Sitting the month

Kiina on kummallinen maa. Monessa suhteessa hyvinkin moderni. Ja sitten toisaalta, ikiaikaiset tavat ja uskomukset vaikuttavat arkeen edelleen monella tapaa. Kiinalainen lääketiede on yksi esimerkki tästä ja aihe, mikä kiehtoo minua kovasti. Wikipedia määrittelee kiinalaisen lääketieteen seuraavasti:

Oppi terveyden ylläpitämisestä, sairauksien syistä, ehkäisemisestä ja hoidosta. Se on kokemukseen perustuvaa uskomuslääkintää. Perinteinen lääkintä on kehittynyt tuhansien vuosien aikana Kiinassa, jossa sitä käytetään joko ainoana hoitomuotona tai yhdessä (länsimaisen) lääketieteen kanssa..
.. Kiinalaisen lääkinnän perusperiaate on, että hoidetaan ihmistä kokonaisuutena, kun taas (länsimainen) lääketiede hoitaa sairautta.. Kiinalaisen lääkinnän teoria ja käytäntö pohjautuu n. 200—300 eaa. laadittuun kirjaan Huangdi neijing (黄帝内經 "Huangdin sisäinen klassikko"), joka on perusteos kiinalaisen lääkinnän opista ja ihmiskehon toiminnasta.

Kiinalainen lääketiede ei siis todellakaan ole täällä mikään hörhöjen ja hippien vaihtoehtoisjuttu vaan sen opit ovat käytössä edelleen länsimaisen lääketieteen rinnalla. Ja itseasiassa tärkeämmässäkin roolissa. Samat lääkärit hoitavat samoissa sairaaloissa potilaitaan sekä kiinalaisen että länsimaisen lääketieteen opein.

Shanghai Dailyssä oli todella mielenkiintoinen artikkeli äitien  "istumakuukaudesta" (sitting the month, zuo yuezi). Kyseinen kuukausi alkaa, kun lapsi syntyy. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan nainen/äiti on silloin hyvin haavoittuvassa tilassa. Sairauksia aiheuttavat energiat voivat tällöin vallata naisen elimistön ja on vaarana, että naisen terveys vaarantuu jopa koko eliniän ajaksi. Synnyttäneen naisen tulisi noudattaa vähintään 30 päivän ajan tarkkoja ohjeita, jotta elimistöllä olisi aikaa toipua.

Miten nainen sitten vahvistuu? Kuukauden aikana on kiellettyä mm. peseytyminen. Ei saisi käydä suihkussa, ei pestä hiuksia eikä harjata hampaita. Nainen ei saa myöskään käydä ulkona. Hänen tulee välttää kaikkea kylmää, myös kylmiä juomia ja ruokia. Nainen ei saa lukea, eikä katsoa televisiota saati surffata netissä. Varsinkaan ei saisi itkeä. Kuukauden aikana tulisi sen sijaan levätä, pysyä sängyssä ja noudattaa proteiini- ja rasvapitoista ruokavaliota.

Tänä päivänä kaikkia sääntöjä ei noudateta enää orjallisesti ja varmasti ihan hyvä niin. Kuukauden peseytymättömyys kuulostaa ainakin suhteellisen.. likaiselta.. Mutta ei sääntöjen noudattaminen tavatontakaan ole. Lehteen oli haastateltu 34-vuotiasta naista, joka oli synnytettyään suostunut oman äitinsä painostuksesta noudattamaan näitä sääntöjä ilman mitään helpotuksia. Oli kuulemma ollut "the most painful month of my life". Voin vain kuvitella. Ayimme Lishin kertoi myös, että tuo 30 päivää sisällä sängyssä maaten on ainakin täysin normaali juttu, käytäntö. Saattaapi jossain vaiheessa käydä pitkäksi aika..

Täällä ei ole käynyt aika pitkäksi, nyt kun olemme taas terveitä. On ollut ihana päästä ulos - eilenkin oli aivan mahtava, aurinkoinen ja lämmin päivä - ja tavata ihmisiä. Muskarissa käytiin lauleskelemassa tänä aamuna ja sitten suunnattiin ruokaostoksille Carrefouriin. Suomalainen kauppojen joulukoristelu on kyllä aika huomaamatonta kiinalaisen uuden vuoden koristeluun verrattuna. Kaupassa ei kirjaimellisesti näe juuri muuta kuin punaista ja lisäksi hieman kultaista.

Käytiin hakemassa orkideoita kukkamarkkinoilta. Kolme isoa kukkaa ruukkuineen
maksoi yhteensä noin 22€. Ei kai kovin paha hinta..

Lapsia ja politiikkaa

Luin lehdesta muutama päivä sitten uutisen onnettomuudesta, missä kerrottiin pienen tyttövauvan menehtymisestä. Shanghailaiseen perheeseen oli syntynyt kaksosvauvat, tyttö ja poika. Molempien vanhempien käydessä töissä, oli palkattu ayi hoitamaan tyttöä. Sitten tyttövauva kuoli, tukehtumalla maitoon. Vauvan kuolema oli tietysti hyvin traagista. Mutta minua suretti myös, että pieni tyttönen oli jätetty aina viikoksi "vieraan" ihmisen hoitoon. Ayi nimittäin hoiti tyttöä omassa kodissaan ja palautti hänet aina viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi vanhemmilleen. Uutisessa ei kerrottu miten poikavauvan hoito oli järjestetty. Olettaisin, että hän on isovanhempien hoidossa kuten Kiinassa on monesti tapana. Naisena ja kahden pienen kaksostytön äitinä tämä järjestely kuulostaa aika kamalalta. Miten lasten välillä voi tehdä eroa?  Että toinen lapsista lähetetään vieraalle ihmiselle hoidettavaksi?

Uutinen ehkä osaltaan kuvastaa sitä, että poikalapsia arvostetaan tässä maassa tyttöjä enemmän. Kiinassa on edelleen voimassa ns. yhden lapsen politiikka, minkä johdosta poikalapsia syntyy enemmän. Yhden lapsen politiikka on otettu käyttöön 1979, koska väestönkasvua oli tarpeen hillitä. Politiikan tavoitteena on nimensä mukaisesti ollut se, että jokaisessa perheessä olisi vain yksi lapsi. Käytännössä tätä politiikkaa on noudatetttu sellaisenaan kuitenkin vain kaupungeissa. Maaseudulla perheiden on annettu tehdä toinen lapsi, jos ensimmäinen lapsi on tyttö tai vammainen. (Huoh). Myös vähemmistökansoille on annettu oikeus hankkia useampia lapsia. 1990-luvulla säännöksiä on höllennetty hieman myös kaupungeissa: jos vanhemmat tulevat itse yksilapsisista perheistä, on heillä oikeus tehdä toinenkin lapsi.

Miten politiikan noudattamista on sitten valvottu? Säädöstä ei ole kirjattu ollenkaan lakiin ja sen noudattaminen on jätetty paikallishallinnon vastuulle. Toteutus vaihtelee siten alueittain ja kulloisenkin päättävän virkamiehen mukaan. Julminpia käytössä olleita syntyvyyden säännöstelyn keinoja ovat olleet pakkoabortit ja -sterilisaatiot. Niiden käyttäminen on tosin ollut ainakin virallisesti kiellettyä. Lastentekohaaveita on pyritty ehkäisemään myös sillä, että "luvattomat" lapset eivät ole oikeutettuja yhteiskunnan kustantamaan koulunkäyntiin tai päivähoitoon. Heitä ei voi rekisteröidä, jolloin heitä ei virallisesti ole olemassa.  Ja kun he eivät ole olemassa, he eivät aikuisina välttämättä saa töitä tai sosiaaliapua. Jos perheellä sen sijaan on rahaa, he voivat maksaa sakon, jolla luvaton lapsi saadaan rekistereihin. Sakon suuruus vaihtelee alueen mukaan: kaupungeissa sakko on Wikipedian mukaan 150.000 rmb ja maaseudulla alimmillaan 7.000 rmb. Se on iso raha se, kun Kiinan varakkaimmassakaan kaupungissa Shanghaissa ei tienata keskimäärin kuin 40.200 rmb/vuosi.

Yhden lapsen politiikka on hillinnyt väestönkasvua mutta vinouttanut väestörakennetta myös muilla tavoin, kuin että morsmaikuista on pian pulaa. Kiinassa alkaa olla vanhuksia paljon ja työssäkäyviä vanhusten elättäjiä turhan vähän. Kiinassa eläkkeet ovat kai aika onnettomat, joten lasten oletetaan tukevan taloudellisesti vanhempiaan. Kahden ihmisen tuloilla saatetaan siis elättää oman perheen lisäksi neljää vanhusta. Mutta miten sitten ne vanhukset tulevat toimeen, joilla ei ole lapsia tai se ainokainen on esimerkiksi kuollut? Varmaan aina huonosti. 

Shanghai Dailyssä selitetään myös Kiinassa hurjasti lisääntyviä avioeroja yhden lapsen politiikalla. Politiikan voimassaoloaikana syntyneet lapset ovat kuulemma niin pilalle hemmoteltuja, että avioliitossa ei tahdotakaan riittävästi, vaan ensimmäisten alamäkien kohdalla halutaan luovuttaa. Hmmm... Joka tapauksessa yhden lapsen politiikasta ollaan ilmeisesti jollain aikataululla luopumassa. Yhteiskunnan kannalta sen haitat ovat osoittautumassa hyötyjä suuremmiksi ja yksilön oikeuksien kannalta politiikka on myös varsin kyseenalainen. Tuntuu hurjalta, että joku taho, valtio, voi päättää puolestasi kuinka monta lasta saat tehdä. Ja toisaalla maailmassa lapsia syntyy taas niin paljon kuin on tullaakseen, Jumalan lahjoja kun ovat. Sekään ei kuulosta hyvälle vaihtoehdolle.

Pääsimme tänään vihdoin ja viimein ULOS! Edellisestä tyttöjen ulkoilusta taitaa olla ainakin kaksi viikkoa. Olemme viimein terveitä (?) ja tänään aivan yhtäkkiä myös ilmanlaatu on parantunut. Ulkona paistaa aurinko ja on suorastaan keväisen lämmin päivä. Aika mukavata.  

Raatoja pihanurmikolla? Ei kai. Tytöt vaan nautiskelevat..

Sairastuvan kuulumisia

Olemme pitäneet sairastupaa tiistaista lähtien. Neiti C on edelleen kipeänä. Kuumeen, ajoittaisen kiukun ja väsymyksen ohella ei oikein muita oireita ole, paitsi yskää on jäljellä viime viikkoisesta taudista. Kuume nousee aina välillä aika korkeisiin lukemiin, aamuyöllä meidän sänkyyn hiippailikin tulikuuma ja punainen pieni tyttönen. Mittari näytti 39,7C lukemia. Lääkkeillä saatiin kuume alas, oli ollut aamupäivän alle 38C kunnes lähti taas uuteen nousuun. Neiti O ei ole kuumessa, ainakaan vielä, mutta on ollut sekä eilen että tänään hyvin kiukkuinen ja pahalla tuulella. Myös itsensä mielestä.

Aurinko on pitkästä aikaa paistellut viime päivinä ja sinänsä tympeää olla sisällä. "Onneksi" ilmanlaatu on ollut taas niin surkea, ettei sisälläolo ole ahdistanut niin paljoa. Ulos emme olisi menneet edes terveinä. Nyt mennään taas vaarallisen rajalla ja käyrät suuntaavaat ylöspäin, joten kohta poksahtaa taas 300 rikki..

Eilen en oikein jaksanut kuunnella tyttöjen jatkuvaa kitinää, huutoa ja tappelua. Sitä kun mikään ei ole hyvin, kaikki on huonosti ja väärin, ja sitä kun riita saadaan yhdestä lego-palikasta (joita on samanlaisia se tuhat). Ja kun saadaan raivarit siitä, että äiti ei kanna vessaan tai syötä ruokaa. Ja kun äiti ottaa maitomukin pois, kun maidolla leikkiminen ei lopu kehotuksista huolimatta. Ja kun O pissii sohvalle ja koira lastenhuoneen kokolattiamatolle. Tai no, eihän siinä voi muuta kuin jaksaa. Ei ole paljon vaihtoehtoja. Mutta eilen ei olisi huvittanut yhtään eikä riittänyt oma huumorintaju siihen, että olisi hymyssäsuin jaksanut sitä menoa katsella. Illalla tosin jo nauratti. Onhan ne tilanteet välillä suorastaan koomisia vaikka sillä hetkellä ei siltä aina tuntuisikaan. Aamulla oli ihanaa lukea maikkarin sivuilta lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielipiteitä, että ei perheissä tarvitse aina olla "sunnuntai". Kaikki saavat olla joskus pahalla tuulella ja saa hermostuakin. Kunhan vaan pyydetään sitten anteeksi. Meillä on ilmeisesti pyydelty riittävästi anteeksi, sillä tytöt osaavat sen taidon varsin hienosti. Monesti anteeksipyyntö esitetään ihan itse, pyytämättä, vaatimatta. Jonkinlaista empatiakykyä on myös opittu, sillä kun huomaavat äitin pinnan kiristyvän, tulevat monesti halaamaan. Ja sitten kysyvät "tuliko sinulle nyt parempi mieli, oletko nyt iloinen?" Ja tuleehan siinä väkisinkin paremmalle tuulelle. Ihanat tytöt.

Tänään on ollut jotenkin helpompaa. Aamulla repesin hervottomaan nauruun, kun meidän prinsessa C sai raivarit (äidin tekemästä) päivän asuvalinnasta. Neiti hyväksyisi tällä hetkellä nimittäin vain kolme vaatetta päälleen ja ne kaikki ovat luonnollisesti mekkoja. Mikään muu vaate ei käy, ei edes ne muut mekot. Pikkutyyppi kirkui, heitti kaikki tavarat mitä vain käsiinsä sai lattialle, käänsi lelukorit ylösalaisin, kaatoi tuolit ja pöydän. Huikeaa matskua, jos vaan olisi ollut videokamera käsien ulottuvilla! Aikansa raivottuaan neiti pyysi lopulta laittamaan mekon päälleen ja nyt on ilmeisen tyytyväinen vaatetukseensa. Päivän toiset raivarit tulivat nimittäin siitä, kun maitomuki kaatui ja tälle nyt jo ilmeisesti niin ihanalle mekolle tippui muutama tippa maitoa. Kamalaa.

Potilas on saatu päikkäreille ja nyt kulutan aikaa vain yhden lapsen kanssa. Tuossa se maalaa vesiväreillä ja minä naputtelen tietokoneella. On muuten helppoa, rauhallista ja hiljaista. Että todellakaan "siinä se kaksi menee kuin yksikin" ei pidä paikkaansa.

Pikkutaitelijan näkemys aiheesta "Salamat"

Olen muuten keksinyt itselleni uuden harrastuksen. Aion opetella leipomaan leipää. Ruokaa tykkään laitella kovasti mutta tuo leipominen on jäänyt vähän vähemmälle. Olen selaillut reseptejä netissä ja ostanut pari leipävuokaakin valmiiksi. Tänään yritin tilata netistä erilaisia jauhoja (kun ei nyt kauppaan itse päästä) mutta valitettavasti ne jauhot oli loppu. Höh. No, tänään pyöräytin lämpimän leipäsen aamupalapöytää kuten kunnon kotiäiti. Se oli hyvää. Mä olen ihan fiiliksissä.

Poimintoja päivän lehdestä - osa 2

Innokkaana Shanghai Dailyn lukijana ajattelin taas poimia lehdestä muutamia mielenkiintoisia uutisaiheita ja jakaa ne teille kaikille..

Shanghain (ja koko Kiinan) saasteista ilmaa on päivitelty medioissa viime aikoina. Ja syystä. Ongelmaa on Shanghaissa pyritty ratkomaan mm. rajoittamalla yksityisautoilua  ja -mopoilua keskustassa. Keskustan alueelle ei nimittäin pääse / saa tulla ilman tietynlaista rekisterikilpeä ruuhka-aikoina. Minä en tiedä tosin mitä ruuhka-ajoilla tarkoitetaan, sillä keskustassa tuntuu olevan aina ruuhkaa, kellonajasta ja viikonpäivästä riippumatta. Kilpiä huutokaupataan x kertaa vuodessa ja hinnat ovat pilvissä. Vuoden ensimmäisen huutokaupan alin läpi mennyt huuto oli nimittäin 75.000 rmb (noin 9350€)!!! Rekisterikilpiä kutsutaan täällä maailman kalleimmiksi metallilaatoiksi, eikä suotta. Kyllä aika monta tuntia pikkukiinalainen joutuu paiskimaan duunia, että saa autoa Shanghaissa ajella. Shanghain kaupunki on päättänyt tukea tänä vuonna sähkö- ja hybridiautojen ostoa ja niiden ostajille on luvattu jakaa ilmaisia kilpiä. Tämän lisäksi kaupunki antaa jokaiselle sähköauton ostajalle 40.000 rmb ja hybridiauton ostajalle 30.000 rmb. Eilen oli sitten ensimmäinen päivä, jolloin "vihreälle" autolle olisi saanut hakea ilmaisen rekisterikilven. Ja TADAA: niitä oli haettu Shanghai Dailyn mukaan tasan yksi kappale. Vielä ei kovin suurta innostusta vihreämpään autoiluun ole siis havaittavissa.

Kiinalainen uusi vuosi lähestyy ja Shanghai Dailyn sivut täyttyvät juhlaa käsittelevistä ja sivuavista artikkeleista. Kiinalainen uusi vuosi on täällä se vuoden suurin ja tärkein juhla. Se on monelle kiinalaiselle myös ainoa mahdollisuus koko vuoden aikana päästä tapaamaan perheitään maaseudulle, sillä muita pitkiä lomia ei Kiinassa vietetä. Junalipuista käydään kai kovinta taistelua, sillä kovin kauaksi ei bussilla ehdi körötellä ja lentäminen on monelle liian kallista. Junalippuja ei taas myydä täällä kuukausia ennakkoon ja uuden vuoden liput tulivat juuri myyntiin. Liput suosituimmille reiteille myytiin hetkessä ja moni poloinen jäi ilman lippua. Voin vain kuvitella sitä pettymyksen määrää, jos perheen ja jopa omien lasten näkeminen siirtyy vuodella! Suomen juhannusruuhkat eivät ole muuten Kiinan uuden vuoden ruuhkiin verrattuna mitään. Shanghai Dailyn mukaan junilla, busseilla, lentokoneilla ja laivoilla tehdään kiinalaisen uuden vuoden ympärillä kaikkiaan 3.4 miljardia matkaa. Siis 3.4 MILJARDIA matkaa. Ja tähän ei ole laskettu yksityisautoilua mukaan. Sanoisin, että aika käsittämätön määrä matkoja.

Meidänkin elämään kiinalainen uusi vuosi vaikuttaa monella tapaa. Raketit paukkuvat kuulemma yötä päivää eivätkä palvelut pelaa normaaliin tapaan. Käyttämämme autokuski on lomalla, samoin myös ayimme Lishi. Pärjäämme viikon ilman Lishiä mainiosti, varsinkin, kun V on kotona. Mutta monet paikalliset ovat ongelmissa. He ovat palkanneet ayin hoitaman esim. sairaita ja iäkkäitä sukulaisiaan. Kun ayi lähtee maalle, mistä saadaan hoitaja liikuntakyvyttömälle vamhukselle?   Shanghai Dailyn mukaan kaupungin 500.000 (!) ayista kaksi kolmasosaa palaa uutena vuotena kotiseuduilleen perheidensä luo. Ayille on myös tapana maksaa uuden vuoden kunniaksi ekstra-palkkaa. Expaattien keskuudessa yleinen käytäntö on maksaa kuukausi extraa. Mutta koska Lishi ei ole työskennellyt meillä edes puolta vuotta, sopiva summa olisi kuulemma maksimissaan puolen kuukauden palkka. Saa nähdä mitä mieltä Lishi on tästä.

Kiinalaisen uuden vuoden ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä se määräytyy kuukalenterin mukaan. Kuukalenteri pohjautuu - yllätysyllätys - kuun vaiheisiin ja kiinalainen uusi vuosi on toinen uusikuu talvipäivänseisauksen jälkeen. Tänä vuonna 10.2.2013 on vuoden ensimmäinen päivä ja silloin alkaa (mustan vesi) käärmeen vuosi.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, Kiinassa tuloerot ovat valtavat. Keskituloiseen kiinalaiseen verrattuna me olemme rikkaita mutta kiinalaisiin rikkaisiin verrattuna hyvin köyhiä. Ja niitä rikkaita on paljon.. Dailyn mukaan Kiinassa myydään tänä päivänä eniten luksustuotteita koko maailmassa ja kaiken kaikkiaan luksustuotteiden kaupasta jo neljäsosa tulee Kiinasta! Oma varakkuus ja asema halutaan osoittaa täällä, joten kalliit kellot, laukut ja vaatteet käyvät kaupaksi. Kiina eroaa muista maista luksusostosten osalta Dailyn mukaan siinä, että ostoksia täällä tekevät ennen kaikkea miehet. Kun muualla maailmassa miehet ostavat 40% luksustuotteista, Kiinassa vastaava luku on 55%.

Ja sitten omiin kuulumisiin.. Pääsimme tänään muskariin ja tytöt olivat kyllä niin onnessaan. Äiskästäkin oli mukava nähdä muita äitejä pitkästä aikaa. Tosin sitten C yhtäkkiä väsähti muskarin lopussa. Aluksi luulin, että oli vain nälkäinen, kun ei aamulla oikein aamupala maistunut. Muskarista kurvattiinkin sitten syömään ja ruokakauppaan, mutta neiti ei piristynyt vieläkään. Kotona mittasin kuumeen ja yli 39C lukemiin päästiin. Eihän tässä edellisestä taudista ole kuin viikko.. Huoh. Toinenkin tytöistä on varmaan sairastumassa, sillä nukahti äsken syliini tässä sohvalla. Jos jotain positiivista tilanteesta kaivellaan, niin ainakin saan nyt nauttia hetken omasta ajasta. Tosin ottaisin mieluummin kuitenkin ne terveet lapset. Raskainta tässä sairastamisessa on se, että seuraavat päivät olemme taas jumissa sisällä, ilman seuraa. Ihan kun tässä ei viime aikoina oltaisi oltu jumissa sisällä, ilman seuraa ihan riittävästi.

Puudelille sviitti

Meille koirat ovat perheenjäseniä ja leikilläni sanonkin välillä, että meillä on neljä lasta. Kaksi karvatonta ja kaksi karvoilla. Kiinaan muuttaminen ja erityisesti koiran tuominen tänne jännitti etukäteen paljon, sillä tiesin, ettei suhtautuminen koiriin (ja muihinkin eläimiin) ole samanlaista kuin Suomessa olen tottunut. Koiriahan syödään täällä. Mietin löytyykö koiralle kelvollista ruokaa, tarvittavia eläinlääkäri- ja hoitolapalveluita. No, ruoka-asia alkaa nyt olla kunnossa ja luottolääkärikin löytynyt. Mutta maaliskuista lomamatkaa varten meidän täytyy löytää vielä Nasulle hoitopaikka. Ajelimmekin perjantaina tyttöjen kanssa toiselle puolelle kaupunkia tutustumaan erääseen kenneliin / koirahoitolaan.

Jialiang on (http://www.jialiang.com/) itseasiassa paljon muutakin, kuin koirahoitola. Heillä on tarjota saman katon alla myös eläinlääkäripalveluita, koirankasvatusta, koirien koulutusta ja trimmausta. Jialiangissa koulutetaan ja siellä myös asuvat Shanghain alueen työkoirat, jotka työskentelevät esim. lentokentillä ja tullissa. (Työkoirat eivät Suomen tavoin asu ohjaajiensa kotona vaan työpäivän päätteeksi ne tuodaan koiratarhalle). Koirapalveluiden lisäksi heillä on myös hevostalli, jonne pääsee ratsastamaan ostamalla jäsenyyden. Nettisivujen perusteella odotukset olivat aika korkealla ja olin myös kuullut kyseisestä paikasta hyvää.

Päästyämme perille, meillä esitteli paikkoja Jialiangin työntekijä Margareta, puolalainen tyttö. Aloitimme kierroksen kaikista kalleimmasta majoitusvaihtoehdosta, joka oli nimeltään Luxury Suite. Nimen perusteella odotin näkeväni jotain todella upeaa ja hohdokasta, suorastaan pröystäilevän hienoja huoneita. Sellaisia, joissa superrikkaat majoittavat puudelinsa. Mutta todellisuudessa näissä huoneissa ei ollut mitään ihmeellistä. Ainakaan mitään luksusta niissä ei ollut. Jokaisella koiralla on oma pienehkö huone sisällä ja luukusta kulku omalle, tosi pienelle piha-alueelle. Huoneet olivat ihan siistejä ja valoisia ja niissä oli ilmastointi ja lämmitys. Mutta siinäpä se.

Ne halvemmat majoitusvaihtoehdot sitten.. Osassa huoneista ei ollut ollenkaan pihaa tai edes näkymää ulos. Itseasiassa niistä ei nähnyt "umpinaisten" seinien johdosta mitään muuta kuin ne seinät. Ihan hyviä huoneita varmaan koirille, jotka eivät siedä muita koiria eivätkä kaipaa mitään virikkeitä (onko sellaisia?). Mutta kyllä vaan tylsäksi kävisi aika Nasulla, jos niitä seiniä joutuisi viikonkin tuijottelemaan. Varmaan söisi ja kaivaisi itsensä vankilastaan ulos. Hoitolan koiria ulkoilutetaan tosin 2-3 kertaa päivässä mutta tuskin ne mitään kovin pitkiä lenkkejä ovat. Siispä haluankin Nasulle oman pihan, että pääsee aina halutessaan ulos nuuskuttelemaan tuulia ja katselemaan lintuja.

Ja sitten ne muut pihalliset vaihtoehdot..? Nämä huoneet oli nimetty VIP-huoneiksi ja niille annettu 1-3 tähteä. Huoneita löytyi useammasta rakennuksesta, jotka olivat vieri vieressä. Huoneet olivat ihan siistejä mutta huoneissa majoitetaan hoitokoirien ohella myös työkoiria ja kennelin omia koiria. Meteli oli melkoinen, sillä koirat tuntuivat haukkuvan lähes taukoamatta. Ja ne eivät olleet mitään pieniä koiria. Meidän pikkuinen Nasu olisi varmasti hermoraunio jo päivän jälkeen.. Ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin majoittaa meidän "puudeli" Luksus-sviitissä.. :D Halpaa lystiä koiran majoittaminen ei ole, sillä vuorokausi siellä maksaa 340 rmb eli noin 42€. Huhheijaa. No, kuten aiemmin totesin, Nasu on meidän perheenjäsen. Ei omasta lomailusta tulisi mitään, jos joutuisi murehtimaan miten koiralla menee.

Ihanat samojedin pennut.. <3

Meille esiteltiin myös Jialingin tallit ja tytöt olivat tietenkin aivan innoissaan nähdessään hevosia. Margaretan kanssa juteltiin pitkään hevosista, koirista ja kiinalaisista. Siitä, miten eri tavalla kiinalaiset suhtautuvat ylipäätänsä eläimiin. Olen huomannut, että pieniä koiria kohdellaan monesti kuin leluja. Meidän on täytynyt ihan opastaa Lishiä ja kiinan opettajaamme Tiffanya, kuinka Nasua nostetaan ja kuinka koirasta pidetään kiinni. Kumpikin käsittelisi muuten Nasua kuin pehmolelua, jota voi retuuttaa ja nostella suurinpiirtein yhdestä tassusta ilmaan. Isompia koiriakaan ei osata monesti käsitellä eikä kouluttaa. Keppien kanssa olen nähnyt useamman kiinalaisen ulkoiluttavan isoja koiriaan. Itse en usko väkivaltaan, en koiran enkä ihmislasten kasvatuksessa, joten pahaa tekee nähdä, kun koiria kepillä mäiskitään.

Kiinalaiset eivät ole hevosurheilukansaa, eikä Shanghain alueella kuulemma ole kuin 3-4 tallia, jossa länsimaalaisena viitsisi käydä. Muissa hevosia kohdellaan niin huonosti. Margareta kertoi, että heilläkin on välillä kiinalaisten ratsastajien kanssa ongelmia. He eivät haluaisi tehdä hevosen kanssa mitään muuta kuin laukata koko ratsastustunnin. Kiinalaiset näkevät hevoset helposti koneina, eivätkä ymmärrä miten hevosella tulisi ratsastaa, jotta hevonen voisi hyvin ja pysyisi terveenä. Tai sitten he eivät vain välitä. Jialiangissa eläinten hyvinvointi on kuitenkin ykkösasia ja se oli mukava kuulla. Uskon, että Nasu on siellä varmasti hyvässä hoidossa. Vaikkakin odotukset tilojen suhteen olivat huomattavasti korkeammalla kuin todellisuus. Oma vika. Olisi pitänyt muistaa, että Kiinassa koirahoitolan luksus ei välttämättä ole sama asian, kuin mitä se olisi Suomessa.

Tuotantoeläinten kohtelusta en osaa paljon sanoa enkä suoraan sanottuna edes halua ajatella asiaa.. Olen nähnyt rekkoja, joilla sikoja roudataan teurastamoon. Ja sen näyn nähtyäni harkitsin ihan vakavasti kasvisruokailua. Mutta koska tämä syöminen ja ruokailu on muutenkin niin suuri päänvaiva, lihan poistaminen ruokavaliosta olisi tehnyt elämästä vähän turhan hankalaa. Eikä V varmasti olisi suunnitelmilleni lämmennyt. Mutta kyllä suomalaisilla possuilla ja kanoilla taitaa olla vaan aika hyvät oltavat tämän maan oloihin verrattuna.

Kävin lauantaina YKSIKSENI (ah!) tekstiilimarkkinoilla. Mukaan tarttui uudet tyynynpäälliset (heippa vaan joulutyynyt), päiväpeitto vierashuoneeseen ja olohuoneeseen matto. En ollut ajatellut ostavani tänne mattoja ollenkaan mutta sitten jotenkin vaan ihastuin tuohon mattoon.. Se osui silmään kaiken sen keltaisen ja punaisen ja mauttoman kamaluuden joukosta. Kuin pyytäen, että "osta pliis minut pois täältä, en kuulu tänne". Matto on mielestäni aika kaunis ja ilmeisesti ihan hyvälaatuinenkin. Siinä on toki koukeroa ja aavistus hohdetta - eli siis jälleen huomattavasti enemmän blingbling, kuin normaalisti ostaisin. Mutta kiinalaiseen makuun verrattuna se on hyvin hillitty.

Tekstiilimarkkinoiden päiväpeittovalikoimaa

Mattokaupan nuoremmat työntekijät

Uusi matto ja tyynynpäälliset

Joululahja itselleni

Lomalla ei nipoteta

On hyvä fiilis. Tänään paistaa ihanasti aurinko, pitkästä aikaa, ja ilmanlaatukin on kohtuullinen. Aamusta A kävi kylässä ja illalla on vielä TRX - aikuista seuraa aamulla ja illalla omaa aikaa. Ihana päivä siis! Enkä anna sen yhtään masentaa, että tytöt ovat nyt flunssaisia. En, vaikka itse juuri olin alkuviikon jonkinlaisessa vatsataudissa. Ajattelen optimistisesti: tällä kertaa kuume ei nouse. Eikä tauti tartu minuunkaan. Enkä anna senkään häiritä hyvää fiilistä, etten jostain syystä viime yönä nukkunut kuin muutaman tunnin. Laitan kaiken hyvän fiiliksen auringon piikkiin. On se kumma millainen vaikutus auringonpaisteella voi mielialaan olla. Ei kauniilla auringonpaisteisella säällä yksinkertaisesti voi olla onneton!

Olen perehtynyt hieman blogien maailmaan ja jäänyt jopa muutamaan blogiin koukkuun. On mielenkiintoista nähdä minkälaisia aiheita ihmiset blogeissa käsittelevät ja miten niistä kertovat. Osa blogeista on pelkkää huttua, unelmaa. Sillä eihän lapsiperheen koti voi oikeasti näyttää koko ajan samalta kuin sisustuslehdissä, eihän? Niissä samoissa blogeissa syödään sunnuntaiaamuna aamupalaa rauhassa pitkän kaavan mukaan, kauniilta posliinilautasilta. On hedelmiä, marjoja, tuorepuristettua mehua, itseleivottuja sämpylöitä, croissanteja ja tietenkin itsetehtyä marmeladia kauniissa lasipurkissa etiketteineen. Lapset ovat aina kauniissa ja tyylikkäissä vaatteissa, hiukset siististi kammattuina. Nämä lapset eivät koskaan sairasta, eivät kiukuttele, eivätkä varmasti ainakaan kaki housuisinsa. Ja antavat vanhempien syödä croissantinsa ja lukea lehtensä kaikessa rauhassa. Näissä blogeissa osataan tietenkin itse tuunata, askarrella, ommella, kutoa, virkata, nyplätä kaikkea kaunista ja ihanaa. Näitä blogeja on hauskaa välillä lukea ja haaveilla, että voisipa meilläkin joskus näyttää tuolta. Tai voisinpä minä itse näyttää joskus tuolta. Mutta vaikka yrittäisin, lelut valtaavat lattiat, tahmaisilla sormilla on piirrelty seiniin ja ikkunoihin, lasten hiukset sojottavat joka suuntaan ja samoin myös minun. Lapsilla räkä vuotaa poskille ja koira pissii sisälle. Ja meillä syödään myös makaronilaatikkoa. Minun blogini siis ei mitenkään voisi olla samanlainen, minä en ole samanlainen eikä meidän perhe.

Sitten on blogeja, missä paljastetaan suurin piirtein kaikki. Myös niitä hyvin henkilökohtaisia asioita ja ajatuksia. Ja kerrotaan elämästä kaikkine epätäydellisyyksineen mutta myös iloineen. Itse samaistun helpommin tähän maailmaan. Se on jotenkin rehdimpää, aidompaa, sitä oikeaa elämää. Kiina-aiheisia blogeja löytyy myös paljon. Jostain syystä en ole löytänyt yhtään kovin höttöistä Kiina-blogia. Yhdessäkään niistä ei hehkuteta, kuinka mahtava maa Kiina on ja kuinka kertakaikkisen hienoa täällä on asua. Itsekään en osaa hehkuttaa ja välillä mietin, annanko täällä asumisesta liian negatiivisen kuvan. Mutta aikalailla samat ruikutukset tuntuvat kuitenkin tulevan vastaan muissakin blogeissa ja expaatti-perheissä.

Olisi varmaan helpompaa kirjoittaa hehkuttaen, jos olisi täällä vain lomamatkalla. Silloin ne meidän päivittäisessä elämässämme kokemat ja kertautuvat haasteet ja harmituksen aiheet olisivat ehkä vain mielenkiintoisia, eksoottisia ja ehkä hupsuja piirteitä tästä maasta ja sen kansasta. Lomalla on helppoa suhtautua asioihin rennommin, sillä pian on edessä paluu arkeen ja kotimaahan ja sitten kaikki on taas kuten kuuluukin. Mutta me elämme niiden asioiden keskellä ilman hengähdystaukoa. Alussa oli tavallaan suloista ja imartelevaa, kuinka paljon tytöt saivat huomiota. Välillä nauratti, kun tunsi olevansa jokun sortin julkkis salamavalojen välkkyessä ympärillä. Onhan se nyt mukavaa, että lapsista pidetään! Mutta jossain vaiheessa se hauskuus alkoi haihtua, ei enää naurattanut ja nykyisin vaan toivon, että saisimme olla rauhassa. (Toki pääasiallisesti syynä se, että tytöt eivät itse siitä huomiosta todellakaan tykkää).  Mutta jos olisimme olleet täällä vain lomalla, olisin todennäköisesti ajatellut, että onpas mukavaa matkustaa maassa, jossa ollaan lapsille niin ystävällisiä.

Eikä lomalla tarvitse nipottaa, jos kaikki ei toimi kuten kotimassa. Niinhän se menee. Lomalla ei ole kiire eikä kaikki ole niin tarkkaa. Mutta jälleen, kun kulttuurierojen aiheuttamien haasteiden kanssa joutuu taistelemaan melkeinpä päivittäin, voi pinna jossain vaiheessa kiristyä. Jossain blogissa kirjoitettiin, että ei matkustelu ja toisiin kulttuureihin tutustuminen vähennä ennakkoluuloja. Vaan että se lisää niitä. Tavallaan se pitää paikkansa. Siis ainakin jos on maassa pidempään, kuin sen viikon tai kaksi. Uuteen maahan lähtee avoimin mielin ja silmin, täynnä intoa. Ja sitten jonkin ajan kuluttua huomaa ajattelevansa, että  "eikö ne idiootit osaa tätäkään asiaa hoitaa!" tai "kyllä meidän Suomessa..". Vaihto-oppilasaikani jälkeen olen suhtautunut esimerkiksi aiempaa negatiivisemmin islamin uskontoon ja muslimeihin. Luulin olevani avarakatseinen mutta sitten huomasinkin ajattelevani, etten pidä tästä. En pidä mustiin kaapuihin pukeutuneista naisista ja siitä, että miehet huutelevat minulle, jos päälläni on t-paita. Ja lopulta, mitä minä olin islamin uskosta tai Malesian muslimeista oppinut? En yhtään mitään. Kuinka monta kyseisen ryhmän edustajaa minä oikeasti jollain tapaa tunsin? Tasan yhden. Ja hän oli muuten aivan ihana. Minun luottotaksikuskini Uncle Sheikh. Mies. Ja muslimi. Että se siitä avarakatseisuudesta! Ymmärtäminen, hyväksyminen ja sopeutuminen uuteen kulttuuriin vaatinee huomattavasti enemmän aikaa kuin sen puoli vuotta.

Ja tämän postauksen tai aiempien ruikutus ei tarkoita, etteikö Kiina olisi hieno maa ja etteikö tänne kannattaisi tulla lomalle. Ei todellakaan! Lomalla moni asia vaan näyttäytyy hieman erilaisena. Ehkä enemmän siltä, kuin matkaoppaissa kerrotaan ja miltä mielikuvissa ajatellaan Kiinan näyttävän. Meillä on vaan sopeutuminen Kiina-elämään täysin puolitiessä..

Sosiaalista elämää ja sen puutetta

Sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella on ollut viime aikoina, siis Kiinaan muuton jälkeen, suht vähäistä. Olin ajatellut, että kyllähän täällä hiekkalaatikon laidalla muihin äiteihin tutustuu mutta ei todellakaan. Äidit hengaavat jossain ja ayit hoitavat lapset. Välillä kaipailenkin enemmän aikuista seuraa. Onhan noista lapsista toki seuraa ihan eri tavalla kuin aiemmin ja ihan järjellisiä keskusteluita käydään, toisinaan. Mutta ei se ole sama asia. Viime aikoina on ollut hieman yksinäisempää myös siitä syystä, että joulun aikaan monet lähtivät kotikonnuilleen ja myös muskari on ollut joulutauolla. Viimeisen kahden päivän aikana olen törmännyt kuitenkin kahteen uuteen suomalaiseen perheeseen meidän compoundilla. Mukavaa. Elo-syyskuussa ja tammikuussa on expaattien vaihtoviikot, joten uusia tulokkaita ja uusia tuttavuuksia löytynee toivottavasti vielä. Ja kyllähän se niin on, että expaatti-elämään kuuluu tietynlainen yksinäisyys, kun tutut ympyrät ja läheiset katoavat ympäriltä. Jos sitä ei kestä, ei voisi myöskään muuttaa ulkomaille.

Kevään mittaan olemme saamassa vieraita Suomesta ja se on mukavaa. Maaliskuussa saapuvat V:n vanhemmat, huhtikuussa omat vanhempani ja kesäkuussa V:n kummi miehineen. Tosi mukavaa!Tytötkin kovasti odottavat jo mummoa ja ukkia ja mummia ja vaaria. Toivottavasti saataisiin vielä niitä ystäviäkin käymään vaikka toki tiedän, että pienten lasten / vauvojen kanssa matkustaminen Kiinaan ei välttämättä ole kovin houkuttelevaa jo lentojensa puolesta. Mutta: meillä on iso vierashuone omalla kylpyhuoneella vieraita varten, joten tervetuloa vaan kaikki! :) Eikä se ilmanlaatukaan aina niin surkea ole, talvi on kai pahinta aikaa. Ja kesällä täällä voi viettää kunnon rantalomaa. Meillä on upeat uima-altaat hiekkarantoineen pihalla ja lapsille tilaa ja paikkoja leikkiä. :)

Tytöille kuuluu tällä hetkellä aika hyvää. Ovat todella mainiossa iässä. Nyt voi sanoa, että heillä on aidosti seuraa toisistaan, myös hyvässä mielessä. Toki paljon riitelevät edelleen mutta myös leikkivät nätisti. Eivätkä leiki enää rinnakkain vaan oikeasti yhdessä.  On kyllä hauska kuunnella heidän keskinäisiä juttujaan ja ihanaa nähdä, kuinka rakkaita ovat toisilleen. Puhetta tulee kummaltakin ihan hirveästi. Se alkaa aamusta saman tien kuin avaavat silmänsä. Kun itse on vielä ihan raihnainen ja väsynyt ja haluaisi vielä makoilla sängyssä ihan hiljaa silmät kiinni, nuo kaksi puhkuvat energiaa, kiljuvat ja höpöttävät taukoamatta. Kateeksi käy suorastaan tuota energian määrää. Ja se uteliaisuus.. Kyselyikä on todellakin alkanut ja välillä ei kirjan lukemisesta tule yhtään mitään, kun jokainen lause keskeytetään kysymyksellä "miksi"? Kysymykset ovat välillä niin vaikeita, ettei niihin joko ole vastausta tai sitten äitin oma tietämys ei vaan riitä tai en oikein tiedä miten asian selittäisin, jotta tuollaiset 2v7kk tatit ymmärtäisivät asian. Kaikki luonnonilmiöt ja eläimiin liittyvät asiat kiinnostavat kovasti ja siksi olemmekin keskustelleet paljon viime aikoina mm. siitä, miksi lepakot eivät pidä päivänvalosta, miksi lepakot roikkuvat jaloista nukkuessaan, missä sammakot asuvat, miten salamat syntyvät, missä Suomi sijaitsee ja minne aurinko menee illalla. Aika mieletöntä.

Rakkaat <3 

Isi lukemassa tytöille iltasatua

Hazardous

Viikonloppuna ja erityisesti lauantaina ilmanlaatu oli todella, todella huono. Päästiin taas ilmanlaatumittarin kuusiportaisen asteikon ylimmälle tasolle (hazardous = vaarallinen), jolloin kaikkien olisi hyvä välttää ulkona olemista. Ilmanlaatua tarkastellaan mittaamalla erityisesti pienten (alle 2.5 mikrometriä) partikkeleiden määrää ilmassa. Ne ovat erityisen vaarallisia, sillä ne pääsevät suoraan keuhkoihin ja jopa verenkiertoon. Vaarallisen ilmanlaadun raja on 300 mikrogrammaa kuutiometrissä ja täällä lukemat olivat pahimmillaan melkein 350. Hengittäminen tuntuu tällaisissa oloissa raskaammalta, ilma on "paksumpaa". Huonon ilmanlaadun myös haistaa ja näkee omin silmin, on sumuista. Mutta Shanghaissa on asiat vielä suhteellisen "hyvin". Pekingissä tilanne on ollut suorastaan katastrofaalinen, ja jossain vaiheessa viikonlopun aikana mitattiin jopa 886 pitoisuuksia. Mikä huonon ilmanlaadun sitten aiheuttaa? Autot, tehtaat ja paikallaan seisova ilma.

Shanghai Dailya lukiessa törmää päivittäin artikkeleihin Kiinan ympäristöongelmista ja -skandaaleista. Joka päivä joku tehdas päästää myrkylliset jätteensä suoraan ilmaan tai vesistöihin. Kiinan talouden hurja kasvu ja elintason nousu on toteutettu aika pitkälti ympäristön kustannuksella. On ajateltu, että hoidetaan ne ympäristöongelmat sitten myöhemmin, sitten kun on rahaa. Onhan se tavallaan ymmärrettävääkin vaikkakin lyhytnäköistä. Maslowin tarvehierarkian mukaisesti ympäristöasiat eivät ole ensimmäisenä mielessä silloin kun kaikkia perustarpeita ei ole tyydytetty. Eikä ne länsimaatkaan teollistumisen aikana ympäristöasioita paljoa kai miettineet. Ei voi siis sanoa, että olisimme olleet yhtään parempia. Erona toki on se, että kiinalaisia on se miljardi. Ja hinta mitä kasvusta nyt maksetaan, on kova. Kiinan onkin ollut pakko tiedostaa, että jotain "tarttis tehrä".

Olenhan minä aiemminkin tiennyt, että saasteet ja ympäristön pilaantuminen on todellinen ongelma maailmassa. Mutta täällä se konkretisoituu varsin tehokkaasti. Suomessa on helppo vain ummistaa silmänsä. Samoin kuin sotien, äärimmäisen köyhyyden ja nälänhädän kohdalla. Kun se ei tapahdu omien silmien edessä, ongelmaa ei ole. Tuntuu tavallaan absurdilta, että Suomessa koko maa suree, kun pikkupoika kuolee romahtaneeseen lumilinnaan. Ja onhan se toki todella surullista ja hyvin traagista, en sitä kiellä. Eritysesti pojan läheisille. Mutta kyllä ne Suomen murheet ovat vaan pieniä.

En voi olla ahdistumatta Kiinan ympäristöongelmista. Mutta mitä minä voisin tehdä asioille? Tiedän, etten kovin paljoa. Yksi ihminen ei tietenkään muuta maailmaa. Tai edes miljardia kiinalaista. On aika vaikeaa boikotoida, olla Kiinassa ostamatta kiinalaisia tuotteita. Saman toteuttaminen olisi vaikeaa myös Suomessa. Mutta sitten kevyempiin aiheisiin.. 

Käytettiin Nasua viikonloppuna eläinlääkärissä. Tällä kertaa ei ollut mitään akuuttia hätää tai sairautta, oli vaan kertynyt monta pientä asiaa, joista halusin konsultoida eläinlääkäriä. Menimme samalle eläinlääkäriasemalle, kuin minne veimme Nasun silloin mahataudin aikaan. Luottolääkäri James oli lomalla, joten "tyydyimme" paikalliseen eläinlääkäriin. Ihan hyvä kokemus oli. Hän kuunteli ja tuntui olevan työssään hyvin huolellinen. Ja puhui jopa ihan hyvää englantia. Lääkärikäynnin saldo oli seuraava: saimme Nasulle rakettipelkoon tyynnyttäviä lääkkeitä kiinalaista uutta vuotta varten ja kokeiluun uutta gastro intestinal -ruokaa, jonka pitäisi auttaa löysään vatsaan (ollut mahataudin jälkeen). Lisäksi päätimme laittaa Nasun nyt laihdutuskuurille. Nasulle on aina ruoka maistunut, eikä se kastrointi tietenkään tilannetta "parantanut". Nyt olisikin syytä hieman tarkastaa herran koiran annoskokoja, ettei ihan lihavaksi muutu. Outoa. En todellakaan ole tottunut punnitsemaan koiran ruokia mutta siihen on nyt ruvettava.

Kävimme lauantaina myös kangasmarkkinoilla ja niitä on täällä Shanghaissa ilmeisesti useampiakin. Tämä minne menimme, oli valtavan iso, kolmikerroksinen rakennus. Kiersimme vain pientä osaa ensimmäisestä kerroksesta ja tarkoituksena oli etsiä valmiita päiväpeittoja meidän ja vierashuoneen sänkyihin. Lisäksi olin ajatellut ostavani / teettäväni tyynynpäällisiä, sillä nuo lokakuussa hankitut joulukuosit alkavat vähitellen jo tympimään. ;) Jälleen kerran iski runsaudenpula-ahdistus. Mitenkään ei ehdi tutkailla kaikkia vaihtoehtoja ja silti haluaisi löytää sen parhaan. Mahdoton yhtälö. Lähdimme markkinoilta kuitenkin yhden "setin" kanssa. Siihen kuului päiväpeitto, helmalakana (jota tosin emme meidän sängyn kanssa voi käyttää) ja kuusi erilaista koristetyynyliinaa. Kiinalaisten maku sekä vaatteissa että sisustuksessa on hyvin koristeellinen, mielestäni välillä jopa äärimmäisen mauton. Päiväpeitoissakin on röyhelöitä, pitsejä, niissä on silkkiä, hohtoa ja kuvioita. Meidän mukaan lähtenyt sitten oli myöskin aika blingbling. Siinä on silkkiä ja minun "normaaliin" makuuni se on vähän liian hohtava. Mutta paikalliseen makuun verrattua hyvinkin hillitty. Halusin joko valkoisen tai harmaan setin ja sellaisen löytäminen ei todellakaan ollut helppoa. Kiinalaiset eivät ilmeisesti pidä "kylmistä" ja "puhtaista" väreistä, minä taas en voi sietää kirkkaanpunaista, kerman väristä tai keltaista sisustusta. Mutta tämä meille päätynyt setti on ihan hyvä. Otan sen sitten Suomessa talvi/joulukäyttöön. Saa vähän ylellisyyden tuntua makuuhuoneeseen. Toisen setin aion myöhemmin teettää itse valitsemistani kankaista. Kunhan joskus on taas aikaa kierrellä. Siihen pitäisi varata oikeasti ihan koko päivä. Tai koko viikonloppu.

Neiti O ja isin ja äidin sängyn uusi look

Markkinoilla käymisessä on mielestäni raskainta tinkiminen. Tingittävä on, sillä ne ensimmäiset myyjien hinnat ovat täysin naurettavia. Meillekin ensin sanottiin, että setin normaali hinta on 2880 rmb. Ja nyt, tulevan uuden vuoden kunniaksi on alennusmyynnit ja siksi hinta on todella edullinen, 1600 rmb. Setti lähti meidän matkaamme hintaan 600rmb, mikä on noin 75€. En tiedä olisiko hintaa saanut vielä paljonkin alemmas mutta ainakin nyt tiedämme, ettei sitä enempää saa maksaa. Eikä tuo hinta nyt kovin paha ole silkkisestä päiväpeitosta, kuudesta tyynyliinasta ja aluslakanasta.

Onni on oma isi, joka jaksaa kantaa, kun kauppareissulla ei enää jaksa kävellä..

Tänään alkavat taas kiinan-tunnit kuukauden kestäneen joulutauon jälkeen. Olin aikeissa opiskella "lomalla" ahkerasti mutta ups, kuinka kävikään. Pari kertaa olen vaan kirjan avannut ja tuntuu, että suurin osa jo oppimastani on pyyhkiytynyt pois kovalevyltä. Tiffany saa illalla todeta, että tämä oppilas on ollut todella laiska. Suorastaan hävettää. On vaan tullut priorisoitua urheilua niin paljon viime aikoina, että se kiinan opiskelu on jäänyt.

viidakon laki

Compoundimme leikkipaikoilla - sekä sisällä että ulkona - vallitsee välillä viidakon laki. Se kuka on vahvin, kovaäänisin, rohkein ja röyhkein, on kuningas. Enkä puhu nyt kiinalaisista vaan muiden "länkkäreiden" lapsista. Koulujen päätyttyä ja viikonloppuisin nämä leikkipaikat valtaa nimittäin usein lauma pieniä huligaaneja.

Leikkipaikkojen seinältä löytyy säännöt ja niissä sanotaan seuraavaa:
- leikkipaikka on tarkoitettu max 4-vuotiaille tai alle 120cm pitkille lapsille
- lapsia ei saa jättää leikkipaikalle ilman vanhempien valvontaa
- sukkia ei saa ottaa pois
- leikkipaikalla ei saa juosta ja leikkiä rajusti

Ja jokaista näistä säännöistä rikotaan. Ärsyttävintä ja vastuuttominta on, että lapset jätetään leikkipaikoille leikkimään (=riehumaan) keskenään. Vanhempia ei näy missään, olen monesti se ainoa. Ehkä ne vanhemmat ovat kuntosalilla tai pelaamassa tennistä tai kenties drinksulla yläkerran baarissa? En tiedä. Mutta en todellakaan pidä siitä, että minä joudun pakostakin vahtimaan ja ojentamaan muiden lapsia, suojellakseni omiani. Se ei mielestäni ole minun tehtäväni, jokainen vastatkoon omistaan. Joskus on jopa vähän pelottavaa olla kahden kaksivuotiaan kanssa leikkipaikalla, jossa isommat lapset (joiden ei sääntöjen mukaan edes kuuluisi olla siellä) riehuvat eivätkä varo pienempiään. Tytöt ovat vielä toistaiseksi olleet aika kohteliaita muita lapsia kohtaan - väistävät, antavat tietä ja jopa lelunsa, jos vieras lapsi haluaa. Odottavat vuoroaan liukumäessä ja portaissa. Ja tottakai ne huligaanit käyttävät tätä hyväkseen. En tiedä olenko liian suojelevainen tai yliherkkä. Ehkä se on vaan tapana muualla, että kyynärpäätaktiikalla edetään pienestä pitäen. Maassa pitäisi kai pyrkiä elämään maan tavalla tai tässä tapauksessa enemmistön tavoilla. Mutta tässä asiassa haluaisin kuitenkin pitää lapseni mahdollisimman suomalaisina. Isommilta otetaan kuitenkin mallia. Voi siis olla, että Suomeen palatessa saan puistossa muilta äideiltä pahoja katseita tyttöjen taklatessa puistokaverit liukumäen portaiden kaiteita päin.   

Arkiaamuisin meno leikkipaikoilla on rauhallisempaa (kun huligaanit ovat koulussa) mutta melutaso ei ole yhtään vähäisempi. Meteliä eivät aiheuta lapset vaan aikuiset, ayit. Kiinalaisten äänenkäyttö eroaa suomalaisesta ja seurustelu on lähinnä huutamista. Asiaa pahentaa se, ettei yleisiä tiloja suunniteltaessa ääniä ja akustiikkaa selkeästikään oteta huomioon. Kovia pintoja on kaikkialla, joten äänet vain kimpoilevat seinästä toiseen. Ei se kiinalaisia haittaa, eivätkä he itse varmasti edes kiinnitä asiaan minkäänlaista huomiota. He ovat tottuneet meluun. Mutta suomalaiseen hiljaisuuteen tottuneena se on joskus aika häiritsevää. Ja siksi tytöt yleensä pyytävätkin päästä kotiin aika nopeasti.

Suomessa puhutaan paljon pienten lasten stressistä. Siitä kun päiväkotiryhmät ovat liian suuret ja meteli kohoaa päivän aikana melkoiseksi. Eikä se meteli, liialliset aistiärsykkeet ja niiden aiheuttama stressi ole tutkimusten mukaan hyväksi pienen lapsen kehitykselle. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia stressitasoja pienillä lapsilla on esimerkiksi täällä Shanghaissa, tai jossain muussa isossa kaupungissa. Vai ovatko lapset jo kohdussa niin tottuneet meteliin ja hälyyn, ettei se heitä stressaa?

Suomalaisena jaksan myös ihmitellä lasten vaatettamista näin talvella. Välillä näkee kylmällä säällä pieniäkin lapsia (sekä kiinalaisia että länkkäreitä) leikkimässä puistoissa tai istumassa rattaissa ilman hanskoja ja pipoa. Tai sitten takki saattaa olla auki. Tai jalassa ballerinat. Ja niiden samojen lasten kanssa saattaa olla mukana ayi tai vanhemmat, joista tuskin näkyy edes nenänpäätä. Suomessa lapset suojataan ja puetaan kylmällä niin viimeisen päälle ja varmasti lämpimämmin, kuin vanhempansa. Toinen ihmetyksen aihe on ollut pienten lasten "reikähousut". Kiinalaiset lapsethan eivät käytä vaippoja kovin pitkään. Pissa- ja kakkavahinko-ongelmaa on ratkaistu mm. siten, että lapsilla on jalassa housut, joiden takasauma on "auki". Lapsi pystyy pissimään ja kakkimaan missä vain, milloin vain. Jalkoväli ja takamus vaan vilkkuvat paljaana. Olen nähnyt näitä housuja käytössä jopa nyt talvella, samoina päivinä, kun me olemme pukeneet tytöt toppavaatteisiin. Kyllä suomalaisena tekisi mieli mennä heristämään sormea ja päässä kaikuu äidin varoitukset kaikenmaailman pissatulehduksista.. ;) 

Kuten aiemmin olen todennut, kiinalaiset lapset eivät käy ulkona sadesäällä, eivätkä kylmillä ilmoillakaan kovin usein. Siispä sisäleikkipaikkoja löytyy myös ostoskeskuksista. Havaitsin asian vasta tällä viikolla, kun olin tyttöjen kanssa ostosreissulla. Kyseisessä ostoskeskuksessa leikkipaikka löytyi kerroksesta kuusi. Ongelmaksemme  - ja luulisin että muidenkin lastenrattaiden kanssa liikkuvien ongelmaksi - muotoutui se, että hisseillä pääsi vain parittomiin kerroksiin. Parillisiin kerroksiin olisi pitänyt mennä liukuportaita. Ah mitä suunnittelun kukkasia sijoittaa lasten leikkipaikka "hissittömään" kerrokseen! Se vasta on muuten helppoa mennä liukuportaissa, kun mukana on pari kaksivuotiasta, muutama ostoslaukku ja tuplavankkurit. En kuitenkaan luovuttanut heti, vaan päättelin, että jostain täytyy löytyä joku hissi. Ja löytyihän se lopulta. Piilotettuna "sivukujalle", vessojen taakse. Se oli ostoskeskuksen työntekijöiden hissi, joka oli täynnä kokkeja, siivoojia ja vaatemyyjiä. Kyseisellä hissillä oli myös oma "ajaja", joka istui penkillä nappuloiden edessä ja valitsi kerroksia. On siinäkin ammatti. Pääsimme kyytiin ja leikkipaikalle. Sitä riemua, kun tytöt pääsivät lentokonekaruselliin ja sitten mini-hoplopiin. Paikalla oli vain muutama kiinalaislapsi vanhempineen. Oli oikein mukavaa. Ei huutoa, kirkumista ja tönimistä. Seuraavalla kerralla otetaan isukkikin mukaan, niin tämä äiti pääsee rauhassa shoppailukierrokselle. Isi pyöriköön lasten kanssa karusellissa.

Tänään loppui V:n työputki. Leivoimme tyttöjen kanssa korvapuusteja sen kunniaksi. Tai siis minä leivoin, yritin pitää samalla palettia kasassa ja estää tyttöjä syömästä kaikkea taikinaa. Leivontasessiot lasten kanssa kuulostavat kivoilta, ihan sellaista naistenlehti- ja höttöblogikamaa. Todellisuus on vähän toinen, ainakin meillä. Miten niinkin yksinkertainen asia kuin pullien leipominen voi johtaa sellaiseen kaaokseen?

Tässä meidän Nasu. Ja miten kuva liittyy päivitykseen? Ei mitenkään! :)

Poimintoja päivän lehdestä

Meille on tullut vuoden alusta Shanghai Daily, paikallinen englanninkielinen sanomalehti. Ajattelin poimia tähän päivitykseen muutamia aiheita lehdestä, jotka minua kiinnostivat ja saivat minut myös ajattelemaan..

Viime aikoina täällä on ollut tosiaan kylmää, kuten olenkin aiemmin maininnut. Nyt saimme lukea Shanghai Dailystä, että talvi on ollut kylmin 30 vuoteen. Ei ihme, ettei ilman untuvatakkia pärjää! Dailyssä olin eilen mielenkiintoinen juttu asuntojen lämmityksestä. Kiina on jaettu kahteen osaan - etelään ja pohjoiseen - ja raja kulkee jossain 32. ja 34. leveyspiirin välillä. Rajan pohjoispuolella asunnoissa nautitaan valtiovallan järjestämästä keskuslämmityksestä, kun taas eteläpuolella lämmitys on asukkaiden tai "asuntoyhtiön" vastuulla. Shanghai kuuluu eteläiselle puoliskolle ja siitä syystä täällä palellaan. Vaikka talvi ei yleensä olisikaan näin kylmä kuin nyt, niin ei täällä hellelukemia mittarit todellakaan näytä. Talvi se on täälläkin. Palelevaisena ihmisenä ja paikallisia säälien ajattelisin, ettei tällainen käytäntö ole kovin reilu. Mutta Kiinassa valtiovalta voi päättää asioista kansalaisten puolesta. Tasapuolisuudesta viis.

Lehdessä oli myös juttua Kiinan työleireistä. Työleirit on otettu Kiinassa käyttöön vuonna 1957 ja tarkoituksena on ollut "uudelleenkouluttaa" rikollisia työnteon kautta. Ja miten sinne työleirille sitten joutuu? No, Kiinassa poliisit saavat lähettää pikkurikollisia työleireille ilman oikeudenkäyntiä, jopa neljäksi vuodeksi.  Käytännössä työleirit ovat varmaan monesti olleet ja ovat ilmeisesti edelleenkin kätevä tapa vaientaa hallintoa kritisoivia ihmisiä. Lehden mukaan Kiinassa on kaikkiaan 350 leiriä, jonne on lähetetty vuoden 2008 lopusta lähtien 160.000 ihmistä. Aika monta ihmistä. Ja siis ilman oikeudenkäyntiä. Lehdessä kerrottiin, että työleiri-järjestelmää ollaan jollain tavalla nyt uudistamassa, sillä "väärinkäytöksiä" ilmenee. Yllätysyllätys. Esimerkkeinä väärinkäytöksistä esitettiin erään 25-vuotiaan miehen tarina. Hänet oli lähetetty työleirille kahdeksi vuodeksi ja syynä oli se, että hän oli rohjennut kritisoida paikallishallintoa netissä. Toisena tapauksena esiteltiin nainen, joka oli vaatinut 11-vuotiaan tyttönsä sieppaajille ja raiskaajille kovempia tuomioita. Kovempien tuomioiden sijaan hänet itse lähetettiin 1.5 vuodeksi työleirille. Reilua eikös? Olen monesti kritisoinut Suomen oikeusjärjestelmää ja erityisesti niitä liian alhaisia tuomioita tietyissä rikoksissa. Mutta tähän kun vertaa, niin kohtuullisen reilu ja tasapuolinen se on kuitenkin kaikille rikoksentekijöille. Tuomioita kun ei jakele kuka tahansa pikkukylän poliisi päivän fiiliksen mukaan.

Kiinan valtion, talouden ja kassavarannon järkyttävästä koosta kertoo mm. uutinen siitä, kun Kiina on päättänyt alkaa rakentaa itse jumbojettejä. Valtio ei halua olla riippuvainen ulkomaisista Boeingista eikä Airbusista, joten ratkaisuna on luonnollisesti valmistaa jumbot itse. Pääkonttori ja tuotantolaitokset on perustettu Shanghaihin ja myös Pudongin lentokentälle on rakennettu kaksi uutta kiitotietä, jotta uusia jumboja päästäisiin piakkoin testaamaan. Tilauksiakin on jo jonossa useampi sata - kiinalaisilta lentoyhtiöltä. Pelkästään kiinalaisia yhtiöitä varten koneita ei kuitenkaan ole tarkoitus rakentaa, vaan jumboista olisi tarkoitus tehdä uusi, merkittävä, strateginen toimiala. Samaan aikaan Suomessa tuskaillaan mistä löytyisi se uusi Nokia, kun taloudessa menee kurjasti ja työt ja laivatilaukset karkaavat ulkomaille. Ja kun sitä eläkeikääkin pitäisi nostaa mutta kun ei voi.. Näin se vaan menee..

Shanghaihin (ja Kiinaan) muuttaminen, eikä täällä asuminenkaan, ole aina kovin helppoa mutta aika moni expaatti on tänne kuitenkin asettautunut. Shanghai Dailyn mukaan kaupungissa asuu yli 173.000 ulkomaalaista, mikä on neljäsosa koko manner-Kiinan ulkomaalaisista. Emme todellakaan ole siis ainoita täällä. Eikä se siltä tunnukaan. Vaikka tytöt saavatkin järjesttömästi huomiota, koen muuten "sulautuvani" joukkoon ihan hyvin. Vaikka tietty olenkin kiinalaisia päätä pidempi ja puhun kummallista kieltä enkä ymmärrä kiinalaisten puheesta, tavoista enkä ajatuksista yhtään mitään. En silti koe, että minua varsinaisesti tuijotettaisiin tai että minua täällä ihmeteltäisiin. Ulkomaaneläviin on Shanghaissa totuttu jo ajat sitten.

Shanghaihin muuttaminen ei ole helppoa muuten myöskään kiinalaisille, sillä hekin tarvitsevat tänne muuttaakseen luvan. Eikä niitä lupia ihan tuosta vaan kai jaella ja sama käytöntö on ilmeisesti voimassa muuallakin maassa. Vapaa liikkuvuus ei siis ole itsestäänselvä asia. Samaan aikaan Suomessa keskustellaan ja riidellään siitä, miten maaseutu pidetään elävänä. Täällä se pidetään elävänä vaikka väkisin. Kaupunkiin ei muuteta ihan tuosta vaan.

Mitäs meille sitten kuuluu? Eipä mitään ihmeellistä. V on nyt kuudetta päivää putkeen töissä ja kaksi olisi vielä jäljellä. Tytöt ja minä ollaan kulutettu aikaa kotona ja sisäleikkipaikoilla, kun ilmanlaatu on ollut niin huono viime päivinä. Käytiin sunnuntaina uudestaan siellä Nancyn leipomossa hakemassa tilaamiani karjalanpiirakoita. Meitä odotti vieläkin suurempi pettymys: tilaukseni oli unohdettu. Nancy otti numeroni ja lupasi järjestää toimituksen tänne meille kotiin mutta eipä ole kuulunut mitään ja nyt mennään jo keskiviikossa. Taidanpa pyyhkiä siis Nancyn leipomon saman tien pois listaltani ja leipoa piirakkani itse, kun jauhotkin mummi lähetti.

Niin, ja niitä kuvia en pysty näköjään nytkään liittämään syystä X. Täytyy illalla kysyä, joska oma koti-insinööri osaisi ratkaista ongelman.

Ruokaostoksilla

Saa nähdä miten tänään käy, saadaanko isi töistä kotiin ja mihin aikaan. Täällä on talvi, kylmää ja satelee räntää. V meni tänään lauantaina töihin, kuten kaikki kiinalaisetkin, ja pääsi perille Nanxuniin. Olisi ollut aamupäivästä palaveri mutta se jouduttiin perumaan, kun osa osallistujista ei päässyt perille. Moottoritie oli suljettu. Autoissa ei ole Shanghain alueella minkäänlaisia talvirenkaita ja koska ajotavat ovat mitä ovat, on motarit kai syytä sulkea. Toivottavasti illalla tilanne olisi jo parempi, sillä pikkuteitä pitkin matka voi kuulemma kestää jopa kahdeksan tuntia! Suolausta tai hiekoitusta ei myöskään ole kai käytössä ja meidän compoundilla liukkautta torjutaan lähinnä kaislamatoilla. Olisin laittanut kuvankin mutta kuvien lataaminen ei tänään näköjään onnistu.

Meillä on onneksi mukavan lämmintä sisällä, eikä palele, ainakin kun on villasukat jalassa. Monella kiinalaisella ei kuitenkaan ole lämmitystä kodeissaan, ei edes Shanghaissa. Ayimme Lishi kertoi yksi päivä menevänsä suihkuun tämän toisen perheen luona, missä on töissä puolet päivistään. Omassa kodissa on kuulemma niin kylmä. Lämpömittari ei ulkona näytä välttämättä kovin alhaisia lukemia mutta silti ilma tuntuu todella kylmältä. Onneksi otin pitkän untuvatakkini Suomesta mukaan, ilman sitä en tarkenisi. V:kin sai viikonloppuna untsikan. Muutti tänne sillä kuvitelmalla, ettei mitään lämpimiä takkeja tai kenkiä tarvitsisi ja jätti ne kaikki Suomeen varastoon. Mutta kuinkas kävikään. Vilu tuli ja kauppaan oli mentävä.

Olen kirjoitellut siitä, mitä huonoja puolia on, kun asuu isossa kaupungissa - saasteet, ruuhkat, ihmistungos jne. Mutta on siinä paljon hyviäkin puolia. Eilen emme ehtineet tyttöjen kanssa ruokakauppaan, kun päivän ostosreissu taas kerran kesti kauemmin kuin olin odottanut. Menimme ruokakaupan sijasta kotiin, avasin tietokoneen ja tein tilauksen nettikaupasta (http://www.fieldschina.com/). Muutamaa tuntia myöhemmin ovelle koputettiin ja saimme ostoksemme suoraan kotiovelle. Toimituskuluja ei lisätä, kun ostokset ovat arvoltaan vähintään 200 rmb (noin 24€) ja ainahan ne käytännössä ovat. Toki hinnat olivat hieman korkeammat kuin perus-supermarketissa mutta eivät paljoakaan korkeammat, kuin meidän paremmissa lähikaupoissa. Helppoa ja nopeaa. Suorastaan ihanaa. Ja maksunkin sai suorittaa joko tilatessa kiinalaisella pankkikortilla tai toimitettaessa käteisellä tai luottokortilla. Taidanpa tilata joskus pahana tai laiskana päivänä uudestaan.

Suomessa me ostimme ruokamme varmasti 95% kahdesta kaupasta: Järvenpään Cittarista ja Satukallion K-marketista. Täällä sitten ostamme ruokaa seuraavista kaupoista:

1. Carrefour Gubei ja Carrefour XuJing
2. City Shop Hong Mei Lu ja City Shop Zhuxin Lu
3. Pines
4. Ikea
5. Nancy´s Bakery
6. Meidän compoundin oma pikkukauppa

Kaiken kaikkiaan listallamme on siis kahdeksan kauppaa. Näistä ykkössuosikkini on Gubein Carrefour. Sinne pitää mennä autolla ja matka kestää noin 45min suuntaansa. Carrefourista ostamme varmasti eniten ja monipuolisesti erilaisia tuotteita. Reissut ovat kuitenkin aika raskaita (muutenkin kuin matkansa vuoksi), sillä Carrefourit ovat valtavia, "taustamusiikki" soi kuin discossa ja ihmisiä on liikaa. Stressikäyrä on aina aika korkealla CF reissujen jälkeen. Lisäksi emme löydä kaikkea tarvitsemaamme Carrefourista ja sitä varten sitten ostamme esim. leipää, rahkaa, ranskankermaa ja juustoja City Shopeista. City Shopit ovat aika pieniä kauppoja mutta niissä on juuri niitä tuotteita, mitä me tarvitsemme. Jos olisimme rikkaita, kävisimme vain ja ainoastaan City Shopeissa. Mutta me emme ole ja siksi teemmekin siellä pääasiassa vain täsmä- ja täydennysostoksia. Pines on meidän lähikauppa ja sinne kävelee ehkä noin 10minuuttia. Pinesin valikoima on samantyylinen kuin CityShopissa mutta paljon suppeampi. Siellä käymmekin vain silloin, kun jotain on unohtunut tai vaikkapa omenat tai maito on loppu. Ikeasta käyn ostamassa mm. lohta, perunamuussia, mustikkamehua, puolukkahilloa, pipareita, sinappia, rieskaa ja näkkäriä. Uutena meidän listalle kohosi eilen Nancy´s Bakery ja siitä lisää myöhemmin. Viimeisenä listalta löytyy meidän compoundin oma pikkukauppa ja sieltä ostamme lähinnä jäätelöä, eipä ehdi sulaa kotimatkalla. Aika monta kauppaa listalla ja tiedän, että moni käy vielä useammassakin. Muutama "must" kauppa on meillä vielä kokonaan käymättä.

Olin kuullut huhuja, että Shanghaissa olisi leipomo, josta saisi ostaa karjalanpiirakoita. Nyt myös tiedän, että tämä pitää paikkansa. Sain vihdoin selville missä tämä leipomo (Nancy´s Bakery) sijaitsee ja eilen hurautimme tyttöjen kanssa sinne. Ihan kulmilla se(kään) ei ollut, sillä matkaan meni noin tunti suuntaansa. Ja voi pettymysten pettymys - piirakat olivat loppu! No, huomenna ajamme sinne uudestaan ja ostan niitä pakkasen täyteen. Kyseinen leipomo leipoo myös varsin maukasta ruisleipää. Parasta ruisleipää, mihin olen tähän mennessä Shanghaissa törmännyt. Ihanaa tehdä tällaisia löytöjä!

Iltaa odotan muutenkin kovasti, sillä sekoilu, riehuminen, huuto ja riitely on ollut tänään sellaisella tasolla, että hermot ovat suht riekaleina tällä äitillä. Yritin pari tuntia saada tyyppejä lähtemään leikkipaikalle purkamaan tuota energiaa mutta kotona ollaan edelleen. Ja nyt, kun alkaa ruoka-aika lähestyä alkavat vinkumaan, että haluavat sinne leikkipaikalle. Just.

Lueskelin jonkin aika sitten blogia, jossa eräs äiti-ihminen kirjoitti, ettei hän itse eikä myöskään oma äitinsä ole koskaan, siis koskaan korottanut ääntään lapsilleen. Anteeksi MITÄ??? En usko. Pakkohan hänen on valehdella. Ei sellaisia hermoja ole kenelläkään. Ja jos oikeasti on, niin olen todella kateellinen. Voisin myös lähettää meidän tytöt ja koiran hämmentämään heidän seesteistä ja harmonista elämäänsä vaikkapa viikoksi, niin voisin sitten kysyä miten menee. Että onko kertaakaan hermostuttanut. Minua on nimittäin tänään. Ihan vaan muutaman kerran. Tai kymmenen.

Alamäessä

Ennen muuttoa kävimme V:n kanssa firman järjestämässä lähtövalmennuksessa. Sen tarkoituksena oli valmistella meitä ulkomaankomennukseen, auttaa ymmärtämään mitä meillä on edessä sekä täällä Kiinassa että sitten aikanaan, kun palaamme koti-Suomeen. Konsultti kertoi, että sopeutuminen uuteen kulttuuriin etenee siten, että ensimmäiset pari kuukautta menee ihastellessa ja ihmetellessä. Kaikki tuntuu niin hienolta ja eksoottiselta. Sitten iskee "todellisuus" ja alkaa alamäki. Kaikki ei olekaan enää niin hienoa ja upeaa, ärsytyskynnys madaltuu ja kaikki on huonosti ja väärin. Aallonpohja saavutetaan yleensä puolen vuoden paikkeilla ja sen jälkeen alkaa kipuaminen hitaasti kohti parempia fiiliksiä, erilaisuuden hyväksymistä ja todellista sopeutumista.

Nyt kun olemme olleet täällä vajaa kolme kuukautta, me olemme käyrällä menossa vakaasti alaspäin. Omissa tai V:kään fiiliksissä en alamäen alkamista ole tosin vielä huomannut. Toki tietyt asiat ärsyttävät ja kiukuttavat mutta niinhän se on ollut Suomessakin. Eihän sielläkään kaikki mene aina suunnitellusti, ihan putkeen. Ja onhan Suomessakin niitä huonoja päiviä itse kullakin. Kuopan pohjalle on toki matkaa vielä kolmisen kuukautta, eli kyllä tässä ehtii vielä ahdistua. Mielenkiintoista nähdä kuinka käy. Huhtikuussa sitten ollaan pohjalukemissa, sitä odotellessa.

Yksi asia, mikä meitä kumpaakin täällä ihmetyttää ja ärsyttääkin, on ihmisten tungeksiminen joka paikassa. Kiinalaiset eivät jonota kuten suomalaiset, kiltisti, pitäen riittävän ja kohteliaan etäisyyden edellä olevaan. Jos jätät täällä välin, joku tunkee siihen rakoon takuuvarmasti. Kiinalaiset tykkäävät jostain syystä myös ajella hisseillä. Ostoskeskusten hissit ovat aivan täyteen sullottuina kiinalaisia, samalla kun liukuportaat rullaavat tyhjinä. He odottavat jopa mieluummin seuraavaa (täpötäyttä) hissiä, kuin että lähtisivät portaisiin. Itse menisin mielelläni liukuportailla, kun sitä tilaakin olisi, mutta lastenrattaiden kanssa se on aika vaarallinen vaihtoehto. Siispä meidän täytyy yrittää ahtautua tuplavankkureilla täpötäysiin hisseihin. Se ei ole helppoa, kun rattaiden molemmilta puolilta ryntää väkeä jo valmiiksi täysiin hisseihin, heti kun ovi avautuu. Olemme ihmetelleet myös ruokakauppojen hedelmä- ja vihannesosastojen kaoottisuutta. Samaa vihannesta löytyy esimerkiksi Carrefourista kolmesta eri paikasta ja kaikki tuotteet ovat muutenkin esillä hyvin sekavasti ja epäloogisesti (tai sitten me emme vielä vain ymmärrä kiinalaista logiikkaa). Mutta ärsyttävintä vaihe on kuitenkin punnitseminen. Sitä et todellakaan tee itse, vaan keskellä hevi-osastoa on YKSI punnituspiste, jossa työskentelee yksi, tai maksimissaan kaksi punnitsijaa. Tämän tiskin ympärillä käy melkoinen kuhina ja hyörinä, kun ihmiset kantavat ostoksiaan punnittaviksi ja tukkivat kärryillään kaikki kulkuväylät. Voisi ajatella, että asian voisi hoitaa tehokkaamminkin. Jos niitä punnituspisteitä olisi vaikka kaksi tai jos punnitsijoita olisi enemmän..? Miettiessäni tätä asiaa tulin sitten siihen tulokseen, että kiinalaisten mielestä tämä on ilmeisestikin toimiva ja hyvä ratkaisu. Heitä se ruuhka, tunkeminen ja änkeminen ei ahdista millään tavalla. Se on normaalia. He eivät ahdistu siitä, että joku tulee "iholle". Ja onhan se aika hyvä asia - miljardin asukkaan valtiossa väkisinkin ihmiset kohtaavat, törmäävät ja tunkevat. Eikä 23 miljoonan asukkaan Shanghaissa voi mitenkään riittää julkisilla paikoilla kovin paljoa henkilökohtaista tilaa jokaiselle. Ahtauteen on vaan sopeuduttava.

Vuoden vaihtuessa..

Vuosi on vaihtunut ja on aika hieman muistella menneitä.. Mietiskelin tässä mitä viimeisten vuosien aikana on tapahtunut ja voisi sanoa, että aika paljonkin:

2008 Menimme naimisiin
2009 Ensimmäinen lapsi, Uuno-hauva, asettautuu taloksi ja muutamme Espoosta Järvenpäähän
2010 Tehokaksikko syntyy ja siitä lähtien olemme olleet varsin BUSY
2012 kesällä Nasu-hauva kasvattaa perheen kokoa entisestään ja syksyllä muutamme Kiinaan

Aika monta isoa päätöstä ja muutosta aika lyhyessä ajassa, kuin näin jälkikäteen miettii. Mielenkiintoista on nähdä mitä seuraavan viiden vuoden aikana tapahtuu, todennäköisesti ja ehkäpä myös toivottavasti lista isoista tapahtumista olisi hieman vaatimattomampi. Ja tylsempi. Ihan joka vuosi ei välttämättä tarvitsisi mullistaa elämäänsä.. ;) Ihania asioita on kuitenkin tapahtunut ja niitä on toivottavasti myös paljon edessä. Tällä kokoonpanolla on hyvä jatkaa seikkailuja.

Vietimme vuoden viimeistä päivää Suzhoussa. Suzhou sijaitsee Shanghaista länteen, meiltä noin tunnin ajomatkan päässä. Kaupunki on kuuluisa upeista puutarhoistaan ja kanaaleistaan. Iso osa vanhoista kanaaleista on tosin täytetty ja muutettu kaduiksi mutta osa on vielä jäljellä. Suzhouta kutsutaankin idän Venetsiaksi. Suuntasimme ensin kaupungin isoimpaan puistoon, joka on nimeltään Humble Administrator´s Garden. Puiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1509, projekti kesti 16 vuotta ja puisto on kooltaan 5.2 hehtaaria. Humble tarkoittaa suomennettuna nöyrää tai vaatimatonta. Kovin vaatimaton puutarha ei kuitenkaan ole. Se on upea ja myös Unescon maailmanperintö -kohteita. Puistossa on lampia, siltoja, kolme saarta, bonsai-puutarha, kauniita istutuksia ja kaikkiaan 48 rakennusta. Sää oli mitä mainioin - ei pilven pilveä taivaalla, lämpötila pari astetta plussalla ja ilma oli kirkas. Olosuhteet visiitille mitä mainioimmat. Valitettavasti myös muutama muukin oli päättänyt tulla vierailemaan puistossa.. Isot laumat kiinalaisia turisteja vaelsi ympäri puutarhaa ja se vaikutti varmaankin tyttöjen fiiliksiin. Kovin montaa hetkeä eivät olleet kitisemättä ja huutamatta ja puistosta nauttimisen sijaan yritimme saada tyttöjä hiljenemään edes hetkeksi. Aika huonolla menestyksellä. Meinasin välillä tuskastua ympärillä pyöriviin ja pällisteleviin kinkkeihin ja jos olisin osannut, olisin varmaankin sanonut, että "meidän lapset ei ole täällä se turistikohde, joten jättäkää meidät rauhaan".. Ja mitä enemmän tytöt kitisevät ja huutavat, sitä enemmän kinkit tunkevat lähemmäksi pällistelemään.

Puutarhalta lähdimme kävelylle PingJiang Lulle. Tämä kävelykatu kulkee kanaalin vartta pitkin ja sen rannoilla on vanhoja ja perinteisiä taloja, kahviloita, ravintoloita ja pikkukauppoja. Ihana katu ja ihana tunnelma, tosin kiinalaisia turisteja oli täälläkin paljon. Pysähdyimme myös syömään eräässä kahvilassa / teetuvassa. Huomasi kyllä, ettei turismikausi ole kuumimmillaan. Ainakin neljä tilaamaani ruokaa ja juomaa oli loppu.

Meillä oli alunperin ollut ajatuksena poiketa vielä eräässä temppelissä ja toisessakin puistossa mutta niin se vaan aika loppui kesken. Onneksi Suzhou on niin lähellä, sinne voi hurauttaa milloin vain. Ja varmasti tulemmekin siellä vielä käymään. Kiva ja sympaattinen pikkukaupunki. Asukkaita tosin 4 miljoonaa.. ;)

Uuden vuoden illan olimme kotosalla. Emme tehneet lupauksia, emmekä valaneet tinoja. Söimme, leikimme tyttöjen kanssa kallosaurusta (kallosaurus on Nalle Puhista) ja vain olimme. Mukava koti-ilta siis. Tälläkään kertaa emme jaksaneet - tai siis emme OLISI jaksaneet - valvoa vuoden vaihtumiseen saakka. Menimme nukkumaan jo vähän iltakymmenen jälkeen mutta meidän rakettikammoinen koiraparka piti huolta, että me emme nukkuneet ennen kuin paukuttelu loppui. Onneksi se ei kestänyt koko yötä. Hieman kauhulla ja koiraa säälien odotan kiinalaista uutta vuotta, sillä silloin paukutellaan ilmeisestikin miljardin kiinalaisen voimin melkeinpä pari vuorokautta putkeen.

Kaikille onnellista ja menestyksekästä vuotta 2013!