Iso säikähdys

Tänään sattui sitten se, mistä olen ollut huolissani ja mitä olen viimeiseen saakka yrittänyt varoa. Olen opettanut, saarnannut, komentanut, estänyt, varmistanut, ollut ylivarovainen, suorastaan neuroottinen. Ja siitä huolimatta tänään meidän C tipahti compoundin jokeen..

 

Se tunne, kun näet lapsesi räpiköimässä paniikissa, pudonneena veteen.. On jotain.. karmaisevaa.. Koskaan en varmaan ole juossut niin kovaa. Ei tarvinnut ennen jokeen hyppäämistä miettiä riisunko kengät tai untuvaliivin, tai sitä, että puhelin on liivin taskussa. 

 

Kaikki lähti liikkeelle ihan perustilanteesta. Olimme menossa suomalaisen N:n ja hänen äitinsä kanssa leikkipuistoon. O ei halunnut (tietenkään) juuri sinne puistoon ja jäi paikalleen kiljumaan. C lähti sen sijaan juoksemaan kohti puistoa N:n kanssa ja polku puistoon kulkee joen vartta pitkin. N oli löytänyt matkalta pullon, meni rantaan ja heitti pullon jokeen. C tietenkin seurasi perässä ja lapseni tuntien tiesin, että hän haluaisi saada sen pullon. Huusin, ettei pulloa saa joesta. Ei saa mennä. Joki on liian syvä. Käännyin huutamaan O:lle, että nyt täytyy tulla. Ja kun käännyin takaisin, C oli jo vedessä.

 

Jälkikäteen ajateltuna ei tilanne ollut henkeä uhkaava. Vettä ei ole kuin ehkä metrin verran ja putoamisen havaitsin käytännössä heti. Mutta tieto siitä, että vettä on niin paljon, että kaksivuotias sinne hukkuu, on jo riittävästi. Ja myös se, että hän ei mitenkään pääse joesta itse pois.. Hyvä jos itsekään muuten pääsin, on joen penkat rakennettu sellaisiksi.

 

Kotiin päästyämme kävimme molemmat suihkussa ja vasta silloin huomasin, että olin saanut melkoisen ruhjeen sääreeni. Ihoa oli kuoriutunut enkä tajunnut edes desinfioida haavoja. Olisi voinut olla hyvä juttu, sillä joen vesi ei todellakaan ole puhdasta. No, nyt se on liian myöhäistä. Komea patti tuossa sääriluun päällä on ja veikkaan, että pian myös mahtavat mustelmat. Huomenna tarkistetaan toimiiko puhelin, tänään ei toiminut.

 

C nukahti sohvalle oikeastaan heti episodin jälkeen ja minä aloin tärisemään. Nyt kun tytöt ovat unilla, kaadoin itselleni lasillisen viiniä, jos tässä osaisi sitten rauhoittua. Melkoisen adrenaliiniryöpyn sai päivän tapahtumat aikaiseksi. Toivon vain kovasti, että kaikki kolme lasta oppivat tänään jotain ja samoin myös me äidit. Koskaan, koskaan ei voi olla liian varovainen. Lapset eivät tottele ja kaikki tapahtuu niin nopeasti. Täytyy varmaan tästä lähtien kulkea tuolla pihalla lapset talutushihnassa, sen verran paljon vettä tuolta löytyy..