sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kolmas viikonloppu

Meillä on ollut aika hyvä viikonloppu. Perjantaina saapui viimein meidän muuttokuorma, kaiken kaikkiaan 28kpl kauan ja paljon kaivattua laatikkoa. Sisällä astioita, kirjoja, vaatteita ja ennen kaikkea leluja ja se kahvinkeitin. En tiedä kuka oli eniten innoissaan - tytöt vai äiti. Mutta oli se vaan ihanaa avata kahvipaketti ja keittää ihan perinteiset suomalaiset kahvit. Uusi koti tuntuu heti niin paljon enemmän kodilta, kun täällä on enemmän omia tavaroita. Kummallista myös miten paljon paremmalta ruoka maistuu omilta posliinilautasilta, kuin jostain take-away muovirasiasta syötynä. Kirjahyllyt saivat myös täytettä, joten näyttää jo vähän siltä, että täällä oikeastikin asutaan.

Ensimminen laatikko auki!!!


Eilen lauantaina käytiin koko perheen kesken ostoksilla ihan kivassa ja inhimillisen kokoisessa, eli shanghailaisittain pienessä ostoskeskuksessa. Yleensähän ne on niin isoja, että tekee mieli kääntyä jo ovelta pois. Kauppakeskus on mielestäni silloin sopivan kokoinen, kun ehdin ja jaksan kiertää kaikki kiinnostavat kaupat samalla reissulla. Ja se on näissä ostoskeskuksissa tehtävä mahdoton. Valitsin siis läheltä pienen ostoskeskuksen ja ajattelin, että ehkä siellä tytötkin viihtyvät. Vähemmän väkeä, vähemmän hälyä. Mutta ilman hermojen kiristymisiä ei tälläkään kertaa selvitty. Kiinnitin eilen muuten huomiota, että tyttöjen kitinä alkaa välittämästi, kun avaamme ostoskeskuksen oven ja loppuu samalla sekunnilla, kun pääsemme sieltä ulos. Sen verran paljon näistä ostosreissuista meillä siis nautitaan. Tällä kertaa C myös näytti kiinalaisille, kuinka oikeaoppinen itkupotkuraivari suoritetaan. Oikeasti nimittäin luulen, että täällä lapset eivät saa itkupotkuraivareita. En ole koskaan sellaista nähnyt, enkä edes mitään sellaista, mikä muistuttaisi sitä edes etäisesti. Lisäksi ihmiset ovat aika järkyttyneen näköisiä ja ihmeissään, kun tyyppi makaa lattialla, sätkii, potkii ja karjuu naama punaisena. Naisia ryntää apuun mutta siitä se huuto vaan pahenee. Katsovat varmaan kauhuissaan, että eikö tuo kamala äiti lastansa auta mutta eipä siinä aina ole paljoa tehtävissä. Raivo loppuu kun raivo loppuu.

Tyttöjen puolustukseksi voi kuitenkin sanoa, että kotiuduttuamme huomasin, että tytöt tuntuvat todella kuumilta. Ja kuumettahan heillä oli, 39C molemmilla. Sitä ei vaan ostoskeskuksessa huomannut, kun siellä oli niin tuskaisen kuuma muutenkin. Eikä käytöksestäkään osannut arvata, kun tuo kitinä on ihan normaalia ostoskeskuskäyttäytymistä meillä. Raasukat siis ovat oikeastikin kipeitä. Lääkkeillä saatiin kuume alas mutta loppupäivä vietettiin sitten ihan kotona. Ja kotona kyllä viihdytään, kun vanhat lelut ovat kuin uusia.

Viime yönä O nukkui aika huonosti ja jossain vaiheessa kuume nousi taas korkeisiin lukemiin. Koko tyttö oli ihan punainen ja tulikuuma ja mittarikin näytti 39,7C. Äkkiä buranaa ja panadolia suuhun, sillä alhaisemmillakin lukemilla on kouristettu. Lääkkeet veivät kuumeen ja aamulla O oli taas ihan normaali itsensä. Täynnä virtaa sillä samalla hetkellä, kun silmät aukesivat. Hyvä äiti ja isi olisi varmaankin viettänyt päivän lasten kanssa kotona. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että jos olo on edes kohtuullisen hyvä, lapsi ei lepää. Ei ainakaan meidän lapset. Silloin on käytännössä ihan sama, onko kotona vai jossain muualla. Ja muualla voi jopa olla helpompaa pitää lapsi rauhallisena. Siispä päätimme toteuttaa isänpäivän suunnitelmat suunnitellusti.

Autokuski tuli hakemaan meitä heti aamusta ja lähdimme Shanghain meriakvaarioon. Tytöt olivat tietenkin aivan fiiliksissä eikä kiinalaisten tuijotuskaan häirinnyt, kun oli niin paljon ihmeteltävää. Iso ja hienosti tehty paikka ja paaaaaljon upeita kaloja. Tuli niin ikävä sukeltamista.. Viime kerrasta on jo aivan liian kauan, 3.5 vuotta. Silloin sukellettiin häämatkalla Seychelleillä.



Seuraavaksi suuntasimme World Financial Centeriin ihailemaan maisemia korkeuksista. Näköaloja olisi päässyt ihailemaan 100. kerroksesta mutta meillä oli nälkä, joten päätimme mennä ravintolaan, joka oli sekin 91. kerroksessa.  Päätähuimaavat, upeat näkymät joka suuntaan ja ne maasta käsin hurjan korkeat rakennukset näyttivät itseasiassa aika säälittävän matalilta. Seuraavalla kerralla sitten yhdeksän kerrosta ylemmäksi ja toivottavasti ilma olisi myös selkeämpi. Täytyy vielä lisätä, että oli muuten aika tyylikäs (ja kallis) ravintola. Vessatkin oli niin hienot, ettei C uskaltanut käydä pöntöllä pissalla. Pöntön kansi nousi automaattisesti vessaan tultaessa, renkaat oli luonnollisesti lämmitetty ettei peppua vaan palele ja ohjauspaneelista olisi saanut valita etu- ja takapuolen pesun napista painamalla. Aika iso ero niihin reikä lattiassa -vessoihin, joita täällä pääasiassa tuntuu olevan.



Vessan ohjauspaneeli. En uskaltanut koskea.



Paluumatkalla pysähdyimme vielä kukkamarkkinoilla ja nyt meillä on sitten kuusi huonekasvia. Nyt jännätään, kuinka kauan saan ne pysymään elossa. Illalla lähetimme V:n salille ja sen jälkeen vielä 90min jalkahoitoon, kun oli isänpäivä. Tarkoituksena oli paistaa sillä aikaa kunnon pihvit ja leipoa vielä yllätyskakkukin. Yllätysmomenttia saattoi hieman laimentaa se, että tytöt jo aamulla valistivat isiään, ettei yllätyskakusta saa vielä kertoa isille. V:n lähdettyä aikataulut pettivät samantien. C kompastui ja löi päänsä pöydänkulmaan. Haavahan siihen tuli mutta onneksi sen verran pieni, ettei tarvinnut tikattavaksi lähteä. Verta kuitenkin vuoti ja lapsi huusi täyttä kurkkua. Pipiin ei saanut koskea eikä siihen missään nimessä saanut ainakaan laittaa laastaria. Laastari voi olla todella pelottava asia. Melkein tunti meni, että laastari löytyi silmäkulmasta ja molemmat tytöt oli tyynnytelty. Jos meillä toinen menee hysteeriseksi, menee muuten yleensä toinenkin. Ja sitähän on kiva sitten selvittää.. Kun isi saapui kotiin rentoutuneena ja tyytyväisenä, oli meillä tarjota vain salaatti ja vain hieman palanut isänpäiväkakku. Kakun palamisesta syytän tosin enemmän uunia kuin leipuria. Meillä on täällä kaasu-uuni, enkä ymmärrä miten sillä voi paistaa mitään ilman pohjan palamista. Nytkin kakkupohja oli tehty kääretorttulevystä, ei siis kovin paksu paistos edes.. No, vähän rapsutteli tummunutta pohjaa pois, niin ihan syötävä siitä tuli ja eikös se ajatus ole tärkein?







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti