Fazerin Sinistä

Kävimme tyttöjen kanssa maanantai-aamuna hakemassa mummin lähettämän paketin. Reissu oli erittäin hyvin onnistunut, sillä saimme paketin, minun ei tarvinnut maksaa mitään eikä sisältöäkään ollut ilmeisesti kadonnut. Avattu paketti oli tietenkin. Sen sijaan minulla ei ole edelleenkään mitään hajua miksi paketti oli "jemmattu" eikä sitä toimitettu meille kotiin. Osoite, jonne menimme oli ihan Shanghain keskustassa ja aamuruuhkassa matkaan saatiin kulumaan melkein 1.5h suuntaansa. Ja tuosta osoitteesta löytyi lopulta posti. (Posteja löytyy huomattavasti lähempääkin). Tämä posti oli täynnä ihmisiä ja asetuimme viimeisinä pisimpään jonoon. Päästyäni viimein tiskille annoin sedälle kotiin tulleet laput, hän leimasi ne, antoi uuden lappusen ja vuoronumeron. Sitten jonotettiin vuoroa seuraavalle tiskille. Sinne päästyämme he halusivat nähdä passini ja minun piti myös allekirjoittaa joku paperi. Ja sen jälkeen jonottamaan kolmanteen jonoon. Taas tarkistettiin passi ja sitten minulle lykättiin laatikko käteen. Aika hölmistynyt oli olo, kun ei ollut hajuakaan mitä tapahtui ja miksi. Mutta paketti on nyt perillä.

Paketista löytyi tytöille joululahjoja ja meille mm. purkkaa, luumumarmeladia, kuivahiivaa, Fazerin sinistä, ruisjauhoja, kardemummaa ja muita mausteita. Kiitos mummi! <3 Ja koska uunikin on toimiva, pääsen leipomaan! Jouluksi pyöräytän joulutortut (taikina on nyt kovettumassa jääkaapissa)  ja seuraavana projektina on leipoa karjalanpiirakoita. Olen mietiskellyt mitä ruokaa kaikista eniten kaipaan Suomesta ja ylivoimainen ykkönen on karjalanpiirakat. Sama juttu oli myös silloin, kun olin vaihtarina Malesiassa. Ei edes ruisleipää ole tullut ikävä vaikka ruisleivän suurkuluttaja olenkin. Toinen mitä kaipaan, on suomalaiset karkit. Ja erityisesti kaikki salmiakit ja kirpeät karkit. Hassua, sillä enhän minä mikään paha karkinmussuttaja edes ole. Ehkä niitä kaipaakin juuri sen vuoksi, että mitään vastaavaa ei ole saatavilla. Ja mitä muuta kaipailen.. Kaikenlaisia maitotuotteita: hyviä juustoja, ruokakermaa, maustettuja tuorejuustoa, kermaviiliä ja kunnollista maitorahkaa. Ja pian kaipaan myös Presidentti-kahvia. Kahvivarastomme alkaa uhkaavasti huveta. Kaipaan myös Alkoa (!) ja sen kohtuuhintaisia viinejä, siis kohtuuhintaisia verrattuna Kiinan hintatasoon. Kiinalaista viiniä olisi saatavilla edullisemmin ja V osti taannoin pari erilaista viiniä maisteltavaksi. Toisen pullon avasimmekin jo mutta se oli niin kamalaa, että tyydyimme vain maistamaan ja loput kaadetiin viemäristä alas.

Suomesta kaipaan ruokaa enemmän kuitenkin luontoa. Puhdasta ilmaa, metsää, luonnonkasveja. Shanghai on yllättävän vihreä kaupunki mutta kaikki vihreä on istutettua. Kaunista istutettua mutta kuitenkin istutettua. Ei täällä voi kerätä kukkia eikä mennä metsäretkelle, poimia marjoja tai paistaa nuotiolla makkaraa. Niin ja tosiaan sitä puhtautta kaipaan muuallakin, ei vaan ilman puhtautta. Ruoan puhtautta, hanaveden puhtautta, vessojen puhtautta, maan ja kaikkien pintojen puhtautta. Tyttöjen vaaleat kengät, jotka olivat vielä useamman kuukauden käytön jälkeen Suomessa oikein siistit, muuttuivat täällä muutaman käytön jälkeen likaisenharmaiksi. Itseasiassa kaikkien tyttöjen ulkoiluvaatteiden pitäisi olla harmaita tai mustia. Hempeät tyttövärit eivät pysy siisteinä ulkoillessa kovin kauaa. Oli satanut tai ei.

Koti-ikävää en ole kokenut eikä päätös muuttaa Shanghaihin ole kaduttanut vielä kertaakaan. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä on hyvä kokemus koko perheelle ja hieno mahdollisuus V:lle. Pari vuotta täällä ja sitten olemme valmiita palaamaan takaisin koti-Suomeen paistamaan nuotiolla makkaraa ja laskemaan pulkkamäkeä. Pidempään en haluaisi olla täällä oman uranikaan vuoksi (jos sitä enää tämän kotona olon jälkeen edes on) ja lisäksi haluan, että lapset eivät täysin vieraannu Suomesta, läheisistä, suomalaisista ruoista, tavoista ja perinteistä ja siitä luonnosta.

Sain eilen Suomesta ystävältä iloisia ultrakuulumisia. Kaikki on hyvin ja siellä se pikkuinen kasvaa. Iski pieni haikeus, kun en ole lähellä seuraamassa masun kasvatusta enkä aikanaan näkemässä uutta tulokasta. Muistin myös samalla, että eilen, tasan kolme vuotta aiemmin (17.12.2009) meilläkin oli ensimmäinen ultra. Sitä päivää en unohda koskaan. Enkä näitä kätilön ensimmäisiä sanoja: "täällä on kaksi". Ja sitten näitä sanoja seurannutta mieletöntä tunnemyrskyä. "Et ole tosissasi!!!" sanoin, johon kätilö tokaisi: "Katsotaan, ettei tällä ole kolmatta".  Varsin huojentunut olin silloin ja samoin nyt, ettei sitä kolmatta löytynyt. Vaikka kaiketi niistä kolmosistakin selviää ja selviääkin.

<3 Meidän uusi uuni ja joulutortut paistumassa <3