Kuumetta

Moni on kysellyt miten V:llä on mennyt töissä. Olen kyllä miettinyt, että asiasta pitäisi kirjoittaa mutta en oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Minä kun en ole V. Enkä ole myöskään siellä työpaikalla. Siispä ajattelin kysäistä, jos V voisi jossain vaiheessa vierailla itse kirjoittajana ja kertoa kokemuksistaan. Yleisesti voi varmaan sanoa, että ihan hyvin on mennyt. Viettää päivät kiinalaisten keskellä ja vetää projektitiimiä, jonka jäsenistä vain harvat puhuvat englantia. Haasteita riittänee siis myös sillä saralla.

Tyttöjen ja ennen kaikkea O:n sairastelu jatkuu. Kuume olisi korkealla, jollei lääkittäisi. Eiliseen saakka O oli aikalailla oma itsensä mutta nyt lapsi on todella, todella kiukkuinen eikä ruokakaan oikein maistu. Välillä on tarvinnut ihan mukista juottaa ja leivästä pitää kiinni, että on suostunut juomaan ja syömään. Kävimmekin eilen meidän compundin klinikalla - se on United Family Hospitalin "sivukonttori". Lääkäri passitti meidän sairaalaan tutkimuksiin ja ei kun soittamaan V kotiin töistä. En voinut kuvitellakaan ottavani C:tä mukaan, sillä yhdenkin kanssa on ihan riittävän vaikeaa järkyttävän lääkärikammon vuoksi. Tunnetilat noiden kahden välillä tarttuvat niin nopeasti, etten olisi mitenkään hallinnut molempia. Saati sitten saanut toista taivuteltua tutkimuksiin kun molemmat huutavat hysteerisesti äitin syliin. Se hankala puoli kahdessa saman ikäisessä on (tässä iässä), että kumpikin osaa pelätä, eikä heitä pysty enää harhauttamaan. Puhumalla ei myöskään saa pelkoa katoamaan, eikä lapsi osaa tietenkään vielä säädellä käytöstään kovin hyvin. Ainakaan väsyneenä ja sairaana.  

Pikkupotilas nukahti sohvalle

Istuessamme ruuhkassa matkalla sairaalaan ehdin mietiskellä mitä tekisin, jos tytöille tapahtuisi jonkinlainen onnettomuus, jotain vakavaa. Ambulanssia täällä ei kuulemma missään nimessä kannata soittaa, se veisi vain lähimpään paikalliseen sairaalaan, joidenka tasoon ei voi luottaa. Eikä niissä puhuttaisi edes englantia. Taksi pitäisi tilata ja ajaa tuonne meidän käyttämään sairaalaan. Eilen matkaan meni reilu puoli tuntia. Siihen päälle vielä aika mikä taksin saapumiseen menisi.. Että toivottavasti mitään vakavaa ei täällä ollessa tapahdu. Tuli vaan mieleen, että olisikohan syytä jollain tavalla verestää vähän EA-taitoja..

Sairaalassa meni ihan kohtuullisesti. Keuhkoröntgen, pissanäyte ja verikoe otettiin. Mistään ei löytynyt mitään selkeää syytä korkealle kuumeelle, todennäköisesti siis virustauti. Keskiviikkona mennään meidän klinikalle uudelleen, jos ei tauti ole helpottanut. Tämän päivän perusteella ei ole. Kuumetta oli yöllä taas reippaasti ja lapsi on ollut superkiukkuinen. Onneksi sain  raasun nukahtamaan päiväunille.

On ollut kyllä upeaa huomata, kuinka paljon tytöt turvaavat ja tukeutuvat nykyisin toisiinsa. Ja samalla myös hyvin liikuttavaa. Eilen aamulla kerroin O:lle, että menemme käymään lääkärissä. Koko aamun hän hoki, että pelottaa ja jännittää ja minä yritin selittää, että ei tarvitse pelätä. Lääkäri vain haluaa auttaa. Lupasin pitää lääkärissä kädestä kiinni tai sylissä, jos siitä olisi apua. O sanoi, ettei se auta. Siltikin pelottaa. Kysyin sitten, tietääkö O jotain mikä auttaisi ja vastaus oli, että auttaisi jos C pitää kiinni kädestä. Ja niin siellä lääkärissä sitten 2.5-vuotias C piti siskoaan, myöskin 2.5v kädestä. Ja kun O tänään heräsi päiväunilta, C juoksi saman tien siskonsa luokse ja halasi tätä kovaa. Sidettä näiden kahden on hankala selittää ja ehkä ymmärtääkin. Heillä on ollut aina toisensa, kohdusta saakka. Ja itseasiassa ihan alussa he olivat "yksi". Vaikka kaksosuus on hyvin normaali ja arkinen asia meidän perheessä, on siinä silti edelleen jotain hyvin kiehtovaa ja ainutlaatuista. Ennen kaikkea on hienoa päästä seuraamaan heidän keskinäistä suhdettaan ja sen kehittymistä. Ja lisäksi mielenkiintoista seurata heidän kehittymistään yksilöinä. Vaikka he olivatki alussa yksi ja ovat tavallaan toistensa kopioita, ovat he silti kaksi erillistä ihmistä. Monessa suhteessa hyvin samanlaisia mutta silti erilaisia. Mistä ne erot sitten syntyvätkin, olisi mielenkiintoista tietää. Perimä kun on sama ja elinolosuhteet myös.

Koirasta voisi vielä mainita, että meillä taitaa olla aika paukkuherkkä koira. V oli Nasun kanssa iltalenkillä pari iltaa sitten ja yhtäkkiä läheltä alettiin ampua ilotulitusraketteja. Koira meni paniikkiin ja on sen jälkeen ollut aika varuillaan. Hätääntyy heti, jos jostain kuuluu pauketta. Ja öisin tulee nykyisin sänkyyn, kun ennen nukkui aina lattialla. Huonoa tässä on se, että täällä harva se ilta paukutellaan.