torstai 4. syyskuuta 2014

Tavallinen tiistai

 
 Pitkä tauko bloggaamisessa ei tee blogin kirjoittamisesta ainakaan helpompaa. Tulee sellainen fiilis, että pitäisi olla jotain todella järkevää ja kantaa ottavaa sanottavaa, jotain hauskaa kerrottavaa tai että olisi ainakin tapahtunut jotain todella erityistä. Ennen kuin voisi taas palata blogin pariin. Mutta kun mitään sen suurempaa ei vaan ole tapahtunut. Tavallisen ja ah niin ihanan arjen kunniaksi, päätin sitten katkaista blogi-hiljaisuuden kertomalla mistä muustakaan, kuin meidän tavallisesta arjesta.

Aloitetaanpa alusta, ihan tavallisesta tiistai-aamusta.. Aamu valkeni meillä jälleen kerran hyvin paljon aikaisemmin, kuin olisin itse toivonut. Itseasiassa sen jälkeen, kun tytöt syntyivät, ei meillä ole tarvittu herätyskelloa. Vaikka kuinka väsyttäisi, armoa ei tunneta eikä varsinkaan lapsien taholta anneta. Poskea tökitään ja pienet sormet repivät silmiä väkisin auki, kunnes ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oikeasti herätä. On joskus hieman vaikeaaa ymmärtää, miten jotkut voivat olla sillä samalla sekunnilla silmien avautuessa niin täynnä energiaa. Pää täynnä kiperiä kysymyksiä ja ajatuksia, jotka eivät millään malttaisi pysyä hetkeäkään pään sisällä. Kun itse tunnen olevani lähinnä vain vanha väsynyt raato.
 


Saisko vielä nukkua?

Tytöillä on tapana juosta välittömästi herättyään huoneeseemme, tosin viime öiden nukkumisjärjestelyt ovat olleet hieman tavallista poikkeavammat. V lähti aikaisin sunnuntai-aamuna kahden viikon työmatkalle ja minä olen luvannut tytöille (hys, salaa, ei kerrota isille!), että isin ollessa poissa, he saavat hiippailla yöllä äitin viereen, jos siis heräävät. Jostain syystä en ole herännytkään aamulla yksin. Onhan se toki mukavaa ja söpöä, kun kaksi pientä tyttöä tuhisee vieressä - ainakin ajatuksen tasolla. Mutta todellisuudessa se ei ole kovin hauskaa. On täysin käsittämätöntä, miten kaksi niin pientä ihmistä pystyvät nukkumaan niin täydellisen keskellä sänkyä, poikittain tai vähintään x-asennossa, vieden kaiken mahdollisen tilan, jokainen yö, kun siihen sänkyyn hiippailevat. Kahden herätyskellon kalkattaessa löysinkin itseni jälleen kerran, tänä tavallisena tiistai-aamuna, sängyn jalkopäästä. Poikittain, ehkä noin 40cm kapeasta tilasta. Että näin meillä siis nukutaan seuraavat kaksi viikkoa, kun tein tämän teoriassa ihanalta kuulostavan lupauksen lapsosillemme. 

Aamut sujuvat pääosin samaan tapaan, on V kotona tai ei. Minä vastaan aamupalasta ja -toimista. Huolehdin pöiväkotireput ja vesipullot, koiran ruoat, pistän pesukoneen pyörimään, ratkaisen konfliktit, viihdytän, pyyhin peput, patistelen pukemaan ja halin. Tilaan uuden vesipullon automaattiin, käyn joka-aamuista taistoa hiustenharjauksen puolesta (ei varmaan tarvitse arvata ketkä ovat sitä vastaan), etsin kadonneita alushousuja (niiden samojen tyyppien, joiden mielestä pitkiä hiuksia ei tarvitse harjata mielellään koskaan) jne. V hoitaa itse itsensä, ainakin pääosin, luojan kiitos! 

Aamun ensimmäinen nahistelu käydään usein keittiössä, siitä mitä laitetaan aamupalaksi. Tämä tavallinen tiistai ei tuonut siihen poikkeusta. Meidän kaksoset eivät näköjään koskaan voi olla samaa mieltä mistään asiasta, se on joku kiveen hakattu periaate. Sama koskee lastenohjelmia, sitä mitä leikitään ja mennäänkö päiväkotiin kävellen vai potkulaudoilla. Ihan näin esimerkkeinä. No, tytöt syövät mitä äiti laittaa ja jos ei kelpaa, saavat olla syömättä. Tänä tavallisena tiistai-aamuna syötiin kaurapuuroa banaanilla.

Oma aamupalani on ollut viimeiset neljä viikkoa hyvin samankaltainen. Ihan oikeaa fitness-ruokaa, ammattilaisten ohjein. Desperate housewife kaipaa aika ajoin haasteita elämäänsä ja siksipä aloitin elokuun alussa kymmenviikkoisen ihmiskokeen, Fitfarmin Bikini fitness challengen. Ja miksikö tähän ryhdyin, kun eihän minun tarvitse laihduttaa? No siksi, että hampaat irvessä hikoilu, omien rajojen etsiminen ja kehittyminen motivoivat. Minä en nimittäin ota urheilua vakavasti vaan supervakavasti. ;) Lisäksi suurella mielenkiinnolla seuraan, miltä tuntuu noudattaa kymmenen viikkoa ammattilaisten laatimaa tiukkaa ruokavaliota. Ja mitkä ovat sitten ne lopulliset tulokset.
 
 
Tällä se haba kasvaa ja rasvat tirisee sanovat ammattilaiset
 

Ja hyvinhän tämä on mennyt. Ei ole juurikaan ollut nälkä vaan olo on energinen ja hyvä, lukuunottamatta niitä aivan liian aikaisia aamuja. Treenit kulkevat vaikka ovat raskaita ja niitä on paljon. Ei ole mielitekoja, tosin aika vähän niitä herkkuja on tullut muutenkaan syötyä. Lähinnä haaveilen Oululaisen jälkiuuniviipaleista juustolla ja hedelmäsalaatista. Tällä viidennellä viikolla on yksi tankkauspäivä, jolloin saan syödä vapaammin. Ajattelin pitää sen lauantaina ja repäistä, ehkä sillä hedelmäsalaatilla.  

Kun herää aikaisin, ehtii jo ennen päiväkotia puuhailemaan kaikenlaista. Tänä kyseisenä tavallisena tiistai-aamuna tytöt nahistelivat, leikkivät ja piirsivät, minä olin taas suunnitellut kirjoittavani sähköposteja compoundin management officeen yhdyshenkilöllemme Sakuralle. Pitäisi saada sovittua aika meidän kokolattiamattojen pesulle ja lisäksi saada joku myrkyttämään meille pesiytyneet ötökät. Parvekkeemme ovenkarmeissa ja ikkunankarmeissa asustelee nykyisin uusia ystäviä. En ole heitä vielä bongannut omin silmin mutta todistusaineistoa heidän olemassaolostaan kertyy lattialle päivittäin. Joka päivä enemmän ja enemmän. Mietiskelin, että asialle varmaan kannattaisi tehdä jotakin, ennen kuin karmit on syöty kokonaan ja ikkunat tipahtavat joku tuulinen päivä lattialle. Huvittavaa. Suomessa olisin vastaavassa tilanteessa todennäköisesti järkyttynyt ja kauhuissani ja lähinnä maailmanlopun tunnelmissa mutta täällä vain kohauttelen hartioita. Pikkujuttuja. Mitäs näistä.
 
Piti myöskin ruokakauppatilaus tehdä netissä mutta kuinkas kävikään. Ei saada yhteyttä nettiin, ilmoitti selain. Se nyt ei ole mitään uutta mutta silti aina todella raivostuttavaa. Nettikatkoihin en ole kyennyt sopeutumaan edes tässä parissa vuodessa. Itseasiassa palattuamme kesälomilta elimme muutaman viikon fb-, youtube- ja blogi-hiljaisuudessa. Tein valituksia, kyselin ja painostin meidän respaa, ystäväämme Sakuraa ja compoundimme IT-osastoa. Lopulta sain vastauksen, että erään nimeltä mainitsemattoman maan hallinto oli lähettänyt määryksen, että compoundimme vapaa nettiyhteys on katkaistava. Ja siitä saakka olemmekin päässeet vain tämän kyseisen kansantasavallan sponsoroimille sivuille. Paitsi hähhää, nyt meillä onkin VPN ja pääsemme jälleen surffailemaan tämän nimeltä mainitsemattoman maan sisäistä harmoniaa uhkaaville sosiaalisen median sivustoille.
 
 
 

Vein tytöt päiväkotiin yhdeksäksi. Päiväkoti alkoi kaksi viikkoa sitten ja hyvin on mennyt. Tytöt jäivät ainoina vanhasta ryhmästään päiväkotiin, muiden siirtyessä kouluihin. Keväällä sain paljon ihmetteleviä katseita ja kommentteja päätöksestämme. Sillä onhan se nyt aivan kauheaa (ainakin ilmeiden perusteella), että tytöillä on nyt toiseen kertaan sama opetusohjelma, hehän "jäävät luokalleen" ja vähintäänkin jäävät jälkeen muita. Siis voitteko kuvitella miten kamalaa, jäädä päiväkotiin vielä 4-VUOTIAANA!!! 

Viime vuonna tytöt olivat siis nuorimpia ryhmässään, nyt vanhimpia. Uusien kaverien lisäksi tytöt saivat uudet opettajat, Miss Beckyn ja Miss Cathyn. Becky on jenkki ja Miss Gracen tapaan todella mukava. Ja pakko muuten hehkuttaa Beckya lisää, sillä Becky nimittäin oppi erottamaan tytöt kahdessa viikossa! Että hahaa, siinäs näette, heidät pystyy erottamaan, jos vain haluaa.. ;) apuope Cathy on taas kiinalainen. Kavereiden ja opettajien lisäksi uutta on myös päivien pituus, kokonaisia päiviä lisättiin ja nyt tytöt ovat tiistaita lukuunottamatta klo 15.30 saakka päiväkodissa.
 
 
Tytöt matkalla päiväkotiin
 
Tyttöjen pidemmät päiväkotipäivät tarkoittavat enemmän vapaa-aikaa minulle. Jippii! Vai saisikohan ns. hyvä äiti julkisesti edes sanoa näin.. No, samapa se. Ihan yhtä innoissaan tytöt olivat päiväkodin alkamisesta. Tekeekö se minusta vieläkin huonomman äidin? ;) Vietimme kesällä hieman haasteellisia aikoja, sillä leikkiseuraa täältä ei kesällä juurikaan löydä. Ja nyt tänä kesänä on vaan satanut, satanut ja satanut. Suomalainen varmaan ihmettelee, että eihän se sää ole mikään este. Mutta ei täällä vaan voi olla ulkona. Maa on savimaata ja kun sataa viikkotolkulla, nurmikot muuttuvat saviliejuksi. Ei kovin houkuttelevaa. Ja kun sataa, niin sitä sadetta tulee sitten aina kaatamalla. Mitään pientä tihuutusta ei täällä tunneta. No onhan sitä tietysti kuravaatteet. Mutta kun täällä on +30C lämmintä! Siispä olemme tylsistyneet pääasiassa sisätiloissa. Moni myös tuntuu ajattelevan, että eiväthän kaksoset kavereita kaipaa, sillä onhan heillä aina toisensa. Mutta miettikäähän millaista on elämä, jossa joku, yksi ja sama ihminen, on koko ajan läsnä, kaikessa mukana, aamusta iltaan, päivästä, viikosta toiseen. Kuukausia. Vuosia. I-HAN KO-KO A-JAN. Että totta, kyllähän heillä on seuraa toisistaan mutta on niitäkin hetkiä riittävästi, kun siskon naama kyllästyttää.

Moni on kysellyt miten saan aikani kulumaan, kun en tee täällä yhtään mitään. On niin helppoa, kun lapset ovat päiväkodissa ja kotiapulainenkin osa-aikaisesti apuna. No, voin kertoa, että aika ei ole siltikään käynyt pitkäksi ja toivoisin edelleen lisätunteja vuorokauteen. Arki on arkea ja puuhaa riittää. Tuo ihminen, joka tuo leivän perheemme pöytään, tekee sen verran pitkää päivää, että saan itseni työllistettyä ihan helposti kotiasioillakin. Treenit vievät osan ajastani ja sitten tietysti ne opiskelut. Ja se kaikki määrittelemätön pikkusälä, mitä ei voi lokeroida minkään otsikon alle.


J ja J:n hieno menopeli
 

Tänä tavallisena tiistaina vietyäni tytöt päiväkotiin, lähdin kahden suomalaiskollegani kanssa läheiseen ostoskeskukseen treenaamaan. Meidän compoundilta on viimeisen vuoden aikana irtisanoutunut kaksi personal traineria ja he laittoivat oman "salin" pystyyn. Ihan perussalista ei ole kuitenkaan kyse, täällä treenataan TRX:ää, gravitya, pilatesta, kahvakuulaa, milloin mitäkin. Kiinalainen coachimme on luvannut muuten opetella suomea, jos hänellä on kymmenen suomalaista asiakasta. Sitä odotellessa.. ;) Ostoskeskukselle on meiltä ihan kävelymatka mutta ilman muuta tartuin tilaisuuteen, kun J tarjosi kyydin upealla tuk-tukillaan. Kyllä kelpasi tätien istua takapenkillä!
 

J treenaa gravitya. On muuten tehokasta touhua.


Treenin jälkeen suuntasin kotiin, suihkuun, syömään ja opiskelujen pariin. Aiheena on tällä kertaa neuropsykologia. Mielenkiintoista mutta aika haasteellista. Aivojen hermosolujen toiminta ja kaikki siihen liittyvä termistö on toistaiseksi kuin hepreaa, varsinkin englanniksi. Mutta mielenkiintoista silti.


 

 

Nasu opiskelee myös


Tiistai on poikkeuksellinen siinä mielessä, että tytöt ovat päiväkodissa vain lyhyen päivän.  Tänä kyseisenä tavallisena tiistaina menimme päiväkodin jälkeen suoraan kyläilemään suomalaisen päiväkotikaverin luokse. Tytöt leikkivät, äidit paransivat maailmaa. Sitten olikin aika kipaista kotiin vaihtamaan balettivaatteet ylle. Tänä kyseisenä tiistaina alkoi taas tyttöjen kovasti odottama baletti. Että ei ihan tavallinen tiistai kuitenkaan. Ja mikä parasta, tyttöjen paras päiväkotikaveri viime vuodelta jatkaa myös balettia.






Tyttöjen ollessa baletissa, käyn yleensä itse salilla. Koska olin aamulla jo käynyt treenaamassa, lämmittelin vain hieman ja venyttelin. Baletin jälkeen opettaja tuli kertomaan, että tytöt voisivat siirtyä ensi viikosta alkaen isompien  (5-8 vuotiaiden) ryhmään. Tämä äiti tietysti meinasi ratketa ylpeydestä, kun on niin taitavat tytöt. Tosin kyse taisi olla enemmän siitä, että pienten alkeisryhmä oli vain niin täynnä.

Baletti vei mehut pieniltä tanssijoilta ja kotona ei muuta ohjelmaa tarvittu kuin iltapala, kylpy ja reilu tunti iltasatuja. Meillä luetaan joka päivä, varmasti vähintään tunti. Tytöt nukahtivat puoli kahdeksan maissa ja sen jälkeen oli ohjelmassa vielä siivousta, ruoanlaittoa, surffailua netissä sekä koiran rapsutusta. V:n ollessa työmatkoilla ayimme Lishi on korvaamaton apu. Käyttää aamulla ensimmäisenä Nasun aamulenkillä ja illalla lähtiessään päivän viimeisestä perheestä, tulee vielä toistamiseen ulkoiluttamaan koiraa. Iltalenkit väsyneiden lasten kanssa eivät ole kovin hehkeitä, varsinkin, jos sataa kaatamalla vettä. Lishi ja Nasu ovat itseasiassa aika hyviä kavereita ja tuntuu, että Lishi jopa tykkää puuhailla Nasun kanssa. Se on aika kova juttu, sillä kiinalaiset eivät keskimäärin ole eläinihmisiä eivätkä myöskään ulkoilijoita eivätkä varsinkaan kävelijöitä.



Illalla ukkosti hetken aikaa ja meidän Nasu, kuten myös Nalle Puhin Nasu, pelkää kovasti
ukkosta. Nasu piiloutui tyttöjen sänkyjen alle pauketta.

Viimeiset valot sammuivat kodissamme hiukan ennen yhtätoista. Että näin hehkeää ja hurjan mielenkiintoista elämää me täällä Kiinassa vietämme.  

4 kommenttia:

  1. Kiitos paluustasi! Kyllä tuossa kyseisessä tiistaissa oli mielestäni tosi monta mielenkiintoista elementtiä ja vähän sitä hehkeyttäkin oman ajan myötä.
    Tsemppiä yksinhuoltajuuteesi toivoo Kaisa

    VastaaPoista
  2. Odotettu paluu :) Aina kiva lukea blogiasi! Minua jäi kiinnostamaan mistä saat kaikki tarvitut tuotteet bikini fitness challenge -ruokavalioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kaiken löytää, ruokavalio tai lisäravinteet ei ole ongelma. No joo, Polar 5% -juustoa ei löydä mutta ilmankin pärjää..

      Lisäravinteet ostan World Health Storesta. Rahkan voi korvata Emmin rasvattomalla, kreikkalaisella jogurtilla. Sitä saa Fieldsiltä tilaamalla ja vastaa ravintosisällöltään rasvatonta maitorahkaa. jne.jne jne.

      eli hyvin onnistuu täälläkin ruokavalion noudattaminen! :)

      Poista