Aidan takana on Kiina

Viime viikolla N:n synttäreillä, joku totesi, että heiltähän näkee kivasti ikkunoista Kiinan puolelle. Huvittavaa, tavallaaan surullistakin, mutta niin totta. Täällä compoundin muurien sisällä ei todellakaan koe olevansa Kiinasssa. Lasten kanssa se on monesti helpottavaa ja hyväkin juttu mutta asia jollakin tavalla ahdistaa minua. Vietän täällä todennäköisesti seuraavat kaksi vuotta ja mitä minä opin tästä maasta, sen kulttuurista, kielestä, yhteiskunnasta ja ihmisistä? Enpä varmaan kovin paljoa. Toki joka päivä vastaan tulee tietenkin jotain uutta ja ihmeellistä mutta samalla myös ymmärtää vielä paremmin, kuinka pihalla täällä on ja kuinka vähän mistään lopulta ymmärtää. En tiedä kuinka kauan täällä pitäisi asua, että voisi sanoa tuntevansa tätä maata. Mutta varmaan kauan. Täytynee opetella olemaan tyytyväinen siihen, mitä meidän on mahdollista oppia ja saada irti tänä aikana. Se ei vaan ole helppoa, kun haluaisi heti tietää, osata ja tuntea kaiken kaikkialla.

Joku jossain vaiheessa kyseli miten esimerkiksi kommunismi, demokratian ja sananvapauden puuttuminen ja ihmisoikeusrikkomukset täällä näkyvät. Ja vastaukseni on: ei mitenkään. Ne eivät näy meidän elämässämme täällä Kiinassa millään tavalla. Nettikin kun tulee meille Hong Kongin kautta, edes niitä nettisivurajoitteita ei ole. Näistä asioista ja ongelmista ei keskustella tiedotusvälineissä tai muuallakaan, eikä niistä tietysti voisikaan. Ne ovat kuitenkin siellä taustalla olemassa ja kaikkien tiedossa. Mutta asioista vaietaan. Ne eivät ole myöskään aiheita, joista voisi keskustella kiinalaisten kanssa. Nämä aihealueet ovat niin arkoja, vaarallisiakin ja lisäksi kiinalaiset ovat kaikesta huolimatta hyvin ylpeitä maastaan ja kulttuuristaan. Ulkomaalaisten kysymyksiä ja mielipiteitä ei siis kovin paljoa kaivata. Ja sehän harmittaa. Kysymyksiä olisi niin sata ja tuhat taivaan ja maan väliltä mutta ei ole keneltä kysyä tai vaikka olisikin, en todennäköisesti saisi vastauksia kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ai niin, näkyyhän tämä kiinalainen politiikka jollain tavalla meidän elämässä. Tähän mennessä meille lähetetyistä paketeista ja isommista kirjekuorista on avattu jokainen. On ilmeisesti tarkistettava, ettei maahan vaan pääse turmiollista materiaalia.

Minun ja tyttöjen elämä ei ole aina kovin eksoottista ja ihmeellistä. Arjen eksotiikkaa täältä kuitenkin löytää ihan vaikka tavallisesta ruokakaupasta. Kävimme tänään tyttöjen kanssa Carrefourissa ruokaostoksilla ja minulla oli tällä kertaa myös kamera mukanani. Vaikka CF onkin ranskalainen ketju, on kaupan valikoima kuitenkin hyvin pitkälti kiinalainen. Lihaosastolla käyminen on minulle aina kauhistus. Pelkästään se haju on jo niin kuvottava ja sitten ne tarjolla olevat toinen toistaan houkuttelevammat lihaherkut.. Yök. Lihaosastolla käynti ei todellakaan kasvata ruokahaluja eikä sieltä kovin montaa lihavaihtoehtoa löydy, mitä voisin itse kuvitella syöväni. Ja näistä "herkuista" kuvia alla.

Aloitimme lihaosastokierroksen "kalatiskiltä". Tuoreus ei liene suuri ongelma
mutta minulle nämä kaverit ovat vähän liiankin tuoreita. Ja eläviä. Enpä voisi
kuvitella ottavani yhtä tyyppiä sätkimään ostoskärryihini.



Ja tässä sitten.. en oikeastaan edes halua tietää mitä näille kilpikonnille tehdään.
Varmaan aika sama fiilis tuli kuin monella ulkomaalaisella heidän kuullessaan,
että suomalaiset syövät Petteri-poroja. No, onneksi ei kuitenkaan ollut
myynnissä kissoja tai koiria. Uskottelen kuitenkin ehkä itselleni,
että nämä kilpikonnat myydään lemmikeiksi.  

Ah ihanaa. Kananvarpaita.

Ja nämä.. näyttävät erehdyttävästi siansorkilta..

Mitä tässä sitten on? ei hajuakaan. minun mielestäni sitä lihaa
ei ainakaan kovin paljoa..