Kiinan opiskelua ja muuta viikonlopun puuhastelua

Tauti on selätetty ja meidän perhe on nyt terve. Vihdoin ja viimein. Perjantai oli ensimmäinen päivä, kun O:n kuume oli poissa ja lapsi muutenkin oma itsensä. Vietettyämme monta päivää sisätiloissa päätinkin juhlistaa "liikkumisvapautta" Ikean reissulla. Siispä perjantaina suuntasin tyttöjen kanssa kolmistaan ostoksille. Reissu meni yllättävän hyvin, tosin Ipad oli taas korvaamaton apu. Kun hermot menivät, istutin lapsen ostoskärryjen pohjalle ja annoin Ipadin käteen. Ovat muuten käsittämättömän taitavia ja näppäriä nuo pikkutyypit sen laitteen kanssa. Osaavat tuosta vaan vaihtaa pelejä tai videoita sen mukaan mitä haluavatkaan tehdä. Ovat varmasti pian näppärämpiä kuin äitinsä.

Ikean reissulta tarttui taas mukaan kaikenlaista. Lisää jouluisia tyynynpäällisia, muutama viltti, joulukoristeita, tekokuusi ja pakastimeen lisää lohta, perunamuussia ja korvapuusteja. Harras toiveeni myös toteutui, sillä Ikea myy täällä myös glögiä. Ah.

Perjantai-iltana meillä oli perinteisesti kiinan tunti. Kiina on kielenä hyvin kiehtova, niin erilainen kuin mikään koskaan opiskelemani kieli. Kiinan kielen murteita on useita ja Shanghain alueellakin on oma murteensa. Mutta me opiskelemme mandariini-Kiinaa, mikä on ns. "virallinen kieli", jota kaikki kiinalaiset periaatteessa ymmärtävät. Kuten kaikki tietävät, kiinaa kirjoitetaan kirjoitusmerkein. Vuodesta 1979 manner-Kiinassa otettiin käyttöön myös pinyin-kirjoitusjärjestelmä. Pinyinissa käytetään meille tuttuja aakkosia ja sen avulla mekin opiskelemme tätä kieltä. Pinyinia eivät vanhemmat henkilöt välttämättä osaa ja siitä syystä esimerkiksi autokuskeille pitää olla osoite kirjoitettuna kirjoitusmerkein. Meidän oma ayimme ei myöskään osaa pinyinia. Hän ei sitä tietenkään myönnä - kiinalaiset eivät koskaan sano, jos eivät jotain hallitse - mutta se on kuitenkin käynyt varsin selväksi. Pyysin häntä kerran kirjoittamaan erään osoitteen kirjoitusmerkein. Olisin tarvinnut osoitteen heti, sillä autokuski odotti jo alhaalla. Lishi ei sitä kuitenkaan tehnyt, vaan sanoi hyvin hämillään tekevänsä sen sitten myöhemmin. Vaikka siis olin sanonut, että osoite tarvitaan nyt.  

Mutta takaisin kieleen ja kirjoitusmerkkeihin, joita on olemassa kuulemma noin 100.000 kappaletta. Tällaista määrää ei kukaan kiinalainenkaan kykene hallitsemaan. Korkeasti koulutettu kiinalainen saattaa osata noin 6000-8000 kirjoitusmerkkiä ja sanomalehden lukemiseen tarvitsisi osata noin 2000-3000 merkkiä. Minä en osaa kuin muutaman. Kirjoitusmerkit ovat itseasiassa sen verran haastavia, että ulkomaalaisille ei niitä yleensä edes opeteta. Meidänkin opetus keskittyy ennnen kaikkea puheeseen.

Kiina on siis todella haasteellinen kieli mutta yksi asia kielessä on suhteellisen helppoa: kielioppi. Sanoja ei taivutella, eikä kielessä ole käytössä aikamuotoja. Ei se silti paljoa lohduta. Varsinkin, kun opiskelee kieltä ihmisen kanssa, jolla on ehkä maailman paras muisti. Onko mitään ärsyttävämpää, kuin se, että toinen muistaa kaiken heti ensimmäisellä kerralla sen nähtyään tai kuultuaan.. Ja sitten taas minä.. Vaikka pänttäisinkin, eivät ne sanat kovin helpolla tunnu tuonne kovalevylle tallentuvan. Suurin ongelma lienee siinä, että kiinan kielen sanat koostuvat lyhyistä tavuista, jotka ovat hyvin samankaltaisia keskenään. Näitä tavuja lätkitään eri järjestykseen ja siten muodostuu uusia sanoja. Äänenpainoilla ja lausumisella on suuri merkitys, sillä sama sana voi tarkoittaa eri tavoin lausuttuna montaa eri asiaa. Kaikki sanat kuulostavat minun korvaani ja näyttävätkin enemmän ja vähemmän samanlaisilta ja siksi muistaminen on varmaan niin vaikeaa.

Lauantaina meillä oli ajatuksissa suunnata keskustaan tutustumaan antiikkimarkkinoiden tarjontaan. Koska ilmanlaatu oli taas todella huono (very unhealthy), päätimme pysytellä lasten kanssa sisätiloissa. Siispä suuntasimme shoppailemaan vaatteita. Reissu oli taas ihan yhtä hermoja kiristävä kuin aiemminkin. Vuorotellen kumpikin tyttö kitisi, heittäytyi lattialle ja karjui naama punaisena.

En tykkää. En halua. Rattaisiin, pois rattaista, rattaisiin, pois rattaista. En halua kävellä. En osaa kävellä. Rattaisiin! Turvavyöt kiinni! Turvavyöt auki! Syliin, syliin, ei isin syliiin, äitin syliin, kotiin, kotiin, kotiin. Pissittää, janottaa, nälkäääääääää. Äiti työntää rattaita, isi ei saa työntää. Missä isi on? Eiiiiiiiiiiiiiii!!!

Olimme aikeissa jatkaa vielä Carrefouriin ruokaostoksille mutta kaikkien hermojen säästämiseksi ajoimme sittenkin suoraan kotiin. V:lle löydettiin kuitenkin muutamia villapaitoja ja tytöillekin ihanuuksia Gapilta.

Lauantai-iltana meidät kutsuttiin A:n perheen luokse kyläilemään. Oli todella mukavaa ja tytöt viihtyivät taas loistavasti. Syötiin pizzaa, nautittiin pari lasia viiniä ja juteltiin kaikenlaista. Ja lapset leikkivät niin nätisti keskenään ja itsekseen. V:kin pääsi avaamaan sosiaalisen elämänsä täällä Kiinassa. Tähän saakka sosiaalinen elämä on keskittynyt hänen kohdallaan lähinnä työpaikalle ja perheen kanssa seurusteluun. Virkistävää vaihtelua siis kaikille. Ja tosiaan, ne pikkupirulaisetkin olivat muuttuneet taas ihaniksi pikkuenkeleiksi.

Tänään meillä oli taas tosi kiva kotipäivä. V kävi aamusta pelaamassa jalkapalloa äijäporukassa meidän compoundin kentällä ja myöhemmin sitten päivällä tyttöjen kanssa. Minäkin kävin salilla. Kävimme myös syömässä meidän klubitalon ravintolassa. Sotku oli melkoinen kun tytöt yrittivät ahtaa ylisuurilla lusikoilla ja ylipieniltä lautasilta ylisuurta spagetti-annosta naamaansa.
  

Isi ja tytöt potkimassa palloa

Ruoka maistuu..