perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ihmisen paras ystävä

Jiihaaa!!! Pääsin sisälle, blogiini. Se ei olekaan onnistunut lähes viikkoon. Olin jo melkein alkanut epäillä, että tässä on takana jokin kiinalaisten salajuoni. Yritys sensuroida sanomisiani.. Ja vakavasti ottaen, sensurointi on tavallaan ihan tottakin. Bloggeriin ei nimittäin manner-Kiinasta pääse, ei ilman VPN-yhteyttä. Nyt Blogger siis toimii (paitsi kuvien lataaminen) ja tänään ajattelin kertoa meidän koirastamme - meidän parhaasta ystävästä ja rakkaasta perheenjäsenestä - sillä Nasu on sen ehdottomasti ansainnut.

Viime syksynä, tehtyämme päätöksen muuttaa Kiinaan, muistan jonkun sanoneen "teitä varmaan harmittaa, että otitte juuri tuon toisen koiran". Sillä viitattiin meidän Nasuun, joka oli ehtinyt asua meidän perheessämme vajaa kolme kuukautta ja jonka olimme päättäneet ottaa Kiinaan mukaan. Tottahan se on, että elämä ilman koiraa olisi helpompaa. Mutta ei Nasun ottaminen ole kaduttanut - ei silloin ja vielä vähemmän nyt. Nasusta on meille niin paljon iloa päivittäin. Olen myös sitä mieltä, että meidän kaikkien sopeutuminen Kiinaan on ollut helpompaa Nasun vuoksi. En usko, että uusi koti olisi tuntunut kodilta niin nopeasti ilman koiraystävää. Ilman kynsien rapinaa lattialla, ilman märkiä suukkoja aamutuimaan, ilman hännänheilutusta tullessamme kotiin ja ilman sohvalla vieressä torkkuvaa, unissaan haukahtelevaa ja tuhisevaa perheenjäsentä.

Nasu on nyt vuoden ikäinen, reipas, aktiivinen, seurallinen sekä varsin persoonallinen nuori koiraherra. Nasusta tuli perheemme jäsen viime kesäkuussa, tasan neljän kuukauden iässä. Nasu muutti meille ihan Ruotsista saakka, joten koiramme on ikäänsä nähdän hyvin kansainvälinen koira. Asunut jo kolmessa maassa. Nasulla on hienompikin nimi: Farmarens Fred Weasley. Mutta me annoimme hänelle nimen Nasu. Se oli itseasiassa ainoa ehdottamani nimi, jonka tytöt kelpuuttivat. Ja se sopii Nasulle hyvin, Nasulla on nimittäin aika isot korvat norwichinterrieriksi.

Nasu on kaikin puolin mahtava tyyppi ja maailman paras koira lasten kanssa. Vaikka Nasu on aika pieni (norwichiksi iso), hän ei arastele lapsia. Nasu haluaa osallistua tyttöjen leikkeihin ja sitten kaikki kolme juoksevat innoissaan ympäri kotiamme, tytöt riemusta kiljuen. Nasu antaa tyttöjen halia ja paijata ja antaa samalla monta suukkoa.  Koira onkin tytöille hirmuisen rakas. "Minun ikioma rakas, ihana koirani" sanovat tytöt ja halaavat Nasua. Thaimaan lomalle tytöt eivät olisi halunneet edes lähteä, kun Nasu ei päässyt mukaan ja lomalla heillä oli Nasua kova ikävä. Aina kun tulemme kauppareissulta tai muualta kotiin, tytöt ensimmäisenä haluavat halata ja pussata karvaista ystäväänsä. On niin liikuttavaa nähdä, kuinka tärkeä koira voi lapselle olla. Ja kuinka hellästi 3-vuotiaat uhmikset kohtelevat koiraansa.

Nasu on hyvin seurallinen luonne. Kun me syömme, Nasu haluaa ehdottomasti osallistua tähän tärkeään tapahtumaan. Herra koira on oppinut siirtämään keittiönpöydän tuoleja niin, että pääsee hyppäämään tuolille. Tuolilla istuen Nasu sitten seurailee pöydän tapahtumia, nuuhkii ruoan tuoksuja ja lipoo huuliaan. Yritimme tätä tapaa kitkeä pois mutta koira oli niin käsittämättömän sinnikäs, että lopulta annoimme periksi. Aamupalalla Nasu makaa aina V:n tuolilla, selän ja tuolin selkänojan välissä. Ja illalla, jos V yrittää tehdä töitä sohvalla, Nasu hyppää viereen köllöttelemään ja laskee päänsä tietokoneen näppäimistön päälle. Tai nuolee näpääimistöä näpytteleviä sormia. Nasu osaltaan siis huolehtii tärkeästä työn ja vapaa-ajan balanssista. Nasu ei nuku sängyssämme (paitsi uuden vuoden aikaan, kun ilotulitteet pelottivat) mutta aina aamulla, kun tytöt heräävät ja tulevat viereemme köllöttelemään, myös Nasu liittyy seuraamme.

Nasusta tulee mieleen joskus ragdoll-kissa. Ne ovat niitä kissoja, jotka valahtavat ihan veteliksi, kun ne otetaan syliin. Nasu on vähän samanlainen. Kun vanhempi koiramme Uuno on hyvin jämäkkä, ryhdikäs ja miehekäs norwich-herra, Nasu on pehmeä ja taipuu joka suuntaan. Juuri sellainen, mitä on aivan ihana halia. Ja sehän Nasulle sopii. Nasu on kaikkien kaveri, sekä koirien että ihmisten. Nasu haukkuu hyvin harvoin, ei murise, ei rähise eikä isottele muille koirille koskaan. Ja vaikka rakastaakin ruokaa, Nasu ei sano mitään, vaikka herkut kaivettaisiin pois suusta. Nasun sympaattinen luonne ja ulkonäkö ei ole jäänyt muiltakaan huomaamatta ja hänellä on paljon ihailijoita meidän compoundilla, niin pieniä kuin isoja.

Nasu rakastaa ruokaa. Ihan kaikkea ruokaa. Ja itseasiassa syö kaikkea muutakin, kuten kynttilän joulun alla. Ulkona täytyy olla tarkkana mitä Nasu nappailee suuhunsa ja me myös jouduimme laittamaan Nasun dieetille Kiinaan muuton jälkeen. Nasu saattaa varastaa ruokaa pöydältä, roskiksesta, ihan mistä vain. Jos Nasun yllättää ruokapöydältä, Nasu jähmettyy. Kääntää päänsä pois, korvat aivan luimussa. Nasu todella tietää, että hänet on yllätetty pahanteosta. Jos osaisi, varmaan viheltelisi myös. "Ei tässä mitään, en minä mitään, en minä tiedä miten minä tänne pöydällä päädyin.." Nasu on taitava esittämään tyhmää koiraa. Kun Nasua pyytää istumaan (minkä varsin hyvin osaa), herra koira katsoo vain silmiin ja heiluttaa häntää. Eikä mitään tapahdu. Nasu on itsepäinen. Siis todella itsepäinen. Olen havainnutkin aika haasteelliseksi kouluttaa koiraa, joka osaa pahaa tehtyään näyttää niin katuvaiselta. Uunoa ei ole tarvinnut yleensä montaa kertaa kieltää ja viesti meni perille. Mutta Nasu.. Nasua kiellot eivät rajoita, jos tahtoa kielletyn asian tekemiseen on.  Nasu on kuin meidän tytöt reilun vuoden iässä. Sanaa "ei" voi hokea aivan loputtomiin eikä sillä ole mitään tehoa. Tai no, sama pätee kyllä meidän pian 3v tyyppeihin edelleen.. Pitäisiköhän meidän kasvattajien kenties vilkaista peiliin..? ;)

Nasun huonoin puoli on tyttöjen lelujen tuhoaminen. Sekin on onneksi vähenemään päin. Nasu ei onneksi tuhoa mitään, kun olemme poissa. Mutta jos olemme kotona ja Nasu ei saa mielestänsä riittävästi huomiota, saattaa hän aikansa kuluksia pureksia Barbin jalkoja tai puupalikoita. Nasulla on siis joitakin huonoja tapoja mutta toisaalta Nasua on niin helppo rakastaa. Ja on niin helppoa unohtaa ne huonot puolet. Kuten A aina sanoo, Nasu on niin "lovable and huggable". Nasulle ei vaan voi olla vihainen..

Puolen vuoden maassa oleskelun jälkeen uskallan sanoa, että Nasulla on täällä hyvä olla. Turhaan etukäteen stressasin miten koiran kanssa täällä pystyy elämään. Jokin aika sitten saimme viimein hoidettua koiran rekisteröinnin, se on siis pakollista Shanghaissa. Ja saimme Nasulle Suomesta uuden passin. Koiran paperiasiat ovat siis vihdoin kunnossa.

Ja sitten meidän muiden kuulumisiin.. Kävin tänään jättämässä päiväkotihakemuksen. Syksyn suunnitelmat eivät ole vielä selvillä mutta compoundin päiväkodissa oli vain kaksi paikkaa vapaana 3-4 vuotiaiden ryhmässä, joten pakko ne hakemukset oli vaan jättää. Halpaa lystiä ei päivähoito täällä ole. Ainakaan tällaisissa yksityisissä päiväkodeissa. Kahdelle lapselle puolipäivähoito syksylle maksaa nimittäin noin 8000€! Onneksi firma osallistuu kustannuksiin, muuten olisi lapset jääneet kotihoitoon varmasti edelleen. Reilu vuosi sitten jätin edellisen kerran päiväkotihakemukset, Suomessa. Koko kevään ja kesän stressasin ja surin miten päiväkodin aloittaminen sujuu.. Oli sellainen olo, että tytöt eivät olleet valmiita. Mutta nyt, ei mitään surua, ei huolta. Tiedän, että alku tulee olemaan vaikea, varsinkin, kun yhteistä kieltä ei ole. Mutta olen silti luottavaisella mielellä.  Tiedän tyttöjen nyt olevan valmiita. Äidinvaisto sen kertoo.

Ja huomenna meillä on erittäin jännittävä päivä. Aamulla menemme Suomi-kouluun ja sen jälkeen tulevat mummi ja vaari.




 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta. Olen lauantain kunniaksi lukenut blogiasi kohta pari tuntia, kun lapseni on kuumeessa ja ollaan jumissa kotona. Mukavaa tosiaan löytää lisää suomalaisia Kiinassa blogeja, jesh! Oltiin siis viime talvi Xi'anissa ja tarkoitus on lähteä syksyllä uudestaan. Lintuinfluenssa tietysti pelottaa, kun ajattelee niin, että meidän ei ole pakko lähteä ja mitä jos sitten tapahtuukin jotain pahinta... Mut joskus elämässä pitää tehdä valintoja ja näköjään sitä keuhkokuumeen saa aikaiseksi täällä Suomessakin.

    Terveisin Jyväskylästä Kati

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Ihana postaus ja ihanaa, että me ei olla ainoita joilla on hieman hmm....vallaton koiraherra. Ihan kuin olisi omastamme lukenut :) Just tuo "oho, mites mä täällä pöydällä, ei ollu tarkoitus....ja äkkiä kaiken ruoan kimppuun ennen kuin joku huomaa ja ehtii mut napata pois".

    Toisaalta koin kauhunhetkiä toissailtana, kun iltapissalle lähtiessämme kaulapanta oli kiinnitetty huonosti ja petti intoryntäyksessä, Omppu lähti kuin salama kiitämään tietä, koska risteyksessä n. 20 m päässä oli sattumalta koirakaveri Pablo. Samaan aikaan näin risteystä lähestyvät autonvalot. Autot ajavat aivan liian kovaa täällä compoundilla ja olin varma että NYT käy huonosti. Onneksi Pablon emäntä tajusi tilanteen ja pysäytti lähestyvän auton. Paikka, tänne ja ei olisi hyödyllisiä oppia ja niitä on totisesti opeteltu, mutta tuollaisessa tilanteessa aika haastavaa. Toki osa menee vielä pentuuden, tai ainakin murkkuiän piikkiin (Omppu on 9 kk). T:Marita

    VastaaPoista