Yläkertaamme muutti kesällä uusi naapuri. Äiti, kaksi tytärtä ja kaksi koiraa. Epäsuomalaiseen tapaan päätin heti ensi kohtaamisella jutustella mukavia uusien tulokkaiden kanssa ja toivottaa heidät tervetulleiksi. Tein sen jopa paikassa, missä suomalaiset ovat perinteisesti aivan hiljaa. Nimittäin hississä. Astuimme hissiin rouvan kanssa yhtäaikaa ja kysäisin ovatko he juuri muuttaneet Kiinaan vai asuneet täällä jo pidempään. Luulin saavani kivan, lyhyen vastauksen kuten "kiitos kysymästä, muutimme kaksi päivää sitten". Ja siihen olisin voinut jatkaa lyhyen ytimekkäästi "Tervetuloa". Mukavaa, mitään sanomatonta small talkia naapureiden kesken.
Mutta se keskustelu ei mennyt aivan kuten oletin. Matkasimme yhdessä hississä yhden kerrosvälin - pohjakerroksesta toiseen kerrokseen - ja sinä aikana sain kuulla tarinan. Että he ovat asuneet Kiinassa itseasiassa jo kolme vuotta. Hänen aviomiehensä oli löytänyt täältä uuden naisen, vietnamilaisen. Puoli vuotta hän oli odottanut, että mies tulisi järkiinsä ja palaisi perheensä luo. Ei palannut ja siksi rouva muutti tyttöineen compoundillemme muutamaksi kuukaudeksi, "lomailemaan", ennen kuin muuttaisivat takaisin Englantiin. Ja sitten aukesivat hissin ovet, olimme perillä meidän kerroksessamme. Piti jäädä kyydistä, sanoa jotain järkevää mutta en tainnut onnistua. Mumisin varmaan jotain latteaa ja omituista. Olin niin puulla päähän lyöty tästä kohtaamisesta. Ihan tällaista en osannut odottaa.. Didn´t see it coming.
Olen kuullut vastaavista tapauksista aiemminkin. Siitä, että perhe lähtee yhteiselle seikkailulle Kiinaan mutta takaisin palataankin osissa ja palasina. Jos palataan. Viimeksi kun kävin tyttöjen kanssa sairaalassa, en voinut olla huomaamatta sitä, että lähes kaikki sairaalassa pyörineet pariskunnat muodostuivat kiinalaisesta naisesta ja länsimaalaisesta miehestä. Yhtään pariskuntaa en missä mies olisi kiinalainen ja nainen länsimaalainen en ole tavannut. Länkkärinaisten keskuudessa kiinalaiset miehet eivät ole keskimäärin kova juttu eivätkä länkkärinaiset varmaankaan kiinalaisten miesten. Mutta länsimaalaiset miehet ovat täällä ilmeisen kovaa valuuttaa, heitä pidetään usein hyvännäköisinä ja heillä on usein myös sitä kiinalaisten arvostamaa rahaa. Tuntuu, että raha on kiinalaisille kaikki kaikessa ja kumppania valittaessa se onkin monelle yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Kiinalainen nainen haluaa hyvin toimeentulevan miehen.
Olen tuntenut syvää myötätuntoa yläkerran naapuriamme kohtaan. Olen yrittänyt jutella ja hymyillä aina kuin kohtaamme. Hän on vaikuttanut kohdatessamme hyvin positiiviselta, tilanteeseen nähden. Hän on aina niin huoliteltu, kaikin puolin miellyttävä nainen. Tänään sainkin sitten olla näkemässä ja kuulemassa taas jotain, mitä en todellakaan osannut odottaa.. Kaikki sai alkunsa koirien aamuisesta "kohtaamisesta".
Aloitetaan sillä, että meidän Nasuhan on superkiltti koira. Niin ihmisille kuin muille koirille. Ulkona Nasu haluaisi tervehtiä kaikkia, olla kaikkien ystävä. Nasu ei koskaan murise toisille koirille, ei koskaan hauku, ei riitele, ei rähjää, ei kukkoile vaan alistuu mieluummin. Yläkerran toinen koira sitten.. on hieman eri maata.. Ensimmäinen kohtaaminen yläkerran koirienkaan kanssa ei sekään sujunut odotetusti. Toinen koirista hyökkäsi nimittäin suoraan Nasun kimppuun, ilman mitään ennakkovaroitusta, ilman mitään provosointia. Tuosta vaan. Satuin onneksi itse juuri paikalle (Lishi oli Nasun kanssa ulkona) ja sain karjumalla ja potkimalla koiran pois Nasun kimpusta. Naapurin koiria ulkoiluttanut ayi ei pystynyt tekemään tilanteessa mitään, päästi koirat irti, eikä myöskään meidän Lishi, he säikähtivät tilannetta niin paljon.
Naapurimme selitteli tapahtunutta V:lle samana iltana siten, että Nasu oli yllättänyt Amyn (koiran). Että Amy on vaan niin herkkä. Mutta minä näin tilanteen. Koirat eivät kohdanneet todellakaan yllättäen vaan näkivät toisensa jo metrien päästä. Tämän tapauksen jälkeen sama on tapahtunut jo kahdesti. Ja aina kun Amy näkee Nasun, koko koira muuttuu. Se ilme, se ruumiinkieli. Siitä ei ole epäselvyyttä. Aikeet ovat selvät. Ja viimeisin tapaus sattui tänä aamuna. Lishi tuli tänään aamulenkiltä Nasun kanssa aivan hädissään, yläkerran "herkkä" Amy oli taas käynyt päälle eikä omistaja ollut pystynyt estämään tilannetta. Hänen voimansa eivät vain riittäneet pidättelemään kahta koiraa.
Minun mittani täyttyi, sillä tiedän, että se koira todellakin hyökkää. Hyökkää vahingoittaakseen. Siispä päätin mennä juttelemaan naapurimme kanssa miten tilanne voitaisiin ratkaista. Tai lähinnä mitä hän asialle aikoo tehdä. Me emme pahemmin itse pysty mitään tekemään, sillä Nasu ei kerta kaikkiaan provosoi hyökkäyksiä millään tavalla. Yrittää vain päästä karkuun.
Ajatuksissani kohtaaminen rouvan kanssa olisi mennyt seuraavasti: naapuri ensin pahoittelisi tapahtunutta. Pyytäisi anteeksi, kysyisi onko koiramme kunnossa. Ja sitten kertoisi miten ongelma ratkaistaan. Mutta tälläkään kertaa kohtaaminen naapurimme kanssa ei sujunut odotetusti. Koputin naapurin ovelle, hän avasi oven puhelin kädessään. Hän sanoi, että tietää miksi tulin. Ja että minun pitäisi puhua hänen miehensä kanssa. Minä kysyin, että miksi minä puhuisin miehelle. Että eihän mies edes asu täällä. Eikä mies koiria ulkoiluta vaan hän ja hänen ayinsa. Että hänen ja ayin pitäisi pystyä kontrolloimaan koiria, eikä siihen puhuminen miehen kanssa auta millään tavalla. Sitten naapurimme alkoi itkeä ja huutaa. Että hän ei jaksa tällaista ja että minun pitää jättää hänet rauhaan. Paiskasi kädessään olevan puhelimen porraskäytävän lattialle, niin että se meni aivan palasiksi ja sitten ryntäsi sisälle kotiinsa. Didn´t see this coming either. Että tällaista small talkia tällä kertaa.
Olo oli aika typertynyt. Kaikki se myötätunto, ystävällisyys ja ymmärrys naapuriamme kohtaan haihtui. Sillä minähän suojelen lapsiani ja koiriani kuin leijonaemo. Ja jos kukaan yrittää heitä vahingoittaa, minulla sumenee päässä. Nasu ei ole meille vain koira vaan niin rakas ja tärkeä osa tätä perhettä. Ja minun tehtäväni on suojella lapsiani, niitä "oikeita" ja karvaisia.
Olen tässä miettinyt mitä sanon naapurillemme, kun seuraavan kerran kohtaamme. Small talk saa jäädä kyllä välistä, ehkä rupean vain suomalaiseksi ja tuijottelen seiniä tai kengänkärkiä. Enkä ole huomaavinaan. Enkä tiedä mitä teen sille koiralle, kun sen seuraavan kerran näen. Ehkä potkaisen muutaman mojovan potkun kylkeen tai ostan jotain rotanmyrkkyä (no en nyt oikeasti). En myöskään tiedä miten itseasiassa uskallan päästää enää Lishiä Nasun kanssa ulos tai ylipäänsä viedä itsekään Nasua ulos, jos se hullu koira sattuisi samaan aikaan lenkille. Seuraavalla kerralla emme välttämättä ole enää yhtä onnekkaita, siis että Nasu säästyisi jälleen ilman fyysisiä vammoja.. Onneksi meidän koira on vahvarakenteinen ja paksuturkkinen norwichi eikä mikään rääpäle-chihuahua. Jos olisi, meillä ei varmaan enää olisi koiraa.
Olen tässä miettinyt mitä sanon naapurillemme, kun seuraavan kerran kohtaamme. Small talk saa jäädä kyllä välistä, ehkä rupean vain suomalaiseksi ja tuijottelen seiniä tai kengänkärkiä. Enkä ole huomaavinaan. Enkä tiedä mitä teen sille koiralle, kun sen seuraavan kerran näen. Ehkä potkaisen muutaman mojovan potkun kylkeen tai ostan jotain rotanmyrkkyä (no en nyt oikeasti). En myöskään tiedä miten itseasiassa uskallan päästää enää Lishiä Nasun kanssa ulos tai ylipäänsä viedä itsekään Nasua ulos, jos se hullu koira sattuisi samaan aikaan lenkille. Seuraavalla kerralla emme välttämättä ole enää yhtä onnekkaita, siis että Nasu säästyisi jälleen ilman fyysisiä vammoja.. Onneksi meidän koira on vahvarakenteinen ja paksuturkkinen norwichi eikä mikään rääpäle-chihuahua. Jos olisi, meillä ei varmaan enää olisi koiraa.
Argh.
Asia on jätetty nyt meidän management officen ihmisten ratkaistavaksi. Ja olemme päättäneet, että soitamme poliisit paikalle, jos vielä vastaavaa tapahtuu. En tiedä olisiko siitä mitään hyötyä mutta aina voi yrittää. Kiinassa ei ainakaan käsittääkseni kovin hyvällä katsella vihaisia koiria.
