoksesta kuolemantuomion. Raha on siis todella arvossaan tässä maassa.
 
Autossa istuessa tuntuu, että Shanghaissa rakennetaan kaikkialla, koko ajan. Nyt kun olemme olleet täällä sen 4kk, olen huomannut, että rakennustyöt eivät etene aina kovin ripeään. Meidän compoundin viereen ollaan rakentamassa uutta compoundia. Yli 20-kerroksisia megakerrostaloja on varmasti kymmenisen kapaletta mutta näiden kuukausien aikana ei kovin paljoa ole tapahtunut. Jossain vaiheessa työmaalta kuului vielä ääniä mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Kadun varteen on kuitenkin ilmestynyt iso mainos asunnoista, että kai niiden on joskus tarkoitus valmistua. Täältä löytyy myös isoja, lähes valmiita rakennuksia, jotka on jostain syystä jääneet viimeistelemättä. Ja sitten ne ovat rapistuneet. Suunnitelmat muuttuvat. Myös keskeneräisiä, isoja siltoja liittyminen on useampia. Sillat vain loppuvat kesken, eikä nähtävissä ole merkkiäkään, että niiden rakentamista olisi tarkoitus jatkaa lähitulevaisuudessa.



Tytöt odottavat innolla kesää ja pihan uima-allasalueen avautumista. Taustalla
maisemat pilaava rakennustyömaa, joka ei paljoa ole edistynyt..
.


Uuden vuoden juhlinta päättyi virallisesti eilen Lyhtyjen Juhlaan. Kävimme lauantaina aamusta tyttöjen kanssa ihailemassa lyhtyjä Yu Yuanissa, missä olemme käyneet kerran aikaisemminkin. Ja meillä oli tosi kiva reissu. Leivoin meille aamulla evässämpylät ja tytöille otettiin termariin lämmintä kaakaota. Eihän retki ole mitään ilman kunnon eväitä.



Sämpylöitä juusto-kinkkutäyteellä. Hyviä olivat vaikkakaan
eivät kovin kauniita.. :)



Aurinko paistoi, oli aika lämmintä ja kirsikka- ja luumupuiden kukat olivat alkaneet aukeilemaan. Alan vähitellen uskoa, että se kevät on vihdoin täällä..









Yu Yuan on SE paikka Lyhtyjen juhlan aikaan, emmekä todellakaan olleet ainoita paikan päällä.. Mutta me olimme viisaita ja olimmekin puistossa heti aamusta ja häippäsimme ennen pahinta ryysistä.





Tytöistä hauskinta puistossa oli tietenkin karpit, kilpikonnat ja tunnelit. Niitä
jaksettin ihmetellä ja etsiä..



Hyvä niin, vaikka pimeällähän ne lyhdyt olisivat vielä paljon näyttävämiä. Basaarialueella sen sijaan väkeä riitti jo silloin ja kun pääsimme takaisin autoon, tytöt nukahtivat käytännössä välittömästi. Sen verran otti koville tuo väenpaljous ja hälinä.










Kävimme sekä lauantaina että sunnuntaina vielä shoppailemassa Shanghain outlet-alueella. Tytöille löydettiin Eccon myymälästä kesäsandaalit ja kengät, V:lle kahdet farkut ja minullekin uusi untuvatakki ja neuletakki. Kenkiä ei sen sijaan löytynyt kummallekaan meistä, sillä naisten koot loppuvat kokoon 39 ja miesten pääasiassa kokoon 44. Ja meidän koot olisivat 40 ja 45. Huoh. Kiva, kun noita kenkiä ei kumpikaan ottanut Suomesta mukaan kovin montaa paria.. V sentään löysi farkut mutta ne olivatkin Hilfigeriltä. Minulle ei taida löytyä housuja kuin teettämällä tästä kaupungista. Kiinalainen mitoitus on hieman erilaista verrattuna eurooppalaiseen. Tai no, leveyden puolesta voisi löytää sopivat mutta näin pitkillä koivilla ei Suomestakaan löydä juuri muita pitkiä housuja kuin farkkuja. Saati sitten Kiinasta.

C:lle nousi viikonloppuna kuume ja yskii nyt kovasti. O:llekin taitaa olla sama tauti tuloillaan, joten seuraavat päivät vietetään taas sisätiloissa. No, parempi että sairastavat nyt, eikä ensi viikolla. Silloin me lähdetään lomalle. Minullakin alkaa olla kuume nousussa, loma sellainen.

torstai 21. helmikuuta 2013

Arkea.. lomaa odotellessa

Tämä viikko on mennyt yhdessä hujauksessa, vaikka mitään ihmeellistä ei ole tapahtunutkaan. Expaatit ovat palanneet Shanghaihin ja myös suurin osa kiinalaisista. Työpaikoilla ihmetellään ja odotellaan kuka vielä palaa sorvin ääreen ja kuka ei. Bonarit ja ekstrapalkat maksetaan ennen kiinalaista uutta vuotta ja monissa yrityksissä on työntekijäpulaa loman jälkeen. Kun rahat ovat taskussa, takaisin ei enää palata, jos ei huvita. Lishi onneksi palasi maanantaina. Tosin ehdin jo hieman hätääntyä, sillä hän tuli maanantaina noin 20min myöhässä.

Elämä on ollut ehkä vähän tylsää tällä viikolla, sillä olen kehittänyt itselleni suuren kriisin ja pakkomielteen. Minua vaivaa nimittäin paha riippuvuus. Olen huomannut olevani täysin koukussa enkä ole viimeiseen pariin viikkoon saanut tyydytettyä himoani. En, vaikka etsin ja kierrän, odotan ja toivon - joko nyt tällä kertaa? Mutta ei. En onnistunut tänäänkään. Ja tulen melkeinpä kiukkuiseksi, kun en saa päivän annosta täyteen. Päivän annosta jogurttia. Siis kyllä, jogurttia. Sillä vaikka ihmistä ovatkin jo palanneet kaupunkiin, jogurtit, rahkat ja ranskankermat eivät ole edelleenkään palanneet kauppojen hyllyille. Tai siis ne hyvä jogurtit, rahkat ja ranskankermat. Alan vähitellen ymmärtämään expaattien valitusta siitä, että tuontitavara loppuu hyllystä, eikä koskaan voi luottaa löytyykö juuri sitä tarvittavaa tuotetta seuraavalla kauppareissulla. Tai edes kaksi viikkoa siitä eteenpäin. Todella ärsyttävää. Vai kenties todella säälittävää, että se on ärsyttävää? 
 
Huomasin tänään kauppareissulla, että olen jo omaksunut joitakin kiinalaisia tapoja. Ei tee enää yhtään tiukkaa kiilata hedelmien punnitusjonossa muutaman mummelin ohitse tai töniä ostoskärryillä edessä hidastelevia selkään. Se on siis ihan normaalia käyttäytymistä täällä ja oikeastaan välttämätöntä, jos haluaa edetä tai joskus niille hedelmillekin hintalaput.   
 
 
Ruoka- ja piirrustuspaperi-ostoksilla Ikeassa. I <3 Ipad.
 
 
Ikeassa käyminen on tytöistä tosi kivaa. Syynä Ikean lihapullat ja muusi.
Ne käydään syömässä aina.
 
 
Kaupassa käydessä jaksan kuitenkin edelleen ihmetellä sitä toiminnan tehottomuutta. Sitä miten kaupan työntekijät parveilevat juoruamassa hyllyjen välissä. Ja siis oikeasti parveilevat, lorvivat, nayúravat ja juoruilevat. Kun samaan aikaan siinä hevi-osastolla kaksi tätiä punnitsee tuhannen kiinalaisen ja minun ostoksiani. Ongelmana täällä lienee se, että edes ruuhkan ja kiireen aikaan kukaan ei jousta. Jokaisella on oma, tarkkaan rajattu duuninsa eikä kaveria auteta. Ei kuulu työnkuvaan. Vähän samaan asiaan törmäsin taannoin meidän compoundilla. Ostin jo useampi viikko sitten meille Ikeasta eteiseen pari naulakkoa ja hyllyä. Soitin ennen kiinalaista uutta vuotta respaan kysyäkseni, milloin joku voisi tulla kiinnittämään ne seinällemme. Vastaus oli seuraava: nyt meillä on valitettavasti aika paljon jonoa, teitä ennen on jo kaksi perhettä pyytänyt vastaavia töitä.. Ja kun tässä on kiinalainen uusi vuosikin tulossa, niin voisitteko soittaa takaisin maaliskuussa, että etsittäisiin sitten sopiva aika? SiisanteeksiettäMITÄ?!? Jonoa? Kiirettä? Kiinalainen uusi vuosi? Työlle, jonka tekemiseen menisi ehkä max 20min, ei löydy tekijää kuin aikaisintaan reilun kuukauden päähän? Ja edelleen, samaan aikaan, meidän compoundin kampaamossa notkuu neljä tyyppiä jatkuvasti toimettomana. Vartioita seisoskelee compoundin risteysalueilla tekemässä ei sitten yhtään mitään, kun eihän täällä ole edes mitään valvottavaa jne.  
 
Viikon kohokohtia tähän mennessä on ollut tauon jälkeen alkanut muskari. Ja tiistainen lumisade. Vaikka lumi sulikin lähes kokonaan klo 10 mennessä, on siitä ollut tällä viikolla paljon riemua. Varjopaikoista löytyneitä kokkareita on kertakaikkisen mahtavaa viskellä silloilta jokeen tai sitten vesilätäköihin. Ei tarvita leluja eikä viihdykettä, tämän puuhan parissa tytöt viihtyisivät tuntikausia. Sitä ollaan siis puuhattu jogurtin metsästyksen ohella.
 
 
Tiistaina aamulla klo 7 näytti tältä..
 
 
Nopeasti se suli pois mutta pienestäkin määrästä oli tytöille paljon riemua
 
 
Niin ja minun henkilökohtainen kohokohtani oli Suomesta saapunut posti. Olin ajatellut opiskelevani tänään kiinaa mutta pyh.. Minulla on tänään huomattavasti tärkeämpääkin lukemista.
 
 
Kiinan oppikirja vai kenties..? Ei tarvinnut edes harkita..
 
Että näinkin hohdokasta on elämä Shanghaissa. Mutta ei se mitään. Kaksi viikkoa ja me lennetään lämmittelemään Thaimaahan. Ja kolme kuukautta ja me lennetään Havaijille. Mä pärjään kyllä.. :)   

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kahden viikon juhla, koiralla kahden viikon paniikki

 
Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan antaumuksella, pitkään, hartaasti. Juhlintaa kestää kaikkiaan 15 päivää ja jokaiseen päivään liittyy omia traditioitaan ja uskomuksiaan. Kiina on valtavan iso maa, eikä kiinalaista uutta vuotta vietetä täsmälleen samalla tavalla kaikissa maan kolkissa, saati sitten kiinalaisyhteisöissä ympäri maailman. Onkin aika mahdotonta koostaa syvällistä analyysia kiinalaisen uuden vuoden vietosta tähän blogiin. Päätin siis antaa itselleni vapauden poimia sieltä täältä pieniä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia ja kertoa mitä uuden vuoden aikana voi tapahtua.
 
Aloitetaan päivistä ennen vuoden vaihtumista.. Ennen uuden vuoden juhlaa kiinalaiset siivoavat talonsa perinpohjaisesti. Eikä vain sen vuoksi, että on kivaa kun on siistiä. Kiinalaiset kuuraavat ja puunaavat, koska kodeista on lakaistava pois kaikki sinne kertynyt epäonni. On tehtävä tilaa hyville asioille, joita uusi vuosi tuo toivottavasti tullessaan. Siivouksen jälkeen luudat ja muut siivousvälineet piilotetaan muutamaksi päiväksi, jotta kukaan ei voisi lakaista hyvää onnea ulos talosta. Meidän Lishikin halusi aloittaa lomansa kolme päivää normaalia aikaisemmin, sillä heidän talossa on kuulemma niin paljon siivoamista. Ja mikäs minä olen estämään, kuka haluaisi olla toisen onnen tiellä?
 
Talot koristellaan uuden vuoden aikaan punaisilla koristeilla, jotka symboloivat onnea, menestystä, rikkautta ja pitkää ikää. Punaisella värillä on erityinen merkitys uuden vuoden perinteissä. Vanhojen tarujen mukaan uuden vuoden ensimmäisenä päivänä Nian-niminen, leijonaa muistuttava hirviö saapui piinaamaan ihmisiä. Syömään karjaa, satoa ja lapsia. Suojellakseen perheitään ja eläimiään, ihmiset jättivät oviensa eteen pedolle ruokaa. Mutta sitten eräänä uutena vuotena ihmiset huomasivat, että Nian pelkäsi punaisiin pukeutunutta lasta. He myös havaitsivat, että Nian kammoksui kovia äänia. Tämän jälkeen kyläläiset ryhtyivät koristelemaan kotejaan punaisella ja ampumaan ilotulitusraketteja ja pommeja, pitääkseen pedon loitolla. Eikä Nian koskaan enää palannut.

Uutta vuotta varten ostetaan myös uusia vaatteita, kenkiä tai hankitaan vaikka uusi tukka-look (kuten Lishi ja trx-opettajamme Alex tekivät), sillä ne symboloivat uuden alkua. Yritysten ja myös yksilöiden oletetaan maksavan velkansa pois ennen vuoden vaihtumista, samoin kiitollisuudenvelat. Uuden vuoden alla lähetelläänkin paljon riisiä ja muita lahjoja yhteistyökumppaneille sekä kuluneen vuoden aikana auttaneille ja tukeneille tuttaville.
 
Uuden vuoden aattona perheet kokoontuvat yhteen juhlaillalliselle, syömään ja juhlimaan. Ruokalajeja on lukuisia ja ruokaa pitää olla paljon, sillä aterian antimet kertovat perheen menestyksestä. Vuoden ensimmäisenä päivänä toivotetaan tervetulleeksi maan ja taivaan jumalat. Vuoden vaihtuessa keskiyöllä ammutaan raketteja ja pommeja sekä poltellaan bambutikkuja. Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman kova meteli, joka karkottaisi pahat henget. Tai no, kyllä niitä rakettaja ammutaan ihan koko yö. Ja itseasiassa seuraavat kaksi viikkoa. Eilen ilmestyneessä Shanghai Dailyssä tosin kerrottiin, että tänä vuonna esimerkiksi Pekingissä ilotulitteita on myyty lähes puolet vähemmän kuin edellisinä vuosina. Puolet VäHEMMÄN?!?  Tämän luettuani minun on ollut helppo ymmärtää, miksi monet expaatit ovat sanoneet lähtevänsä uuden vuoden aikaan muualle lomalle, raketteja pakoon. Nytkin jo alkaa mennä hermot. Miksi sitten raketteja on tänä vuonna myyty ja ammuttu vähemmän? Syynä on ilmansaasteet. Kiinalaiset ovat heränneet, voisi sanoa melkeinpä tukehtuneet tämän talven aikaan saastesumuun ja asialle ollaan ilmeisen valmiita tekemään jotain. Ilotulitusraketit eivät tosin taida olla se Kiinan suurin saastesumuja aiheuttaja, joten toivottavasti myös yritykset ja hallinto lähtisivät ilmastotalkoisiin mukaan..

Vuoden ensimmäisenä päivänä on tapana kunnioittaa isovanhempia ja esi-isiä ja silloin vieraillaan suvun vanhimpien luona. Aiemmassa päivityksessä mainitsemani punaiset kirjekuoret laitetaan myös jakoon vuoden ensimmäisenä päivänä.  Kirjekuoriin liittyy muutama varsin mielenkiintoinen perinne. Kuorien sisälle laitettavan summan pitäisi olla nimittäin parillinen luku, sillä parittomat rahasummat liittyvät hautajaisiin. Numeroa kahdeksan pidetään hyvän onnen lukuna, sillä se kuulostaa samalta kuin sana "rikkaus" kiinaksi. Toinen hyvä luku on kuusi, sillä se kuulostaa samalta kuin "sujuva" kiinaksi. Antamalla kuusi seteliä, voit siis toivottaa lahjan saajalle sujuvaa vuotta. Kiinalainen "logiikka" on joskus hyvin kummallista, sillä esimerkiksi luvun 50 ei katsota olevan parillinen luku. Parillisuus ja parittomuus määritetään nimittäin ensimmäisen luvun, eli viiden mukaan. Kuoriin laitettavat setelit eivät saisi myöskään olla huonokuntoisia, sillä kaiken tulisi olla uutena vuotena uutta. Muuten se ei tuota onnea ja menestystä. Kuoren saatuaan sitä ei saa heti avata. Kun Suomessa laitetaan tyynyn alle juhannuksena seitsemän kukkaa, Kiinassa nukutaan setelitukot pään alla kokonainen viikko. Tälläkin varmistellaan hyvää onnea alkaneena vuotena.

Vuoden toisena päivänä naimisissa olevat naiset vierailevat perinteisesti omien vanhempiensa, sukulaisten ja ystävien luona. Vuoden vaihtumista kun on juhlittu tähän saakka miehen suvun kanssa. Osa kiinalaisista myös uskoo, että vuoden toisena päivänä on kaikkien koirien syntymäpäivä ja sen vuoksi vuoden toisena päivänä koiria on tapana hemmotella erikoisherkuilla. Meidän Nasulla on ollut siten viikon sisään kahdet synttärit, kiinalaisen uuden vuoden aattona Nasu täytti virallisesti vuoden ja pari päivää myöhemmin oli Nasun kiinalaiset synttärit. Yhtään erikoisherkkua koira ei kuitenkaan saanut, sillä hän on edelleen laihdutuskuurilla.  
 
Vuoden viidentenä päivänä vietetään Rikkauden Jumalan syntymäpäivää. Jotta kyseinen jumala olisi suosiollinen alkaneena vuotena, hänen huomiotaan tavoitellaan milläkäs muulla kuin ilotulitteilla. Raketteja alettiin ampumaan neljännen päivän iltana, heti pimeän laskeuduttua. Niitä ammuttiin koko yö, aamu ja päivä, viidennen päivän iltaan saakka. Niitä ammuttiin, kun yritimme mennä nukkumaan. Niitä ammuttiin keskiyöllä niin paljon, ettei yksittäisten rakettien paukahduksia enää oikein erottanut. Se oli jatkuvaa kohinaa ja meteliä. Raketteja ammuttiin ja pommeja räjäyteltiin koko yö, pauketta kuului myös kuudelta aamulla, kun tytöt heräsivät. Eikä se todellakaan siihen loppunut. Ja meidän pieni Nasu.. On ollut viimeisen viikon melkoisen stressaantunut, ajoittain täydessä paniikissa. Eläinlääkäriltä saadut homeopaattiset rauhoittavat lääkkeet eivät tunnu toimivan - yllätysyllätys - ja me olemme ihmeissämme, miten koiran oloa voisi helpottaa. Nasu onkin saanut nukkua välissämme ja siihen on raasu onneksi rauhoittunut.
 
Vuoden 13. päivä on omistettu Kenraali Guan Yulle. Hänet tunnetaan myös Sodan tai Menestymisen Jumalana. Guan Yu syntyi Han-dynastian aikaan ja häntä pidetään Kiinan historian merkittävimpänä kenraalina. Hän voitti yli sata taistelua ennen kuolemaansa ja on kiinalaisille menestyksen esikuva. Ilmeisesti lähes jokaisessa organisaatiossa Kiinassa muistetaan ja rukoillaan Guan Yuaa kyseisenä päivänä.  
 
Uuden vuoden juhlinta päättyy 15. päivänä. Silloin vietetään Lyhtyjen juhlaa. Lyhtyjen juhlaan liittyy myös lukuisia taruja, myyttejä ja perinteitä. Juhlan aikaan taloja koristellaan värikkäin paperilyhdyin ja kynttilöin, joiden tarkoituksena on ohjata hyviä mutta kurittomia henkiä koteihin. Lyhtyihin kirjoitetaan arvoituksia ja niiden selvittely kuuluu juhlan perinteisiin. Juhlaa ei vietetä kotona, vaan koko perhe lähtee kiertelemään kaduille lyhtyjensä kanssa.

Nyt on käärmeen vuoden seitsemäs päivä, puolessa välissä juhlahumua siis mennään. Me expaatit jäämme juhlinnassa ulkopuolisiksi, sillä uuden vuoden juhla on ennen kaikkea perhejuhla. Meidän perheen elämässä kiinalainen uusi vuosi näkyy vain hyvin pinnallisella tasolla: koristeina, suljettuina pikkukauppoina, tyhjinä jogurttihyllyinä ja rakettien paukkeena. Mutta meille tämä viikko on ollut oikein leppoisa ja mukava. Olemme viettäneet aikaa perheen kesken, tehneet juttuja, joista tytöt tykkäävät. Olemme käyneet uimassa, ostamassa tytöille uusia mekkoja ja tytöt ovat päässeet myös pallomereen ja heppakarusellin kyytiin. Huikeita elämyksiä! :) Kävimme myös räätälisedän luona, josta V tilasi itselleen puvun ja pari kauluspaitaa.


Tyttöjen uusia mekkoja. Näitä on sitten toinen samanlainen setti.. molemmille omansa..

Tom the tailorin luona. Oli vähän fiinimpi putiikki. Ja se räätälisetä
lykkäsi samantien tikkarit tyttöjen kouraan. ISO VIRHE. Suht monta tahraista sormenjälkeä
taisi löytyä sieltä täältä meidän visiitin jälkeen..

Torstaina kävimme katsomassa esitystä, jota kuvaamaan en oikeasti löydä sanoja. Se oli akrobatiaa mutta niin paljon muutakin, se oli sirkusta mutta kuitenkin hyvin kaukana siitä, se oli teatteria, musiikkia, tanssia, historiaa, nykypäivää ja ennen kaikkea huikeita suorituksia.. Niin mukaansatempaavaa, että tytöt jaksoivat katsoa koko 1.5h kestäneen esityksen ilman mitään ongelmia. Eikä se todellakaan ollut mikään lasten show. Välillä heitä vähän jännitti mutta niin jännitti minuakin ja lopussa meidän herkkis C melkein purskahti itkuun, kun esitys päättyi. Joten Era - Intersection of Time, se kannattaa käydä katsomassa, jos Shanghaissa piipahtaa!

http://www.era-shanghai.com/era/en/photos/
 


Esityksen alkamista odotellessa.. Jonkin verran taitaa tyttöjä jännittää.. :)
 Esitystä ei valitettavasti saanut valokuvata,
mutta "firman" kuvagalleriasta löytyy
otoksia, joista näkee häivähdyksen
siitä mistä showssa oli kyse..

 
Meidän pikkufanit. Paikalla oli enää vain siivoojat ja me, eikä
siltikään olisi haluttu lähteä kotiin. Väkevä elämys.



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Chun Jie kuai le!

Tänään on käärmeen vuoden ensimmäinen päivä ja koko Kiina juhlii vuoden tärkeintä juhlaa, uutta vuotta. Shanghain asukkaista arviolta kolmasosa, eli noin 7,7 miljoonaa ihmistä on matkustanut pois kaupungista ja expaateista huomattavasti isompi osuus. Me olemme melkoisia kummajaisia, kun sekä joulun että kiinalaisen uuden vuoden vietämme ihan täällä kotona.
 
Kiinalaisille uusi vuosi on tosiaankin tärkeä juttu. Kuten olen kertonut, se on usein ainoa aika vuodessa tavata perhettä ja sukulaisia ja siksi paineet juhlan onnistumiselle ovat kovat.  Kiinalaisena uutena vuotena jaetaan lahjoja kuten meillä jouluna. Täällä eivät pehmeät saati edes kovat paketit ole toivottuja, lahjaksi kelpaa vain käteinen. Setelit kääritään lahjapaperin sijaan punaisiin kirjekuoriin ja kuoria tulisi sitten jakaa oman perheen ohella suurin piirtein kumminkaimoille ja pikkuserkun lapsille.
 
Kaupungeissa työskentelevien odotetaan palaavan maaseudulle rahat taskuista tursuten, sillä kaupunkeihinhan muutetaan tienaamaan ja toivottavasti myös rikastumaan. Varsinkin nuorten ja koulutettujen oletetaan menestyvän. Valitettavasti kaikilla koulutetuillakaan ei mene Kiinassa kovin hyvin, sillä kilpailu kunnollisista työpaikoista  on kovaa ja eläminen kaupungissa on kallista. Rahaa tulisi siis tuoda tullessaan kotiin mutta mitä tahansa työpaikkaa ei saa ottaa vastaan, jotta vanhemmat eivät menettäisi kasvojaan. "Huono" työ koulutetulla kun kertoo epäonnistumisesta ja siitä, että ihmisessä on jotain vikaa.
 
Kiinalaiseen kulttuuriin liittyy hyvin vahvana "kasvot" - niiden saaminen ja menettäminen.  Kasvojen menettäminen on häpeällistä, pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ja kasvojen menettämisen pelossa ihmiset tekevät kaikenlaista kummallista myös uuden vuoden aikaan. Eräs nuori mies kertoi Shanghai Dailyn haastattelussa joutuvansa ajamaan yli 8h autolla kotiseuduilleen, vaikka olisi päässyt huomattavasti nopeammin ja turvallisemmin perille nopealla magneettijunalla. Hänellä ei ollut vaihtoehtoa, sillä hänen vanhempansa olivat kehuskelleet naapureilleen poikansa ostaneen oman auton ja tulevan näyttämään sitä heille uutena vuotena. Silloin pojalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin istahtaa auton rattiin. Muuten vanhemmat olisivat menettäneet kasvonsa.
 
Nuorten oletetaan pariutuvan, menevän naimisiin ja tekevän lapsia hyvissä ajoin. On suorastaan häpeä, jos 30-vuotias ei ole vielä vähintäänkin vakavassa suhteessa. Ihmisessä täytyy jälleen olla jotain vikaa, kun ei ole kelvannut kenellekään! Kiinassa vanhemmat toimivat kolmekymppisten sinkkujen epätoivoisina parittajina. Viikonloppuisin tietyissä puistoissa järjestetään "paritusmarkkinoita", joista isit ja äidit käyvät etsiskelemässä sopivaa puolisoehdokasta ainokaiselleen. Ikä, pituus, koulutus ja tietenkin tulot - näiden tietojen perusteella seulotaan sopivia kandidaatteja. Pariutumisen paine on niin suuri, että osa sinkuista jopa palkkaa uuden vuoden loman ajaksi näyttelijän esittämään tyttö- tai poikakaveria. Eihän omilta vanhemmilta voi viedä kasvoja.   
 
Kiinalaisena uutena vuotena tulisi siis näyttää menestyneeltä ja ilmeisesti myös hyvältä. Meidän Lishikin kävi hakemassa uuden hiuslookin ennen lomaansa ja samoin TRX-ohjaajamme Alex. Lishi aloitti lomansa jo keskiviikkona ja palaa vasta 18.2 maanantaina. Aika pitkä, palkallinen loma, varsinkin kun uuden vuoden aikaan ayille tulisi maksaa vielä ekstra-palkkaa. Nyt sitten pitää itse tehdä kaikki mutta emmeköhän me selviä. V on lomalla lauantaihin saakka. :)
 
Sen todellakin huomaa, että 7,7 miljoonaa ihmistä on matkustanut pois tästä kaupungista.  Ravintoloita ja kauppoja on suljettu ja osa pyörii vajaamiehityksellä. Tiet eivät ole ruuhkaisia ja turistikohteissa saa liikkua ihan rauhassa. Käytimme tätä hyväksemme ja kävimme eilen tyttöjen kanssa taas meriakvaariossa ihailemassa kaloja ja sitten vielä World Financial Towerissa lounaalla 91. kerroksessa. Ja oih miten mukavaa oli! Tytöt olivat luonnollisesti ihan fiiliksissä vaikka O:ta taisi isot hait ja rauskut vähän jännittää.
 
 
Meriakvaariossa riittää ihmeteltävää sekä pienille että isoille
 
 
Tältä näyttää 23 miljoonan asukkaan kaupunki. Tällainen kuva on ollut blogissa aiemminkin
mutta ei tähän näkyyn kyllästy. Mykistävää.
 
 
Eilinen yö meni pitkälti rätinää ja pauketta kuunnellen, tosin olin varautunut pahempaankin. Puolen yön maissa raketteja ammuttiin aivan käsittämätön määrä. Niin paljon, että sillä oli aika dramaattinen vaikutus ilmanlaatuun. Vielä eilen aamulla ja päivällä ilmanlaatu oli aika hyvä, kunnes iltakahdeksan aikaan käyrät lähtivät jyrkkään nousuun. Puolilta öin saavutettiin vaaralliset lukemat ja yhdeltä mentiin kirkkaasti jo koko mitta-asteikon yli. Aamuksi lukemat olivat jo laskeneet mutta ruudinhaju leijaili ilmassa edelleen. Uuden vuoden paukuttelu eroaa siis selkeästi suomalaisesta paukuttelusta - ammuttujen rakettien määrässä mutta myös desibeleissä ja siinä kuinka pitkään raketteja ammutaan. Kiinassa on selkeästi tärkeää, että ääntä lähtee. On kyse sitten musiikista ruokakaupassa, kahden kiinalaisen keskustelusta tai ilotuslitusraketeista. Vanhojen uskomusten mukaan pauke ajaa pahat henget pois ja tuo onnea. Viime öisen "rätinän" kuulleena sanoisin, ettei meidän tarvitse olla yhtään huolissaan henkimaailman asioista. Ja sitten se kesto.. Suomessahan ei saa ampua raketteja kuin uuden vuoden yönä klo 18-06. Täällä tällaisia sääntöjä ei ole ja paukuttelu kestää useita päiviä. Onneksi ei kuitenkaan koko aikaa yhtä intensiivisenä.. Tytöt nukkuivat yönsä onneksi ihan hyvin (=normaalin huonosti) mutta Nasu-parka säälittää. Kohta ei suostu varmaan lähtemään ovesta ulos ollenkaan.. Sellaisia merkkejä ilmassa..
 
Niin juu, ja se otsikko tarkoittaa suomeksi "Hyvää kevätjuhlaa!", eli siis kiinalaista uutta vuotta.  Jostain syystä kiinalaista uutta vuotta kutsutaan kevätjuhlaksi. Eipä ollut eilen aamulla muuten kovin keväiset fiilikset, kun herätessä maa oli valkoinen ja lämpötila alle nollan. 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Pikkusisko

Tämä päivitys kertoo vuorostaan meidän ihanasta, huolehtivaisesta ja niin empaattisesta O:sta. Meidän pikkusiskosta kahdeksan minuutin ikäerolla.. Pikkusiskosta, joka taitaa olla enemmän isosisko-aineista kuin isosiskonsa. :) O on nimittäin meidän huolehtijatyyppi. Lapsi, joka haluaa varmistaa,  että sisko on aina mukana, siskon hiukset on harjattu ja että sisko saa myös päälleen mekon. Ja että kaikilla on hyvä mieli ja kaikki sujuu, kuten kuuluukin.

O haluaa kovasti tehdä asiat "oikein" ja olla kiltti tyttö. Hän haluaa osata ja ahdistuu siskoaan enemmän, jos jokin asia ei heti suju. Siskonsa C tekee taas asioita omalla tyylillään, eikä lopputuloksellakaan ole hänelle aina niin väliä. O kaipaakin siskoaan enemmän rohkaisua ja kannustusta. Ja kun hän sitten huomaa osaavansa asian, on hän maailman iloisin pieni tyttö. 

O ohjeistaa mielellään kaikkia. Hän kertoo auliisti kotimme säännöistä myös vieraille, kuten "Lishi, muovivahaa ei saa syödä" tai "Teidän pitäisi istua sohvalla, ei lattialla". O tykkää itse istua aina samalla paikalla ja haluaa, että myös muut istuvat siellä missä heidän "kuuluukin". Hän on suuntautunut hyvin vahvasti siihen, miten asiat todellisuudessa ovat, mikä on totta ja miten asiat "kuuluisi" tehdä. Insinööriainesta kenties? Siskolle näillä asioilla ei sen sijaan ole juurikaan merkitystä: asiat voivat olla joko niin - tai sitten ne voivat olla myös näin. O haluaa kovasti ymmärtää maailmaa ja on käsittämättömän tiedonjanoinen lapsi. Välillä ei voi olla ihmettelemättä miten tuollainen vajaa kolmevuotias voi ajatella ja ymmärtää niin paljon.

O on aika taitava puhumaan ikäisekseen ja myös ilmaisemaan tunteitaan. Kiukkuiltuaan tai tehtyään tuhmuksia, hän pyytää anteeksi ja tulee halaamaan. "Äiti anteeksi. Olen pahoillani. En minä pahaa tarkoittanut". Joskus kun kiukku oikein yllättää, hän saattaa sanoa "Anna kun minä nyt rauhoitun". Ja sitten jollain ihmekeinolla todellakin saa itsensä tyyntymään. Mielestäni aika hyvin 2v8kk ikäiseltä uhmaikäiseltä. Kunpa itsekin tuohon kykenisi!

Kesken raivokohtauksen meidän O ilmoitti menevänsä rauhoittumaan,
juoksi sänkyynsä ja nukahti..
 
Jos äiti on kiukkuinen (tyttöjen tehtyä tuhmuuksia), hän tulee lohduttamaan: "Äiti älä huoli! Äiti oletko sinä nyt iloinen? Onko jo parempi mieli?" O haluaa kovasti lohduttaa myös siskoaan. Jos äiti on korottanut siskolle ääntään, O saattaa tulla komentamaan "Äiti sinun pitää pyytää C:lta anteeksi". Sisko onkin O:lle hyvin, hyvin rakas. Hän pussailisi ja halailisi tätä vähän väliä, haluaisi pitää kädestä kiinni mutta sisko ei aina jaksa. Ja äidin sydän sulaa, kun pieni O sanoo siskolleen: "C sinä olet minun paras, rakas ystäväni". O onkin hyvin hellyydenkipeä pieni tyttö, joka loistaa auringon lailla saadessaan haleja ja suukkoja.
 
O kaipaa siskoaan enemmän seuraa eikä viihdy yksin. Hän kulkee perässä, haluaa osallistua ja auttaa kaikessa. Ruoanlaitosta hän tuntuu olevan varsinkin kiinnostunut. Äidin pieni apuri. O puhuu ja kyselee koko ajan, kaikesta mahdollisesta. Hän myös matkii ja jäljittelee äitiään ja siskoaan. Hän haluaa esimerkiksi kauppaan lähtiessä ottaa oman käsilaukun mukaan (kuten äiti) ja pakata mukaan kaikenlaista tärkeää tavaraa, kuten legoja ja palikoita. O on myös tekonaurun mestari. Jos joku muu nauraa, hän nauraa varmasti, vaikka hänellä ei olisi hajuakaan miksi nauretaan.    

O oli vauvana se vaativampi lapsi, hän kaipasi niin paljon enemmän syliä ja seuraa. Nykyisin hän on jollain tapaa se helpompi. Hän kun haluaa olla kiltti ja tehdä asiat oikein. O ei myöskään ahdistu ihan yhtä paljon hälinästä ja vieraista ihmisistä kuin siskonsa. Tai ehkä kyse on siitä, että hän pystyy paremmin säätelemään käytöstään. Kun esimerkiksi rokotuksia otettaessa sisko menee hysteeriseksi, O yrittää olla reipas. On suorastaan liikuttavaa nähdä miten kovasti tämä pikkuinen tyttö yrittää "istua ihan paikallaan" (kuten äiti on ohjeistanut). Samalla kun kyyneleet kimmeltävät silmissä. Mutta O pelkää siskoaan enemmän mörköjä, kummituksia ja kovia ääniä. Monet lastenohjelmat ovat hänelle vielä liian pelottavia.  

O:n tärkein lelu on unipupu. Unileluja eli "kavereita" on muitakin mutta niiden tärkeys vaihtelee. Välillä sänkyyn täytyy saada kaikki mahdolliset lelut, joskus kelpaa vain ja ainoastaan pupu. O tykkää myös kirjoista ja leikkikeittiöstään leikkiruokineen. Mutta eniten O tykkää leikeistä, joissa on vuorovaikutusta ja keskustelua. Yksin hän ei haluaisi leikkiä ollenkaan.

O rakastaa käydä muskarissa. Hän osallistuu koko tunnin, alusta loppuun, ihan täysillä ja keskittyneesti. Ja on niin liikuttavan onnellinen siitä, että tietää, osaa ja pystyy. Jo pienenä O oli meidän tunnollinen harjoittelijatyyppi. Kun hän esimerkiksi oppi nousemaan pystyyn, hän harjoittelemalla harjoitteli laskeutumista. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas.. niin kauan kunnes se sujui hallitusti. Siskonsa sen sijaan pyllähteli miten sattuu eikä ollut millänsäkään. O on ollut kehityksessä siskoaan aavistuksen edellä, varmasti luonteenpiirteidensä johdosta. Ainoana poikkeuksena on hymy, joka tuli C:lta ensin. Se ei ole muuten kovin yllättävää!

O on uusien ruokien ja makujen suhteen vähän varautuneempi kuin siskonsa mutta aika rohkeasti uskaltaa nykyisin jo maistella kaikenlaista. Oksennusrefleksi on aika herkässä, joten ei niin mieluisan ruoan tuputtaminen kannattaa unohtaa. O tykkää siskonsa tavoin makeasta. Kakut ja suklaajäätelö taitaa olla parasta, mitä hän tietää. Hän syö selkeästi hitaammin kuin siskonsa, sillä ajatukset karkailevat muualle ja kerrottavaa ja kyseltävää on niin paljon. Ruoasta voi myös leipoa lautaselle syntymäpäiväkakkuja.

Kuten ehkä näistä postauksista on käynyt ilmi, tytöt ovat erilaisia. Ja aika selkeälläkin tavalla. Mutta ei voi kuitenkaan sanoa, että he ovat kuin yö ja päivä. Ei missään nimessä. Molemmat ovat aina olleet hyvin uteliaita ja touhukkaita lapsia. Kun muut samanikäiset lapset istuivat pitkäänkin hiekkalaatikolla tehden kakkuja tai kauppareissuilla tyynesti rattaissa, meidän tytöt juoksivat ympäriinsä. He eivät kertakaikkiaan viihdy paikallaan. Kaikkeen piti ja pitää edelleen päästä koskemaan. Ihan kaikkeen. Kaikki pitää laittaa myös suuhun - onneksi kuitenkin hiekan syöminen ja kuraveden juominen lätäköistä on jo loppunut. Kumpaakaan tytöistä ei voi sanoa ujoksi, rauhalliseksi eikä hiljaiseksi. Molemmat ovat vierastaneet aina aika vahvasti, olleet valikoivia hoitajiensa suhteen ja molemmilla on ollut samanlaisia nukkumisongelmia. Ja molemmat ovat iloisia, herkkiä ja tunteellisiakin.  Meidän omat rakkaat. Samanlaiset ja silti niin erilaiset.


Sisko ja sen sisko
Sisko ja sen sisko silloin joskus.. noin kahden viikon iässä.. <3
 

torstai 7. helmikuuta 2013

One-in-two vai miten se menikään?

Ihmiset kysyvät tytöistä aina kahta asiaa: erotatteko te heidät toisistansa (miten?) ja ovatko he luonteeltaan samanlaisia? Tytöt tuntuvat olevan monelle kuin yksi ja sama ihminen mutta vain kahdessa vartalossa. Tai sitten heidät nähdään vain kaksosina, erottamattomina, samanlaisina, toistensa kopioina. Joskus tuntuu, että jotkut ihmiset haluavat jopa kieltää tyttöjen yksilölliset piirteet, tai ainakaan niitä ei haluta nähdä. "He ovat niin samannäköisiä, että eihän heitä voi mitenkään erottaa". Mutta kyllä heidät voi ja heidät myös pitäisi pyrkiä erottamaan.

Ensimmäiset vuorokaudet (hedelmöittymisestä) tytöt olivat toki "yksi" mutta alkion jakaantumisen jälkeen he ovat olleet yksilöitä. Yksi ja sama he ovat olleet itseasiassa maksimissaan 72 tuntia, se on aika lyhyt aika se, loppujen lopuksi. Meille syntyikin vajaa kolme vuotta sitten kaksi erillistä, pientä ihmistä. Molemmilla on omat, erilliset tarpeensa, halunsa, ajatuksensa ja kiinnostuksen kohteensa.
 
Tyttöjen yksilöllisyyden ja eroavaisuuksien havaitseminen on vieraille ja läheisillekin vaikeaa. Varsinkin nyt, kun olemme täällä kaukana poissa. Tytöt myös jatkuvasti kehittyvät, kasvavat ja muuttuvat. Siksi ajattelin kirjoittaa seuraavat kaksi päivitystä tytöistä, jotta mummit ja kummit pysyvät ajantasalla. Ja ehkä sitten palatessamme Suomeen osaisivat erottaa tytöt.

 
Miten me itse erotamme tytöt? Pääasiassa ilmeistä ja käytöksestä. Ulkoisesti tytöt ovat hyvin samanlaisia, C:n kasvot ovat vain aavistuksen pyöreämmät. Mutta C siristelee silmiään, nauraa ja ilmeilee siskoaan enemmän. O:lla on taas useammin kasvoillaan "perusilme". Luonteiltaan tytöt ovat varmasti enemmän toistensa kaltaisia kuin sisarukset keskimäärin ovat. Mutta selkeitä, havaittavia eroja on ja niihin aion keskittyä seuraavissa kahdessa päivityksessä. Aloitetaan tässä päivityksessä meidän isosiskosta..

Kumpi on kumpi? Yksi perusilmeellä ja yksi ilmeilee, ei kovin vaikeaa erottaa, eihän?

C on meidän "isosisko" mutta luonteeltaan selkeästi enemmän kuten pikkusiskot yleensä. Hän on meidän perheen höpsö, ihana hupsuttelija. Luonnolapsi ja taiteilijasielu. C ei ota asioita kovin vakavasti ja on aina valmis hassuttelemaan. C innostuu ja ilahtuu helposti ja näyttää sen. Hyppii, nauraa, kiljuu ja huitoo käsillään. Ei todellakaan ole kovin vaikeaa saada tätä tyttöä repeämään hervottomaan nauruun. Hänen kasvonsa ovat hyvin harvoin peruslukemilla, sillä C tykkää ilmeillä. C keksii ja tekee hassuja pieniä juttuja, kuten syö hänelle annettuja suukkoja ja iltaisin sanoo isilleen "hyvää yötä äiti" ihan vaan koska haluaa hassutella.  Kun C ei halua, että äiti juttelee muille ihmisille, hän kiipeää syliin, ottaa äidin pään käsiensä väliin, kääntää pään itseään kohti ja pussaa suoraan suulle. C tykkää myös kovasti tanssia ja tanssia voi C:n mielestä ihan missä ja milloin tahansa, kunhan vain tulee hyvää musiikkia.

C on oman tiensä kulkija ja varsin omapäinen myös. Opittuaan kävelemään hän yritti aina lähteä omille seikkailuilleen eikä koskaan ollut huolissaan tuleeko äiti perässä vai ei. Samaa on nähtävissä edelleen. Ei ole kovinkaan yllättävää, että juuri C oli se lapsi, joka viime viikolla tippui jokeen. C viihtyy siskoaan enemmän yksikseen ja hän tekee omia ratkaisuitaan ilman siskon tai äitin tukea. Kun pitäisi tehdä aamupesut tai pukea, C häipyy touhuamaan omia juttujaan. Ja vaikka tuhat kertaa pyytäisi, hän ei tule luokse, ennen kuin on itse valmis. C haluaa tehdä ensin oman juttunsa loppuun.

C rakastaa unikissaansa, joka on nimeltä "Nännä". Nimi tulee siitä, että molemmat tytöt sanoivat pienempänä kissaa jostain syystä "gänggäksi". Nännän lisäksi myös Äitinalle (Titi-Nallesta) on hyvin tärkeä. Ilman niitä uni ei tule. C haluaisi nukkua aina äidin vieressä ja joka yö hiippaileekin sänkymme vierelle. C tykkää kovasti lukea kirjoja ja jaksaa tehdä aika isojakin palapelejä (60 palaa). Ruoan laittaminen leikkikeittiössä on myös kivaa ja retkelle meneminen. Retki voi suuntautua esim. "Etelään" eli vierashuoneeseen tai sitten telttaan, joka on tyttöjen kylpyhuoneen suihkukoppi.



Nännä ja Äiti-nalle

C tykkää kovasti kaikesta makeasta ja erityisesti kakut ja mansikkajäätelö on parasta mitä C tietää. Kun näitä herkkuja saa, C alkaa nauramaan. C haluaa maistaa aina kaikkia ruokia ja syö melkeinpä mitä vain. Ja kun ruoka on hyvää, on se C:n mukaan "makuista". C ei kykene millään istumaan ruokapöydässä paikoillaan vaan on jatkuvassa liikkeessä. Paitsi jos lautasella on jätskiä tai kakkua.

C on aika herkkä tyttö ja jopa surullinen musiikki saattaa saada hänet purskahtamaan itkuun. Väsyneenä C kaipaa paljon syliä. C ikävöi selkeästi enemmän elämäämme Suomessa, päivittäin kertoo edelleen esimerkiksi kaipaavansa meidän toista koiraa Uunoa. Mummi on C:lle myös todella tärkeä.

C ei pelkää juuri mitään mutta ihmisvilinästä ja hälystä hän ei pidä. Itseasiassa hän ei kestä niitä juuri yhtään, mikä on "hieman" haasteellista, kun asumme 23 miljoonan asukkaan kaupungissa. Ja se, että hän ei kestä tarkoittaa sitä, että hän alkaa itkemään ja huutamaan. Eikä se lopu ennen kuin lapsi saadaan taas rauhalliseen ympäristöön. Hän kestää hälyä silloin vähän paremmin, jos kyseinen paikka on hänelle tuttu. Mutta jotta paikka tulisi tutuksi, siellä täytyy käydä useita, useita kertoja. C ei ole kovin kiinnostunut uusista ihmisistä eikä ainakaan halua, että vieraat ihmiset tulevat koskemaan häneen. Hän ei myöskään pidä siitä, että vieraat ihmiset tulevat puhumaan hänelle tai että edes katsovat häntä. Ujo, arka tai hiljainen C ei kuitenkaan ole, ennen kaikkea vain varautunut vieraiden ihmisten suhteen.

Kumpikin tytöistä rakastaa mekkoja, eivätkä he haluaisi muihin vaatteisiin edes pukeutua. C rakastaa mekkoja niin paljon, että jopa alkoi kaupassa itkemään, kun hänen pitämästään mekosta ei löytynyt sopivaa kokoa. Tämä tragedia myös muistettiin vielä viikon päästä kyseisestä tapahtumasta. C haluaa aina esitellä mekkojaan, on niin kovin ylpeä, kuinka kauniilta hän näyttää "näytän aivan prinsessalta". Toppatakki päällä hän näyttää tosin itsensä mielestä "aivan lentokoneelta".
 




maanantai 4. helmikuuta 2013

Tyhmästä päästä kärsii.. jalka

Perjantaisen episodin aiheuttama tunnekuohu on pääosin jo laantunut. Lauantai-aamuna C halusi vielä käydä ostamassa isin kanssa kukkia H:lle, joka auttoi pelastusoperaatiossa. Äitikin sai kukkia. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin - ainakin melkein. Jalka ei lähtenyt nimittäin paranemaan toivotusti vaan meni viikonlopun aikana vain kipeämmäksi ja kipeämmäksi. Kun koko sääri alkoi turvota ja punoittaa sunnuntaina, päätin lähteä illalla käymään sairaalassa tarkistuksessa. Ja hyvä niin.

Suuntasin Shanghai United Family hospitaliin, missä olen aiemmin käynyt tyttöjen kanssa.(http://shanghai.ufh.com.cn/en/) Perille päästyäni linkutin ensiapuun, pääsin tutkimushuoneeseen samantien, hoitaja otti tiedot ylös ja lääkärikin tuli 10 minuutissa. Sitten suoraan röntgeniin ja verikokeeseen. Myös tulokset saatiin supernopeasti. Luut ovat ehjät mutta ihossa on bakteeritulehdus. (Miksi oi miksi en tajunnut desinfioida niitä haavoja?!?) Tulehdus oli ilmeisesti sen verran pahaksi äitynyt, että lääkäri halusi tiputtaa antibioottia suoraan suoneen. Tipan jälkeen pääsin kotiin viikon ab-kuurin ja jonkun salvan kanssa. Jos tilanne huononee - kuume nousee, jalka kipeytyy entisestään tai punainen alue laajenee - on lähdettävä takaisin ja silloin ottavat osastolle. Toivottavasti selvittäisiin kuitenkin näillä lääkkeillä.
 
Täytyy vielä kehua sairaalan toimintaa. Oli todella nopea ja miellyttävä reissu. Ja se on paljon sanottu minulta, sillä vihaan sairaaloita, pelkään verikokeita ja etenkin tippaa. Henkilökunta oli tosi ystävällistä, hoitajat puhuivat hyvää englantia ja lääkäri oli länsimaalainen. Matkalla kotiin ei tarvinnut kurvata minnekään, sillä lääkkeetkin sain mukaani sairaalan omasta apteekista. Halpaa lystiä tämä visiitti ei toki ollut, sillä laskun loppusumma oli reilu 500€. Onneksi on nämä (V:n työnantajan maksamat) vakuutukset. Mitään ei tarvinnut itse maksaa vaan kaikki meni vielä suoraveloituksella.
 
Tänään sääri on vähemmän punainen mutta punaisuus on ehkä aavistuksen levinnyt alemmas kohti nilkkaa. Särkyä on edelleen aika paljon ja turvotusta myös. Blaah. Kävin tänään tyttöjen kanssa varmuuden vuoksi vielä meidän compoudin klinikalla, se on kyseisen sairaalan pieni sivutoimipiste. Se pieni muutos ei vielä ollut lääkärin mukaan paha, joten ei tarvitse lähteä vielä sairaalaan. Ja mistä sitten tiedän leviääkö punoitus? Lääkäri piirsi eilen jalkaani mustalla tussilla punoittavan alueen rajat. On onni, että ei ole kesä ja että emme ole lähdössä minnekään rantalomalle. Ei ole sääri kovin edustuskelpoinen nyt.. ;)


Klinikalla
Muuten viikonloppu sujui mukavissa merkeissä. Meillä kävi vieraita sunnuntaina (A perheineen) ja pitkästä aikaa sain kokkailla ihan kunnolla, pitkän kaavan mukaan. Pikkuinen moka kävi tosin maustamisessa, tuli nimittäin tehtyä moussakasta hieman tarkoitettua tulisempi versio. Seuraavalla kerralla todennäköisesti muistan jo, että kiinalainen ja suomalainen chilijauhe ei todellakaan ole ihan sama asia. No, hyvää se oli jokatapauksessa mutta lapsille piti kehitellä sitten muuta syötävää.
 







perjantai 1. helmikuuta 2013

Iso säikähdys

Tänään sattui sitten se, mistä olen ollut huolissani ja mitä olen viimeiseen saakka yrittänyt varoa. Olen opettanut, saarnannut, komentanut, estänyt, varmistanut, ollut ylivarovainen, suorastaan neuroottinen. Ja siitä huolimatta tänään meidän C tipahti compoundin jokeen..
 
Se tunne, kun näet lapsesi räpiköimässä paniikissa, pudonneena veteen.. On jotain.. karmaisevaa.. Koskaan en varmaan ole juossut niin kovaa. Ei tarvinnut ennen jokeen hyppäämistä miettiä riisunko kengät tai untuvaliivin, tai sitä, että puhelin on liivin taskussa. 
 
Kaikki lähti liikkeelle ihan perustilanteesta. Olimme menossa suomalaisen N:n ja hänen äitinsä kanssa leikkipuistoon. O ei halunnut (tietenkään) juuri sinne puistoon ja jäi paikalleen kiljumaan. C lähti sen sijaan juoksemaan kohti puistoa N:n kanssa ja polku puistoon kulkee joen vartta pitkin. N oli löytänyt matkalta pullon, meni rantaan ja heitti pullon jokeen. C tietenkin seurasi perässä ja lapseni tuntien tiesin, että hän haluaisi saada sen pullon. Huusin, ettei pulloa saa joesta. Ei saa mennä. Joki on liian syvä. Käännyin huutamaan O:lle, että nyt täytyy tulla. Ja kun käännyin takaisin, C oli jo vedessä.
 
Jälkikäteen ajateltuna ei tilanne ollut henkeä uhkaava. Vettä ei ole kuin ehkä metrin verran ja putoamisen havaitsin käytännössä heti. Mutta tieto siitä, että vettä on niin paljon, että kaksivuotias sinne hukkuu, on jo riittävästi. Ja myös se, että hän ei mitenkään pääse joesta itse pois.. Hyvä jos itsekään muuten pääsin, on joen penkat rakennettu sellaisiksi.
 
Kotiin päästyämme kävimme molemmat suihkussa ja vasta silloin huomasin, että olin saanut melkoisen ruhjeen sääreeni. Ihoa oli kuoriutunut enkä tajunnut edes desinfioida haavoja. Olisi voinut olla hyvä juttu, sillä joen vesi ei todellakaan ole puhdasta. No, nyt se on liian myöhäistä. Komea patti tuossa sääriluun päällä on ja veikkaan, että pian myös mahtavat mustelmat. Huomenna tarkistetaan toimiiko puhelin, tänään ei toiminut.
 
C nukahti sohvalle oikeastaan heti episodin jälkeen ja minä aloin tärisemään. Nyt kun tytöt ovat unilla, kaadoin itselleni lasillisen viiniä, jos tässä osaisi sitten rauhoittua. Melkoisen adrenaliiniryöpyn sai päivän tapahtumat aikaiseksi. Toivon vain kovasti, että kaikki kolme lasta oppivat tänään jotain ja samoin myös me äidit. Koskaan, koskaan ei voi olla liian varovainen. Lapset eivät tottele ja kaikki tapahtuu niin nopeasti. Täytyy varmaan tästä lähtien kulkea tuolla pihalla lapset talutushihnassa, sen verran paljon vettä tuolta löytyy..