maanantai 16. syyskuuta 2013

I love Made in China

 
Eräs Kiina-tuttavani mainitsi fb-päivityksessään laittavansa pystyyn laatu-aiheisen blogin heti kuin vain ennättää. Loistava idea – ei tule loppumaan tästä blogista aiheet! ”Made in China” on aina herättänyt tietynlaisia fiiliksiä ja vuoden Kiina-kokemuksen jälkeen fiilikset ovat vain vahvistuneet, sen verran monta sutta lampaiden vaatteissa on tullut jo vastaan. Kiinalaisten tuotteiden ostaminen on välillä aika haastavaa, siis jos haluaa löytää edes suhteellisen laadukasta ja kestävää tavaraa (luksustuotteet ovat toki asia erikseen). Tuotteen ulkonäön perusteella on nimittäin vaikeahkoa arvioida laatua eikä hintakaan kerro välttämättä mitään tai edes se ostopaikka. Kiinalaisittain suhteellisen hintavat, ”hyvännäköisestä” kaupasta ostetut lasten tennarit hajosivat meillä palasiksi muutamassa viikossa. Saman kohtalon kokivat Toys r usista ostetut kiinalaiset lelut. Ja Carrefourista hankitut kiinalaiset ilmapallot taas päästivät väriä niin, ettei niitä voinut antaa lasten käyttöön. Samoin V:n kangasmarkkinoilla teetetyt shortsit - puuvillaa ei kuulemma saisi pestä +40 asteessa. Astianpesukoneemme ei pese kunnolla vaan ison osan ns. "puhtaista" astioista saan aina tiskata uudelleen käsin. Ja ilmastoinnissa voi valita joko kylmät makuuhuoneet ja lämpimän olohuoneen tai toisinpäin - ei tasaista lämpöä koko asuntoon. Jne. jne. jne. Forrest Gumpin samoin: "Life's like a box of chocolates, you never know what you're gonna get”..




I <3 Kaikenlaiset tavarat Made in China.

 
Eikä se made in China -laatu (tai sen puute) koske vain tuotteita vaan myös palveluita, käytännössä kaikkea mitä voi hankkia. Olen viime viikolla päivitellyt rappukäytävämme ilmestynyttä ilmoitusta, jossa kerrotaan, että compoundimme pihoilla aloitetaan nyt talviruohon kylvö. Siis TAL-VI-RUO-HON kylvö! Eihän siitä kesäruohon kylvöstä olekaan vierähtänyt kuin muutama kuukausi.. Nurmikko on täällä ilmeisesti kertakäyttökamaa kuten pensaat ja kaikenlaiset puskatkin. Ne revitään irti juuri, kun ovat ehkä juurtuneet ja istutetaan uudet tilalle. (Mitä ne monivuotiset perennat oikein on!?!) Ainakin näin tapahtuu meidän compoundilla. Voisi kuvitella, että Kiinasta löytyisi joku ruoholaji, mikä kestäisi kesät talvet. Ja että ennen kaikkea olisi halvempaa istuttaa kerralla kunnollinen ja kestävä nurmikko.. Mutta ilmeisesti näin ei ole. Siispä nurmikko istutetaan kaksi kertaa vuodessa. Ja siinä välissä tuodaan vielä ruohomattoja, kun se istutus ei onnistunutkaan.

I <3 Puutarhanhoito Made in China.
 
 

Ruskealtahan tuo nurmikko kieltämättä näyttää.. Uusiksi vain!


Toinen laatuongelma, johon olen toistuvasti viime aikoina törmännyt ja johon olen menettämässä hermoni, ovat nettiruokakaupat. Tai oikeastaan yksi tietty ruokakauppa, Cityshop. Jos Shanghaista pitäisi valita vain yksi kauppa, missä kävisin ruokaostoksilla, valintani olisi juuri tämä sama putiikki, Cityshop. Sieltä löytyy laajin valikoima tuontituotteita, lähes kaikki mitä tarvitsen. Tai siis sieltä saattaa löytyä. Cityshopilla on nettikauppa, josta saa tilata ruokaa kotiin. Nettikauppa toimii teknisesti hyvin, on helppokäyttöinen ja selkeä. Ongelmat ilmenevät vasta tilauksen jälkeen. Kun illalla teen tilauksen seuraavalle päivälle, saan aamupäivästä soiton, että heillä ei ole toimittaa kaikkia tilaamiani tuotteita. Tämä tapahtuu jokaikinen kerta. Aina, oikeasti, ilman värikyniä. Keskimäärin heiltä on lopussa noin viisi tilaamaani tuotetta ja jostain syystä ne sattuvat olemaan monesti juuri niitä, joita eniten kaipailen ja tarvitsen.

Eniten tämä ärsyttää siitä syystä, että tilausta tehdessä olen yleensä tarkkaan suunnitellut mitä seuraavina päivinä syödään. Että ruoka olisi terveellistä ja monipuolista, eikä vain kiireessä väsättyä. Tilausta tehdessä katson aina jääkaappiin mitä sieltä jo löytyy ja tilaan puuttuvat tuotteet kotiin. Ja sitten saan sen puhelun, että sitä ja tätä ei voida toimittaa. Voi kuinka kiva. No, haetaan ne sitten jostain muualta! Paitsi että sitä EI SAA MUUALTA! Tämä sama kuvio toistuu muutaman kerran viikossa. Tiedän, että voisin varata auton ja lähteä ajelemaan ympäri Shanghaita metsästämässä ruoka-aineita. Näin me tyttöjen kanssa teimmekin aiemmin. Mutta jos siihen ryhdyn, en ehdi sinä päivänä opiskella. En käydä salilla. Enkä edes käymään kovin monessa kaupassa. Sen ajan, mitä tytöt ovat päiväkodissa, saan helposti kulumaan ruuhkissa istuen. Siispä hyödynnän edelleen tätä teoriassa toimivaa palvelua ja marmatan joka kerta, miten voi olla mahdollista tilata tuotteita, joita ei sitten olekaan saatavilla. Ja miksi asialle ei voi tehdä mitään.

I <3 Palvelun laatu Made in China.
 

Nyt kun saan olla arkipäivisin muutamia tunteja yksin kotona ajatusteni kanssa (jos unohdetaan huomiota kerjäävää koira ja huushollissa hääräävää ayi), olen havainnut meidän järkyttävän sottaiset seinät. Viime talven aikana tytöt kunnostautuivat seinien koristelussa (ei taida olla montaa seinää, joihin ei olisi piirretty) mutta ovat nuo seinät saaneet muutoinkin osumaa. Joskus aikoinaan pyysin Lishiä pesemään seinät ja hän vaan selitti, ettei se onnistu. Pitää pyytää maalausta. Ihmettelin Lishin laiskuutta aikani ja sitten tartuin itse rättiin. Ja toden totta, seinät on maalattu sellaisella maalilla, mikä imaisee välittömästi kaiken värin sisäänsä. Ja niitä tahroja onkin sitten ihan turhaa yrittää poistaa, ne eivät irtoa millään! Yhteen seinäämme lensi taannoin kahvimuki kahveineen (tytöillä oli vähän vauhti päällä). Yritin pestä roiskeita välittömästi pois, ei onnistunut. Ja nyt sitten tällä viikolla harjoittelin riisinkeittimellä riisinkeittoa ja sehän kiehui ylitse. (ja siis riisinkeittimellä riisinkeiton piti olla helppoa ?!?) Eikä siinä muuten mitään mutta se riisi oli sellaista mustaa riisiä, josta irtosi keitettäessä väriä ja nyt meidän keittiön seinä on violettien pärskeiden peitossa. Näitä töhryjä tuijotellessani mietiskelinkin kestänkö katsella niitä vielä melkein vuoden ja totesin, että kyllä vain. Maalit kun voivat sisältää täällä lyijyä ja muita ihania "herkkuja", joita en välttämättä haluaisi tyttöjen hengittelevän yhtään pakollista enempää.. Siispä seinien ”koristelu” jatkukoon. Ihan sama kuinka monta piirustusta meidän jäljiltä seiniin jää, ne on joka tapauksessa maalattava jokaisen asukkaan jäljiltä.

I <3 Maalit Made in China..



Riisinkeiton jäljet seinässä. Taidanpa jatkossa turvautua ihan lieteen ja kattilaan.
Tai sitten pitäisi jostain saada riisinkeittimen käyttöohjeet englanniksi..



Kiinalaisen laadun konkretisoiduttua monellakin tapaa, vähän jänskättää miten meidän tulevien hankintojemme kanssa käy. Muuttaessamme Kiinaan möimme paljon vanhoja, kuluneita tai muuten vaan ei-niin-silmiä-hiveleviä kalusteita. Ajatuksena ostaa / teettää täällä sitten uudet. Suunnitelman sohvien teettämisestä olen jo haudannut - aivan liian paljon riskiä - mutta keittiön pöytä, tuolit, muutama lipasto ja sekalaista pikkusälää olisi edelleen tarkoitus täältä hankkia. Pitäkäähän meille peukkuja!

Neljäs päiväkotiviikko toi meidän perheeseemme toisen taudin. O vietti loppuviikon kovassa kuumeessa mutta C näyttää selviävän tällä kertaa (ensimmäistä kertaa!) vain nuhalla ja yskällä. Pääasiassa sisätiloissa kului siis myös viime viikonloppu.
 


Kuumepotilas unilla.
Pakko vielä kommentoida tuota kuumepotilaan nukkumista sohvalla.. Tyttösen nukahdettua sohvalle, Lishi kävi useamman kerran minulle toteamassa, että "O nukahti sohvalle". Minä vastasin vaan, että yes, yes. Lopulta Lishi päätti sitten, että tälle surkealle äidille pitäisi vääntää asia rautalangasta ja kysyi, eikö lapsi pitäisi viedä omaan sänkyynsä. Tulee kuulemma kylmä, jos ei ole peiton alla kuumeisena ja se ei ole hyvä asia. No, meillä on olohuoneessa noin +27C lämmintä ja tyypillä oli +40C kuumetta. Itse olisin vienyt potilaan nukkumaan vaikka jääkaappiin, että olisin saanut kuumeet laskemaan. Lääkkeet kun eivät aluksi oikein toimineet ja jouduttiinkin sitten viilentelemään tyttöä riisumalla ja peittelemällä kostein pyyhkein kouristuksen välttämiseksi.  
 

Viime viikolla tyttöjen päiväkodista tehtiin juttua "Shanghai Family" -lehteen. Numero ilmestyy
lokakuussa ja siispä lasten toivottiin pukeutuvan kuvaukseen ajankohtaan sopivalla tavalla.
Tässä siis Grasshoppersien taidonnäytettä Halloween-teemaan..







3 kommenttia:

  1. Moi,
    Kokeile putsata seinää kiinalaisella CIFillä, meillä on ainakin sillä lähtenyt jopa mustat markkeritussin jäljet. Olen myös todella kypseä kiinaliseen maalin laatuun, kuulin että Tikkurilankin maaleja saisi, mutta ei vissin sävytettynä... en ole jaksannut selvittää.
    Terkkuja Suzhousta!
    Kata

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! :) tuota voitaisiin kyllä kokeilla vaikka vähän pelkään, miten noille seinille sitten kävisi. On sen verran huokoista haperoa tuo maali, että pelkään, että hankaamalla meillä on on reiät seinissä! :D

    Terkkuja Suzhouhun myös! Olettekos ensi viikolla lomalle lähdössä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo pahemmin kuoppia näkynyt vaikka monesti on Cifia käytetty, tosin kumihanskat kädessä kun jotain myrkkyä siinä on pakko olla.

      Juu, Thaimaa kutsuu huomenna! Ou jee!

      Kata

      Poista