Kohtaamisia naapurin kanssa

Yläkertaamme muutti kesällä uusi naapuri. Äiti, kaksi tytärtä ja kaksi koiraa. Epäsuomalaiseen tapaan päätin heti ensi kohtaamisella jutustella mukavia uusien tulokkaiden kanssa ja toivottaa heidät tervetulleiksi. Tein sen jopa paikassa, missä suomalaiset ovat perinteisesti aivan hiljaa. Nimittäin hississä. Astuimme hissiin rouvan kanssa yhtäaikaa ja kysäisin ovatko he juuri muuttaneet Kiinaan vai asuneet täällä jo pidempään. Luulin saavani kivan, lyhyen vastauksen kuten "kiitos kysymästä, muutimme kaksi päivää sitten". Ja siihen olisin voinut jatkaa lyhyen ytimekkäästi "Tervetuloa". Mukavaa, mitään sanomatonta small talkia naapureiden kesken.

 

Mutta se keskustelu ei mennyt aivan kuten oletin. Matkasimme yhdessä hississä yhden kerrosvälin - pohjakerroksesta toiseen kerrokseen - ja sinä aikana sain kuulla tarinan. Että he ovat asuneet Kiinassa itseasiassa jo kolme vuotta. Hänen aviomiehensä oli löytänyt täältä uuden naisen, vietnamilaisen. Puoli vuotta hän oli odottanut, että mies tulisi järkiinsä ja palaisi perheensä luo. Ei palannut ja siksi rouva muutti tyttöineen compoundillemme muutamaksi kuukaudeksi, "lomailemaan", ennen kuin muuttaisivat takaisin Englantiin. Ja sitten aukesivat hissin ovet, olimme perillä meidän kerroksessamme. Piti jäädä kyydistä, sanoa jotain järkevää mutta en tainnut onnistua. Mumisin varmaan jotain latteaa ja omituista. Olin niin puulla päähän lyöty tästä kohtaamisesta. Ihan tällaista en osannut odottaa.. Didn´t see it coming.

 

Olen kuullut vastaavista tapauksista aiemminkin. Siitä, että perhe lähtee yhteiselle seikkailulle Kiinaan mutta takaisin palataankin osissa ja palasina. Jos palataan. Viimeksi kun kävin tyttöjen kanssa sairaalassa, en voinut olla huomaamatta sitä, että lähes kaikki sairaalassa pyörineet pariskunnat muodostuivat kiinalaisesta naisesta ja länsimaalaisesta miehestä. Yhtään pariskuntaa en missä mies olisi kiinalainen ja nainen länsimaalainen en ole tavannut. Länkkärinaisten keskuudessa kiinalaiset miehet eivät ole keskimäärin kova juttu eivätkä länkkärinaiset varmaankaan kiinalaisten miesten. Mutta länsimaalaiset miehet ovat täällä ilmeisen kovaa valuuttaa, heitä pidetään usein hyvännäköisinä ja heillä on usein myös sitä kiinalaisten arvostamaa rahaa. Tuntuu, että raha on kiinalaisille kaikki kaikessa ja kumppania valittaessa se onkin monelle yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Kiinalainen nainen haluaa hyvin toimeentulevan miehen.

 

 

Olen tuntenut syvää myötätuntoa yläkerran naapuriamme kohtaan. Olen yrittänyt jutella ja hymyillä aina kuin kohtaamme. Hän on vaikuttanut kohdatessamme hyvin positiiviselta, tilanteeseen nähden. Hän on aina niin huoliteltu, kaikin puolin miellyttävä nainen. Tänään sainkin sitten olla näkemässä ja kuulemassa taas jotain, mitä en todellakaan osannut odottaa.. Kaikki sai alkunsa koirien aamuisesta "kohtaamisesta".

 

Aloitetaan sillä, että meidän Nasuhan on superkiltti koira. Niin ihmisille kuin muille koirille.  Ulkona Nasu haluaisi tervehtiä kaikkia, olla kaikkien ystävä. Nasu ei koskaan murise toisille koirille, ei koskaan hauku, ei riitele, ei rähjää, ei kukkoile vaan alistuu mieluummin. Yläkerran toinen koira sitten.. on hieman eri maata.. Ensimmäinen kohtaaminen yläkerran koirienkaan kanssa ei sekään sujunut odotetusti. Toinen koirista hyökkäsi nimittäin suoraan Nasun kimppuun, ilman mitään ennakkovaroitusta, ilman mitään provosointia. Tuosta vaan. Satuin onneksi itse juuri paikalle (Lishi oli Nasun kanssa ulkona) ja sain karjumalla ja potkimalla koiran pois Nasun kimpusta. Naapurin koiria ulkoiluttanut ayi ei pystynyt tekemään tilanteessa mitään, päästi koirat irti, eikä myöskään meidän Lishi, he säikähtivät tilannetta niin paljon. 

 

Naapurimme selitteli tapahtunutta V:lle samana iltana siten, että Nasu oli yllättänyt Amyn (koiran). Että Amy on vaan niin herkkä. Mutta minä näin tilanteen. Koirat eivät kohdanneet todellakaan yllättäen vaan näkivät toisensa jo metrien päästä. Tämän tapauksen jälkeen sama on tapahtunut jo kahdesti. Ja aina kun Amy näkee Nasun, koko koira muuttuu. Se ilme, se ruumiinkieli. Siitä ei ole epäselvyyttä. Aikeet ovat selvät. Ja viimeisin tapaus sattui tänä aamuna. Lishi tuli tänään aamulenkiltä Nasun kanssa aivan hädissään, yläkerran "herkkä" Amy oli taas käynyt päälle eikä omistaja ollut pystynyt estämään tilannetta. Hänen voimansa eivät vain riittäneet pidättelemään kahta koiraa.

 

Minun mittani täyttyi, sillä tiedän, että se koira todellakin hyökkää. Hyökkää vahingoittaakseen. Siispä päätin mennä juttelemaan naapurimme kanssa miten tilanne voitaisiin ratkaista. Tai lähinnä mitä hän asialle aikoo tehdä. Me emme pahemmin itse pysty mitään tekemään, sillä Nasu ei kerta kaikkiaan provosoi hyökkäyksiä millään tavalla. Yrittää vain päästä karkuun.

 

Ajatuksissani kohtaaminen rouvan kanssa olisi mennyt seuraavasti: naapuri ensin pahoittelisi tapahtunutta. Pyytäisi anteeksi, kysyisi onko koiramme kunnossa. Ja sitten kertoisi miten ongelma ratkaistaan. Mutta tälläkään kertaa kohtaaminen naapurimme kanssa ei sujunut odotetusti. Koputin naapurin ovelle, hän avasi oven puhelin kädessään. Hän sanoi, että tietää miksi tulin. Ja että minun pitäisi puhua hänen miehensä kanssa. Minä kysyin, että miksi minä puhuisin miehelle. Että eihän mies edes asu täällä. Eikä mies koiria ulkoiluta vaan hän ja hänen ayinsa. Että hänen ja ayin pitäisi pystyä kontrolloimaan koiria, eikä siihen puhuminen miehen kanssa auta millään tavalla. Sitten naapurimme alkoi itkeä ja huutaa. Että hän ei jaksa tällaista ja että minun pitää jättää hänet rauhaan. Paiskasi kädessään olevan puhelimen porraskäytävän lattialle, niin että se meni aivan palasiksi ja sitten ryntäsi sisälle kotiinsa. Didn´t see this coming either. Että tällaista small talkia tällä kertaa.

 

Olo oli aika typertynyt. Kaikki se myötätunto, ystävällisyys ja ymmärrys naapuriamme kohtaan haihtui. Sillä minähän suojelen lapsiani ja koiriani kuin leijonaemo. Ja jos kukaan yrittää heitä vahingoittaa, minulla sumenee päässä. Nasu ei ole meille vain koira vaan niin rakas ja tärkeä osa tätä perhettä. Ja minun  tehtäväni on suojella lapsiani, niitä "oikeita" ja karvaisia.

Olen tässä miettinyt mitä sanon naapurillemme, kun seuraavan kerran kohtaamme. Small talk saa jäädä kyllä välistä, ehkä rupean vain suomalaiseksi ja tuijottelen seiniä tai kengänkärkiä. Enkä ole huomaavinaan. Enkä tiedä mitä teen sille koiralle, kun sen seuraavan kerran näen. Ehkä potkaisen muutaman mojovan potkun kylkeen tai ostan jotain rotanmyrkkyä (no en nyt oikeasti). En myöskään tiedä miten itseasiassa uskallan päästää enää Lishiä Nasun kanssa ulos tai ylipäänsä viedä itsekään Nasua ulos, jos se hullu koira sattuisi samaan aikaan lenkille. Seuraavalla kerralla emme välttämättä ole enää yhtä onnekkaita, siis että Nasu säästyisi jälleen ilman fyysisiä vammoja.. Onneksi meidän koira on vahvarakenteinen ja paksuturkkinen norwichi eikä mikään rääpäle-chihuahua. Jos olisi, meillä ei varmaan enää olisi koiraa.

 

Argh.

 

Asia on jätetty nyt meidän management officen ihmisten ratkaistavaksi. Ja olemme päättäneet, että soitamme poliisit paikalle, jos vielä vastaavaa tapahtuu. En tiedä olisiko siitä mitään hyötyä mutta aina voi yrittää. Kiinassa ei ainakaan käsittääkseni kovin hyvällä katsella vihaisia koiria.

 

 

 

    

Vastaus haasteeseen

Runosuoni ei ole oikein viime aikoina sykkinyt. Olen lykännyt ja lykännyt blogiin kirjoittamista, hakenut niin sanotusti inspiraatiota. Nyt yhtäkkiä sanottavaa taas on mutta ennen kuin oksennan kaikki tänne blogiin, vastaan saamaani blogi-haasteeseen. Haasteen minulle lähetti Koti koivujen katveessa -blogin ihana Marita. Pihan toiselta puolen.

Tässä siis kysymykset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi ja päiväsi kulusta. Liitä kuva.

Meillä on ollut varsín puuhakas päivä. Lähdimme hoitamaan heti aamusta kaikenlaisia asioita ja tänään kävi kuten aina ennenkin - puolet suunnitelluista tehtävistä ja pysäkeistä jouduttiin jättämään väliin. Aika loppui kesken. On hämmentävää, että asuttuamme täällä vuoden, emme osaa edelleenkään arvioida mitä yhden päivän aikana on mahdollista saada aikaiseksi. Arvioimme aina tehokkuutemme yläkanttiin ja sitten ahdistun, että sekin asia jäi jälleen kerran roikkumaan.. Sitä varmaan haluaisi saada niin paljon enemmän aikaiseksi, samalla tavalla kuin "aiemmassa elämässä", eikä siksi pysty tekemään realistisia suunnitelmia.. Ne oikeasti realistiset suunnitelmat kun tuntuvat siltä, että ei saisi yhtään mitään aikaiseksi. No, saimme me kuitenkin jotain tehtyä..

 

Aamun ensimmäinen rasti oli löytää lipputoimisto, mistä saisimme hankittua tiketit ensi viikonlopun Disney On Ice -showhun. Homma hoidossa, tick the box! Olen niin innoissani - enkä niinkään siksi, että show kiinnostaisi minua kovasti - vaan siksi, että saan viedä sinne tytöt. Lasten ilo on niin kovin tarttuvaa sorttia.

 

Seuraavaksi suuntasimme Lujia Bang Lulle, eli vaatemarkkinoille. Villen smokkia ja minun iltapukuani piti vielä hieman hienosäätää mutta hyvät niistä tulee. Myös kampaaja-aika on varattu, kampauksen tyyli on selkeänä mielessä ja juhlakorkkaritkin tilattu kenkämieheltä. Yllätys, yllätys en löytänyt tähän kavioon sopivia kenkiä kaupan hyllyltä. Vielä pitäisi hankkia jonkinlainen shaali hartioille ja ehkä korvitsetkin. Niin ja lapsille hoitaja. Sitten olen ihan valmis juhlimaan itsenäistä Suomea. 

 

Markkinoilta jatkoimme matkaa lounaalle ja tänään päädyimme thaimaalaiseen ravintolaan nimeltä Simply Thai. Ei tullut tästä suosikkiravintolaani Shanghaissa mutta saimme vatsamme täyteen. Se kai lienee tärkeintä. Ravintolasta ajoimme eläinlääkärille hakemaan Nasun rabies-todistusta. Se on viimein saapunut ja se tulos on myös viimein hyväksytty. Tämä todistus rabies-vasta-aineista tarvitaan, että koira voi muuttaa aikanaan Kiinasta EU:n alueelle. Aika tärkeä paperi siis.

Kultaakin kalliimpi perheenjäsenemme Nasu <3

 

 

Me teetimme ensimmäisen kerran testin keväällä - kaiken piti olla hyvin ja rokotukset olivat hyvinkin voimassa - ja silti saimme hylkäävän testituloksen. Ei ollut kivaa se. Varmistaaksemme, ettei sama toistuisi, Nasu sai kesällä kuukauden välein kaksi uutta rabies-rokotusta. Sitten odotettiin taas kuukausi, että rokotukset ehtisivät vaikuttaa, otettiin uusi verikoe ja lähetettiin se Eurooppaan analysoitavaksi. Ja nyt vihdoin, meillä on todistus, jolla Nasun myös saa pois Kiinasta. Ei mennyt ihan kuin Stromsössä tämä prosessi mutta lopputulos on tärkein. Nasu on meille kultaakin arvokkaampi koira, kirjaimellisestikin,  sillä aika monta sataa euroa on mennyt pelkästään tämän paperinpalasen hankkimiseen.. Eläinlääkäristä ostimme Nasulle myös ruokaa. Herra Koira syö nykyisin vain eläinlääkäriltä ostettua erikoisruokaa, sillä se ns. sama ruoka kuin Suomessa, ei ollutkaan ihan samaa ruokaa.

 

Eläinlääkäriltä ajoimme Pearl Cityyn (helmimarkkinoille) etsimään Villen smokkiin sopivia kalvosinnappeja ja minun iltapukuuni sopivia korviksia. Villeä onnisti, minua ei, sillä aika alkoi loppua kesken. Uusi reissu helmimarkkinoille siis edessä, kun vaan joskus ehtisi. Tai siis löysinhän minä korvikset. Hintalappu oli vain vaatimattomat 1000€. Ilmankos ne näyttivät niin hyviltä ja ilmankos jäivät kaupan hyllyyn.

Tytöt helmimarkkinoilla..

 

 

Päivän viimeinen kohde oli puuseppämme verstas. Pöytä oli kuulemma valmis. Ja olihan se. Ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan, he eivät pystyneet valmistamaan mutta hyvä siitä silti tulee. Pientä fiksausta vielä tarvitaan ja maanantaina illasta pitäisi pöytämme saapua kotiovelle. Nyt vaan pitäisi miettiä mitä sille teemme - uskaltaako sen ottaa käyttöön vai ei? Ja jos ei, missä sitä sitten säilytetään.. Seuraava projekti olisi löytää sopivat tuolit ja stten kirjahylly, sitten senkki ja ja ja.. taitaa aika ja rahat vain loppua kesken..  

Verstaalla..

 

 

Kotona olimme puoli viiden aikaan. V lähti tyttöjen ja koiran kanssa ulos ja minä siirryin keittiöön valmistelemaan huomista Isänpäivän kotibrunssia. Pari tuntia menikin kokkaillessa. V lähti sitten pelaaman tennistä ja sillä aikaa me askarreltiin tyttöjen kanssa isille kortti. Nyt on kaikki about niin pitkälle valmista, kuin edellisenä iltana pystyy valmistelemaan. Aamulla sitten loput.

 

Ja mitä jäi tekemättä? En löytänyt korviksia, emme ehtineet piipahtamaan Marimekon myymälässä, emmekä ostamaan muutamaa lahjaa ja ruokakauppareissukin jäi tekemättä. Samoin tälle päivälle suunniteltu salitreeni jäi väliin. Että ehkä se puolet päivän tavoitteista jäi täyttämättä.. Niin huonoa suorittamista, että pitää ehkä järjestää jonkinlainen kehityskeskustelu itsensä kanssa.. ;)

2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu mukavalta.

 

Mukavalta tuntuu, joten tässä Maritan kysymykset:
 

1. Elämäsi tähän asti hienoin kokemus

Haluaisin niin kovasti sanoa, että lasteni syntymä. Mutta se vaan ei ollut. Se oli aika kamala kokemus eivätkä ne sairaalaviikotkaan tyttöjen syntymän jälkeen elämäni kohokohtia olleet.. Yksittäistä hienointa kokemusta / hetkeä / tapahtumaa on itseasiassa aika vaikeaa määritellä, niitä on niin monia ja niiden asettaminen järjestykseen tuntuu aika mahdottomalta - kun siis tuota lasten syntymää en voi valita. Mutta mm. seuraavat asiat ja tapahtumat herättävät vahvoja tunteita ja hyviä fiiliksiä: 

 

Tyttöjen ensimmäinen sana: äiti

Se hetki, kun seisoin kirkon ovien edessä isän käsipuolessa ja kun ne ovet avautuivat edessämme

Maaliviivan ylittäminen maratonilla ajalla 4.13.07

Sukeltaminen


2. Millaisia blogeja luet

Aika montakin blogia nykyisin. Kiina-aiheisia blogeja seurailen säännöllisesti, sillä niiden kautta saa sekä vertaistukea että hyviä vinkkejä arjen pyörittämiseen. Samalla oppii aina myös uusia asioita tästä maasta, sen kulttuurista ja ihmisistä. Tässä muutama esimerkki seuraamistani Kiina-blogeista:

 

Vieraana Shanghaissa

Koti koivujen katveessa

Living a dream in China  

 

 

Näiden lisäksi lueskelen todella monia sisustus/muotiaiheisia blogeja epäsäännöllisen säännöllisesti, tässä niistä muutama:

 

Inspired by love

Saa kurkistaa

Home via Laura

Kalastajan vaimo

 

 

Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin ehdottomasti Tahdon asiat -blogi. Jos minun pitäisi valita vain yksi blogi, mitä saisin seurata, olisi se ehdottomasti tämä. Ja miksi? Koska Yksis on ihana ja erittäin rohkea nainen. Hän kirjoittaa oikeasta arjesta, kaunistelematta mutta silti kauniisti. Tämä blogi on aidosti elämänmakuinen, kaikkine elämän sävyineen ja varmaan siksi jäin siihen koukkuun. Yksis asuu perheineen USAssa ja heillä on meidän tyttöjen ikäiset kaksospojat.  

Ihan uusi, suurella mielenkiinnolla seuraamani blogi on Living California. Anna on juuri muuttanut perheineen meistä katsottuna toiselle puolelle maailmaa, Kaliforniaan. Anna kuuluu monikkotuttuihini ja heidän supersöötit tuplatytöt ovat myöskin saman ikäiset kuin meidän neitokaiset.

 

3. Kesän 2013 kaunein muisto

Meidän Uuno-koiran tapaaminen.

4. Paras lapsuusajan muistosi?

Mummon ja papan mökillä kesällä. Aurinko paistoi aina ja vesikin oli lämmintä. Saunan tuoksu ja papan savustama kala nuotipaikalla.

5. Mitä harrastat?

Urheilua. Voisin urheilla aamusta iltaan, harmi vaan, ettei siitä saa palkkaa. Miksi en tajunnut aikoinaan ruveta ammattiurheilijaksi?!? Tällä hetkellä käyn salilla, juoksen ja zumbaan, 4-6 kertaa viikossa. Sukellus on suosikkilomaharrastukseni ja kovasti odotan tyttöjen kasvamista, että päästäisiin myös vaeltamaan. Kerran heppatyttö, aina heppatyttö, pitää minun kohdallani paikkansa. Joskus sitten aikanaan jatkuu myös tämä harrastus, kun olosuhteet ovat suotuisammat ja aikaa toivottavasti enemmän.

 

Urheilun lisäksi harrastelen opiskeluja avoimessa yliopistossa, aiheena psykologia. Opinnot etenevät valitettavan hitaasti motivaatiooni nähden. Aika huikealta tuntuu kuitenkin opiskella asioita, jotka ihan aidon oikeasti kiinnostavat ja innostavat.

6. Suurin toteutumaton haaveesi?

Varmaan se maailman ympäri -matka. Olen ollut onnekas, sillä aika moni haaveeni on jo toteutunut.


7. Lemppari ravintolasi Shanghaissa

En ole vielä löytänyt sitä. Monta takuuvarmaa ravintolaa on kyllä tullut vastaan. Sellaisia, minne voi mennä tyttöjen kanssa lounaalle tai sitten viedä vieraat illalla dinnerille eikä koskaan joudu pettymään. Ravintolassa syömistä rajoittaa meidän perheemme osalta aika paljon se, että meiltä on keskustaan aika paljon matkaa. Ihan tuosta vaan ei tule lähettyä ulos syömään, varsinkin, kun tytöt menevät aika aikaisin nukkumaan. Monta ihanaa ravintolaa on siis vielä kokematta. Mutta jos joku on pakko valita tässä vaiheessa, valitsen suosikkiravintolakseni Racquet Clubin asunnon 6R/202 keittiön. Eli siis oman keittiön. Suosikkiravintolan etsintä jatkukoon.  

8. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?

Ihmisen psykologinen kehitys. Olen niin innoissani opiskeluista, etteivät muut kirjat edes kiinnosta. Tai no, aika ei vaan riitä. Mutta viimeisin lukemani romaani taisi olla Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat.

9. Mihin maahan matkustaisit, jos sinulla olisi mahdollisuus matkustaa minne haluat?

Uusi-Seelanti on aina ollut iso haaveeni ja se unelma toteutuu tammikuussa. Vaikka aika paljon on tullut matkailtua, on vielä ihan liian monta must-kohdetta kokematta. Siispä unelmani olisi maailman ympäri -matka. Käymättä on esimerkiksi New York, Tahiti, koko Etelä-Amerikka ja Skotlanti. Italiaan ja Kreikan saaristoon pitäisi jälleen päästä ja tietenkin Alpeille ja Suomen lappiin vaeltamaan. Mutta millä ajalla ja rahalla.. ;) 

10. Mitä erilaista tulet tekemään tällä viikolla?

 

Aika tavanomainen viikko kyllä takana.. Huomenna on kuitenkin Isänpäivä ja sitä siis juhlistamme kotona pienimuotoisesti. Voitin tällä viikolla hyväntekeväisyys-arpajaisissa myös yhden lasten tennismailan. Piti tietenkin heti mennä ostamaan samanlainen toisellekin tytölle ja pallot myös - huomenna isi menee tyttöjen kanssa pelaamaan sitten tennistä. Minä saan juosta pallotyttönä. Saa nähdä miten tytöt innostuvat ja voinko jo alkaa haaveilemaan eläköitymisestä. ;)

11. Minkä elokuvan/teatteriesityksen olet katsonut viimeksi?

Shanghaissa emme ole käyneet kuin kerran teatterissa. Tai no, se oli huokean hieno akrobaattishow nimeltä Era - intersection of time. Leffoja katsomme suhteellisen usein kotona, viimeisin taitaa olla joku Barbien poni -elokuva. Katselin sitä tyttöjen kanssa lukien samalla lehtiä. Juonesta en siten päässyt selvyyteen mutta tytöt tuntuivat olevan tyytyväisiä.

12. Paras tapa viettää viikonloppua?

 

Viikonloppuaamuina pitäisi saada nukkua pitkään (sitä odotellessa..). Täydelliseen viikonloppuun kuuluu myös hyvä ruoka, joko kotona tai ravintolassa, urheilua ja mukavaa ja kiireetöntä yhdessäoloa lasten kanssa. Välttämättä ei tarvitse mennä yhtään minnekään, kotonakin on hyvä olla. Ja kun lapset ovat illalla menneet nukkumaan, voi ottaa sohvalla lasillisen hyvää viiniä ennen aikaista nukkumaanmenoa. Minulla ei ole siis kovin kummallisia vaatimuksia hyvälle viikonlopulle. Loppujen lopuksi onni syntyy pienistä, varsin tavallisista asioista.    

13. Unelmiesi asuinpaikka?

 

Järven rannalla, kaupungin ytimessä. Kattohuoneisto omalla rantasaunalla. Paljon valoa ja tilaa hengittää. Lapsille ja koirille pihaa temmeltää ja lähimetsiä retkiä varten. Mutta silti kaikki palvelut, teatterit, kahvilat ja pikkuputiikit ihan vieressä.  

 

No joo.. Voisin asua todellisuudessa lähes missä tahansa. En koe olevani yhtään sen enempää tai vähempää kotona Shanghaissa kuin Järvenpäässä. Tärkeintä minulle on, että perhe on ympärillä, ja voi hyvin, minulla on mielekästä tekemistä, saan urheilla ja minulla on ystäviä.  

 

3. Muuta haastetta mieleiseksesi.

 

Selvä. Muokkaanpa hieman haasteen kysymyksiä..

4. Keksi kymmenen kysymystä tai vaikka enemmänkin jos haluat.

Tässä uudet kysymykset by me:
1. Kerro päiväsi kulusta. Liitä kuva tai mielellään useampi.
2. Elämäsi hienoin kokemus?
3. Suurin toteutumaton haaveesi / salainen unelmasi?
4. Unelmiesi asuinpaikka?
5. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi?
6. Harrastuksesi?
7. Missä näet olevasi / mitä näet tekeväsi 5 vuoden kuluttua?
8. Mitä tavaraa / vaatetta / asiaa ilman et voi elää? Miksi?
9. Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee?


5. Haasta mukaan bloggareita, joiden blogeja luet

 Haastan mukaan Annan Kaliforniasta.

 

Koko maailma kotina

Radiohiljaisuus on näköjään jatkunut jo kaksi viikkoa. Tänä aikana olemme mm. kärsineet taifuunin tuomasta vedenpaisumuksesta pihalla ja sisällä kodissammekin, viettäneet aikaa vieraamme kanssa sekä juosseet vaatemarkkinoilla tilailemassa kauluspaitoja, iltapukua ja smokkia (Suurlähetystön Itsenäisyyspäivän juhlat lähestyvät!).

 

 

Sateiden lakattua..

 

 

Myös puusepän luona on vierailtu ja nyt jännitetään millaisen pöydän saa tilattua elehtimällä ja osoittelemalla. Yhteistä kieltä kun ei puusepän kanssa ollut. Olen yrittänyt opiskella, urheilla ja hoidella Suomi-koulun nakkeja ja kotihommia ja nyt pian viikon olemme olleet tyttöjen ja Nasun kanssa täällä nelistään. V lennähti viime sunnuntaina koti-Suomeen koulutukseen ja juhlimaan parhaan ystävänsä polttareita. Emme ole kärsineet siis tekemisen puutteesta.

 

Verstaalla.. Täällä valmistuu parin viikon päästä meidän uusi ruokapöytä

  

 

 

Toissaviikolla päiväkodissa oli soitin-teema. Joka päivä eri esiintyjä ja eri soitin.
Meidän aistiyliherkkää ei tarvitse kuvasta kauan etsiä. Kitara ja huuliharppu olivat
vissiin liikaa, viulu ja piano sen sijaan jees.

 

Tytöillä on mennyt päiväkodissa edelleen mukavasti. Tai siis ainakin luulen. Kovin paljoa en saa heistä päivän päätteeksi "irti" mutta koska mielellään sinne menevät, varmaan he myös viihtyvät. Tytöt aloittivat tällä viikolla perjantaisin kokopäiväisenä, pääsivät tanssimaan Miss Gracen johdolla. Kivaa oli ilmeisesti ollut mutta koville otti pitkä päivä. Päiväkodista kotiutuikin perjantaina kaksi väsynyttä, selkeästi kaikkensa antanutta pikkutyyppiä. Tsemppiä riitti vielä puoliväliin kotimatkasta. Onneksi matka ei ole tätä pidempi - jos olisi, täytyisi vielä lisätä äidin hauistreenin määrää ja jostain ostaa jatko-osia tuohon pinnaankin.

 

Tällä viikolla päiväkodissa oli teemana vesieläimet ja torstaina oli retkipäivä
läheiseen akvaarioon. Äitikin otettiin mukaan. Kuvassa tytöt ja Miss Grace.

 

 

 

 

Päiväkodin kautta tytöille avautuu monessa suhteessa ihan uudenlainen maailma. Ja tavallaan koko maailma. He elävät aidosti kansainvälisessä ympäristössä. Tuntuu upealta, että se on heille mahdollista. Tätä kokemusta emme olisi pystyneet lapsillemme Suomesta käsin tarjoamaan ja siitä syystä olen iloinen, että päätimme vielä jatkaa Kiinan-diiliä. Jos palaamme ensi vuonna Suomeen, toivon, että heille jäisi jonkinlainen muistijälki mielen sopukoihin tästä ajasta. Että he osaisivat suhtautua erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin avoimesti, hyväksyen. Toivoisin heidän muistavan, että Suomi ei ole ainoa maa maailmassa, eikä suomalainen kulttuuri se ainoa, oikea. Ei sillä, että Suomessa mitään vikaa olisi! Haluaisin lapsieni näkevän tavallaan koko maailman kotinaan ja toivoisin, etteivät he sitten isompina luopuisi unelmistaan ainakaan sen vuoksi, ettei sen toteuttaminen onnistu Suomesta käsin. Ja jos he sitten haluavat asua Suomessa loppuelämänsä, ei minulla ole mitään sitäkään vastaan. 

 

 

Shanghaissa alkoi muuten tällä viikolla syksy. On hämmentävää, miten yhtäkkiä se täällä tapahtuu. Vielä viime viikonloppuna oli tosi lämmintä, hellelukemia. Ja sitten maanantaina lämpötilat putosivat ja tämä viikko on menty 18-20C lukemissa eikä paluuta lämpimiin päiviin enää ole. Samalla tavalla se syksy alkoi viime vuonnakin ja ilmeisesti alkaa aina. Olen ihmetellyt jälleen myös sitä, miksi Suomessa 18-20C on sellaista ihan mukavaa kesäkeliä. Aika lämmintäkin. Mutta täällä se tuntuu niin kylmältä. Todellakaan ei tarkenisi enää lyhythihaisilla. Takit on kaivettu esille ja kesävaatteita laiteltu syrjään. Vaikka tavallaan olen jo odotellut säiden viilenemistä - on mukavaa saada käyttää välillä muitakin kuin hellevaatteita - niin silti olo on samalla haikea. Aika todennäköistä on, että seuraavaa kesää emme täällä enää asusta. Nyyh.

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Freak show

Olen viime aikoina miettinyt millaisen kuvan tiedotusvälineet luovat Kiinasta. Käyn päivittäin lukemassa uutisia Maikkarin, Iltalehden, Iltasanomien ja Hesarin sivuilla ja aika monesti löydän sieltä myös Kiina-aiheisia uutisia. Mitä Kiinasta sitten uutisoidaan? Viimeisen vuoden aikana Suomen medioissa on kerrottu mm. Kiinan ilmansaaste-ongelmasta. Ihmisoikeuksien loukkauksista. Sianruhoista joessa. Pikkupojasta, jolta täti kaivoi silmät päästä. Tappaja-ampiaisista. Lintuinfluenssasta. Talosta keskellä moottoritietä. Miehestä, jolle kasvatetaan uutta nenää otsassa. Ja viimeisimpänä viranomaisten monikymmentä sivua pitkästä ohjeistuksesta kiinalaisille turisteille. Siitä, kuinka ulkomailla olisi suotavaa käyttäytyä, ettei Kiinan maine kärsisi.
 

Kenkäkauppa meidän lähimarkkinoilla

 

 

En oikein tiedä kuinka näihin uutisiin suhtautuisin. Ne ovat kaikki totta ja kertovat tavallaan jotain Kiinasta. Mutta silti ne antavat Kiinasta aika vääristyneen kuvan. Kiina on niin paljon muutakin. Kiinassa tapahtuu myös hyviä asioita, tämä ei ole mikään ihmemaa, missä kaikki on hassua, outoa, huvittavaa ja nurinkurista. Emme me elä keskellä mitään friikki-sirkusta. Elämä täällä on ihan tavallista, vähän erilaista vain. Joskus enemmän erilaista, yleensä vähemmän.

Meidän huudeilla, Zhudi townin markkinoilla on ruuhkaa

 

 

Itsekin huomaan syyllistyväni blogissa ja facebookissa samaan. Kerron asioista, jotka ovat outoja, eksoottisia, hassuja tai kurjia. Se on vaan helppoa ja jollain tapaa "kiinnostavaa". Eihän ketään kiinnosta se, että kävimme taas ruokakaupassa, tytöt nukkuivat yön huonosti tai että V tuli kotiin seiskalta illalla. Todellisuudessa meidän elämä ei ole oikeasti kovin eksoottista, hassua tai kurjaa. Sekin on ihan tavallista. Loppujen lopuksi, pohjimmiltaan, samanlaista kuin Suomessa. Monet ihmiset sanoivat meille vuosi sitten, että olemme rohkeita, kun lähdemme Kiinaan. Rohkeus on mielestäni aika vahva sana. Ei täällä eläminen mielestäni erityistä rohkeutta vaadi. Ehkä enemmän joustavuutta, avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta.

Kuivattua sitä ja tätä sekä myyjän herkkujuoma

 

 

Kiina-sopparimme alkoi 1.10.2012 ja muutaman viikon päästä tulee vuosi täyteen muutosta. Tilinpäätös tästä vuodesta voisi olla seuraavanlainen: Olemmeko viihtyneet? Kyllä. Onko tullut vastaan isoja yllätyksiä? Ei. Onko elämä Kiinassa ollut sitä mitä etukäteen kuvittelimme? Pääsääntöisesti kyllä. Tekisimmekö tämän uudestaan? Ehdottomasti!

Rautakauppa(ko)?

 

 

Kuluva viikko on ollut Kiinassa kansallispäivä-lomaa. Suurin osa expaateista on taas lentänyt lomailemaan Kiinan rajojen ulkopuolelle, me olemme ihan vain kotona. Tai no, ei se mitään "vain kotona" -olemista ole. On ollut nimittäin tosi mukavaa ja rentouttavaa viettää aikaa oman perheen kesken, tekemättä mitään erityistä. Oli meillä alunperin suunnitelmissa kiertää viikon aikana Shanghain nähtävyyksiä, mitkä ovat edelleen näkemättä,  mutta havaitsimme sen hyvin nopeasti todella typeräksi ideaksi. Erääseen museoon ajoimme nimittäin tunnin vain todetaksemme, että tulipa tehtyä täysin turha reissu. Ei siksi, että museo olisi ollut kiinni vaan siksi, ettemme todellakaan olleet ainoita, joilla oli sama suunnitelma. Ehkä me vähitellen jo uskomme, että kun kiinalaiset lomailevat, älä yritä itse lomailla Kiinassa.      

 

Kävelyllä huudeilla

Ja jos elämä käy liian eksoottiseksi, voi piipahtaa aina kaffeelle vaikka meidän lähikahvilaan
Cafe du Villageen.

Cafe du Village. Hyvää kahvia, smoothieita, panineja, wrappejä, salaatteja.
Ei meteliä, ei liikaa väkeä. Kaikin puolin leppoisa tunnelma.

 

Good China Days

BCD on expaattien keskuudessa täällä yleinen, kaikkien tunnistama lyhenne. Se tulee sanoista "Bad China Day", eli huono Kiina-päivä. Näitä on jokaisella aina silloin tällöin. Silloin marmatetaan ja valitetaan, tuskaillaan ja kirotaan ja haetaan lohtua kohtalotovereilta. Kun pahimmat tuskat on sitten saatu vuodatettua ulos pääkopasta, on helpompaa hyväksyä, ettei kukaan meistä voi muuttaa miljardia kiinalaista. Kuten eräs suomalainen ystäväni viime viikolla viisaaasti sanoi: "ei tässä muu auta, kuin tulla itse vain kiinalaisemmaksi". Niinpä.

Viime aikoina meidän perheessä on eletty pääasiassa hyviä Kiina -päiviä.  Mikään ei ole ottanut sen suuremmin pattiin. Elämä tuntuu siedettävältä, oikeastaan aika mukavalta. En jaksanut tänään ottaa kierroksia siitäkään, kun korjaajasetä tuli katsomaan meidän astianpesukonetta. Siis sitä, joka jättää puolet astioista likaiseksi. Hetken kurkisteltuaan koneen sisälle ja sen käynnistettyään hän totesi, ettei siinä ole mitään vikaa. Ei vikaa, koska se ylipäänsä toimii. Eipä siinä sitten mitään. Jatkamme astioiden käsinpesua jatkossakin, tyynesti ja ahdistumatta. Tämä on niin tätä, Kiinaa, voisin marmattaa kohtalotovereilleni.   




Wonderful World of Learning. Ei sen isommasta päiväkodista ole siis kyse.
Muutamia opettajia, apuopettajia, päiväkodin johtaja ja päiväkodin ayit
puuttuvat vielä kuvasta.   

Päiväkotielämä tuo taas uusia ulottuvuuksia perheemme kohtaamiin kulttuurieroihin. Tyttöjen päiväkodin johtajahan on kiinalainen. Hän on toki hankkinut koulutuksensa Jenkeistä ja kielitaitokin on loistava mutta silti.. hän on pohjimmiltaan kiinalainen. Kaikki muutkin päiväkodin työntekijät ovat kiinalaisia paitsi tietysti Grasshoppereiden oma Miss Grace. Kiinalaisuus näkyy siis väistämättä päiväkodin arjessa ja toimintatavoissa, vaikka he kuinka puhuvatkin mielellään noudattamistaan jenkkiopeista.

Lapset tutustuvat päiväkodissa kiinalaiseen kulttuuriin, perinteihin ja tapoihin. Viime viikolla
vietettiin Kiinassa Mid-Autumn festivalia. Silloin mm. kuu on suurimmillaan ja tässä päiväkotitätien
näytelmää lapsille aiheeseen liittyen.

Lapset saivat maistella päiväkodin juhlassa kiinalaisia mid-autumn festivaliin liittyviä
"perinneherkkuja" - kuukakkuja (mooncake). En tiedä ketään länsimaalaista, jotka pitäisivät
niistä enkä usko ilmeistä päätellen meidän neitien tekevän tässä poikkeusta.. :)

 

Suurin havaitsemani ero minun ja päiväkodin kasvatusfilosofian välillä liittyy siihen samaan ristiriitaan, mistä kirjoitin blogiin aiemmin luettuani Tiikeriäidin taistelulaulu -nimisen kirjan. Siihen, miten kiinalaiset pyrkivät kasvattamaan lapsiaan "täydellisyyteen", kun minä taas haluan antaa lapsen omalle tulkinnalle, kiinnostukselle ja luovuudelle enemmän tilaa. Tämä näkyy päiväkodin arjessa esimerkiksi lasten askarteluissa. Kaikkien lasten taidonnäytteet ovat nimittäin aivan samannäköisiä, ne ovat toistensa kopioita, suorastaan täydellisiä. Sellaisia, joita 3-4 vuotiaat eivät todellakaan itse osaa tehdä. Minä ajattelen, ettei se ole niin tärkeää, onko linja-autolle liimatut silmät juuri oikeilla paikoilla. Auto on hieno, vaikka autolla olisi vain yksi silmä ja sekin läntätty bussin selkäpuolelle. Ja tärkeintä minulle on, että lapsi on askartelusta nauttinut ja on itse suoritukseensa tyytyväinen. Päiväkodin askartelusta vastaavat kuitenkin kiinalaiset apuopettajat ja he huolehtivat, että heidän kriteerinsä täyttyvät. Siispä kaikilla linja-autoilla on kaksi silmää ja vieläpä oikeilla kohdilla. 
  

Kävin viime viikon perjantaina tyttöjen kanssa kurkistelemassa päiväkodin perjantai-iltapäivän ohjelmaa: musiikki- ja tanssituntia. Kun päiväkodin aloitus on mennyt näin hienosti, ajattelimme, että tytöt voisivat halutessaan olla yhtenä päivänä vaikka täyden päivän päiväkodissa. Ja musiikki ja tanssi tuntui kiinnostavan tyttöjä kovasti.. Tanssia varten lapset oli jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäistä ryhmää opetti kiinalainen päiväkotitäti ja toista Miss Grace. Ero ryhmien välillä oli valtava. Kiinalaisen opettajan ryhmässä tanssilla oli selkeä ja lasten ikään nähden aika vaativa koreografia. Opettaja ilmiselvästi nautti oman tanssinsa katselemisesta tanssisalin peileistä. Liikkeet olivat aika monimutkaisia eikä kukaan lapsi oikein pysynyt mukana. Opettajaa selkeästi häiritsi se, että lapset kääntyilivät vääriin suuntiin, eivät pysyneet jonoissa ja riveissä ja varsinkin se, että heistä lähti välillä ääntä. Tanssilla pyrittiin selkeästi kohti kauneutta ja harmoniaa. Miss Gracen ryhmässä sen sijaan elämöitiin. Juostiin. Tömisteltiin. Tanssittiin kukin omalla tyylillään. Pääasia, että oli hauskaa. Eikä sen todellakaan tarvinnut näyttää kauniilta.  

Kurinalaisuus ja korkea vaatimustaso ei sinänsä ole huono asia. Huono asia niistä tulee siinä vaiheessa, jos nämä vaatimukset tuodaan esille niin, että lapsi kokee aina epäonnistuvansa. Jo useamman kerran O on sanonut minulle, ettei ole osannut tehdä päiväkodin askartelujuttuja. Ja kuulin erään päiväkotikaverin äidiltä hänen tyttönsä kertoneen, ettei hän haluaisi osallistua enää tanssiin. Hän kun ei osaa mielestään tehdä niitä tanssiliikkeitä oikein. Enkä ihmettele yhtään. Vaatimustaso oli kova. Meidän C ei ole sen sijaan koskaan ollut niin tarkka mistään (paitsi että päällä täytyy olla aina prinsessa-mekko), hänelle yksityiskohdilla ei ole merkitystä, eikä hän "masennu", jos ei heti jossain onnistu. Hän tekee, kuten tekee, omalla tavallaan ja on siihen tyytyväinen. Mutta O on aina ollut jonkinlainen perfektionisti. On halunnut aina osata ja tehdä kaiken oikein. Ja sitten kun ei osaa tai onnistu, ottaa sen hieman raskaasti. Hän kaipaa selkeästi siskoaan enemmän rohkaisua ja kehuja ja vähemmän sitä kritiikkiä. Perfektionisti huomaa kyllä vajavaisuutensa ilman, että joku niitä osoittelee. Kuten sen, että bussin silmät ovat nyt väärässä paikassa. Ja hei, mitä sillä on muuten väliä - eihän busseilla edes ole silmiä!











 

 

 

 

I love Made in China

 

Eräs Kiina-tuttavani mainitsi fb-päivityksessään laittavansa pystyyn laatu-aiheisen blogin heti kuin vain ennättää. Loistava idea – ei tule loppumaan tästä blogista aiheet! ”Made in China” on aina herättänyt tietynlaisia fiiliksiä ja vuoden Kiina-kokemuksen jälkeen fiilikset ovat vain vahvistuneet, sen verran monta sutta lampaiden vaatteissa on tullut jo vastaan. Kiinalaisten tuotteiden ostaminen on välillä aika haastavaa, siis jos haluaa löytää edes suhteellisen laadukasta ja kestävää tavaraa (luksustuotteet ovat toki asia erikseen). Tuotteen ulkonäön perusteella on nimittäin vaikeahkoa arvioida laatua eikä hintakaan kerro välttämättä mitään tai edes se ostopaikka. Kiinalaisittain suhteellisen hintavat, ”hyvännäköisestä” kaupasta ostetut lasten tennarit hajosivat meillä palasiksi muutamassa viikossa. Saman kohtalon kokivat Toys r usista ostetut kiinalaiset lelut. Ja Carrefourista hankitut kiinalaiset ilmapallot taas päästivät väriä niin, ettei niitä voinut antaa lasten käyttöön. Samoin V:n kangasmarkkinoilla teetetyt shortsit - puuvillaa ei kuulemma saisi pestä +40 asteessa. Astianpesukoneemme ei pese kunnolla vaan ison osan ns. "puhtaista" astioista saan aina tiskata uudelleen käsin. Ja ilmastoinnissa voi valita joko kylmät makuuhuoneet ja lämpimän olohuoneen tai toisinpäin - ei tasaista lämpöä koko asuntoon. Jne. jne. jne. Forrest Gumpin samoin: "Life's like a box of chocolates, you never know what you're gonna get”..

I <3 Kaikenlaiset tavarat Made in China.

 

Eikä se made in China -laatu (tai sen puute) koske vain tuotteita vaan myös palveluita, käytännössä kaikkea mitä voi hankkia. Olen viime viikolla päivitellyt rappukäytävämme ilmestynyttä ilmoitusta, jossa kerrotaan, että compoundimme pihoilla aloitetaan nyt talviruohon kylvö. Siis TAL-VI-RUO-HON kylvö! Eihän siitä kesäruohon kylvöstä olekaan vierähtänyt kuin muutama kuukausi.. Nurmikko on täällä ilmeisesti kertakäyttökamaa kuten pensaat ja kaikenlaiset puskatkin. Ne revitään irti juuri, kun ovat ehkä juurtuneet ja istutetaan uudet tilalle. (Mitä ne monivuotiset perennat oikein on!?!) Ainakin näin tapahtuu meidän compoundilla. Voisi kuvitella, että Kiinasta löytyisi joku ruoholaji, mikä kestäisi kesät talvet. Ja että ennen kaikkea olisi halvempaa istuttaa kerralla kunnollinen ja kestävä nurmikko.. Mutta ilmeisesti näin ei ole. Siispä nurmikko istutetaan kaksi kertaa vuodessa. Ja siinä välissä tuodaan vielä ruohomattoja, kun se istutus ei onnistunutkaan.

I <3 Puutarhanhoito Made in China.

 

 

Ruskealtahan tuo nurmikko kieltämättä näyttää.. Uusiksi vain!

Toinen laatuongelma, johon olen toistuvasti viime aikoina törmännyt ja johon olen menettämässä hermoni, ovat nettiruokakaupat. Tai oikeastaan yksi tietty ruokakauppa, Cityshop. Jos Shanghaista pitäisi valita vain yksi kauppa, missä kävisin ruokaostoksilla, valintani olisi juuri tämä sama putiikki, Cityshop. Sieltä löytyy laajin valikoima tuontituotteita, lähes kaikki mitä tarvitsen. Tai siis sieltä saattaa löytyä. Cityshopilla on nettikauppa, josta saa tilata ruokaa kotiin. Nettikauppa toimii teknisesti hyvin, on helppokäyttöinen ja selkeä. Ongelmat ilmenevät vasta tilauksen jälkeen. Kun illalla teen tilauksen seuraavalle päivälle, saan aamupäivästä soiton, että heillä ei ole toimittaa kaikkia tilaamiani tuotteita. Tämä tapahtuu jokaikinen kerta. Aina, oikeasti, ilman värikyniä. Keskimäärin heiltä on lopussa noin viisi tilaamaani tuotetta ja jostain syystä ne sattuvat olemaan monesti juuri niitä, joita eniten kaipailen ja tarvitsen.

Eniten tämä ärsyttää siitä syystä, että tilausta tehdessä olen yleensä tarkkaan suunnitellut mitä seuraavina päivinä syödään. Että ruoka olisi terveellistä ja monipuolista, eikä vain kiireessä väsättyä. Tilausta tehdessä katson aina jääkaappiin mitä sieltä jo löytyy ja tilaan puuttuvat tuotteet kotiin. Ja sitten saan sen puhelun, että sitä ja tätä ei voida toimittaa. Voi kuinka kiva. No, haetaan ne sitten jostain muualta! Paitsi että sitä EI SAA MUUALTA! Tämä sama kuvio toistuu muutaman kerran viikossa. Tiedän, että voisin varata auton ja lähteä ajelemaan ympäri Shanghaita metsästämässä ruoka-aineita. Näin me tyttöjen kanssa teimmekin aiemmin. Mutta jos siihen ryhdyn, en ehdi sinä päivänä opiskella. En käydä salilla. Enkä edes käymään kovin monessa kaupassa. Sen ajan, mitä tytöt ovat päiväkodissa, saan helposti kulumaan ruuhkissa istuen. Siispä hyödynnän edelleen tätä teoriassa toimivaa palvelua ja marmatan joka kerta, miten voi olla mahdollista tilata tuotteita, joita ei sitten olekaan saatavilla. Ja miksi asialle ei voi tehdä mitään.

I <3 Palvelun laatu Made in China.

 

Nyt kun saan olla arkipäivisin muutamia tunteja yksin kotona ajatusteni kanssa (jos unohdetaan huomiota kerjäävää koira ja huushollissa hääräävää ayi), olen havainnut meidän järkyttävän sottaiset seinät. Viime talven aikana tytöt kunnostautuivat seinien koristelussa (ei taida olla montaa seinää, joihin ei olisi piirretty) mutta ovat nuo seinät saaneet muutoinkin osumaa. Joskus aikoinaan pyysin Lishiä pesemään seinät ja hän vaan selitti, ettei se onnistu. Pitää pyytää maalausta. Ihmettelin Lishin laiskuutta aikani ja sitten tartuin itse rättiin. Ja toden totta, seinät on maalattu sellaisella maalilla, mikä imaisee välittömästi kaiken värin sisäänsä. Ja niitä tahroja onkin sitten ihan turhaa yrittää poistaa, ne eivät irtoa millään! Yhteen seinäämme lensi taannoin kahvimuki kahveineen (tytöillä oli vähän vauhti päällä). Yritin pestä roiskeita välittömästi pois, ei onnistunut. Ja nyt sitten tällä viikolla harjoittelin riisinkeittimellä riisinkeittoa ja sehän kiehui ylitse. (ja siis riisinkeittimellä riisinkeiton piti olla helppoa ?!?) Eikä siinä muuten mitään mutta se riisi oli sellaista mustaa riisiä, josta irtosi keitettäessä väriä ja nyt meidän keittiön seinä on violettien pärskeiden peitossa. Näitä töhryjä tuijotellessani mietiskelinkin kestänkö katsella niitä vielä melkein vuoden ja totesin, että kyllä vain. Maalit kun voivat sisältää täällä lyijyä ja muita ihania "herkkuja", joita en välttämättä haluaisi tyttöjen hengittelevän yhtään pakollista enempää.. Siispä seinien ”koristelu” jatkukoon. Ihan sama kuinka monta piirustusta meidän jäljiltä seiniin jää, ne on joka tapauksessa maalattava jokaisen asukkaan jäljiltä.

I <3 Maalit Made in China..

Riisinkeiton jäljet seinässä. Taidanpa jatkossa turvautua ihan lieteen ja kattilaan.
Tai sitten pitäisi jostain saada riisinkeittimen käyttöohjeet englanniksi..

Kiinalaisen laadun konkretisoiduttua monellakin tapaa, vähän jänskättää miten meidän tulevien hankintojemme kanssa käy. Muuttaessamme Kiinaan möimme paljon vanhoja, kuluneita tai muuten vaan ei-niin-silmiä-hiveleviä kalusteita. Ajatuksena ostaa / teettää täällä sitten uudet. Suunnitelman sohvien teettämisestä olen jo haudannut - aivan liian paljon riskiä - mutta keittiön pöytä, tuolit, muutama lipasto ja sekalaista pikkusälää olisi edelleen tarkoitus täältä hankkia. Pitäkäähän meille peukkuja!

Neljäs päiväkotiviikko toi meidän perheeseemme toisen taudin. O vietti loppuviikon kovassa kuumeessa mutta C näyttää selviävän tällä kertaa (ensimmäistä kertaa!) vain nuhalla ja yskällä. Pääasiassa sisätiloissa kului siis myös viime viikonloppu.

 

Kuumepotilas unilla.

Pakko vielä kommentoida tuota kuumepotilaan nukkumista sohvalla.. Tyttösen nukahdettua sohvalle, Lishi kävi useamman kerran minulle toteamassa, että "O nukahti sohvalle". Minä vastasin vaan, että yes, yes. Lopulta Lishi päätti sitten, että tälle surkealle äidille pitäisi vääntää asia rautalangasta ja kysyi, eikö lapsi pitäisi viedä omaan sänkyynsä. Tulee kuulemma kylmä, jos ei ole peiton alla kuumeisena ja se ei ole hyvä asia. No, meillä on olohuoneessa noin +27C lämmintä ja tyypillä oli +40C kuumetta. Itse olisin vienyt potilaan nukkumaan vaikka jääkaappiin, että olisin saanut kuumeet laskemaan. Lääkkeet kun eivät aluksi oikein toimineet ja jouduttiinkin sitten viilentelemään tyttöä riisumalla ja peittelemällä kostein pyyhkein kouristuksen välttämiseksi.  

 

Viime viikolla tyttöjen päiväkodista tehtiin juttua "Shanghai Family" -lehteen. Numero ilmestyy
lokakuussa ja siispä lasten toivottiin pukeutuvan kuvaukseen ajankohtaan sopivalla tavalla.
Tässä siis Grasshoppersien taidonnäytettä Halloween-teemaan..

Zumbaa ja tulipalo

Uusi arki on siis alkanut mukavasti. Tosin toisen päiväkotiviikon kylkiäisenä saimme myös "syksyn" ensimmäisen taudin perheeseemme. Ripulia ja kuumetta. Kiitokset vaan sille tyttöjen päiväkotikaverin äidille, jonka kuulin selittävän Gracelle, että "poika on kyllä ripulissa mutta ei se tarttuvaa ole".. Eipä tietenkään. Täällä ei ilmeisesti olla päiväkodeissa näistä taudeista kovin tarkkoja. Kun meidän ensimmäinen tyttö sairastui ja oli tullut vahinko housuun päiväkodissa, minua ei edes hälytetty paikalle. Ihmettelin, kun tyttöjä hakiessani toisella oli erilaiset vaatteet kuin aamulla lähtiessä ja tytön ilme niin surkea. Raasupieni oli kuin maansa myynyt vahingosta ja sen jälkeen päiväkotiin meneminen onkin sitten ollut vähän vaikeampaa.. Mitäs jos se ripulikakka taas tulee, on kyselty.  

 

Muutoin olen ollut päiväkodin toimintaan oikein tyytyväinen. Tuntuu, että hoitajia on riittävästi, he pitävät aidosti lapsista ja työstään. Leikkiaikoina he eivät vain juoruile keskenään vaan oikeasti leikkivät lasten kanssa. Tiedän tämän, koska kävin yksi päivä salaa vakoilemassa tyttöjen ryhmää, kun he olivat ulkona leikkimässä. Kamala minä. En vaan malttanut vastustaa kiusausta, kun näin kuntosalin ikkunasta heidän menevän viereiseen leikkipuistoon leikkimään. Jos olisin ollut mies ja joku olisi nähnyt minut kurkkimassa lapsia pensaiden raoista, olisi hän varmaan soittanut vartijat perääni..

 

Tytöt ovat olleet päiväkodin jälkeen aika väsyneitä kuten arvata saattaa ja myös äiti-riippuvaisia. Nukutushommat ovat siis olleet äidin hommia viime aikoina. Eilen olisi alkanut myös Suomi-koulu mutta me päätimme, että ainakaan toistaiseksi tytöt eivät osallistu. Yksi vapaapäivä viikossa kun tuntuu aika vähäiseltä näin pienille ihmisille. Harmittaa tavallaan mutta lasten etu menee edelle.

 

Olen vähitellen päässyt myös aloittelemaan opintojani. Enkä muista koskaan opiskeluaikoina olleeni yhtä innoissani peruskurssin oppikirjoista. Ihmismieli on vaan kiehtova aihe! Olen käynyt aamuisin myös urheilemassa ja käynyt kokeilemassa compoundimme jumppatarjontaa: zumbaa ja spinningiä. Zumbassa oli tosi hauskaa, kun vaan pääsin yli järkytyksestäni. Odotin, että muut zumbaajat olisivat olleet pääosin länkkäreitä mutta mitä vielä! Zumba on ilmeisen kova juttu 50-kymppisten kiinalaisten kotirouvien keskuudessa. Kokemus olikin hieman hämmentävä ja kesti jonkin aikaa sulatella näkyä, kun kiinalaiset täti-ihmiset pyörittivät peppua kuumien lattarirytmien tahdissa. Kiinalaiset kun eivät ole mielestäni mitään pepunpyörittäjä-kansaa. Tai mistäs minä tiedän, mitä he kotona neljän seinän sisällä touhuavat. Sen verran oli kivaa ja ohjaaja hyvä, että zumbasta tulee ehdottomasti uusi torstai-aamun piristykseni. Kiinalainen spinning ei sen sijaan oikein räjäyttänyt tajuntaa, lähinnä vain tärykalvot. Kiinalainen ohjaajasetä luukutti musiikkia kiinalaiseen tapaan niin kovaa, että jonkinlainen kuulovamma tunnin jälkeen on varsin todennäköinen. Ainakin, jos on valinnut epäonnisesti paikkansa suoraan kaiuttimen alta, kuten minä ja ystäväni. Pyysimme muutamaan otteeseen setää hiljentämään musiikkia ja hän hiljensikin mutta ei läheskään riittävästi. Spinningiin ei siis kannata mennä täällä ilman korvatulppia tai peltoreita.  

 

Rauhallinen lauantai-ilta compoundillamme muuttui hieman dramaattisemmaksi, kun eräässä talossa syttyi illansuussa tulipalo. Turvallisuus nousi taas huolenaiheeksi, sillä asunnon palohälyttimet eivät olleet hälyttäneet. Palo oli saanut alkunsa kuulemma yhdestä makuuhuoneesta, jonkinlaisen sähkövian seurauksena. Onneksi ei ollut yö, joten palo oli havaittu ajoissa ja vahingot rajoittuivat vain aineellisiin vahinkoihin. Tarkistimme tänään sen ainoan palohälyttimemme, se ei piipannut ja soitimme korjaajan paikalle. Hän kävikin, teki jotain ja hoki lähtiessään ”hao, hao”. Eli siis ”hyvä, hyvä”. No, ei se edelleenkään piippaa ja nyt sitä nappia ei itse asiassa saa enää edes painettua pohjaan. Ratkaisuhan sekin tietty on. V kirjoitti vielä management officeen meilin ja vaati meille jokaiseen makuuhuoneeseen (uusia) palohälyttimiä. Saas nähdä kuinka käy. Veikkaisin, että itse on hälyttimet hankittava. Mutta mistä, se onkin sitten hyvä kysymys..

Uusi arki

Uutta elämää ja arkea on vietetty nyt viikon verran ja se viikko on ollut aivan huikea. Päiväkodin aloitus on sujunut paremmin kuin hyvin, suorastaan loistavasti, enkä voisi olla lapsistani ylpeämpi. Olen myös hieman ylpeä itsestäni, sillä "ilmaiseksi" emme ole tätä saaneet. Tämä on kovan työn tulos sekä tyttöjen osalta että meidän vanhempien. Ja mitä tällä tarkoitan? Tarkoitan sitä, että meidän lapsemme eivät todellakaan ole niitä lapsia, joiden päiväkodin aloituksen olisi voinut "historian" perusteella menevän näin sujuvasti.




Tytöt tutustumassa päiväkotiin ennen päiväkodin alkua

Tyttömme ovat (tai olivat) lapsia, jotka eivät ole pitäneet vieraista ihmisistä. He eivät pienempinä koskaan hymyilleet vieraille, eivät halunneet heidän syliinsä, eivätkä muutenkaan ottaa vieraisiin minkäänlaista kontaktia. Heitä ei myöskään kiinnostanut katsella ohikulkevia ihmisiä, mistä lapset kuulemma yleisesti tykkäävät.  He eivät hyväksyneet hoitajikseen juuri ketään, eivät jollain tapaa vain tunteneet oloaan kotoisaksi ja luottavaiseksi vieraiden ihmisten lähellä. Ja heille vieraita ihmisiä olivat myös monet ns. "tutut". Vaikka olimme käyneet esimerkiksi yli vuoden muskarissa, meidän ihana muskarintätimme ei kelvannut leikittäjäksi. Hän ei saanut koskea. Piste. He olivat myös lapsia, jotka eivät kestäneet hälyä ja meteliä, eivät edes kovaäänistä puhetta. He ahdistuivat, itkivät ja kitisivät ostoskeskuksissa ja ravintoloissa. Muutokset olivat hankalia, aivan vastasyntyneestä alkaen. Niinkin pieni asia saattoi aiheuttaa totaalisen hermostumisen, että ravintolassa vaihdettiin pöytää. Siis ennen kuin olimme edes ruokaa saaneet tilattua.

 

Ja kaikesta tästä huolimatta.. Kolmantena päiväkotiaamuna pieni, jo niin iso O tuli sanomaan minulle: "Äiti minusta tuntuu, että sinä voit nyt mennä pois". Ja niinhän minä läksin. Ei itkua puolin tai toisin. En kokenut edes haikeutta vaan ennenkaikkea onnea ja ylpeyttä, että meidän tyttösemme uskaltautuvat viimein irtautua äidistään. He ovat luottavaisia omasta osaamisestaan ja pärjäämisestään sekä uskaltautuvat jäädä vieraiden ihmisten hoitoon. Ihmisten, jonka kanssa heillä ei vielä ole edes yhteistä kieltä.

Ensimmäinen päiväkotiaamu

 

 

Minä väitän, että päiväkodin aloitus on mennyt tyttöjen kohdalla hyvin juuri siitä syystä, että heillä on ollut mahdollisuus kehittyä heidän oman aikataulunsa mukaisesti. Heitä ei ole pakotettu ja totutettu väkisin tilanteisiin, jotka ovat heille vaikeita. On menty sen mukaan, mihin he ovat milloinkin olleet valmiita. Ei sen mukaan, mitä minä tai joku muu olisi halunnut, tai miten joku toinen lapsi on kehittynyt tai toiminut. Olen oppinut lapsiemme kanssa ainakin sen, että keskiarvoilla ei ole lastenkasvatuksessa mitään merkitystä. Ei ainakaan silloin, jos lapsesi ei ole keskiarvo. Ja että pakottamalla ei saa kuin pahaa aikaiseksi.

Päiväkodin aloituksen onnistuminen ei tullut minulle kuitenkaan täydellisenä yllätyksenä. Kuten olen aiemmin kertonut, minulla on ollut vahva tunne siitä, että nyt on se oikea aika. Tytöt ovat valmiita. Siitä syystä minun ei ole tarvinnut murehtia asiaa etukäteen eikä olla huolissaan. Toisin oli vielä reilu vuosi sitten Suomessa, kun ilmoitin tytöt päiväkotiin. Murehdin ja itkin asiaa kuukausitolkulla. Vielä vuosi sitten meidän tytöt olivat melkein kuin eri lapsia.


Tyttöjen päiväkodissa (nimeltään Wonderful World of Learning) on neljä ryhmää: perhoset, leppäkertut, heinäsirkat ja sudenkorennot. Tytöt kuuluvat Heinäsirkat-ryhmään, minkä lapset ovat 36-40kk vanhoja. Tai siis heidän pitäisi ryhmän määritelmän mukaan olla tämän ikäisiä mutta todellisuudessa suurin osa on jo täyttänyt neljä. Tyttöjen päiväkotitäti Miss Grace on sen verran suosittu, että isommatkin lapset on haluttu laittaa hänen ryhmäänsä. Heinäsirkkoja on yhteensä 12, tyttöjen lisäksi yksi suomalainen ja loput lapset ovat eripuolelta maailmaa. Grace-tädin lisäksi ryhmällä on kaksi kiinalaista avustajatätiä, jotka puhuvat ihan hyvää englantia.

Heinäsirkkojen päiväohjelma. Kiinan kieltä ei tosin opiskella
kuin puoli tuntia päivässä, muuten mennään englannilla

Good morning circle ensimmäisenä päiväkotiaamuna. Osa lapsista vielä
kesäloman vietossa.

 

Tytöt ovat päiväkodissa toistaiseksi puolipäiväisenä, mikä tarkoittaa Heinäsirkoilla 8.30-13.30 välistä aikaa. Päiväohjelma etenee aina samassa järjestyksessä, samoin ohjelmanumeroin ja se on helpottanut merkittävästi tyttöjen sopeutumista. He tietävät, mitä on ohjelmassa seuraavaksi. O:n mielestä hauskinta lienee askartelut ja Grace-tädin laululeikit, joita on lauleltu jo kotonakin. C tykkää ylivoimaisesti eniten prinsessamekoista. Niitä on noin miljoona erilaista ja niitä saa vapaasti käyttää ja sovitella leikkiaikoina. Meidän pikku-prinsessa suunnittelikin koko viikonlopun mikä mekko laitetaan päälle päiväkodissa heti maanantai-aamuna. Ja äidin lähtiessä omiin puuhiinsa, sinne jäi onnellinen pikku-prinsessa pyörähtelemään keltainen mekko päällään.   

Belle & Cinderella.. eiku O ja C

Ruoka maistuu päiväkodissa

Mutta maistuu se ruoka myös kotona. Leivottiin sunnuntaina noin 40 karjalanpiirakkaa.
Kaikki menivät noin tunnissa. Oli meillä tosin apujoukkojakin avustamassa..

A bit fat but very, very cute!

Suomen lomalla huomasin unohtaneeni yhden asian. Sen, kuinka paljon Suomessa on ylipainoisia ihmisiä. Eivät kaikki kiinaisetkaan enää mitään tikkulaihoja ole ja makkaroita näkyy täälläkin mutta sellaisesti oikeasti lihavia ihmisiä en muista nähneeni täällä yhtä ainutta. Toki iso osa nuorista teinitytöistä on Kiinassa superhoikkia mutta jossain vaiheessa niitä kiloja sitten alkaa kertymään täälläkin. Länsimaistuvia ruokailutottumuksia syytetään kansan lihomisesta ja osittain se varmasti pitää myös paikkansa. Mutta ei se näkemäni kiinalainen ruokakaan mitään kevyttä terveysruokaa ole. Ja siihen päälle vielä se tosiasia, etteivät kiinalaiset ole mitään urheilijakansaa.. Pientä pyöreyttä on siis havaittavissa keski-ikäisissä..

Paino on kiinalaisille asia, jota voi ja saa kommentoida ilmeisestikin aivan vapaasti. Minun painoani ei kukaan ole kommentoinut ainakaan suoraan päin näköä tai ainakaan niin, että sen olisin ymmärtänyt. Mutta tiedän, että sitä on tapahtunut muille. Täällä voi sanoa suoraan, että olet lihava tai että olet lihonut. Lastemme painosta olen sen sijaan saanut kuulla useasti ja jos kielitaitoa ei löydy, elehtien kiinalaiset osaavat kyllä tuoda ilmi, että onpas tyttömme lihavia. Compoundimme kuntosalilla työskentelevä kiinalainen personal trainer oli nähnyt minut tyttöjen kanssa muutama päivä sitten ja tuli eilen salilla kysymään, olivatko he minun lapsiani. Ovat kuulemma lihavia mutta kuitenkin tosi, tosi söpöjä. Hmmm.. Eräällä tätillä compoundimme toimistolta oli myös tapana kysellä, kuinka paljon meidän tyttömme painavat, nostella heitä ja päivitellä, kuinka raskaita he ovat. Kerran hän myös osui paikalle, kun tytöt olivat syömässä ja silloin hän tuli taivasteli jaksavatko tytöt todella syödä koko annoksensa..

Meidän maailman kauneimmat tytöt kauneussalongissa kynsien lakkauksessa.
Käytiin harjoittelemassa, jos vaikka seuraavalla kerralla antaisivat parturisedän
hieman siistiä noita hiusten latvioja..

 

Minun on jotenkin kovin vaikea suhtautua näihin kommentteihin, omalla kulttuuritaustallani. Koskaan, ikinä, en voisi kuvitella kommentoivani kenenkään painoa ääneen vaikka sitä olisi kuinka kertynyt selkeästi liikaa. Se olisi todella, todella loukkaavaa. Myöskään en toivo kuulevani kommentteja omasta painostani, jos se jossain vaiheessa pääsisi jostain syystä nousemaan. Tytöt eivät mielestäni, eivätkä myöskään suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän mukaan, ole lihavia. Vaan ihan normaaleja lapsia. Heillä on toki pyöreät posket ja pömppömahat mutta ikää kuitenkin vasta kolme vuotta. Ei heidän tarvitse olla mallimitoissa nyt tai edes tulevaisuudessa. Tähän saakka tyttöjen painon kommentoiminen on lähinnä ollut häiritsevää minulle, tytöt eivät vielä itse ymmärrä siitä mitään. Mutta pian hekin oppivat englantia, saattavat ymmärtää jo kommenteista jotain ja ehkä myös huomaavat kiinalaisten "käsimerkit". Mahdollisimman pitkään haluaisin suojella lapsiani kaikilta ulkonäköpaineilta, sillä niitä he valitettavasti tulevat kohtaamaan myöhemmin. Minä toivoisin, että he saisivat vielä monen monta vuotta kokea olevansa maailman kauneimpia ja ihanimpia tyttöjä, täydellisiä juuri sellaisenaan. Enkä todellakaan haluaisi ihan lähiaikoina heidän mietiskelevän, että mitä lihava tarkoittaa ja että ovatko he lihavia.. Lihava-sanaan ei assosiudu ainakaan ensimmäisenä minun mielessäni mitään kovin positiivista ja kaunista.


Kiinalaisille tämä painoasia ei liene yhtä "arka" aihe kuin meillä Suomessa. Mutta kiinalainen kauneusihanne on silti hyvin hoikka, suorastaan laiha. Naiset haluavat olla heikkoja ja hauraita. Samainen personal trainer kerran kehaisi - vai oliko se sittenkään kehu - kun kannoin 20kg levypainoa yhdellä kädellä. Että se ei suurimmalta osalta kiinalaisia naisia onnistu. (Ainakaan kaupunkilaisilta, maaseudun raatajat lienevät täysin eri asia). Eikä se varmaan onnistukaan. Salilla he etsivät käsiinsä ne kaikista pienimmät, kilon painot, ja tekevät niillä muutaman toiston. Ulkonäen kommentoiminen julkisesti ei muutoinkaan tunnu olevan niin paheksuttavaa, kuin meillä Suomessa. Shanghai Dailyssä oli taannoin artikkeli eräästä kiinalaisesta pikkutytöstä, joka oli osallistunut Kiinan Talent-kilpailuun ja pärjännytkin siinä erittäin hyvin. Tyttö oli mielestäni ihan tavallisen näköinen pieni kiinalaistyttö, ihan normaali, ei hänessä ollut mitään vikaa. Mutta katsojat olivat sosiaalisessa mediassa antaneet palautetta, että hänen ei tulisi esiintyä televisiossa, koska hän ei ole mitenkään erityisen sievä lapsi. Eikä tätä keskustela ilmeisesti erityisemmin missään tuomittu.