Tiikeriäiti

 

Muutama viikko sitten ostin Foreign Book Storesta kirjan, jonka tiesin nostattavani niskakarvani pystyyn. Kyseessä on Amy Chuan kirjoittama Tiikeriäidin taistelulaulu. Kirja, joka kertoo siitä, miten hän on kasvattanut omat lapsensa Yhdysvalloissa, kiinalaisena äitinä. Se on kirja, joka on herättänyt valtaisaa kohua kaikkialla maailmassa ja tehnyt Amy Chuanista varmaan yhden maailman vihatuimmista äideistä.

 

Amy Chunin kasvatusmetodit sotivat lähestulkoon kaikkea sitä vastaan mihin minä uskon ja sitä vastaan, millainen äiti minä haluaisin olla lapsilleni. Ja hänen tapansa kasvattaa on aika kaukana siitä miten Sinkkosten ja Keltinkangas-Järvisten mielestä lapsia tulisi kohdella.. Kirja on varsin kivuliasta luettavaa mutta samalla en voi kuin ihailla kirjoittajan rohkeutta ja avoimuutta. Rohkeutta kertoa kaunistelematta omasta roolistaan "hirviöäitinä".

Kiinalainen tapa kasvattaa lapsia pohjautuu äärimmäiseen kurinalaisuuteen ja kovaan työhön. Lapsen koulumenestys on kaikki kaikessa. Toisin kuin länsimaissa ajatellaan, opiskelun ei tarvitse olla hauskaa eikä halun oppia tarvitse kummuta lapsesta sisältäpäin. Kiinalaiset pyrkivät siihen, että heidän lapsensa on koulun paras oppilas. Ainoa hyväksyttävä arvosana on täysi kymppi, sitä vähäisempi on aina merkki epäonnistumisesta, sekä lapsen että vanhempien. Ja siitä, ettei lapsi ole ollut riittävän ahkera. Kun länsimaiset lapset harrastavat vapaa-ajallaan, kiinalaiset lapset viettävät kaiken "vapaa-aikansa" opiskellen. Koulussa pärjääminen menee siis kaiken muun edelle.

Ainoa kiinalaisittain hyväksyttävä "harrastus" on sellainen, missä voi voittaa (kultaa) ja tulla maailman parhaaksi. Kiinalaisten vanhempien ajatuksissa mikään tavoittelemisen arvoinen ei ole kivaa, ainakaan silloin, kun sitä ei vielä osaa. Lapset nähdään "luonnostaan" laiskoina. Vanhempien tehtävänä on siten pakottaa lapset harjoittelemaan, harjoittelemaan ja vielä kerran harjoittelemaan. Halusivatpa lapset sitä  tai ei. Ja sitten myöhemmin, ankaran harjoittelun jälkeen, lapsi on viimein oppinut jotain ainutlaatuista. Hän saa osakseen ihailua ja kiitosta. Se nostaa lapsen itsetuntoa ja tekee ennen niin tylsästä harjoittelusta hauskaa. Sen jälkeen lapsi on itse valmis tekemään työtä entistä enemmän. Lapsen omalla tahdolla ei siis ole aluksi mitään merkitystä. Vanhemmat tekevät lapsen puolesta päätökset, sillä he tietävät, mikä on lapselle parasta. Lapsen myös odotetaan kunnioittavan vanhempiaan ja auktoriteettejaan ilman kyseenalaistamista ja vastustusta. Ja lapsi on myös ainaisessa kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen.

Amyn kasvatusmetodit olivat kuulostivat välillä todella, todella ankarilta. Suorastaan julmilta. Mutta kirjan loppua kohden minun oli kuitenkin yhä helpompaa ymmärtää hänen toimintaansa. Joissakin asioissa olen hänen kanssaan jopa samaa mieltä. Ja tietyllä tavalla ihailen hänen periksiantamattomuuttaan. Hän todellakin on valmis tekemään kaikkensa lastensa menestymisen eteen. Ja hän todella uskoo lastensa kyvykkyyteen. Hän ei anna lasten luovuttaa ensimmäisten hankaluuksien kohdalla ja siinä me länsimaalaiset vanhemmat voisimme ottaa mallia kiinalaisista.   

 

Kirja oli siis erittäin, erittäin mielenkiitoinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Se on kirjoitettu niin hyvin, että kirjaa ei haluaisi millään laskea käsistään, ennen kuin sen on saanut luettua kokonaan. Ja nyt kun olen sen lukenut, taidan lukea sen heti uudestaan. Olen kovasti miettinyt kuinka paljon kirja todella kertoo kiinalaisista kasvatusmetodeista ja kuinka paljon heidän perheensä ja sukunsa tavasta kasvattaa lapsia. Mutta kyllä minä uskon, että kirjan perusteella voi yleistyksiä tehdä. Shanghai Dailyssä oli taannoin artikkeli eräästä länkkäristä, jalkapallovalmentajasta, joka palkattu Kiinaan nostamaan Kiinan jalkapalloilun tasoa. Suurimmaksi ongelmaksi hän näki juuri sen, etteivät lapset saa harrastaa mitään, mikä mahdollisesti heikentää heidän mahdollisuuksiaan pärjätä koulussa ja sitä myöten myöhemmässä elämässään. Jalkapalloa ei nähdä harrastuksena, josta olisi lapsille hyötyä. Myös kiinan opettajamme Tiffany vahvisti, että kokeista täytyy saada se täysi kymppi. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Minä en ole tiikeriäiti ja meillä tytöt saavat pelata jalkapalloa.. ;)

Mutta sitten kevyempiin aiheisiin ja meidän kuulumisiin.. Pääsimme eilen viimein muskariin ja voi miten tytöillä oli taas kivaa! Iltapäivästä kävimme A:n luona. A on luvannut ottaa Nasun hoitoonsa lomamme ajaksi ja kävimme siten Nasun kanssa tutustumassa "hoitopaikkaan". Ja voi kuinka hauskaa Nasulla oli! Ensin päästimme Nasun uusien koirakaverien kanssa tutustumaan toisiinsa A:n pihalle. Ja siellä sitten juoksivat kaikki viisi ympyrää: Nasu, Disa, Loke ja C & O. Tiedän, ettei minun tarvitse hetkeäkään murehtia, miten meidän hauvalla hoidossa menee. Perhe, jossa on kuusi ihmisjäsentä, kaksi koiraa, kissa, akvaario ja undulaatteja tarjoaa varmasti riittävästi virikkeitä ja ihmeteltävää. Ja vielä kun on se oma pihakin, jonne voi päästää koirat juoksemaan vapaana.  Hyvillä mielin voimme siis lähteä lomille. Enää kaksi yötä..

Paras kuva mitä kolmikosta sain: Disa vasemmalla, takana keskellä Nasu
ja oikealla Loke

Nyt täällä on todella alkanut kevät. Eilen oli jo tosi lämmin päivä, ja nyt tällä hetkellä mittari näyttää +21C varjossa. Kun tytöt heräävät päikkäreiltään, me niin lähdetään ulos nautiskelemaan lämmöstä ja auringosta. Aivan mahtavaa!

Kevään myötä puihin ja pensaisiin on puhjennut kukkia.. <3

 

Only in China.. Haha! <3
Että siihen sitten vaan Nasu pissille!