Aiemmasta kirjoittelustani voi ehkä päätellä, että Kiinan
ympäristöongelmat ahdistavat ja huolestuttavat minua. Olen miettinyt miten tänä
päivänä, ns. sivistyneessä maailmassa, edelleen tehtaat laskevat jätteensä
suoraan ilmaan, maaperään ja vesistöihin, puhdistamatta. Missä on yritysten
sosiaalinen vastuu ja yksilöiden moraali? Voiko oman edun nimissä tehdä lähes
mitä vain ja eikö edes lainsäädännöllä puututa ongelmiin?
Olen tiennyt, että Kiinan ympäristölainsäädäntö on valovuosia
jäljessä länsimaista. Siltikin, eräs artikkeli Shanghai Dailyssä oli melkoinen
shokki. Uutisessa kerrottiin uusista korkeimman oikeuden julkaisemista tarkennuksista
ja tiukennuksista ympäristölakeihin. Niiden mukaan saastuttaminen on rikollista
ja rangaistavaa mm. jos saastuttamisen johdosta joudutaan evakuoimaan 5000
ihmistä tai yritys on toimillaan myrkyttänyt 30 ihmistä. Aika sanattomaksi jäin.
Että jos myrkyttää vaikkapa 25 ihmistä, se ei ole vielä rangaistavaa? Eihän se
nyt voi mennä niin. Eihän? Rangaistaviksi teoiksi listattiin myös
radioaktiivisen ja myrkyllisen jätteen dumppaaminen maaperään ja vesistöihin.
Onko se ollut aiemmin siis.. sallittua?
Shanghai Dailyssä kerrottiin myös Greenpeacen toteuttamasta tutkimuksesta,
jossa todettiin kiinalaisessa lääketieteessä käytettyjen yrttien olevan kaikkea
muuta kuin turvallisia. Greenpeace oli testannut 65 apteekeista ostettua näytettä
ja näistä 48 oli sisältänyt torjunta-aineita. Löydettyjä torjunta-aineita oli kaikkiaan
51 erilaista, joista 26 on Kiinassakin kiellettyjä. Joissakin yrteissä torjunta-ainejäämät
olivat jopa monisataakertaisia verrattuna EU:n hyväksymään tasoon. Lishi
tarjoutui muutama päivä sitten tekemään minulla yskänlääkettä, kun ei tämä köhä
ole vieläkään helpottanut. Taidanpa jättää Lishin tarjouksen hyödyntämättä. Shanghai
Dailyssä on ollut viime viikkoina juttua myös riisin sisältämistä ympäristömyrkyistä
ja viljelysmaan saastumisesta. Ja pilleistä, jotka on tehty jätemuovista. Huoh. Ei kovin
lohdullista luettavaa ja siitäpä syystä meidän perhe syö jatkossa vieläkin
enemmän luomua (jos se nyt edes on luomua) ja tuontiruokaa, maksoi mitä maksoi.
Lehdessä on välillä ollut myös ”sankaritarinoita”. Sankarin
viittaa minä en tosin olisi vielä levittämässä näiden ihmisten hartoille, saati tekemässä asiasta lehtijuttua. Sillä
se, mitä he ovat tehneet, on minusta ennemminkin itsestäänselvyys. Normaalia
toimintaa, jotain mikä kuuluu hyviin tapoihin ja ihmisenä olemiseen. Muutama päivä
sitten lehdessä oli esimerkiksi juttu sankarillisesta bussikuskista. Hän oli
nähnyt miehen pökertyvän katuun ja oli vienyt hänet sitten sairaalaan. Mikä
teki tästä miehestä sitten sankarin? Se, että kukaan muu ei ollut miestä
auttanut. Hmmm..
Kiina on mielenkiintoinen maa. Sanotaan, että täällä korostetaan
yhteisöllisyyttä yksilöllisyyttä enemmän. Ja näin se varmasti onkin, jos
yhteisöllisyys tarkoittaa perhettä, sukua ja lähipiiriä. Epäilen kuitenkin
vahvasti, että se, mitä tapahtuu tämän ”sisäpiirin” ulkopuolella oleville
ihmisille, ei kiinnosta aina kovin paljoa. Tai ehkä osalla ei ole itseasiassa varaakaan muuhun.
Köhästä puheenollen, kävin maanantaina toisessa kontrollissa
sairaalassa. Yskä ja keuhkojen pihinä jatkuu edelleen, joten sain lisää
kortisonia. Tehtiin uudestaan tietokonetomografia (nyt siis tiedän mikä CT scan
on suomeksi) ja sen mukaan nesteen määrä on vähentynyt ja vatsan imusolmukkeet
pienentyneet. Koska näin on tapahtunut, kyseessä ei kuulemma voi olla mitään
infektiota vakavampaa. Ja asia korjaantuu nyt siis itsestään. Oli aika
huojentavaa kuulla lääkärin sanovan, ettei minulla ole syöpää. Sitä sanaa eivät
muuten lääkärit maininneet kertaakaan ennen eilistä. Ja hyvä niin, on aika
pelottava sana se.
Meidän suunnitelmat jatkon suhteen ovat seilanneet viime
viikkoina sieltä tänne ja tuonne. On ollut "pientä" turhautumista ja
pettymystäkin ilmassa. Mutta nyt viimein asiat alkavat järjestyä ja varmistua.
Näillä näkymin (jollei uusia yllätyksiä ilmene) jatkamme Shanghai-elämää ensi vuoden toukokuun loppuun. Mitä
sitten tapahtuu, on vielä täysin auki. Mutta siihen on vielä aikaa ja nyt voimme taas keskittyä elämään
ja tekemään jonkinlaisia sitoumuksia ja suunnitelmiakin. Niistä sitten
myöhemmin enemmän.
Pian näissä maisemissa. Näiden ihmisten kanssa. <3 |
Jatkon selvittyä päätimme varata kesälomalennot kotimaahan, hengittelemään puhdasta ilmaa ja ihailemaan sinistä taivasta.
Minä ja tytöt lennämme edeltä 10.7 ja V seuraa perässä 19.7. Kotiin,
Shanghaihin palaamme yhdessä 30.8. Enää siis viikko ja sitten mennään! Olen aloittanut
jo lomafiilistelyt ja aivan ensimmäisenä perille päästyämme aion ahmia mahani täyteen
karjalanpiirakoita, suomalaisia marjoja ja lakujätskiä. Eniten odotan kuitenkin tärkeiden ihmisten tapaamista ja ehkä saamme nähdä myös yhden
ihanan koira-herran. Ikävä on kova.
Meidän Uuno, maailman ihanin hauvavauva, neljä vuotta sitten. |
Heippa! Olen muuttamassa kuukauden päästä Shanghaihin ja ajattelin kysellä että olisiko sinulla ollut jotain sisäpiirin vinkkejä siitä että missä kannattaa käydä, mitä tehdä, mitä ei, mitä kautta voisi saada asunnon, kaikkea mahdollista mitä tulee mieleen. Matka jännittää aika paljon, joten kaikki tiedonjyväset paikalla olleelta ovat kullan arvoisia. Olen lueskellut viime aikoina aika paljon Shanghai-aiheisia blogeja, ja saanut niistä pieniä vinkkejä ja yleistä lähdön odotuksen tunnelmaa. Kiitos sinullekin siitä :) Toivottavasti ehdit vastailla. Sähköpostiinkin saa laittaa suoraan maijaemilia.pehkonen@gmail.com. Kiitos jo etukäteen.
VastaaPoista