lauantai 5. tammikuuta 2013

Ruokaostoksilla

Saa nähdä miten tänään käy, saadaanko isi töistä kotiin ja mihin aikaan. Täällä on talvi, kylmää ja satelee räntää. V meni tänään lauantaina töihin, kuten kaikki kiinalaisetkin, ja pääsi perille Nanxuniin. Olisi ollut aamupäivästä palaveri mutta se jouduttiin perumaan, kun osa osallistujista ei päässyt perille. Moottoritie oli suljettu. Autoissa ei ole Shanghain alueella minkäänlaisia talvirenkaita ja koska ajotavat ovat mitä ovat, on motarit kai syytä sulkea. Toivottavasti illalla tilanne olisi jo parempi, sillä pikkuteitä pitkin matka voi kuulemma kestää jopa kahdeksan tuntia! Suolausta tai hiekoitusta ei myöskään ole kai käytössä ja meidän compoundilla liukkautta torjutaan lähinnä kaislamatoilla. Olisin laittanut kuvankin mutta kuvien lataaminen ei tänään näköjään onnistu.

Meillä on onneksi mukavan lämmintä sisällä, eikä palele, ainakin kun on villasukat jalassa. Monella kiinalaisella ei kuitenkaan ole lämmitystä kodeissaan, ei edes Shanghaissa. Ayimme Lishi kertoi yksi päivä menevänsä suihkuun tämän toisen perheen luona, missä on töissä puolet päivistään. Omassa kodissa on kuulemma niin kylmä. Lämpömittari ei ulkona näytä välttämättä kovin alhaisia lukemia mutta silti ilma tuntuu todella kylmältä. Onneksi otin pitkän untuvatakkini Suomesta mukaan, ilman sitä en tarkenisi. V:kin sai viikonloppuna untsikan. Muutti tänne sillä kuvitelmalla, ettei mitään lämpimiä takkeja tai kenkiä tarvitsisi ja jätti ne kaikki Suomeen varastoon. Mutta kuinkas kävikään. Vilu tuli ja kauppaan oli mentävä.

Olen kirjoitellut siitä, mitä huonoja puolia on, kun asuu isossa kaupungissa - saasteet, ruuhkat, ihmistungos jne. Mutta on siinä paljon hyviäkin puolia. Eilen emme ehtineet tyttöjen kanssa ruokakauppaan, kun päivän ostosreissu taas kerran kesti kauemmin kuin olin odottanut. Menimme ruokakaupan sijasta kotiin, avasin tietokoneen ja tein tilauksen nettikaupasta (http://www.fieldschina.com/). Muutamaa tuntia myöhemmin ovelle koputettiin ja saimme ostoksemme suoraan kotiovelle. Toimituskuluja ei lisätä, kun ostokset ovat arvoltaan vähintään 200 rmb (noin 24€) ja ainahan ne käytännössä ovat. Toki hinnat olivat hieman korkeammat kuin perus-supermarketissa mutta eivät paljoakaan korkeammat, kuin meidän paremmissa lähikaupoissa. Helppoa ja nopeaa. Suorastaan ihanaa. Ja maksunkin sai suorittaa joko tilatessa kiinalaisella pankkikortilla tai toimitettaessa käteisellä tai luottokortilla. Taidanpa tilata joskus pahana tai laiskana päivänä uudestaan.

Suomessa me ostimme ruokamme varmasti 95% kahdesta kaupasta: Järvenpään Cittarista ja Satukallion K-marketista. Täällä sitten ostamme ruokaa seuraavista kaupoista:

1. Carrefour Gubei ja Carrefour XuJing
2. City Shop Hong Mei Lu ja City Shop Zhuxin Lu
3. Pines
4. Ikea
5. Nancy´s Bakery
6. Meidän compoundin oma pikkukauppa

Kaiken kaikkiaan listallamme on siis kahdeksan kauppaa. Näistä ykkössuosikkini on Gubein Carrefour. Sinne pitää mennä autolla ja matka kestää noin 45min suuntaansa. Carrefourista ostamme varmasti eniten ja monipuolisesti erilaisia tuotteita. Reissut ovat kuitenkin aika raskaita (muutenkin kuin matkansa vuoksi), sillä Carrefourit ovat valtavia, "taustamusiikki" soi kuin discossa ja ihmisiä on liikaa. Stressikäyrä on aina aika korkealla CF reissujen jälkeen. Lisäksi emme löydä kaikkea tarvitsemaamme Carrefourista ja sitä varten sitten ostamme esim. leipää, rahkaa, ranskankermaa ja juustoja City Shopeista. City Shopit ovat aika pieniä kauppoja mutta niissä on juuri niitä tuotteita, mitä me tarvitsemme. Jos olisimme rikkaita, kävisimme vain ja ainoastaan City Shopeissa. Mutta me emme ole ja siksi teemmekin siellä pääasiassa vain täsmä- ja täydennysostoksia. Pines on meidän lähikauppa ja sinne kävelee ehkä noin 10minuuttia. Pinesin valikoima on samantyylinen kuin CityShopissa mutta paljon suppeampi. Siellä käymmekin vain silloin, kun jotain on unohtunut tai vaikkapa omenat tai maito on loppu. Ikeasta käyn ostamassa mm. lohta, perunamuussia, mustikkamehua, puolukkahilloa, pipareita, sinappia, rieskaa ja näkkäriä. Uutena meidän listalle kohosi eilen Nancy´s Bakery ja siitä lisää myöhemmin. Viimeisenä listalta löytyy meidän compoundin oma pikkukauppa ja sieltä ostamme lähinnä jäätelöä, eipä ehdi sulaa kotimatkalla. Aika monta kauppaa listalla ja tiedän, että moni käy vielä useammassakin. Muutama "must" kauppa on meillä vielä kokonaan käymättä.

Olin kuullut huhuja, että Shanghaissa olisi leipomo, josta saisi ostaa karjalanpiirakoita. Nyt myös tiedän, että tämä pitää paikkansa. Sain vihdoin selville missä tämä leipomo (Nancy´s Bakery) sijaitsee ja eilen hurautimme tyttöjen kanssa sinne. Ihan kulmilla se(kään) ei ollut, sillä matkaan meni noin tunti suuntaansa. Ja voi pettymysten pettymys - piirakat olivat loppu! No, huomenna ajamme sinne uudestaan ja ostan niitä pakkasen täyteen. Kyseinen leipomo leipoo myös varsin maukasta ruisleipää. Parasta ruisleipää, mihin olen tähän mennessä Shanghaissa törmännyt. Ihanaa tehdä tällaisia löytöjä!

Iltaa odotan muutenkin kovasti, sillä sekoilu, riehuminen, huuto ja riitely on ollut tänään sellaisella tasolla, että hermot ovat suht riekaleina tällä äitillä. Yritin pari tuntia saada tyyppejä lähtemään leikkipaikalle purkamaan tuota energiaa mutta kotona ollaan edelleen. Ja nyt, kun alkaa ruoka-aika lähestyä alkavat vinkumaan, että haluavat sinne leikkipaikalle. Just.

Lueskelin jonkin aika sitten blogia, jossa eräs äiti-ihminen kirjoitti, ettei hän itse eikä myöskään oma äitinsä ole koskaan, siis koskaan korottanut ääntään lapsilleen. Anteeksi MITÄ??? En usko. Pakkohan hänen on valehdella. Ei sellaisia hermoja ole kenelläkään. Ja jos oikeasti on, niin olen todella kateellinen. Voisin myös lähettää meidän tytöt ja koiran hämmentämään heidän seesteistä ja harmonista elämäänsä vaikkapa viikoksi, niin voisin sitten kysyä miten menee. Että onko kertaakaan hermostuttanut. Minua on nimittäin tänään. Ihan vaan muutaman kerran. Tai kymmenen.

3 kommenttia:

  1. Jos tuo joku tyyppi on blogissaan väittänyt, ettei ole koskaan korottanut ääntään lapsilleen, tai ei äitinssäkään, niin ovat varmasti perinnöllisesti mykkiä tai patologisia valehtelijoita. Ihan varmasti, tuo on nyt NIIN paksua, ettei tuota usko kukaan!!!!!!!!!!
    Oletko muuten ollut yhteydessä liihen Louhiluodon Pauliinaan, jota Eija ilmeisesti teille suositteli, jos jotain vinkkejä tarvitsette?
    Toivottavasti Ville pääsi lopulta, mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin, kotiin.
    Voimia!!!!! :D
    PS. Tapsa on jo kovasti googlaillut lentohintoja niin, että lennettäisi esim ekaks Shanghaihin, siirryttäis jotenkin jossain vaiheessa Pekingiin ja lähdettäis sieltä pois. Kesä-heinäkuussa. Palataan tähän.

    VastaaPoista
  2. Niinkuin Kasvattaja-Kaisa totesi, on kai aika epänormaalia olla hermostumatta joskus. Ei kannata kovin huonoa omaatuntoa siitä potea. Mielellään auttaisin ja antaisin sulle omaa aikaa, jos olisin lähempänä.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Mummo! Ja pahoittelen lukuisia kirjotusvirheitä edellisessä kommentissani :)

    VastaaPoista