Viikko kuvina..

Viimeinen viikko meni yhdessä hujauksessa. Kun on mukavaa ja tekemistä, aika kuluu ihan huomaamatta. Juuri äsken hyvästeltiin mummi ja vaari, jotka lähtivät aamuvarhaisella kotimatkalle. Haikea olo taitaa olla nyt kaikilla. Milloinkohan sitä seuraavan kerran nähdään..

 

Mutta mitä viimeisen viikon aikana on tapahtunut?



Yhteistyöllä se onnistuu.. Tytöt Suomi-koulussa

 

Tytöt ovat nyt aloittaneet koulutaipaleensa Suomi-koulussa. Voi nyyh ja liikutus! Suomi-koulua pidetään Shanghaissa täällä Puxin puolella että tois-puol-jokkee eli Pudongissa. Puxissa koulua käydään Western International School of Shanghain (WISS) tiloissa ja kyllä siellä kelpaa opiskella.. On aika hienot puitteet, uima-altaat ja kaikki!  

 

Pienten ryhmässä on vajaa kymmenen lasta, osa muskarista tuttuja. Ryhmää kaitsee pääopettaja ja apuopettaja, joka on myös meidän muskaritätimme. Koulussa on tähän mennessä askarreltu, laulettu, harjoiteltu kevätjuhlaesitystä, luettu kirjoja ja syöty eväitä. Ajoittain tytöt ovat olleet jo vähän innoissaankin. Varsinkin askartelu on ollut kova juttu ja tietenkin ne eväät.. Mutta on tytöillä ollut vielä aika vaikeaa. Napanuora äitiin on varsin lyhyt, joten tsemppausta on kovasti tarvittu eikä itkuiltakaan olla säästytty.

 

Koulupäivän ajan vanhemmat istuskelevat yleensä kahvittelemassa alakerrassa, Suomi-koulun kirjastohuoneessa. Jälkimmäisellä kerralla minäkin sinne läksin parantamaan maailmaa, kun tytöt antoivat niin reippaasti luvan lähteä. Tyttöjen luo oli kuitenkin palattava, kun yläkerroksista kuului niin hysteerinen itku. Ja hyvä että palasin, sillä Suomi-koulun seuraavan "oppitunnin" aihe olisi ollut ehkä vähän liikaa. Lapset harjoittelivat nimittäin lähestyvän Äitienpäivän kunniaksi laulua äidille.. Meidän herkät taiteilijasielut eivät edelleenkään kestä kuunnella mollisävelmäistä musiikkia ilman itkua. Ja kaiken lisäksi tässä laulussa laulettiin tietenkin ÄIDISTÄ. Äidistä, jota oli ollut koulussa ikävä ja jonka poissaolo huolestutti. Kun muut lapset harjoittelivat, meidän  tytöt itkivät lohdutonta itkuaan sylissäni. Ja joka kerta kun sana "äiti" laulettiin, itku yltyi ja muistutti lähinnä ulvomista. Pienet raasut. Mutta kyllä se tästä.

 

Pientä O:ta jännittää

Muut harjoittelevat kevätjuhlaesitystä, C haluaa kotiin

Askartelu on kuitenkin pop.

Mummin ja vaarin kanssa ollaan kierrelty Shanghaita ja ehdittiin myös Shanghaita kauemmaksi. Osa paikoista on ollut meille jo tuttuja mutta turistikierroksellemme valikoitui myös meille uusia kohteita. Eräs niistä oli vesikaupunki Tongli, jonne ajoi reilussa tunnissa. Tongli oli oikein mukava kaupunki ja mielestäni paljon viehättävämpi ja idyllisempi kuin Zhujiajiao. Kun Zhujiajiao pursui turisteja ja krääsäkauppoja, Tonglin kujilla sai kulkea ihan rauhassa. Kaikki ei ollut vain turisteja varten vaan kanaalien varsilla oikeasti myös asutaan ja eletään.

 

Tonglissa oli myös muutama kaunis puutarha

Tyttöjen mielestä Tonglissa oli tietenkin parasta veneily kanaaleissa

 

 

Pyykit pestiin kanaalissa ja nostettiin sitten kuivumaan sen varrelle

Setä kotinsa ovella

Yksi temppelikin Tonglista löytyi

Mummin ja vaarin suosikkikohteita Shanghaissa taisi olla Tianzifang ja Taikang Lun pienet kujat putiikkeineen ja ravintoloineen.  Ostoksiakin tuli tehtyä. Vaari osti tytöille lähestyviä synttäreitä varten synttärimekot. Kyllä nyt kelpaa kutsua kavereita juhlimaan!

 

Taikang Lun sivukujia

Bundia ja pilvenpiirtäjiä kävimme ihailemassa korkeuksista mutta iltasella myös 50min kestäneellä jokiristeilyllä. Suositeltavaa kaikille Shanghain kävijöille kauniina iltana.

"Pallotorni" ja muut

Toinen meille uusi kohde oli Gongqing Forest Park. Puisto sijaitsee kaupungin laidalla ja rajoittuu yhdeltä laidaltaan Huangpu-jokeen. Puisto on valtavan suuri ja sieltä löytyy varmasti kaikille jotakin. Kauniita istutuksia, niin luonnonvaraista "metsää" kuin Shanghaista voi vain kuvitella löytävänsä, tekemistä ja touhua mutta myös paikkoja, joissa voi rauhoittua ja olla ihan itsekseen. Meillä oli mukana piknik-eväät ja viltti ja puistossa vierähtikin useampi tunti. Rattaat olivat ihan ehdottomat, sillä kuten aiemmin mainitsin, puisto on valtavan suuri.

Kukkia ihailemassa

Metsää.. Takana mökkejä, joissa saisi myös yöpyä maksua vastaan

Puisto on selkeästi myös "se" paikka, missä kaikki Shanghain hääpärit haluavat tulla kuvatuksi. Pareja ja kuvaajia oli puistossa varmasti kymmenittäin ja suosituimmissa kuvauspaikoissa kuvattiinkin onnellisia ja rakastuneita vieri vieressä.

  

Happy couples..

Hortensiat kukkivat ja niiden alla piti parit tietysti ikuistaa..

Kuinka monta paria näet kuvassa? :)

Puistossa oli aktiviteettia jos jonkinlaista: huvipuistolaitteita, lasten leikkipuisto, hevosia, juna, vuokrattavia soutuveneitä jne.

Vaarin kanssa karusellissa

Juna-ajelulla on tunnelmaa..

Emme olleet puistossa ihan ainoita. Morsiusparien lisäksi puistossa oli valtavasti lapsia. Kouluilla oli ilmeisestikin jonkinlainen retkipäivä. Meteli ja vilinä oli joissakin osissa puistoa melkoinen. Samoin sotku. Kiinalaisilla ei ole ilmeisesti tapana opettaa lapsiakaan siivoamaan jälkiään, joten eväspapereita, tyhjiä juomapulloja ja muita roskia lojui siellä täällä valtavia määriä.. Roskaamista on suomalaisena vaikea ymmärtää ja sulattaa. Ja varsinkin, kun jälkien siivoaminen ei selkeästikään kuulu edes koulujen tapakasvatukseen. Joko roskat eivät kiinalaisia häiritse tai sitten he luottavat siihen, että joku siivoaa heidän jälkensä. Ja kyllä tässä maassa aika moni taitaa tienata leipänsä siivoamalla toisten sotkuja.  

 

Toinen asia, mikä jäi puistossa harmittamaan, oli puiston hevoset. Tytöt ovat hirmuisia heppafaneja ja vähän väliä ovat täällä mankuneet päästä ratsastamaan. Ei muuten ole Kiinassa kovin helposti toteutettavissa! Olimme siis kaikki aivan innoissamme kuultuamme, että puistossa on hevosia. Ja olihan niitä. Mutta en ole koskaan nähnyt missään niin huonosti hoidettuja, likaisia ja takkuisia hevosparkoja. Vaikka tytöt kuinka ruinasivat, me emme käyneet ratsastamassa. Minä en heppatyttönä pennilläkään halua tukea tuollaista toimintaa.  

Roskaavista lapsista ja hoitamattomista hevosista huolimatta puisto oli todella mukava retkikohde. Sinne menemme varmasti uudelleen isin kanssa, joka ei valitettavasti pystynyt töiltään kaikille meidän reissuillemme osallistumaan.

Nyt on sitten paluu arkeen taas edessä. Tosin enää vajaa kolme viikkoa 3v-kemuihin ja siitä vajaa viikko Havaijin lomaan. Ja näitä ennen olisi vielä Suomi-koulun kevätjuhlat ja Äitienpäivä brunsseineen. Ja sitten viikko loman jälkeen on vieraita luvassa.. Kivaakivaakivaa!

Ihmisen paras ystävä

Jiihaaa!!! Pääsin sisälle, blogiini. Se ei olekaan onnistunut lähes viikkoon. Olin jo melkein alkanut epäillä, että tässä on takana jokin kiinalaisten salajuoni. Yritys sensuroida sanomisiani.. Ja vakavasti ottaen, sensurointi on tavallaan ihan tottakin. Bloggeriin ei nimittäin manner-Kiinasta pääse, ei ilman VPN-yhteyttä. Nyt Blogger siis toimii (paitsi kuvien lataaminen) ja tänään ajattelin kertoa meidän koirastamme - meidän parhaasta ystävästä ja rakkaasta perheenjäsenestä - sillä Nasu on sen ehdottomasti ansainnut.

Viime syksynä, tehtyämme päätöksen muuttaa Kiinaan, muistan jonkun sanoneen "teitä varmaan harmittaa, että otitte juuri tuon toisen koiran". Sillä viitattiin meidän Nasuun, joka oli ehtinyt asua meidän perheessämme vajaa kolme kuukautta ja jonka olimme päättäneet ottaa Kiinaan mukaan. Tottahan se on, että elämä ilman koiraa olisi helpompaa. Mutta ei Nasun ottaminen ole kaduttanut - ei silloin ja vielä vähemmän nyt. Nasusta on meille niin paljon iloa päivittäin. Olen myös sitä mieltä, että meidän kaikkien sopeutuminen Kiinaan on ollut helpompaa Nasun vuoksi. En usko, että uusi koti olisi tuntunut kodilta niin nopeasti ilman koiraystävää. Ilman kynsien rapinaa lattialla, ilman märkiä suukkoja aamutuimaan, ilman hännänheilutusta tullessamme kotiin ja ilman sohvalla vieressä torkkuvaa, unissaan haukahtelevaa ja tuhisevaa perheenjäsentä.

Nasu on nyt vuoden ikäinen, reipas, aktiivinen, seurallinen sekä varsin persoonallinen nuori koiraherra. Nasusta tuli perheemme jäsen viime kesäkuussa, tasan neljän kuukauden iässä. Nasu muutti meille ihan Ruotsista saakka, joten koiramme on ikäänsä nähdän hyvin kansainvälinen koira. Asunut jo kolmessa maassa. Nasulla on hienompikin nimi: Farmarens Fred Weasley. Mutta me annoimme hänelle nimen Nasu. Se oli itseasiassa ainoa ehdottamani nimi, jonka tytöt kelpuuttivat. Ja se sopii Nasulle hyvin, Nasulla on nimittäin aika isot korvat norwichinterrieriksi.

Nasu on kaikin puolin mahtava tyyppi ja maailman paras koira lasten kanssa. Vaikka Nasu on aika pieni (norwichiksi iso), hän ei arastele lapsia. Nasu haluaa osallistua tyttöjen leikkeihin ja sitten kaikki kolme juoksevat innoissaan ympäri kotiamme, tytöt riemusta kiljuen. Nasu antaa tyttöjen halia ja paijata ja antaa samalla monta suukkoa.  Koira onkin tytöille hirmuisen rakas. "Minun ikioma rakas, ihana koirani" sanovat tytöt ja halaavat Nasua. Thaimaan lomalle tytöt eivät olisi halunneet edes lähteä, kun Nasu ei päässyt mukaan ja lomalla heillä oli Nasua kova ikävä. Aina kun tulemme kauppareissulta tai muualta kotiin, tytöt ensimmäisenä haluavat halata ja pussata karvaista ystäväänsä. On niin liikuttavaa nähdä, kuinka tärkeä koira voi lapselle olla. Ja kuinka hellästi 3-vuotiaat uhmikset kohtelevat koiraansa.

Nasu on hyvin seurallinen luonne. Kun me syömme, Nasu haluaa ehdottomasti osallistua tähän tärkeään tapahtumaan. Herra koira on oppinut siirtämään keittiönpöydän tuoleja niin, että pääsee hyppäämään tuolille. Tuolilla istuen Nasu sitten seurailee pöydän tapahtumia, nuuhkii ruoan tuoksuja ja lipoo huuliaan. Yritimme tätä tapaa kitkeä pois mutta koira oli niin käsittämättömän sinnikäs, että lopulta annoimme periksi. Aamupalalla Nasu makaa aina V:n tuolilla, selän ja tuolin selkänojan välissä. Ja illalla, jos V yrittää tehdä töitä sohvalla, Nasu hyppää viereen köllöttelemään ja laskee päänsä tietokoneen näppäimistön päälle. Tai nuolee näpääimistöä näpytteleviä sormia. Nasu osaltaan siis huolehtii tärkeästä työn ja vapaa-ajan balanssista. Nasu ei nuku sängyssämme (paitsi uuden vuoden aikaan, kun ilotulitteet pelottivat) mutta aina aamulla, kun tytöt heräävät ja tulevat viereemme köllöttelemään, myös Nasu liittyy seuraamme.

Nasusta tulee mieleen joskus ragdoll-kissa. Ne ovat niitä kissoja, jotka valahtavat ihan veteliksi, kun ne otetaan syliin. Nasu on vähän samanlainen. Kun vanhempi koiramme Uuno on hyvin jämäkkä, ryhdikäs ja miehekäs norwich-herra, Nasu on pehmeä ja taipuu joka suuntaan. Juuri sellainen, mitä on aivan ihana halia. Ja sehän Nasulle sopii. Nasu on kaikkien kaveri, sekä koirien että ihmisten. Nasu haukkuu hyvin harvoin, ei murise, ei rähise eikä isottele muille koirille koskaan. Ja vaikka rakastaakin ruokaa, Nasu ei sano mitään, vaikka herkut kaivettaisiin pois suusta. Nasun sympaattinen luonne ja ulkonäkö ei ole jäänyt muiltakaan huomaamatta ja hänellä on paljon ihailijoita meidän compoundilla, niin pieniä kuin isoja.

Nasu rakastaa ruokaa. Ihan kaikkea ruokaa. Ja itseasiassa syö kaikkea muutakin, kuten kynttilän joulun alla. Ulkona täytyy olla tarkkana mitä Nasu nappailee suuhunsa ja me myös jouduimme laittamaan Nasun dieetille Kiinaan muuton jälkeen. Nasu saattaa varastaa ruokaa pöydältä, roskiksesta, ihan mistä vain. Jos Nasun yllättää ruokapöydältä, Nasu jähmettyy. Kääntää päänsä pois, korvat aivan luimussa. Nasu todella tietää, että hänet on yllätetty pahanteosta. Jos osaisi, varmaan viheltelisi myös. "Ei tässä mitään, en minä mitään, en minä tiedä miten minä tänne pöydällä päädyin.." Nasu on taitava esittämään tyhmää koiraa. Kun Nasua pyytää istumaan (minkä varsin hyvin osaa), herra koira katsoo vain silmiin ja heiluttaa häntää. Eikä mitään tapahdu. Nasu on itsepäinen. Siis todella itsepäinen. Olen havainnutkin aika haasteelliseksi kouluttaa koiraa, joka osaa pahaa tehtyään näyttää niin katuvaiselta. Uunoa ei ole tarvinnut yleensä montaa kertaa kieltää ja viesti meni perille. Mutta Nasu.. Nasua kiellot eivät rajoita, jos tahtoa kielletyn asian tekemiseen on.  Nasu on kuin meidän tytöt reilun vuoden iässä. Sanaa "ei" voi hokea aivan loputtomiin eikä sillä ole mitään tehoa. Tai no, sama pätee kyllä meidän pian 3v tyyppeihin edelleen.. Pitäisiköhän meidän kasvattajien kenties vilkaista peiliin..? ;)

Nasun huonoin puoli on tyttöjen lelujen tuhoaminen. Sekin on onneksi vähenemään päin. Nasu ei onneksi tuhoa mitään, kun olemme poissa. Mutta jos olemme kotona ja Nasu ei saa mielestänsä riittävästi huomiota, saattaa hän aikansa kuluksia pureksia Barbin jalkoja tai puupalikoita. Nasulla on siis joitakin huonoja tapoja mutta toisaalta Nasua on niin helppo rakastaa. Ja on niin helppoa unohtaa ne huonot puolet. Kuten A aina sanoo, Nasu on niin "lovable and huggable". Nasulle ei vaan voi olla vihainen..

Puolen vuoden maassa oleskelun jälkeen uskallan sanoa, että Nasulla on täällä hyvä olla. Turhaan etukäteen stressasin miten koiran kanssa täällä pystyy elämään. Jokin aika sitten saimme viimein hoidettua koiran rekisteröinnin, se on siis pakollista Shanghaissa. Ja saimme Nasulle Suomesta uuden passin. Koiran paperiasiat ovat siis vihdoin kunnossa.

Ja sitten meidän muiden kuulumisiin.. Kävin tänään jättämässä päiväkotihakemuksen. Syksyn suunnitelmat eivät ole vielä selvillä mutta compoundin päiväkodissa oli vain kaksi paikkaa vapaana 3-4 vuotiaiden ryhmässä, joten pakko ne hakemukset oli vaan jättää. Halpaa lystiä ei päivähoito täällä ole. Ainakaan tällaisissa yksityisissä päiväkodeissa. Kahdelle lapselle puolipäivähoito syksylle maksaa nimittäin noin 8000€! Onneksi firma osallistuu kustannuksiin, muuten olisi lapset jääneet kotihoitoon varmasti edelleen. Reilu vuosi sitten jätin edellisen kerran päiväkotihakemukset, Suomessa. Koko kevään ja kesän stressasin ja surin miten päiväkodin aloittaminen sujuu.. Oli sellainen olo, että tytöt eivät olleet valmiita. Mutta nyt, ei mitään surua, ei huolta. Tiedän, että alku tulee olemaan vaikea, varsinkin, kun yhteistä kieltä ei ole. Mutta olen silti luottavaisella mielellä.  Tiedän tyttöjen nyt olevan valmiita. Äidinvaisto sen kertoo.

Ja huomenna meillä on erittäin jännittävä päivä. Aamulla menemme Suomi-kouluun ja sen jälkeen tulevat mummi ja vaari.




 

Siitä lintuinfluenssasta vielä.. ja myös Botanical gardenista

En ollut lintuinfluenssasta osannut vielä kovin paljoa huolestua ennen eilistä. Olin ajatellut, että jos jollekin meistä nousisi kuume, ei kun Shanghai Unitediin heti testeihin. Varmuuden vuoksi, oman mielenrauhan kannalta. Mutta eilen minulle selvisi, että kansainväliset, yksityiset sairaalat eivät enää ota kuumepotilaita vastaan. Ne eivät saa ottaa. Kiinan viranomaiset haluavat keskittää kuumepotilaat julkisiin sairaaloihin, joissa sitten tutkitaan potilaat lintuinfluenssan varalta. Ja sekös minua ahdistaa.. Meillä tytöt sairastavat keskimäärin kolmen-neljän vikon välein. On siis aika todennäköistä, että lähiaikoina ollaan taas kipeinä (ei olla nimittäin oltu "pitkään" aikaan!) ja sitten pitäisi mennä kiinalaiseen sairaalaan. Sairaalaan, jossa on pitkät jonot eikä kukaan puhu englantia.. Kiinalaisia lääkäreitä. Kiinalaisia hoitajia. Kiinalaista meininkiä. Hehe. Ainakin ennakkoasenteet ovat kohdillaan..

 

Shanghai Dailystä saa päivittäin lukea viimeisimmät käänteet lintuinfluenssasta. Se vielä muutama päivä sitten aivan pienenpienenpieni huolenpoikanen onkin vaivihkaa alkanut kasvamaan isommaksi. Jokaisen lukemani uutisen ja uhrin jälkeen asia vaivaa mieltä aikaisempaa enemmän. Eikä siihen ole edes mitään rationaalista syytä. Uhreja ei toistaiseksi ole edes kovin montaa - muistaakseni 11 - mutta kun heistä saa lukea lehdestä päivittäin (TAAS uusi uhri!), hämärtyy "todellisuus". Jos tytöt nyt sairastuisivat, olisin varmasti todella huolissani. Vaikka tiedänkin, että lintuinfluenssatartunta on kaikkea muuta kuin todennäköinen. Pelottavinta tässä skenaariossa on se, että tautia ei automaattisesti testata kaikilta kuumepotilailta.

 

Jos tytöille nousisi yli 38C kuume, annetun ohjeistuksen mukaan meidän tulisi mennä paikalliseen lastensairaalaan. Kiinalaisessa sairaalassa lääkäri sitten tutkisi ja jos oireet eivät olisi vakavat, lintuinfluenssatestiä ei tehdä. Testejä tehdään vasta siinä vaiheessa, kun potilas on jo aika huonona.  Nämä lintuinfluenssaan tähän mennessä kuolleet ovat käytännössä kaikki hakeutuneet lääkäriin jo taudin varhaisessa vaiheessa. On todettu hengitystieinfektio, potilas lähetetty kotiin toipumaan ja muutaman päivän kuluttua on potilas joutunut palaamaan sairaalaan vaikeiden oireiden vuoksi. Testi tehdään viimein, hoito aloitetaan ja sitten potilas kuolee. Taudista selviäminen vaatisi ilmeisestikin aikaisessa vaiheessa annettua hoitoa mutta miten sitä on mahdollista saada, jos testejä ei lievillä oireilla edes tehdä? Huoh. Toivotaan, että tytöt pysyisivät nyt terveinä. Ja että mummi saisi meille tuotua mukaan Suomesta Tamiflut. Ihan varmuuden vuoksi.

 

Shanghaissa on ollut viime päivät kesäisen lämmintä, jopa helteistä. Kävin perjantaina tyttöjen kanssa Botanical Gardenissa ihailemassa kukkasia puissa, pensaissa ja maassa. Muita länsimaalaisia ei puistossa näkynyt ja ajoittain saimmekin aivan liikaa huomiota. Kukkien ihailu unohtui kiinalaisilta tyystin, kun he havaitsivat meidän pellavapäät. Ja sitten kiinalaisten kamerat, kännykät ja ipadit suunnattiin kohti meitä. Puisto oli onneksi tosi iso ja sieltä löytyi rauhallisiakin paikkoja, missä saimme kulkea rauhassa emmekä olleet se "päänähtävyys". 

 

Tytöillä oli puistossa paljon ihailijoita. Tässä yksi sinnikkäimmistä.

I <3 Pioni. Näitä olikin kaikissa mahdollisissa väreissä.

 

 

 

 

 

Puistot eivät ole kiinalaisille vain puistoja. Kun suomalaiset käyvät puistoissa lähinnä vain kauniilla säällä kävelyllä tai piknikillä, kiinalaisille puistot ovat kuin olohuone tai se oma piha. Puistoihin kokoonnutaan, niissä vietetään aikaan, seurustellaan, harrastetaan. Eikä sen säänkään tarvitse olla edes paras mahdollinen. Puistoissa myös tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Kiinalaiset tykkäävät esimerkiksi tanssia eikä täällä muuta tarvita, kuin pieni mankka ja tanssit ovat samantien käynnissä. Ja näissä tansseissa tanssivat sekä nuoret että vanhat. Tytöt katselivat tanssia innoissaan ja olivat jo uskaltautumassa mukaan, mutta sitten tuli kiinalaishyökkäys ja into tanssia lopahti sitten siihen. Myöhemmin löysimme eräästä puistonkolkasta sedän, joka soitteli itsekseen haitaria. Silloin tytötkin rohkenivat pyörähtelemään musiikin tahdissa. Muitakin soittajia puistossa oli ja myös laulajia. Eivätkä he siellä sen vuoksi soittaneet tai laulaneet, että yrittivät tienata leipäänsä. Vaan ihan omaksi ja muiden iloksi. Taijin harrastajia näkee puistoissa myös paljon ja leijan lennättäjiä. 

 

 

Tanssit ison puun alla

 

Taijita puiden katveessa

Ompelukerho kokoontuu

Tytöt omalla pihalla. Suomi-kouluun viikon päästä ja sitä varten
ostimme tytöille uudet koulureput. <3 Reppu on O:lle niin tärkeä, että se
selässä lähdetään leikkipuistoon ja se otetaan kainaloon yöllä..

Ayi-ahdistus

Minua on viime aikoina vaivannut ayi-ahdistus. Ja kamala syyllisyys tästä ahdistuksesta, sillä meidän Lishi on oikein mukava ihminen. Mutta muutama tai itseasiassa useampikin asia on alkanut todella nyppimään. Kuten se, että kun olen aamulla tekemässä aamupesuja ja laittautumassa, ayimme saattaa tunkeutua siivoamaan juuri sitä samaa vessaa. Aivan kuin meillä ei juuri sillä hetkellä olisi mitään muuta paikkaa siivottavana..

 

Lishillä on tapana tehdä kaikki asiat samassa järjestyksessä, aina. Ensin siivotaan aamupalan jäljet ruokapöydästä ja keittiöstä. Sitten laitetaan pyykinpesukone pyörimään. Sitten pedataan sängyt, pestään vessat. Seuraavaksi on vuorossa pölyjen pyyhkinen, mitä seuraa imurointi ja lattioiden pesu. Imurointi ja lattioiden pesu aloitetaan aina keittiöstä. Sen jälkeen silitetään vaatteita ja lopuksi viedään Nasu ulos. Hän ei muuta rutiiniaan eikä järjestystä kovin helpolla, ei vaikka kuinka pyytäisin. Niin ja lakanat vaihdetaan ja pestään joka toinen viikko, aina maanantaisin.

 

Meille oli maanantaina tulossa heti aamusta muskarikavereita vierailulle. Pyysin Lishiltä, että aloittaisi päivän työt imuroinnilla ja lattioiden pesulla. Ettei meidän tarvitsisi sitten väistellä imuria ja moppia vieraidemme kanssa. Voisi ajatella, että kotiapulainen kävelisi suoraan imurin luokse mutta ehei.. Lishi alkoi siivoamaan keittiötä ja ruokapöytää, sillä sehän on hänen ohjelmassaan se aamun ensimmäinen tehtävä. Siitäkin huolimatta, että kokkailin juuri silloin keittiössä vieraita varten. Siispä jouduin pyytämään uudelleen Lishiä aloittamaan siivouksen imuroinnilla. Mutta edelleenkään Lishi ei olisi halunnut tarttua imurinvarteen. Keittiön siivouksen jälkeen hänen mielestään kuuluu pestä pyykkiä. Lishi sanoikin laittavansa ensin lakanat pesuun - olihan taas se maanantai, jolloin lakanat on vaihdettava (minä en muuten ole esittänyt toivetta tästä maanantaisesta lakanoiden vaihdosta).. Koska minä en myöskään halua, että pesukone ja kuivuri huutavat, kun on vieraita käymässä, pyysin vaihtamaan lakanat vasta seuraavana päivänä. Mitä Lishi tekee? Hakee viimein sen imurin ja alkaa imuroida. Mutta aloittaa taas KEITTIÖSTÄ, juuri siitä huoneesta, missä yritän kiiressä puuhastella ja saada kokkaukset valmiiksi ennen vieraiden saapumista.. Ja joudun pyytämään, joskomuroinnin voisi aloittaa jostain muualta.. Kun Lishi oli saanut siivottua lattiat ja keittiön, hän siirtyi tyttöjen huoneeseen. Olin itse tällä välin jo pedannut vuoteet ja mitä tekee Lishi nyt? Repii vuoteet auki, sillä on SE päivä, kun lakanat pestään. Tässä vaiheessa minä aloin jo olla hieman närkästynyt. Ja taas kerran jouduin sanomaan, etten halua, että lakanoita pestään tänään. Että jos sen voisi tehdä vaikka seuraavana päivänä.. Kamala minä. Rutiinien ja pasmojen sekoittaja.

 

Joskus on vaikeaa ymmärtää, miten voi olla niin ylitsepääsemättömän hankalaa muuttaa toimintatapoja näinkin pienissä, mitättömissä asioissa. Näitä päähänpinttymiä on nimittäin paljon, oikeastaan kaikessa.. Myös ruoanlaitossa. Lishi laittaa ihan hyvää ruokaa mutta käytännössä hänen menullaan on vain viisi erilaista ruokalajia. Lisäksi hän haluaisi jostain syystä laittaa ruokaa aina vain tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Ruoanlaitossa hän ei käytä kuin punaisia paprikoita. Keltaiset tai vihreät eivät kelpaa. Parsakaalia hän käyttää myös mutta ei koskaan kukkakaalia. Porkkanaa ei käytetä, ei perunaa, ei bataattia, ei parsaa. Kanasta Lishi tekee vain paistettua riisiä, ei mitään muuta. Olen pyytänyt tekemään joskus meille vanhemmille mausteisempaa ruokaa, olen ostanut chiliäkin sitä varten, mutta ei.. Chilit homehtuvat aina jääkaappiin. Oikeanlaisia nuudeleita en myöskään ole ilmeisesti onnistunut hankkimaan. Kerran hän suostui pitkin hampain tekemään ruokaa ostamistani nuudeleista - me pidimme ruoasta - mutta sen jälkeen ei nuudeleita ole kokkailtu. Ovat vääränlaisia nuudeleita. En myöskään ole osannut ostaa oikeanlaisia rapuja, niitäkin Lishi suostui laittamaan vain kerran. Olenkin viime aikoina kokkaillut itse kaiken. En yksinkertaisesti jaksa syödä aina sitä samaa. Mutta ei se kokkailu minua haittaa. Rakastan ruoanlaittoa.

 

Lishi ei pese pyyhkeitä. Ei käytä pyynnöistäni huolimatta tahranpoistoaineita pyykinpesussa. Minä taas halua, että vaatteet ovat täysin tahrattomia. Myös tyttöjen. Lishi ei pyyhi keittiökaappien ovia, eikä pölyjä liesituulettimen päältä. Ei pyyhi tahroja tyttöjen tuoleista, ei sormenjälkiä ovista tai valokatkaisijoista. Ja jättää lähtiessään kaikki valot päälle. Lomien suhteen hän yrittää aina "vedättää" meitä. On muka tietämätön Kiinan virallisista vapaapäivistä ja työpäivistä. Tuhat pienenpientä asiaa, jotka ärsyttävät.  Ja pahinta on, etten oikein tiedä mitä näille asioille voisi tehdä. V sanoo, että minun pitäisi kertoa Lishille mikä mättää. Mehän maksamme palkankin. Mutta se vaan ei ole niin yksinkertaista, ei täällä Kiinassa.

Ensinnäkin, vaikka yritän kuinka kauniisti pyytää ja kehottaa, saan Lishiltä aina sellaisia "katseita". Sen lisäksi hän jättää monesti joko tietoisesti noudattamatta pyyntöjäni tai sitten hän ei vain ymmärrä mitä minä sanon. Ja se vasta ärsyttävää onkin. Taannoin pyysin Lishiä pesemään samalla pyyhkeet, samalla kun pesee lakanat. Vastaus oli "yes, yes". Ja sitten myöhemmin kävi ilmi, ettei hän tiennyt, mitä "towel" tarkoittaa. Tämä piirre kiinalaisissa saa välillä raivon partaalle. Miksi ei vaan voi kysyä, jos ei ymmärrä??? Kulttuurieroja parhaimmillaan.

 

 

Silitetyt ja siisteiksi rulliksi viikatut alushousut..

 

 

 

Viimeisen viikon aatteet ja vaatteet

Mummo ja ukki lähtivät keskiviikkona aamulla kohti koti-Suomea. Tytöillä oli vähän harmi mieli mutta onneksi mummi ja vaari ovat tulossa kahden viikon päästä. On taas jotain odotettavaa. Mummon ja ukin loppuvierailu sujui mm. leikkien tyttöjen kanssa, shoppaillen markkinoilla ja ihmetellen Shanghaita korkeuksista. Kävimme World Financial Center towerissa, mekin ensimmäistä kertaa näköalatasanteella 100. kerroksessa. Aiemmin olemme käyneet ravintolassa, joka sijaitsee "vain" 91. kerroksessa. Yhdeksän kerrosta ei näkymissä paljoa eroa tee mutta kun tuolla näköalatasanteella oli osa lattiasta lasia.. Huimasi, pyörrytti, horjutti. Alla melkein 500m ei yhtään mitään. Ja eniten ahdisti, kun lapset menivät kurkistelemaan ja kävelemään lasilattian päälle. Ihmismieli on vaan kumma. Vaikka tietää, ettei se lattia petä alta, ei tehnyt hyvää nähdä lasteni kävelevän sen lasin päällä.. Mutta oli se silti aika huikea paikka. Ei varsinaisesti nautinnollinen kokemus mutta huikea.

 

Ukin ja mummon kanssa YuYanin puistossa

 

World Financial Center -tornin näköalatasanteella. 100. kerros ja matkaa maahan lähes 500m.

Tyttöjä ei pahemmin näkymät huimanneet.. äitiä senkin edestä..

 

Torstai oli kiinassa vapaapäivä, kuten myös perjantai. Torstaina vietettiin Qingming festivalia, eli haudanlakaisupäivää. Kyseisenä päivänä kiinalaiset vierailevat kuolleiden omaistensa haudoilla muistelemassa ja kunnioittamassa edesmenneitä. Haudat siistitään, haudoille viedään juomia ja ruokia ja jopa poltellaan leikkirahaa, jotta edesmenneiden ei tarvitsisi kärsiä nälästä, janosta tai rahanpuutteesta tuonpuolleisessa. Meidänkään ei tarvinnut kärsiä kyseisenä päivänä nälästä eikä janosta. Vietimme haudanlakaisupäivää kyläillen. Aamusta vierailimme keskustassa tyttöjen muskarikavereiden luona ja illasta päästiin avaamaan grillikausi A:n luona. Sekä lapset että aikuiset viihtyivät ja tarjoilut olivat herkulliset. Myös tuo kuvassa näkyvä tuliaisiksi tekemäni mansikkajuustokakku maistui, vaikka nyt itse sanonkin.

 

 

Matkalla kyläilemään, tuliaiset sylissä

 

Perjantaina suuntasimme heti aamusta kangasmarkkinoille. Kangasmarkkinoilta löytyy siis kankaita ja räätäleitä, kolmessa kerroksessa, vieri vieressä, monta kojua. Vaatteiden teettäminen oli ollut suunnitelmissa jo pitkään ja nyt on peli viimein avattu. V ja minä tilasimme kumpikin uudet kevättakit, kahdet pellavahousut ja V myös viisi kauluspaitaa. Kaiken kaikkiaan neljästä eri kojusta. Ja viikon päästä pitäisi olla valmista. Jännityksellä odotellaan, onnistuimmeko löytämään hyvät räätälit ja jos löysimme, aion tilata vaatteita vielä lisää. Housuja, muutaman mekon, muutaman tunikan, kauluspaitoja, ehkä vielä toisen tai kolmannenkin takin.. Viimeisen parin vuoden aikana en olekaan pahemmin ostellut itselleni vaatteita, jotenkin kummasti tulee shoppailtua vain tytöille..

 

Tyttöjä kiinnostaa nämä markkinavisiitit ihan valtavasti.. tai sitten ei.
Rusinoilla ja Ipadillä selvitään onenksi aina hetken aikaa.

 

Näistä kankaista valmistuu minulle uusi takki..

 

Räätälikierroksen jälkeen kävimme lounaalla  Kommunessa. Mukava, persoonallinen kahvila ja maukkaat ruoat. Wrappeja, leipiä, salaatteja, smoothieita, mehuja ja hyvää kahvia. Kyllä täytyy taas todeta, että muiden suosituksia, hyväksi havaittuja paikkoja, kannattaa hyödyntää. 

 

 

Ruokaa odotellessa tytöille maistuivat smoothiet ja Ipadilta muumit

     

Kommunen lohkoperunat. Ei ehkä kovin terveelliset mutta erittäin herkulliset.

 

Tytöt kunnostautuivat eilen taiteilijoina. Nojatuolitaiteilijoina. Meidän yksi nojatuoleista on nyt sitten koristeltu piirrustuksilla. Vihreällä kynällä. Tai itseasiassa kahdella kynällä, se toinen väri ei vain erotu (onneksi) tuolista kovin paljoa. Hauskintahan tässä taiteilussa on se, että tytöt valitsivat sitten sen ainoan huonekalun, jonka päällystä ei pysty irrottamaan ja laittamaan pesukoneeseen. Olisi tässä olohuoneessa ollut kaksi muutakin nojatuolia ja yksi sohva. Ja ruokailutilassa kuusi tuolia. Mutta ei, ne eivät sitten kelvanneet. Minulla ei ole hajuakaan miten saamme nojatuolin puhtaaksi ja minun tätä murehtiessa O ehdotti, että voisimme ostaa niin ison pesukoneen, että nojatuoli mahtuisi sinne sisälle.. Mutta tytöt olivat kyllä kovin katuvaisia tapahtuneen jälkeen. Ainakin O. Ei tarvinnut edes ääntä korottaa. Ja nukkumaan mennessä O vielä sanoi, että "huomenna minä en enää piirrä sohvaan vaan paperille". Toivottavasti näin. Onneksi ei ole oma nojatuoli kyseessä. Toisaalta en ole ihan varma onko se sittenkään onni. Ainakaan sos sitä nojatuolia ei saada puhtaaksi. Jää nähtäväksi mitä meidän compoundin management officessa sanotaan tyttöjen aikaansaannoksista..

Taiteilijoiden kynänjälkiä.. näitä on useammassakin kohtaa kyseistä tuolia..

 

Suomen suunnalta on alkanut tulla uteluita lintuinfluenssasta.. Kyllä, juurikin täältä Shanghaista sitä on löytynyt ja myös maakunnista Shanghain ympäriltä. Joitakin markkinoita on suljettu ja lintuja teurastettu. Eläintarhan "lintuosastoja" on suljettu ja kaupungin puistoista on pyydystetty puluja. Meidän elämässä lintuinfluenssa ei pahemmin näy. Kiinassa on kuollut kyseiseen tautiin tähän mennessä kahdeksan ihmistä, joista neljä Shanghaissa. Se on mielestäni aika vähän, kun ottaa huomioon, että pelkästään tässä kaupungissa asuu melkein 24 miljoonaa ihmistä. Tauti ei ilmeisesti tartu ihmisestä ihmiseen ja melkeinpä kaikki kuolleet ovat olleet lintujen kanssa suorassa kontaktissa: teurastajia tai kasvattajia. En ole siis vielä kovin huolestunut tästä aiheesta. Mutta seuraillaan.. Ja syödään vähän vähemmän kanaa ja munia lähiaikoina.. Possunkin liha päätyi muuten nyt "syö vähemmän"-listalle. Shanghai Dailyssa oli uutinen, jossa kerrottiin, että Shanghain alueen ruokakauppoihin ja ravintoloihin on roudattu myytäväksi kuolleiden sikojen lihaa ainakin viimeisen parin vuoden ajan. Tai siis ainahan ne siat ovat kuolleita ja osissa.. Mutta on myyty sellaisten possujen lihaa, jotka ovat kuolleet johonkin tautiin. Tuolla maaseudulla on osalla possunkasvattajista ollut ilmeisesti tapana jättää yön pimeinä tunteina teiden varsille possunraatoja, joita sitten jotkut yritteliäät kansalaiset ovat käyneet keräilemässä kuorma-autoihin ja rahdanneet sitten Shanghaihin myyntiin. Että näin. Se possujen heittäminen Huangpu-jokeen ei kuulostakaan enää siltä karmaisevimmalta vaihtoehdolta..   

 

Jännitystä elämään meille ja koko muulle maailmalle on järjestänyt myös ihana, uhitteleva naapurimme. Saa nähdä alkaako keskiviikkona kähinä. Pohjois-Koreahan on uhkaillut iskevänsä myös Havaijille ja minä harkitsen tällä hetkellä vastalauseen esittämistä ja reklamaation lähettämistä Suurelle Seuraajalle. Minä en hyväksy Havaijin lomamme peruuntumista.