Pikkusisko

Tämä päivitys kertoo vuorostaan meidän ihanasta, huolehtivaisesta ja niin empaattisesta O:sta. Meidän pikkusiskosta kahdeksan minuutin ikäerolla.. Pikkusiskosta, joka taitaa olla enemmän isosisko-aineista kuin isosiskonsa. :) O on nimittäin meidän huolehtijatyyppi. Lapsi, joka haluaa varmistaa,  että sisko on aina mukana, siskon hiukset on harjattu ja että sisko saa myös päälleen mekon. Ja että kaikilla on hyvä mieli ja kaikki sujuu, kuten kuuluukin.

O haluaa kovasti tehdä asiat "oikein" ja olla kiltti tyttö. Hän haluaa osata ja ahdistuu siskoaan enemmän, jos jokin asia ei heti suju. Siskonsa C tekee taas asioita omalla tyylillään, eikä lopputuloksellakaan ole hänelle aina niin väliä. O kaipaakin siskoaan enemmän rohkaisua ja kannustusta. Ja kun hän sitten huomaa osaavansa asian, on hän maailman iloisin pieni tyttö. 

O ohjeistaa mielellään kaikkia. Hän kertoo auliisti kotimme säännöistä myös vieraille, kuten "Lishi, muovivahaa ei saa syödä" tai "Teidän pitäisi istua sohvalla, ei lattialla". O tykkää itse istua aina samalla paikalla ja haluaa, että myös muut istuvat siellä missä heidän "kuuluukin". Hän on suuntautunut hyvin vahvasti siihen, miten asiat todellisuudessa ovat, mikä on totta ja miten asiat "kuuluisi" tehdä. Insinööriainesta kenties? Siskolle näillä asioilla ei sen sijaan ole juurikaan merkitystä: asiat voivat olla joko niin - tai sitten ne voivat olla myös näin. O haluaa kovasti ymmärtää maailmaa ja on käsittämättömän tiedonjanoinen lapsi. Välillä ei voi olla ihmettelemättä miten tuollainen vajaa kolmevuotias voi ajatella ja ymmärtää niin paljon.

O on aika taitava puhumaan ikäisekseen ja myös ilmaisemaan tunteitaan. Kiukkuiltuaan tai tehtyään tuhmuksia, hän pyytää anteeksi ja tulee halaamaan. "Äiti anteeksi. Olen pahoillani. En minä pahaa tarkoittanut". Joskus kun kiukku oikein yllättää, hän saattaa sanoa "Anna kun minä nyt rauhoitun". Ja sitten jollain ihmekeinolla todellakin saa itsensä tyyntymään. Mielestäni aika hyvin 2v8kk ikäiseltä uhmaikäiseltä. Kunpa itsekin tuohon kykenisi!

Kesken raivokohtauksen meidän O ilmoitti menevänsä rauhoittumaan,
juoksi sänkyynsä ja nukahti..

 

Jos äiti on kiukkuinen (tyttöjen tehtyä tuhmuuksia), hän tulee lohduttamaan: "Äiti älä huoli! Äiti oletko sinä nyt iloinen? Onko jo parempi mieli?" O haluaa kovasti lohduttaa myös siskoaan. Jos äiti on korottanut siskolle ääntään, O saattaa tulla komentamaan "Äiti sinun pitää pyytää C:lta anteeksi". Sisko onkin O:lle hyvin, hyvin rakas. Hän pussailisi ja halailisi tätä vähän väliä, haluaisi pitää kädestä kiinni mutta sisko ei aina jaksa. Ja äidin sydän sulaa, kun pieni O sanoo siskolleen: "C sinä olet minun paras, rakas ystäväni". O onkin hyvin hellyydenkipeä pieni tyttö, joka loistaa auringon lailla saadessaan haleja ja suukkoja.

 

O kaipaa siskoaan enemmän seuraa eikä viihdy yksin. Hän kulkee perässä, haluaa osallistua ja auttaa kaikessa. Ruoanlaitosta hän tuntuu olevan varsinkin kiinnostunut. Äidin pieni apuri. O puhuu ja kyselee koko ajan, kaikesta mahdollisesta. Hän myös matkii ja jäljittelee äitiään ja siskoaan. Hän haluaa esimerkiksi kauppaan lähtiessä ottaa oman käsilaukun mukaan (kuten äiti) ja pakata mukaan kaikenlaista tärkeää tavaraa, kuten legoja ja palikoita. O on myös tekonaurun mestari. Jos joku muu nauraa, hän nauraa varmasti, vaikka hänellä ei olisi hajuakaan miksi nauretaan.    

O oli vauvana se vaativampi lapsi, hän kaipasi niin paljon enemmän syliä ja seuraa. Nykyisin hän on jollain tapaa se helpompi. Hän kun haluaa olla kiltti ja tehdä asiat oikein. O ei myöskään ahdistu ihan yhtä paljon hälinästä ja vieraista ihmisistä kuin siskonsa. Tai ehkä kyse on siitä, että hän pystyy paremmin säätelemään käytöstään. Kun esimerkiksi rokotuksia otettaessa sisko menee hysteeriseksi, O yrittää olla reipas. On suorastaan liikuttavaa nähdä miten kovasti tämä pikkuinen tyttö yrittää "istua ihan paikallaan" (kuten äiti on ohjeistanut). Samalla kun kyyneleet kimmeltävät silmissä. Mutta O pelkää siskoaan enemmän mörköjä, kummituksia ja kovia ääniä. Monet lastenohjelmat ovat hänelle vielä liian pelottavia.  

O:n tärkein lelu on unipupu. Unileluja eli "kavereita" on muitakin mutta niiden tärkeys vaihtelee. Välillä sänkyyn täytyy saada kaikki mahdolliset lelut, joskus kelpaa vain ja ainoastaan pupu. O tykkää myös kirjoista ja leikkikeittiöstään leikkiruokineen. Mutta eniten O tykkää leikeistä, joissa on vuorovaikutusta ja keskustelua. Yksin hän ei haluaisi leikkiä ollenkaan.

O rakastaa käydä muskarissa. Hän osallistuu koko tunnin, alusta loppuun, ihan täysillä ja keskittyneesti. Ja on niin liikuttavan onnellinen siitä, että tietää, osaa ja pystyy. Jo pienenä O oli meidän tunnollinen harjoittelijatyyppi. Kun hän esimerkiksi oppi nousemaan pystyyn, hän harjoittelemalla harjoitteli laskeutumista. Ylös, alas, ylös, alas, ylös, alas.. niin kauan kunnes se sujui hallitusti. Siskonsa sen sijaan pyllähteli miten sattuu eikä ollut millänsäkään. O on ollut kehityksessä siskoaan aavistuksen edellä, varmasti luonteenpiirteidensä johdosta. Ainoana poikkeuksena on hymy, joka tuli C:lta ensin. Se ei ole muuten kovin yllättävää!

O on uusien ruokien ja makujen suhteen vähän varautuneempi kuin siskonsa mutta aika rohkeasti uskaltaa nykyisin jo maistella kaikenlaista. Oksennusrefleksi on aika herkässä, joten ei niin mieluisan ruoan tuputtaminen kannattaa unohtaa. O tykkää siskonsa tavoin makeasta. Kakut ja suklaajäätelö taitaa olla parasta, mitä hän tietää. Hän syö selkeästi hitaammin kuin siskonsa, sillä ajatukset karkailevat muualle ja kerrottavaa ja kyseltävää on niin paljon. Ruoasta voi myös leipoa lautaselle syntymäpäiväkakkuja.

Kuten ehkä näistä postauksista on käynyt ilmi, tytöt ovat erilaisia. Ja aika selkeälläkin tavalla. Mutta ei voi kuitenkaan sanoa, että he ovat kuin yö ja päivä. Ei missään nimessä. Molemmat ovat aina olleet hyvin uteliaita ja touhukkaita lapsia. Kun muut samanikäiset lapset istuivat pitkäänkin hiekkalaatikolla tehden kakkuja tai kauppareissuilla tyynesti rattaissa, meidän tytöt juoksivat ympäriinsä. He eivät kertakaikkiaan viihdy paikallaan. Kaikkeen piti ja pitää edelleen päästä koskemaan. Ihan kaikkeen. Kaikki pitää laittaa myös suuhun - onneksi kuitenkin hiekan syöminen ja kuraveden juominen lätäköistä on jo loppunut. Kumpaakaan tytöistä ei voi sanoa ujoksi, rauhalliseksi eikä hiljaiseksi. Molemmat ovat vierastaneet aina aika vahvasti, olleet valikoivia hoitajiensa suhteen ja molemmilla on ollut samanlaisia nukkumisongelmia. Ja molemmat ovat iloisia, herkkiä ja tunteellisiakin.  Meidän omat rakkaat. Samanlaiset ja silti niin erilaiset.

Sisko ja sen sisko

Sisko ja sen sisko silloin joskus.. noin kahden viikon iässä.. <3