viidakon laki

Compoundimme leikkipaikoilla - sekä sisällä että ulkona - vallitsee välillä viidakon laki. Se kuka on vahvin, kovaäänisin, rohkein ja röyhkein, on kuningas. Enkä puhu nyt kiinalaisista vaan muiden "länkkäreiden" lapsista. Koulujen päätyttyä ja viikonloppuisin nämä leikkipaikat valtaa nimittäin usein lauma pieniä huligaaneja.

Leikkipaikkojen seinältä löytyy säännöt ja niissä sanotaan seuraavaa:
- leikkipaikka on tarkoitettu max 4-vuotiaille tai alle 120cm pitkille lapsille
- lapsia ei saa jättää leikkipaikalle ilman vanhempien valvontaa
- sukkia ei saa ottaa pois
- leikkipaikalla ei saa juosta ja leikkiä rajusti

Ja jokaista näistä säännöistä rikotaan. Ärsyttävintä ja vastuuttominta on, että lapset jätetään leikkipaikoille leikkimään (=riehumaan) keskenään. Vanhempia ei näy missään, olen monesti se ainoa. Ehkä ne vanhemmat ovat kuntosalilla tai pelaamassa tennistä tai kenties drinksulla yläkerran baarissa? En tiedä. Mutta en todellakaan pidä siitä, että minä joudun pakostakin vahtimaan ja ojentamaan muiden lapsia, suojellakseni omiani. Se ei mielestäni ole minun tehtäväni, jokainen vastatkoon omistaan. Joskus on jopa vähän pelottavaa olla kahden kaksivuotiaan kanssa leikkipaikalla, jossa isommat lapset (joiden ei sääntöjen mukaan edes kuuluisi olla siellä) riehuvat eivätkä varo pienempiään. Tytöt ovat vielä toistaiseksi olleet aika kohteliaita muita lapsia kohtaan - väistävät, antavat tietä ja jopa lelunsa, jos vieras lapsi haluaa. Odottavat vuoroaan liukumäessä ja portaissa. Ja tottakai ne huligaanit käyttävät tätä hyväkseen. En tiedä olenko liian suojelevainen tai yliherkkä. Ehkä se on vaan tapana muualla, että kyynärpäätaktiikalla edetään pienestä pitäen. Maassa pitäisi kai pyrkiä elämään maan tavalla tai tässä tapauksessa enemmistön tavoilla. Mutta tässä asiassa haluaisin kuitenkin pitää lapseni mahdollisimman suomalaisina. Isommilta otetaan kuitenkin mallia. Voi siis olla, että Suomeen palatessa saan puistossa muilta äideiltä pahoja katseita tyttöjen taklatessa puistokaverit liukumäen portaiden kaiteita päin.   

Arkiaamuisin meno leikkipaikoilla on rauhallisempaa (kun huligaanit ovat koulussa) mutta melutaso ei ole yhtään vähäisempi. Meteliä eivät aiheuta lapset vaan aikuiset, ayit. Kiinalaisten äänenkäyttö eroaa suomalaisesta ja seurustelu on lähinnä huutamista. Asiaa pahentaa se, ettei yleisiä tiloja suunniteltaessa ääniä ja akustiikkaa selkeästikään oteta huomioon. Kovia pintoja on kaikkialla, joten äänet vain kimpoilevat seinästä toiseen. Ei se kiinalaisia haittaa, eivätkä he itse varmasti edes kiinnitä asiaan minkäänlaista huomiota. He ovat tottuneet meluun. Mutta suomalaiseen hiljaisuuteen tottuneena se on joskus aika häiritsevää. Ja siksi tytöt yleensä pyytävätkin päästä kotiin aika nopeasti.

Suomessa puhutaan paljon pienten lasten stressistä. Siitä kun päiväkotiryhmät ovat liian suuret ja meteli kohoaa päivän aikana melkoiseksi. Eikä se meteli, liialliset aistiärsykkeet ja niiden aiheuttama stressi ole tutkimusten mukaan hyväksi pienen lapsen kehitykselle. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia stressitasoja pienillä lapsilla on esimerkiksi täällä Shanghaissa, tai jossain muussa isossa kaupungissa. Vai ovatko lapset jo kohdussa niin tottuneet meteliin ja hälyyn, ettei se heitä stressaa?

Suomalaisena jaksan myös ihmitellä lasten vaatettamista näin talvella. Välillä näkee kylmällä säällä pieniäkin lapsia (sekä kiinalaisia että länkkäreitä) leikkimässä puistoissa tai istumassa rattaissa ilman hanskoja ja pipoa. Tai sitten takki saattaa olla auki. Tai jalassa ballerinat. Ja niiden samojen lasten kanssa saattaa olla mukana ayi tai vanhemmat, joista tuskin näkyy edes nenänpäätä. Suomessa lapset suojataan ja puetaan kylmällä niin viimeisen päälle ja varmasti lämpimämmin, kuin vanhempansa. Toinen ihmetyksen aihe on ollut pienten lasten "reikähousut". Kiinalaiset lapsethan eivät käytä vaippoja kovin pitkään. Pissa- ja kakkavahinko-ongelmaa on ratkaistu mm. siten, että lapsilla on jalassa housut, joiden takasauma on "auki". Lapsi pystyy pissimään ja kakkimaan missä vain, milloin vain. Jalkoväli ja takamus vaan vilkkuvat paljaana. Olen nähnyt näitä housuja käytössä jopa nyt talvella, samoina päivinä, kun me olemme pukeneet tytöt toppavaatteisiin. Kyllä suomalaisena tekisi mieli mennä heristämään sormea ja päässä kaikuu äidin varoitukset kaikenmaailman pissatulehduksista.. ;) 

Kuten aiemmin olen todennut, kiinalaiset lapset eivät käy ulkona sadesäällä, eivätkä kylmillä ilmoillakaan kovin usein. Siispä sisäleikkipaikkoja löytyy myös ostoskeskuksista. Havaitsin asian vasta tällä viikolla, kun olin tyttöjen kanssa ostosreissulla. Kyseisessä ostoskeskuksessa leikkipaikka löytyi kerroksesta kuusi. Ongelmaksemme  - ja luulisin että muidenkin lastenrattaiden kanssa liikkuvien ongelmaksi - muotoutui se, että hisseillä pääsi vain parittomiin kerroksiin. Parillisiin kerroksiin olisi pitänyt mennä liukuportaita. Ah mitä suunnittelun kukkasia sijoittaa lasten leikkipaikka "hissittömään" kerrokseen! Se vasta on muuten helppoa mennä liukuportaissa, kun mukana on pari kaksivuotiasta, muutama ostoslaukku ja tuplavankkurit. En kuitenkaan luovuttanut heti, vaan päättelin, että jostain täytyy löytyä joku hissi. Ja löytyihän se lopulta. Piilotettuna "sivukujalle", vessojen taakse. Se oli ostoskeskuksen työntekijöiden hissi, joka oli täynnä kokkeja, siivoojia ja vaatemyyjiä. Kyseisellä hissillä oli myös oma "ajaja", joka istui penkillä nappuloiden edessä ja valitsi kerroksia. On siinäkin ammatti. Pääsimme kyytiin ja leikkipaikalle. Sitä riemua, kun tytöt pääsivät lentokonekaruselliin ja sitten mini-hoplopiin. Paikalla oli vain muutama kiinalaislapsi vanhempineen. Oli oikein mukavaa. Ei huutoa, kirkumista ja tönimistä. Seuraavalla kerralla otetaan isukkikin mukaan, niin tämä äiti pääsee rauhassa shoppailukierrokselle. Isi pyöriköön lasten kanssa karusellissa.

Tänään loppui V:n työputki. Leivoimme tyttöjen kanssa korvapuusteja sen kunniaksi. Tai siis minä leivoin, yritin pitää samalla palettia kasassa ja estää tyttöjä syömästä kaikkea taikinaa. Leivontasessiot lasten kanssa kuulostavat kivoilta, ihan sellaista naistenlehti- ja höttöblogikamaa. Todellisuus on vähän toinen, ainakin meillä. Miten niinkin yksinkertainen asia kuin pullien leipominen voi johtaa sellaiseen kaaokseen?

Tässä meidän Nasu. Ja miten kuva liittyy päivitykseen? Ei mitenkään! :)