Yksinkertaista. Tai sitten ei.

Aamulla kävimme kyläilemässä ruotsalaisen A:n kotona. He asuvat viereisessa compoundissa - juuri siellä, missä on niitä valtavia kivitaloja. Osa taloista muistuttaa jopa enemmän linnoja ja sinne kävellessämme tytöt itseasiassa sanoivat, että Tuhkimo, Lumikki ja Prinsessa Ruusunen asuvat siellä.

Meidän naapurissa asutaan mm. tällaisissa taloissa. Ja niitä hienoimpia ja isoimpia ei pystynyt edes kuvaamaan..

A:n perheeseen kuuluu neljä lasta, joista nuorin on vajaa 2-vuotias ja muut teini-ikäisiä. Mies on töissä Volvolla, kuten käytännössä kaikki täällä expaattina työskentelevät ruotsalaiset. Heillä on myös kaksi koiraa, kissa ja lintuja. Ja paaaaaaljon leluja. Tytöt olivat luonnollisesti aivan innoissaan visiitistä ja äiti myös. A oli tosi mukava, talo aivan ihana ja VALTAVA. Ja ah, sain oikeaa kahvia sekä korvapuusteja. Ja tytötkin olivat niin kiltisti, kun leluja ja puuhaa riitti. Äiti sai kerrankin juoda kahvinsa ihan rauhassa.

Illalla ajattelin käydä vielä ruokakaupassa ja jätin V:n hoitamaan tyttöjen iltatouhut. Soitin meidän respaan, pyysin tilaamaan taksin ja sanomaan kuskille meneväni City Shopiin ruokaostoksille. Kyseiseen kauppaan on matkaa meiltä noin 1km, eikä matkalla ole kuin yksi risteys, mistä pitäisi kääntyä. Menin pihalle odottamaan taksia ja kun 20min oli kulunut, palasin sisälle ja soitin taas respaan. Nyt puhelimeen vastasi eri henkilö ja pyysin häntä tilaamaan taksin uudestaan samoilla spekseillä. Hän ei ymmärtänyt yhtään minne olin menossa eikä sitä mitä pyysin. Sanoinkin lopulta, että antaa asian olla, menen kauppaan huomenna. Kului ehkä 10min ja tämä henkilö soitti, että taksi on tulossa. Vaikka siis olin sanonut, että antaa olla. Taksi ajoi pihaan ja astuin taksiin sisälle. Kuski ei lähtenyt ajamaan minnekään, vaan selitti jotain kiinaksi. Hänellä ei selkeästi ollut hajuakaan minne olisin menossa. Sanoin kadunnimen ja kaupan nimen mutta ei siitä ollut mitään apua. Soitin respaan ja pyysin tulkkaamaan kuskille osoitteen ja kaupan nimen. Respa ei edelleenkään ymmärtänyt minne olen menossa. Pyysin tulkkaamaan ajo-ohjeen (mikä on siis hyvin helppo) - ei onnistunut. Pyysin sanomaan kuskille, että näytän kädellä mistä käännytään ja minne pysähdytään. Ei onnistunut. Eikä minulla ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin astua taksista ulos. Kaiken kaikkiaan tähän säätöön meni tunti ja lopputulos todellakin se, että pääsin istumaan kotipihalla taksissa, joka ei hievahtanut senttiäkään.

Huomenna on taas uusi päivä ja sitten uusi yritys tyttöjen kanssa. Toivottavasti onnistutaan edes hieman paremmin, sillä kaapit alkavat olla aika tyhjiä. Taitaa olla helpompaa ja yksinkertaisempaa mennä kauppaan kahden kaikkea räpeltävän ja tottelemattoman taaperon kanssa. Ja raahata sitten ne perhanan painavat ostoskassit kotiin työntäen samalla tuplarattaita lapsineen yli korkeiden katukiveysten.. kuin että yrittäisi mennä sinne uudestaan taksilla. Tämän päivän opetus olikin, että se minkä ajattelet olevan yksinkertaista ja helppoa ei todellakaan aina ole yksinkertaista ja helppoa.

Kieli solmussa ja vähän muutakin

Meidän ayimme on laittanut meille nyt kahdesti ruokaa. Oikein hyvää on ollut ja myös tytöt ovat syöneet hyvällä ruokahalulla. Vaikka ruoanlaitosta normaalisti pidänkin ja täällä olin ajatellut kokkailevani normaaliin tapaan, on ruoanlaitosta tullut jollain tavalla vähän ahdistavaa. Tuntuu, että mielikuvitus loppuu kesken, kun niitä tuttuja, paljon käyttämiäni ruoka-aineita ei vain löydy. Lisäksi kaikki länsimaiset ruoka-aineet ovat luonnollisesti hyvin kalliita. Ruoanlaittoon liittyvät välineet ja astiat ovat myös aika vähissä, sillä muuttokuormamme ei ole saapunut. Meillä on tasan neljä lautasta, joilta syömme: kaksi Pikku Myy- ja kaksi Nalle Puh -lautasta. Muovisia tietenkin. Kattiloita, paistinpannuja ja uunivuokia on myös yksi kutakin. Sen sijaan riisinkeittimiä meillä on nyt kaksi. Ihan kaikkea ayimme ei siis ymmärrä, kun perjantaina sanoin, että käymme viikonlopun aikana ostamassa hänelle riisinkeittimen. Hän oli myös käynyt ostoksilla ja nyt sitten voimme keitellä riisiä isommallekin porukalle. Riisinkeitin on jokaisen ayin "must have", jos he laittavat ruokaa. Itse en ole perehtynyt moisiin kapistuksiin vielä ollenkaan ja ehkä vähän haasteellistakin, kun käyttöohjeet ovat vain kiinaksi. Täytynee joskus mennä kurkkimaan olkapään yli kun Lishi kokkailee, jos vaikka saisi uusia ideoita.

Muuttokuormasta kaipailen tällä hetkellä eniten ah niin rakasta kahvinkeitintä ja tyttöjen leluja. Aikaiset aamut huonosti nukuttujen öiden jälkeen ovat huomattavasti vaikeampia ilman kupillista kahvia. Sadepäivänä kuten tänään, tunnit kuluvat todella hitaaaaaaaasti tyttöjen kanssa, kun leluja ei juurikaan ole. Samat palapelit ja kirjat taitavat tympiä yhtä paljon sekä äitiä että tyttäriä. Eikä tämä äiti ole niin luova ja super, että jatkuvasti jaksaisi tai keksisi jotain kehittävää ja kiinnostavaa aktiviteettia lapsilleen. Katselin juuri kymmenen päivän sääennustetta ja näyttäisi, että ilmat ovat myös kylmenemässä. Tänään oli selkeästi viileämpää ja satoi, ei mikään t-paita-keli. Tästäkin syystä muuttokuorma olisi kiva saada pikaisesti, meillä kun ei matkalaukuissa tullut paljoa muuta kuin kesävaatteita.

Vaatteista puheenollen on ollut varsin mielenkiintoista seurata kiinalaisten pukeutumista. Jos menet Suomessa tiettynä vuodenaikana, tiettynä kellonaikana tiettyyn paikkaan, sanotaan vaikka ostoskeskukseen, ihmiset ovat pukeutuneet suht samalla tavalla. Täällä voit nähdä suuri piirtein kaikkea yöpaidan ja lyhyen paljetti-bilemekon väliltä. Järisyttävän muotitietoisia ja tyylitajuisia kiinalaiset eivät tunnu olevan, edes täällä Shanghaissa. Tai sitten se mikä on muodikasta ja tyylikästä eroaa siitä, mikä muodikasta ja tyylikästä länsimaissa. Korkokenkiä näkee myös aika harvoin vaikka vaatetukseen ne sopisivatkin.

Osa tyttölapsista puetaan sellaisiin hörhelöunelmiin (=kauheuksiin), että suorastaan äklöttää. Samassa vaatteessa voi hyvin olla pitsiä, paljetteja, rusetteja, helmiä ja rimpsuja sekä röyhelöitä. Ulkoiluvaatteita ei lapsille kovin helpolla löydä, ainakaan sellaisia, millä voisi rymytä kostealla säällä. Talvi/toppahousut tuntuvat olevan topattuja collegehousuja, jotka imevät kaiken veden sienen tavoin. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että paikalliset lapset eivät taida ulkoilla sateisilla ja kylmillä säillä. Tätä aavistellen hankinkin sadeasut, vedenpitävät kengät ja talvivaatteet jo Suomesta. Viisas minä. Satakoon siis ihan mitä tahansa, me ulkoillaan.

Tänään oltiin toista kertaa muskarissa ja tosi mielellään tytöt sinne lähtivät. Vauhtia ja ääntäkin alkoi jo löytymään ja saimme myös kutsun V:n työkaverin pojan 1v -synttäreille. Muskarissa oli siis tosi kivaa, ainakin kahteen viimeiseen biisiin saakka. Niiden hidas tempo ja surumielisyys olivat meidän herkkis-C:lle tällä kertaa vähän liikaa. Raasu alkoi parkumaan aivan lohduttomasti eikä millään meinannut rauhoittua. Ja syynä se, että laulut olivat niin surullisia. Ei tämä sinänsä mitään uutta ollut, sama on tapahtunut aiemminkin molempien kohdalla. Meillähän ei ole voinut kuunnella esim. Lapin äidin kehtolaulua aikoihin, sillä suupielet painuvat valaspäin ja alahuuli alkaa väpättämään välittömästi. Mutta kaikista pahin itkettäjä on Hymni Rakkaudelle - laulu jonka ystävämme esitti aikoinaan meidän häissä. Ei tarvitse kuulla kuin ensimmäiset nuotit ja kumpainenkin jo itkee. Hassuja herkkiä tyttöjä meillä.

Meillä oli äsken ensimmäinen kiinan kielen tunti. Opettaja tuli tänne kotiin tyttöjen nukahtamisen jälkeen ja puolitoista tuntia yritettiin väännellä kieltä eri asentoihin. Äänteet ovat niin vaikeita ja niin lähellä toisiaan, että en tiedä miten koskaan (tässä ajassa) oppisi edes lausemaan sanoja ymmärrettävästi. APUA. Ja lausuminen on vaan yksi asia. Sitten olisi se kielioppi ja viimeisenä kirjoitus. Näin ensimmäisen tunnin perusteella on jo helppo ymmärtää miksi täällä on paljon vuosia Kiinassa asuneita länkkäreitä, jotka eivät puhu Kiinaa käytännössä ollenkaan. No, vielä en kuitenkaan aio masentua täysin ja perjantaina jatketaan.

Ilma jota hengitän

Tänään olimme taas turisteja ja suuntasimme heti aamusta keskustaan seikkailemaan. Ilma oli savuinen ja sumuinen ja näkyvyys todella huono. Yritin ottaa autosta kuvia siitä, kun ei näe mitään. Ja sellaisia kuvia sainkin. Kuvissa ei ole yhtään mitään katsottavaa.. ;) Ei jäänyt kovin epäselväksi, että ilmanlaatu oli huono. Mutta me emme tienneet vain kuinka huono.

Opimme tänään, että Yhdysvaltain konsulaatti seuraa Shanghain ilmanlaatua tunnin välein ja tulokset löytyvät netistä. Tänään aamuyöstä ja aamusta vielä kahdeksalta ilmanlaatu oli kuusiportaisella asteikolla se huonoin mahdollinen - vaarallinen (hazardous). Konsulaatin ohjeistuksen mukaan:

Everyone should avoid all physical activity outdoors; people with heart or lung disease, older adults, and children should remain indoors and keep activity levels low.

Eli siis vapaasti suomennettuna kaikkien pitäisi välttää fyysistä aktiviteettia ulkona ja riskiryhmien kuten lasten tulisi pysyä sisätiloissa ja ottaa rauhallisesti.. ;) No, mehän olimme ulkona ja monta tuntia. Hyi huono äiti ja huono isä! Ilmanlaatu parani hieman päivän aikana ja oli enää "vain" hyvin epäterveellistä loppupäivän. Päätimmekin, että tästä lähtien vilkaisemme aina aamusta ilmanlaadun tilanteen ja sen mukaan suunnittelemme tyttöjen päiväohjelman. Jos jatkossa ei nyt ihan pahimpina päivinä vietettäisi montaa tuntia keskustaa kierrellen..

Muutoin meillä oli varsin onnistunut reissu. French Concession, mitä kierreltiin tänään, on aika viehättävä alue. Olimme keskustassa mutta en siltikään tuntenut olevani miljoonakaupungissa - paitsi kun pilvenpiirtäjät välillä pilkistivät sumun keskeltä. Matalia taloja, puiden reunustamia teitä, ihania ravintoloita ja kahviloita ja paljon kivannäköisiä pikkuputiikkeja. Ja kuitenkin jollain tavalla hyvin kiinalainen alue. Sinne pitää päästä uudelleen!

Huomaa kuvaavat kiinalaiset. Ja tässä heitä oli vielä ihan inhimillinen määrä eikä kukaan edes koskenut. Vielä..

 

Ilmansaasteista voisin siirtyä aasinsillalla siihen tiskiaineeseen, jonka V oli ensimmäisenä päivänä ostanut. Siihen, missä oli sekä astioiden että kurkun ja hedelmien kuvia. Nyt tiedän, että se on jonkinlaista yleispesuainetta, mikä on tarkoitettu astioiden lisäksi myös hedelmien ja vihannesten pesemiseen. Sen verran kyseiset ruoka-aineet sisältävät kaikenlaisia kemikaaleja täällä suunnalla, että pelkkä huuhtaisu hanan alla ei riitä.

Turvallisuus- ja terveysasioita täytyy pohtia täällä eri tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi puhdas ruoka ja ilma ovat suomalaiselle aika itsestäänselviä asioita. Isoksi kaupungiksi Shanghai on kuitenkin turvallinen paikka asua. Täällä ei tarvitse pelätä henkensä puolesta kuin ehkä liikenteessä, vakavaa rikollisuutta täällä ei juurikaan esiinny. Ja siitä liikenteestä.. Ymmärrän täysin, ettei V:n työnantaja anna meidän ajaa itse autoa. En todellakaan edes yrittäisi, jos se olisi mahdollista. En ole varma mikä täällä on liikenteessä sallittua tai onko mikään ylipäänsä kiellettyä. Olen jo oppinut, että koskaan ei voi luottaa siihen, että liikennevaloihin pysähdytään tai että edessä tai vierellä ajava auto pysyisi kaistallaan. Tai että moottoritiellä kukaan ei pysähdy keskelle kaistoja tai tee u-käännöstä. Ihmettelen suuresti, että en ole nähnyt vielä useampia kolareita. Itse joutuisin auton ratissa kolariin varmaan ensimmäisessä risteyksessä. Ja tytöt huutelevat nykyisin aina autoille: "olkaa varovaisia autot!"

Lumenkaipuuta

Facebook -päivitysten mukaan Suomeen on satanut lumi ja monen glögikausikin on jo alkanut. Pienellä kaiholla mietin ensilunta ja kuinka hauskaa tytöistä olisi laskea pulkalla mäkeä. Talvi tuntuu kaukaiselta vaikka onhan täälläkin periaatteessa jo syksy. Lämpötila on tosin vielä monena päivänä hellelukemissa ja alimmillaankin varmaan  +20C. Hassulta tuntuu myös ajatella, että jouluun on enää vajaa kaksi kuukautta. Se tulee olemaan varsin erilainen tänä vuonna mutta jonkinlaisen joulun haluaisin perheellemme kuitenkin rakentaa. Lasten syntymän jälkeen joulun merkitys on kasvanut aivan erilaisiin mittakaavoihin ja nykyisin jopa nautin jouluhössötyksestä todella paljon. On ihanaa koristella kotia ja laittaa itse jouluruoat. Poltella kaikki päivät kynttilöitä ja kuunnella koko joulukuu jouluradiota.. ;) Voisi siis sanoa, että minusta on jossain vaiheessa lasten synnyttyä kuoriutunut jouluihminen.  

Kävimme tyttöjen kanssa perjantaina shoppailureissulla tai siis yritimme. Ajatuksena oli ostaa tytöille ihan peruskäyttövaatetta ja kenkiä ulkoiluun. Mutta aikataulu alkoi pettää jo lähtiessä, sillä C:llä oli vaikea aamu. Kun vihdoin päästiin (myöhässä) ulos meitä odottavan autokuskin luo, hän ei tietenkään ymmärtänyt englanniksi olevasta osoitteesta yhtään mitään. Siispä ajeltiin ensin klubitalolle kääntämään osoitetta. Jätin tytöt autoon odottamaan (kuten monesti olen tehnyt Suomessakin) ja juoksin respaan kääntämään osoitetta. Kun palasin takaisin, C oli täysin hysteerisessä ja O jähmettyneessä tilassa. Oli ilmeisestikin liikaa jäädä yksin autoon autokuskin kanssa vaikka koti-Suomessa autossa odottelu ei ole koskaan ollut ongelma. No, vihdoin päästiin matkaan C:n huudon säestämänä. Muutaman ylimääräisen mutkan ja osittaisen eksymisen jälkeen päästiin vihdoinkin Sky Malliin. Ihana, siisti, iso ja kiinalaisessa mittakaavassa aika rauhallinen ostoskeskus. Ihania kauppoja ja paljon ihania vaatteita lapsille. Ongelmana vaan se, että luottokortti ei kelvannut eikä ostoskeskuksen ainoa raha-automaatti toiminut. Jäi siis ostelut aika vähäiselle.

C oli myös erittäin herkillä aamuisen paniikkikohtauksen jälkeen, eikä kestänyt ollenkaan häntä lähestyviä kiinalaisia tai sitä, että minä olisin ollut metriä kauempana. Ja niitä lähestyviä kiinalaisia oli jälleen paljon. Jostain syystä kiinalaiset eivät todellakaan ymmärrä (tai välitä) tyttöjen lähettämistä, mielestäni varsin selkeistä signaaleista, että menkää pois. Ei auta vaikka tytöt kiskovat rattaiden kuomut eteensä, kääntävät katseen pois, juoksevat äidin syliin tai alkavat itkeä. Silti tullaan iholle ja kosketaan. Ja kun äitikään ei aina ehdi apuun. Kuten silloin kun olin pissittämässä O:ta ostoskeskuksen vessassa.. Yhtäkkiä vessakopin edessä vuoroaan odottavan C:n ympärillä oli melkein kymmenen siivoojaa ja kun huomasivat, että toinen samanlainen on pissillä kopissa, melkein tunkivat sinnekin. Huoh. Tällainen tuttavallisuus tuntuu suomalaisesta töykeältä ja röyhkeältäkin vaikka on varmasti pelkästään hyväntahtoista.  

 

Tänään on ollut tosi rauhallinen ja mukava päivä, myös tyttöjen mielestä.  Aamulla käytiin uimassa ja se oli tietenkin tytöistä hauskaa, erityisesti altaan laidoilta hyppiminen veteen. Sen jälkeen tehtiin päiväkävely lähiympäristössä, juotiin kahvit Starbucksissa, kiipeiltiin leikkipuistossa ja illastettiin klubitalolla. Ei mitään erityistä ja siksi ehkä niin ihanaa.  

Isi ja tytöt uimassa

On jännä ollut huomata mitä tytöt puheissaan kaipaavat ja ikävöivät Suomesta. Yllättävän vähän on puhuttu vanhasta kodista ja vain kerran muistan O:n kysyneen ”missä on minun valkoinen kotini?”. Täällä Kiinassa meillä on siis ”keltainen koti”. Sen sijaan jokainen päivä tytöt sanovat, että "Uuno tulee pian". Tai sitten kysyvät ”missä minun Uunoni on?”. He kyllä tarkalleen muistavat, missä Uuno on ja että Uuno ei ole tulossa. Ilmeisesti tämä on heidän tapansa kertoa, että Uunoa on ikävä. Ja on sitä Uunoa ikävä myös minulla. On se vaan ihanaa nähdä miten paljon koirista on iloa näille lapsille ja tuntuu, että täällä se näkyy vielä entistä enemmän. Jollain tavalla koirat / koira tuntuu tekevän asunnosta kodin myös tytöille.

Olen rikas ei kun siis keskituloinen vai olenko kenties köyhä?

Tapasin eilen leikkipuistossa ruotsalaisen naisen pikkutyttönsä kanssa. He ovat asuneet täällä jo kuusi vuotta ja juuri jatkaneet sopimusta vielä kolmella vuodella. Tämä äiti ei ole töissä ollenkaan, ei ole ollut koko aikana. Heidän tyttönsä on 3,5-vuotias ja nyt puolipäiväisesti päiväkodissa. He eivät itse asiassa asu meidän compoundissa vaan naapuri compoundissa, mikä on aivan ökyhieno. Isoja kivitaloja omilla puutarhoilla. Meidän compaund on siihen verrattuna kuulemma kuin joku pahamaineinen lähiö. Ja mielestäni tämäkin ON hieno..

Mietiskelin itsekseni, kuinka tämä äiti jaksaa vielä kolme vuotta tuollaista elämää. Kun lapsi on päiväkodissa, miten hän saa päivänsä kulumaan? Kotityöt hoitaa ayi, puutarhan puutarhuri ja sitten vielä palvelemassa oma autokuski. Laiskistuuko ihminen, kun ei itse tarvitse tehdä juuri mitään? Ja kuinka pelottavaksi paluu kotimaahan muodostuu, kun yhtäkkiä kaikki pitäisikin tehdä ihan itse? Onko paluu edes mahdollinen?

Täällä eläminen ja asuminen tuntuu jollain tapaa aika valheelliselta ja epätodelliselta. Suorastaan absurdilta. Välillä tuntuu, että eläisimme joidenkin toisten ihmisten elämää. Sillä eihän meidän elämä oikeasti ole tällaista! Suomessa me olemme ihan normaali perhe, jolla on ihan normaalisti (eli paljon) asuntovelkaa.  Me käymme töissä, siivoamme, pesemme pyykkiä ja ajamme Citymarketiin ruokaostoksille. Ei meillä ole kotiapulaisia tai autokuskeja. Mutta sen aikaa kun olemme täällä, me olemme rikkaita. Ainakin keskimääräiseen kiinalaiseen verrattuna. Täällä meidän normaali perheemme asuu siis asunnossa, jossa lapsiemme huone on isompi kuin ayimme koko koti. Mietin vain, että jos tässä tavallaan valheellisessa todellisuudessa eläisi yhdeksän vuotta, tulisiko tästä ”totta”? Ja alkaisiko ajatus elämästä ilman palvelijoita ja uima-altaita tuntumaan absurdilta?

Olemme siis rikkaita keskimääräiseen kiinalaiseen verrattuna. Mutta kiinalaisiin rikkaisiin verrattuna me olemme varmaankin köyhiä. Kiina on äärimmäisyyksien maa myös tässä mielessä, tuloerot ovat aivan käsittämättömät.  Ei meillä koskaan olisi varaa asua täällä ydinkeskustan parhailla alueilla. En edes tiedä millaisia vuokrat siellä ovat mutta varmasti aivan pöyristyttävät. Todella rikkaita ei tästä kaupungista puutu, sen näkee myös monien ostoskeskusten ja ostoskatujen liikkeistä. Niihin putiikkeihin minulla ei ole mitään asiaa.

Olenko siis rikas, köyhä, keskituloinen ja keneen itseäni vertaisin? En osaa luokitella itseäni oikein mihinkään lokeroon. Rikkaus ja köyhyys on niin suhteellista. Ja Suomeen palatessa minä olen itse asiassa aika köyhä. Olen työtön (kunnes uusi työ löytyy) enkä saa edes ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. ”Rikkaus” Kiinassa on siis hyvinkin valheellista.

 

Alusvaatteiden silittämistä ja byrokratiaa

Eilinen päivä oli ensimmäinen sadepäivä täällä ollessamme. Käytännössä koko päivän satoi, vähän väliä ja aamulla ukkostikin. Nyt tiedän mitä on se musta pöly, minkä vuoksi kuulemma lattioitakin on pestävä koko ajan. Sateella se muuttuu näköjään näkyväksi ja sotkee joka paikan. Se ei ole rapaa, ei mutaa, eikä hiekkaa. Kenties likaa, pölyä, saasteita? Märällä asfaltilla käveleminen ei juurikaan likaa koiran tassuja, Suomessa. Täällä melkein koko koira on pestävä lyhyenkin lenkin jälkeen. Sen opimme, kun Nasu hyppäsi lenkin jälkeen suoraan vaaleille sohvillemme. Ne eivät ole enää kovin vaaleat.

 

Eilen ja tänään meillä on käynyt ayi. Outoa ja hämmentävää, jopa vaikeaa. Onhan meillä Suomessakin käynyt siivooja joka toinen viikko mutta tämä on aivan eri juttu. Ayin olisi tarkoitus käydä meillä viitenä päivänä viikossa. Tuntuu jotenkin väärältä istua sohvalla lukemassa tytöille kirjaa, kun ayimme pesee lattioita tai viikkaa pyykkiämme. Saati sitten, että ei tekisi itse yhtään mitään. En ole tottunut tällaiseen palveluun vaan tekemään kaiken itse. Vaikeaa ottaa apua vastaan vaikka kyllähän me hänelle maksamme. Ja ayiksi ihan hyvääkin palkkaa.

Lishi tuntuu olevan reipas, iloinen ja ahkera. Ja ennen kaikkea tuntuu tykkäävän tytöistä ja Nasusta. Osaa jonkin verran myös englantia, mikä helpottaa kovasti kommunikointia. Suurin osa ayista ei kuulemma osaa sanaakaan. Ayimme silittää muuten IHAN KAIKEN, ilmeisestikin sukista ja alushousuista alkaen. Ja me laiskiaiset emme ole tähän mennessä silittäneet mitään muuta kuin kauluspaidat. Jos niitäkään. Hän myös taittelee ja viikkaa alushousut ja sukat sellaisiksi siisteiksi ”paketeiksi” ja asettelee kauniisti vaatekaapin laatikoihin. Siis joku ihminen silittää ja viikkaa minun sukkani ja alushousuni!!!

Tänään kävin aamusta tyttöjen kanssa suomenkielisessä muskarissa. Lapsia ja äitejä oli yllättävän paljon ja muutama isovanhempikin katsomassa. Muskarin järjestää Shanghain Suomalaiset, joihin nyt myös liityimme. Tytöt jännittivät alkuun aika paljon mutta vähitellen alkoivat vapautua, kun laulettiin tuttuja lauluja. Mukavaa oli nähdä muitakin suomalaisia ja kuulla suomenkieltä. Varmasti myös lapsista. Ehkä tuolta löytyisi myös "äitikavereita" ja tytöille suomalaisia leikkikavereita.

Tytöt muskariin lähdössä. Piti päästä istuimiin odottamaan autokuskin saapumista.

 

Lounaan jälkeen lähdettiin ajamaan meidän relocation agentin kanssa kohti Kunshania. Piti hakea taas muutama lupa: oleskeluluvat ja V:lle työlupa. Tätä ei voitu tehdä Shanghaissa, sillä luvat pitää hakea sillä paikkakunnalla, missä työpaikka sijaitsee. Ja V:n työpaikka ei ole Shanghaissa. Ensin menimme poliisilaitokselle, mistä haettiin väliaikaiset oleskeluluvat. Oli aika epämiellyttävää istua siinä poliisilaitoksen penkillä ja odottaa. Tädit tuijottivat passeja ja viisumeita piiiiiitkään, puhuivat kovaa, melkein kiihtyneeseen ääneen ja puistelivat välillä päätään. Eikä tietenkään mitään hajua, mistä he puhuivat tai että oliko papereissa jonkinlaisia ongelmia. Lopulta saimme paperit leimoineen mukaan ja seuraavaksi suunnattiin Kunshanin keskustaan johonkin isoon virastotaloon. Sieltä piti hakea pysyviä oleskelulupia ja pysyvää työlupaa. Ensin todellakin haimme väliaikaiset luvat poliisilaitokselta ja sitten heti perään pysyvät virastosta!?!

Näin me viihdytään toimistoissa.

 

Paperisota ja byrokratia tänne muuttaessa ovat olleet melkoisia ja me itse emme varmaankaan suurimmasta osasta tiedä yhtään mitään. Joku muu hoitaa näitä asioita puolestamme. Siltikin tämä byrokratia hieman huvittaa. Eikö heille (kiinalaisille) tule koskaan mieleen, että näitä prosesseja voisi jotenkin tehostaa??? Vai kuuluuko se vaan ”asiaan”? Huvittavaa on myös kuvien määrä, mitä on tarvittu tänne maahan pääsemiseksi ja lupien saamiseksi. Suomessa tarvittiin tietenkin kuvia viisumia ja terveystarkastusta varten. Sitten tarvittiin kuvia myös Kiinan terveystarkastuksessa. Nyt annettiin kuvat väliaikaisiin lupiin ja kun päästiin sinne virastoon, meistä otettiin vielä kaksi kertaa uudet kuvat. Siis täsmälleen samoja lupia varten, täsmälleen samassa virastossa, otettiin kahteen otteeseen kuvat. Meistä ja tytöistä. Nyt on lopulta kai kaikki tarvittavat luvat haettuna, paitsi Nasun rekisteröinti on vielä tekemättä. Sitä varten täytynee palkata agentti, sillä ei asioimisesta ilman kiinan kielen taitoa mitään taida tulla.

 

Tähän meidän "pakettiinhan" sisältyy muuten kiinan kielen kurssi myös minulle. Yritämme saada opettajan tänne meille kotiin muutamana iltana viikossa, kun tytöt ovat käyneet unille. Kovin suuria harhaluuloja minulla ei tämän kielen oppimisesta ole ja tavoitteena onkin ennen kaikkea perussanaston oppiminen. Että osaisi tervehtiä, kiittää, selittää autokuskille jollain tavalla minne on menossa ja kaupassa esittää yksinkertaisia kysymyksiä. Sekin on kai aika paljon. Kiinnostusta ja motivaatiota kielen oppimiseen sinänsä löytyisi, sillä en usko, että ilman yhteistä kieltä on mahdollista oppia maasta, sen kulttuurista ja ihmisistä kovin paljoa.      

 

 

 

21.10.2012 Ensimmäinen viikonloppu

Eilen lauantaina suuntasimme heti aamusta Ikeaan. VIRHE. V:n suomalainen työkaveri oli sanonut suunnitelmastamme kuultuaan, että Ikea on viikonloppuisin kuin Stockmannin Hullut Päivät, ehkä jopa pahempikin. Olin suunnitellut, että selviäisimme ulos parissa tunnissa mutta kaiken kaikkiaan siellä taisi vierähtää melkein neljä tuntia. Voitte vaan kuvitella, kuinka hyvin tytöt viihtyivät! Neljä Ikea-kassillista tavaraa tarttui mukaan ja lisäksi reppu täyteen lohta, korvapuusteja, mustikkamehua, puolukkahilloa ja pipareita. Nam. Ja tytöille myös se leikkikeittiö, mitä olen pitkään Suomessakin katsellut. Kyllä nyt kelpaa laitella ruokaa! Tulisi vaan se muuttokuormakin, niin tyttöjen astiat ja leikkiruoat saapuisivat.

On muuten jännä miten pienillä asioilla asunnon saa näyttämään kodikkaammalta. Kylppärit ovat aivan erinäköiset ja ainoa muutos on se, että nyt lattioilla on matot. Tarkoitus olisi tehdä tästä hieman kolkosta asunnosta enemmän kodinomainen mutta ajan kanssa. Kovin paljoa enempää ei Ikeaa olisi tarkoitus ostella. Täällä niitä vaihtoehtoja kuulemma riittää myös sisustuksen suhteen, kun vaan tietäisi mistä lähtisi etsimään. Ja millä ajalla.

Tänään oli tositosi lämmintä ja käytiin aamusta turistimatkalla keskustassa. Käveltiin aika monen muun turistin kanssa Huangpo-joen rannalla sijaitsevalla Bundilla (kävelykatu). Huangpo jakaa Shanghain kahteen osaan: Pudongiin ja Puxiin. Me asumme Puxissa eli joen länsipuolella. Näkymät Pudongin puolelle olivat aika huikaisevat. Ei jää epäselväksi, että Shanghai on suuri ja sitä uljasta, modernia Kiinaa, tulevaisuutta. Toisaalta ei tarvitse poiketa kuin sivukadulle ja muistaa taas olevansa Kiinassa. Mennyt aika ja tulevaisuus, länsi ja itä - kaikki samassa paketissa.

Tänään sain vähän makua siitä, millaista olisi olla julkkis. Tai siis pääsin läheltä seuraamaan sitä. Bundia pitkin kävellessä olimme jatkuvasti kiinalaisten piirittäminä, kamerat ja kännykkäkamerat ja videokamerat kuvasivat joka suunnasta, koko ajan, tyttöjä. Parhaimmillaan varmaan viisi ihmistä juoksi meidän edellä ja rinnalla yrittäen saada hyviä kuvia. Vain muutama kysyi tai jollain tavalla elehti kysyvästi saisiko ottaa kuvan. Kaikki muut vain kuvasivat. Kun pysähdyimme ihailemaan maisemia, jotkut ihmiset tulivat ja repivät tyttöjä syliin tai kainaloon.  Eräs nainen yritti jopa saada minua nousemaan paikaltani, kun istuin tyttöjen välissä penkillä. Eikä heitä yhtään haitannut se, että olimme juuri syömässä välipalaa. En siirtynyt. Huomasi kyllä selkeästi, että tytöt eivät nauttineet tästä saamastaan huomiosta. Varsinkaan siitä, kun revittiin syliin ja käännettiin päätä kameraan päin. Täytyy varmasti keskustella jonkun kokeneemman expatin kanssa asiasta, miten pitäisi toimia. Tyly ja ilkeä en haluaisi olla.

Nasu saapui tänään kotiin.. <3 Jälleennäkeminen oli iloinen ja nyt tuo raasu ei päästäisi meitä millään näkyvistään. Aika sekaisin koiraparka tuntuu olevan ja pissoja lirahtelee sinne tänne. Ulkona kaikki on vähän pelottavaa mutta eiköhän Nasu sopeudu, reipas pieni koira. Aavistuksen on myös saattanut laihtua ja turkki tuntuu vähän pölyiseltä, muuten näyttäisi olevan kunnossa. HUH!

Nasu tutustuu parvekkeella takapihaamme

Viimeiset päivät ilmanlaatu on tuntunut todella heikolta. Sen tuntee kurkussa ja nenässä ja haistaa myös ilmassa. Keskustan suuntaan ajaessa huomaa, kuinka keskustassa olevat talot ovat kietoutuneet usvaan. Ei pari vuotta täällä mitään vahinkoa saa aikaiseksi mutta jotkut asuvat täällä koko elämänsä. Eipä sitä kai ajattele ja murehdi, jos on tottunut vain tähän. Mutta minua se mietityttää. Samoin se, että täällä ei kierrätetä. Tekee niin pahaa heittää muovipullot, lasipurkit, metallit ja ruoanjätteet kaikki samaan laatikkoon. Ei vaan ole vaihtoehtoja, ei niitä jätteitä voi Suomeenkaan lähteä kuljettamaan. Mietin myös miettiikö kukaan kiinalainen näitä asioita. Ehkä joku mutta ei varmasti kovin moni.

Koskaan ennen en ole miettinyt näin paljon sitä, mitä ruokia itse syön ja erityisesti mitä lapsilleni syötän. Kaikki vihannekset ja hedelmät pitäisi kuulemma kuoria ja jos se ei onnistu, niin sitten liottaa soodavedessä kemikaalien vuoksi. Lihoista kana sisältää kuulemma eniten kemikaaleja ja hormoneita ja kala, uskaltaako sitä edes tiskistä ostaa "tuoreena"?!? Tuntuu, että mikään elintarvike ei ole täällä turvallinen. Ja silti täälläkin lapset kasvavat ihan normaaleiksi aikuisiksi. Täytyy yrittää muistaa tämä ja yrittää olla murehtimatta liikoja.  

Nyt pikaisesti unille. Yöt ovat meillä olleet jo useamman viikon todella huonoja, joten täytyy yrittää nukkua itsekin silloin kun tytöt nukkuvat.

19.10.2012 Huh helpottaa!

Vihdoin, vihdoin positiivisia uutisia koiran suhteen! Finnairille ISO KIITOS, sillä heidän ansiostansa koiramme päästetään pois karanteenista sunnuntaina. Huh mikä helpotus! Passia ei ole edelleenkään löytynyt - ja tuskin löytyykään - ilmeisestikin joku Finnairilla on vain osannut vetäistä oikeista naruista. Täysin tätä episodia emme valitettavasti voi vielä unohtaa, sillä passi tarvitaan, kun palaamme Suomeen. Meidän Suomessa käyttämiltämme eläinlääkäriasemilta apua ei heru. Pahoitteluja vaan. Viimeisin yritys kaatui siihen, ettei uutta passia voi kuulemma kirjoittaa kuin läsnäolevalle eläimelle. Tälle eläinlääkärille koiran ruotsalainen alkuperä ei siis merkinnut mitään. Että ota nyt sitten selvää, miten säännökset oikeasti menevät. Eivät ne eläinlääkäritkään tunnu asiaa tietävän.. Mietin myös, että mitähän riskejä passin kirjoittamiseen "etänä" voisi liittyä??? Kyse ei ole ihmisen vaan koiran passista.. Ja koirat ovat käsittääkseni kuitenkin vain koiria eivätkä rikollisia tai terroristeja. Tai no, voi ne vähän terroristeja olla.. ;)

Eilen käytiin hakemassa minulle sim-kortti. Koska en ole Kiinan kansalainen, en voi saada kuin prepaid-liittymän. Ajattelin, että sen liitymän voi tietenkin hakea kuten Suomessa "Ärrältä" mutta mitä vielä. Ihan China Telecomin toimistoon piti mennä asioimaan ja allekirjoituksia ja lomakkeita riitti. Kaikki luonollisesti vain ja ainoastaan kiinaksi, joten ei hajuakaan mihin kaikkeen olen nyt sitoutunut.. ;)

Seuraavaksi suuntasin tyttöjen kanssa Carrefouriin. Kauppa ja parkkikset olivat aivan täynnä vaikka oli keskipäivä. Kaupassa musiikki pauhasi kuin yökerhossa ja melkeinpä piti huutaa, että sai äänensä kuuluviin. Älyttämästi tavaraa ja suurimmasta osasta ei saanut selvää mitä sisälsivät. Tai vaikka olisi saanutkin, niin ei ainakaan tiennyt mihin ja miten niitä tulisi käyttää. Eikä kukaan puhunut englantia, sielläkään. No, löysin kuitenkin ranskankermaa, leikkelettä, mausteita, luutonta lihaa, pyykinpesuainetta ja ah, juustoja. Ei siis ihan turha reissu.

Tytöt tuntuvat ahdistuvan aika vahvasti hälinästä ja metelistä ja sitähän täällä tietenkin riittää. Kumpikin sai melkoiset itkukohtaukset käytännössä saman tien, kun päästiin kauppareissulta kotiin. Olenkin tosi tyytyväinen, että valittiin tämä asuinalue. Täällä on rauhallista ja mukavaa, keidas keskellä kaupunkia. Tai ei siis keskellä vaan sen laidalla.

Tänään oli tosi hyvä päivä. Käytiin aamulla tyttöjen kanssa kävelemässä lähiympäristössä. Käytiin myös Starbucksissa kahvilla ja löydettiin kiva pieni ruokakauppa. Pieni mutta sitäkin parempi. Sieltä löytyy melkeinpä kaikkea mitä tarvitsemme. Ja hei, löysin viimein TALOUSPAPERIA! Käytiin myös ostamassa Nasulle ruokaa, löytyi tuttuja ja luotettavia brändejä, joten Nasun ruokavalion suhteen ei tarvitse murehtia tippaakaan. Kiitos entinen työnantajani!

Puistoilemassa oltiin tänään kahteen otteeseen ja toisella kerralla tavattiin espanjalainen nainen 1.5-vuotiaiden kaksospoikien kanssa. Olipa todella mukavaa tavata kohtalotovereita. Kaksosten saamiseen on liittynyt monta, ihanaa asiaa. Se, mitä en etukäteen osannut ajatella, on monikkovanhempien kesken vallitseva ainutlaatuinen yhteys ja yhteishenki. Se on ollut huikeaa! Kaksosten kanssa liikkuessa on niin tottunut siihen, että lapset saavat valtavasti huomiota, vieraat ihmiset tulevat kyselemään ja juttelemaan kaikkialla. Ja sitten vastaat aina niihin samoihin kysymyksiin, uudestaan ja uudestaan. Kun kohtaa toiset kaksosten vanhemmat, ei mitään tarvitse selittää, sillä toinen vain tietää.

Ja sitten meillä kävi tänään naapurirapusta ruotsalainen Linda, jolla oli tarjota meille osa-aikainen ayi. Ayi tarkoittaa tätiä ja on siis kotiapulainen. Tämä kyseinen Lishi-niminen ayi tulee meille koeajalle ensi viikoksi. Aamupäivisin 4 tuntia meillä siivoamassa, pesemässä pyykkiä ja kokkailemassa ja siitä sitten Lindan perheeseen. Toivottavasti löytyisi hyvä, heti ensimmäisellä yrityksellä. Ainakin Linda on ollut perheineen häneen hyvin tyytyväinen.

Kaikilla länkkäreillä on täällä kotiapulaiset ja suurimmalla osalla omat autokuskitkin. Suomen palkkatasoon verrattuna ayin palkkaaminen on todella halpaa - muutama hassu euro / tunti - mutta kyllä sitä apua tulee tarvitsemaankin. Ayi ei ole pelkästään mukavuustekijä tässä maassa. Suomessa kaikkien asioiden hoitaminen on niin helppoa ja jouhevaa. Ruokaostoksetkin saat tehtyä yhden katon alta ripeästi. Täällä kierrät useamman kaupan ennen kuin saat kaiken haluamasi. Ja ne ruuhkat.. Niissä istumiseen menee aikaa ja paljon. V:n työpäivän pituus ja erityisesti työmatkaan käytetty aika kyllä takaavat sen, että yksin en pysty kaikkea hoitamaan. Ainakaan ilman, että menetän järkeni. Siispä Lishi: olet lämpimästi tervetullut!

17.10.2012 Mä HALUUN mun koiran!!!

Kuten aiemmin kerroin, muutossa minua on eniten stressannut meidän koirat. Karanteeni on ollut niin vaikea juttu, että sen vuoksi en melkeinpä halunnut lähteä koko Kiinaan. Ja nyt HELVETTI PERKELE sen koiran passi on HUKATTU. Eikä me saada sitä raasua pois karanteenista ennen kuin a) passi löytyy (en usko, että löytyy) tai b) meillä on koiralle uusi passi kaikkine rokotustietoineen ja leimoineen. Että silleen. Voin kertoa, että nyt olen raivoissani. Finnairille, palkkaamallemme agentille, karanteenilaitokselle ja Kiinan tulliviranomaisille.

Ja tilanne vaan menee vaikeammaksi koko ajan. Nyt sitten kävi ilmi, että koska Nasu on Ruotsista, myös uuden passin tulee olla ruotsalainen. Eli suomalainen eläinlääkäri ei voi kirjoittaa uutta passia. Sepä mukavaa.

Kaikki osapuolet vaan pesevät kätensä eikä kukaan auta. Kyseessä ei ole mikään tavaralähetys vaan elävä olento. Meidän perheenjäsen, meidän vauva.

16.10.2012 Perillä

Toinen päivä uudessa kotimaassa takana.. Takki on aika tyhjä eikä ajatus luista mutta yritetään silti kirjoittaa jonkinlaista raporttia siitä mitä tähän mennessä on tapahtunut..


Sunnuntai-iltana lähti lento Helsinki-Vantaalta ja perillä oltiin aamulla seitsemän jälkeen, Suomen aikaan kahden jälkeen aamuyöstä. Meidän tytöt taisivat olla ainoat lapset koko koneessa. Kone täynnä pukumiehiä ja -naisia sekä turisteja lähdössä shoppailureissulle. Tytöt eivät tietenkään nukahtaneet hyvissä ajoin ja yö oli levoton. Yritimme löytää tytöille hyvää nukkumisasentoa mutta hyörivät, pyörivät, meinasivat tippua lattialle ja itkeskelivät. Itse en nukkunut koko yönä silmäystäkään, tytöt ehkä noin 5,5h. Puolet siitä, mitä normaalisti. Olin aivan varma, että hirveä huuto alkaisi kun tuli aika heidät herättää mutta yllättäen ei niin käynytkään. Kirkuminen unoihtui, kun tajusivat missä heräsivät.

Meitä ja meidän tsiljoonaa laukkua oli vastassa autokuski. Mies, joka ei osaa sanaakaan englantia eikä myöskään ymmärrä sitä. Ei edes sen verran, että olisi osannut pysähtyä McDonald´sissa, kun myöhemmin pyydettiin. Onneksi hänelle oli kuitenkin tulostettu ohje kiinalaisin merkein, minne meidät pitäisi kuskata ensimmäisenä päivänä ja mihin aikaan.

Ensimmäisenä suuntasimme tuttuun ja turvalliseen Ikeaan. Auto oli jo varsin täynnä meidän matkalaukuistamme mutta jotenkin onnistuimme vielä änkemään sinne lasten sängyt, patjat, peittoja, tyynyjä, lakanoita, pyyhkeitä, kattilan, paistinpannun, leikkuulaudan ja kaikkea muuta, mitä nyt voisi kuvitella tarvitsevansa kunnes muuttokuorma saapuu. Vaikka myymälän lay-out oli täsmälleen samanlainen kuin tutussa Vantaan Ikeassa, tuntui, etten silti löytänyt sieltä mitään. Pää taisi olla sen verran jumissa valvomisesta. Pyörin, hyörin ja yritin kysyä myyjiltä apua mutta kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Ei sanakaan. Kiinan kielen kurssi tulee siis todella tarpeeseen!

Seuraavaksi suuntasimme terveystarkastukseen. Suomessakin jouduimme käymään etukäteen terveystarkastuksessa mutta se ei tietenkään vielä riitä. Myös kiinalaisten tulee itse todeta, että olemme varmasti terveitä. En tiedä säälivätkö meidän väsyneitä tyttöjä vai meitä vanhempia, sillä selvisimme aika vähällä. Vain keuhkoröntgen ja verkokeet otettiin.

Seuraavaksi kuski ajoi meidän uuteen, omaan kotiin. Kello oli jo lähes neljä iltapäivällä ja olo oli aika heikko, kun aamulla ei saanut syödä mitään verikokeiden vuoksi. Alhainen verensokeri ja väsymys oli saanut pinnan kiristymään mutta mieliala koheni kummasti, kun avasin uuden kodin oven. Olin toki nähnyt kuvia ja suurin piirtein osasin odottaa millainen koti meitä odottaisi mutta positiivisesti silti yllätyin. Kalusteita oli uusittu ja asunto oli huomattavasti tilavampi kuin olin ajatellut. Tyylillisesti ei ehkä sitä mistä itse eniten pidän mutta siistiä ja eikä mikään ota ihan hirveästi silmään - paitsi ehkä kylppäreiden kaakelit. Kolme makuuhuonetta, kolme kylppäriä, iso olohuone ja ruokailutila, iso keittiö, kodinhoitohuone ja varastohuone. Emmeköhän me mahdu.. :)

V lähti käymään ruokakaupassa ja minä lähdin tyttöjen kanssa tutustumaan piha-alueisiin. Racquet Club on tällainen aidattu iso alue, minkä sisällä on useampia kerrostaloja (5-6 kerrosta). Piha-alueet on tosi kauniit ja hyvin hoidetut. Istutuksia, puroja, suihkulähteitä, polkuja. Ja kolme leikkipuistoa! Kyllä täällä kelpaa tyttöjen leikkiä ja koiraa ulkoiluttaa.

Tytöt menivät unille seitsemältä ja nukahtivat heti. Minä heti heidän jälkeensä ja nukahdin myös samantien. 12h unta (ei tosin ilman tyttöjen heräilyjä) auttoi kummasti ja olo oli kuin uudella ihmisellä aamulla. Tänään, toisena päivänä, käytiin taas ostoksilla ostamassa kaikenlaista tarpeellista. Kuten imurin, pyykinkuivaustelineen, tiskiainetta ja leipää. En tykkää Suomessakaan käydä vieraassa kaupassa, sillä kauppareissuista pitäisi selvitä tehokkaasti ilman turhia mutkia ja kierroksia. Mutta täällä vaikeustaso on jo ihan eri luokkaa.. Hirveästi hyllyjä, hirveästi tuotteita ja pakkauksia mutta ei hajuakaan, mitä kyseinen pakkaus sisältää. Ei yleensä edes silloin, kun pakkauksen kyljessä on kuva. Yritin ostaa esimerkiksi käsitiskiainetta. Siihen pulloon mihin päädyin on painettu paljonkin kuvia. On astioita. Mutta myös kurkun kuva ja hedelmien kuvia. Ja se aine ei siis haise kurkulle eikä hedelmille. En siis tiedä ihan varmasti mitä ostin mutta sillä tänään kuitenkin tiskasin. Ja apuakaan ei voi pyytää, sillä KUKAAN ei puhu eikä ymmärrä englantia.

Ruokaostoksien tekeminen on haasteellista myös siitä syystä, että kaupoista ei ihan helpolla löydä niitä raaka-aineita mitä on tottunut käyttämään. Kuten ruokakermaa tai ranskankermaa. Tai ihan sellaisia perusmausteita kuten pippuria tai timjamia. Juustovalikoima rajoittui meidän lähi-supermarketissa (on todella iso kauppa) muutamaan sulatejuustoon eikä leikkeleitä löytynyt ollenkaan. Ja se lihaosasto.. yöks.. olen file-nainen enkä helpolla osta kyllä mitään lihaa, missä on luita mukana. Sen täytyy ilmeisesti nyt muuttua tai sitten on ruvettava kasvissyöjäksi.  Huomenna syödään tyttöjen kanssa vissiin munakasta. Munat oli katkarapujen ohella ainoat proteeiininlähteet mitkä kelpuutin ostoskärryihimme. Seuraava kauppareissu suuntautuukin sitten Carrefouriin, jospa sieltä löytyisi sitten tutumpiakin lihavaihtoehtoja.

Mitäs muuta.. Tytöt todellakin saavat aivan hirveästi huomiota ja ovat siitä hyvin hämillään. Ihmiset tulevat ihan tuosta vaan koskettelemaan, valokuvaamaan ja höpöttelemään. Tänään törmättiin ruokakaupassa muuten kiinalaisiin kaksospoikiin. Siitä vasta show alkoi, kun kaikkien myyjien piti päästä näkemään kahdet kaksoset yhtäaikaa. Kaikki myös luulevat meidän tyttöjä huomattavasti vanhemmiksi kuin ovat. Neljä sormea nousee yleensä pystyyn.

Varsin selkeäksi on myös käynyt, että tämä ON iso kaupunki. Kaikkea on niin paljon. Taloja, ihmisiä, autoja, mopoja, kauppoja. Valtavia asuinkomplekseja - kymmeniä täsmälleen samanlaisia, 30-kerroksisia kerrostaloja ihan vieri vieressä. Näyttää, että jokaiseen sellaiseen mahtuisi jo miljoona pientä kiinalaista asumaan. Mutta ei, niitä on paljon ja niitä nousee kaikkialle koko ajan. Tytöt ovat innoissaan, kun joka puolella on "Nosseja" (Puuha-Peten nosturi on Nosse). Itse en voisi kuvitella asuvani jossakin niistä asunnoista, olevani yksi niistä tuhansista ihmisistä "taloyhtiössä". Tulee olo, että sinne varmaan kadottaisi itsensä, hukkuisi sinne massaan.

 

14.10.2012 LÄHTÖPÄIVÄ!!!

Tänään on SE päivä. Miltäs nyt tuntuu? Eipä mitenkään kovin erityiseltä. Ihan hyvältä. Rauhalliselta. Ehkä olisi vaikeampaa, jos olisi tekemässä jotain, mitä ei olisi koskaan ajatellut tekeväänsä. Kuten aikanaan, kun raskaustesti näytti positiivisen tuloksen. Tai kun sai ultrassa kuulla odottavansa kaksosia. Siihen paniikkiin verrattuna tämä ei tunnu todellakaan missään. Ei yhtään missään. Aina olen ajatellut muuttavani ulkomaille eikä se Kiinakaan tunnu niin hurjalta ajatukselta, kun on asunut puoli vuotta Malesiassa. Ja eihän mun elämä lopulta kovin paljoa muutu. Samalla tavalla käydäään leikkipuistossa, syödään, siivotaan, piirretään, tehdään palapelejä, ulkoilutetaan koiraa ja odotetaan isiä töistä kotiin. Vaikeinta ei todellakaan ole ollut itse pakata tavaroita ja lähteä. Vaikeinta on ollut Uunon jääminen Suomeen ja Nasun joutuminen karanteeniin.

Saimme aamusta viestin Dr. Jennyltä, että pieni koiraherra oli saapunut aikataulun mukaisesti Shanghaihin. Voi kuulemma hyvin, on saanut ruokaa ja vettä ja siirretään piakkoin karanteenilaitokseen. Yritetään nyt luottaa tähän tietoon.  

Vielä olisi useampi tunti koneen lähtöön. V tekee töitä, tytöt ovat leikkimässä mummin ja vaarin kanssa. Ja minä surffailen netissä ja kuuntelen spotifyta. Laukutkin aikalailla pakattu, joten ei ole mitään tekemistä eikä mitään tehtävissä. Odottelua.

Pakko vielä avautua eilisestä konfliktista hotellisiivoojan kanssa. Kaikki lähti siitä, kun pyydettiin vaihtamaan lakana, jolle koira oli yöllä oksentanut. Siivooja tuli ja ennen kuin ehdin sanomaan mitään, hän alkoi jäkättämään. Siitä, että tytöt istuivat hänen tullessaan sängyn päällä katselemassa piirrettyjä. Siitä, että hän oli jo käynyt huoneessamme meidän ollessamme poissa mutta ei ollut pystynyt vaihtamaan lakanoita, kun olimme jättäneet sängylle tavaroita. Ja sängylle oli siis jäänyt V:n läppäri. Hän ei ollut kyennyt vaihtamaan lakanoita myöskään siitä syystä, että Nasu oli vikissyt ja ulissut kopissaan. Lisäksi hän suuttui entisestään, kun en huomannut, että hän oli jo käynyt huoneessamme - olihan hän vaihtanut kuitenkin roskikset. Lisäksi häntä ärsytti, kun huone on niin täynnä. Matkalaukkuja, lastenrattaat, kaksi matkasänkyä, koiran boksi, turvaistuimet.. Ja taisi siinä olla muutakin valittamisen aihetta hänen osaltaan. Kaikkea en ymmärtänyt, sillä kielitaito ei ollut ihan kohdillaan.. En jaksanut kuunnella - ja tyttöjäkin pelotti - ja siksi pyysin häntä poistumaan huoneestamme. No, hän ei todellakaan poistunut. Pyysin uudestaan, avasin oven, pyysin uudestaan. Ei mitään muuta reaktiota kuin ääni vaan kohosi ja hoki, että "nyt minä vaihdan nämä lakanat". Siinä vaiheessa alkoi savu nousta korvista ja sanoin, että "ei tarvitse vaihtaa, vaihdan itse. Ja haluan, että poistut NYT". Ei poistunut. Seuraavaksi otin likaisen lakanan sängystä ja heitin ovesta ulos käytävälle. Eipä silloinkaan poistunut vaan huusi edelleen, että "minä vaihdan nyt nämä lakanat". Ja jatkoi sanomalla, että "olen minäkin ihminen". No ai jaa.. Tulipa yllätyksenä. Hyvä etten tosiaan joutunut väkisin raahaamaan tätä ystävällishenkistä tätiä ulos huoneesta. Sain viimein hänet ulos, paiskasin oven kiinni ja soitin respaan. Kaksi tyyppiä tuli pahoittelemaan ja kertoi, että kyseinen siivooja oli poistunut työpaikaltaan vissiin saman tien. Että sellaista asiakaspalvelua. Myönnän, että itse en ole mikään rauhallinen viilipytty ja helposti kiehahtaa keitokset liedelle mutta tällä kertaa olin kyllä syytön selkkaukseen. Vieläkin on ihan epätodellinen olo, että tapahtuiko noin. IHAN OIKEASTI.


Seuraava päivitys sitten KIINASTA. Heipat vaan kaikille, me lähdetään kohta!

12.10.2012 Hei sitten koti, nähdään joskus!

Viimeinen viikko on ollut vähintäänkin hektinen. Koko elämä on nyt laatikoissa ja matkalaukuissa
ja kodille on jätetty hyvästit. Vietämme hotellissa viimeiset kaksi yötä ja yritän tässä saada lapsia nukahtamaan. Yksi itseasiassa nukkuu jo, mutta toinen ei. Se toinen huutaa haluavansa pois sängystä ja haluaa lähteä omaan kotiin. Ja tuo koirakin vaan ravaa levottomana ympäri huonetta.

Meidän rauhallinen hauvavauva on ollut viime ajat aika raskas. Se tuhoaa ja järsii kaikkea ja valvottaa meitä yöllä. Kai sekin on stressaantunut tästä hässäkästä ympärillä. Tytöt ovat nukkuneet myös huonosti ja siten äiti ja isi ovat väsyneitä. Päivisin tytöt ovat olleet tosi kiukkuisia, itkuisia ja takertuvia. Raasut. Alkaa varmaan kaikilla olla pinna kireällä.

V on nyt tekemässä lopputarkastusta kotona ja tuo samalla loputkin matkalaukut. Neljä isoa matkalaukkua, yksi iso putkikassi, tyttöjen turvaistuimet, neljä käsimatkatavaralaukkua, Villen läppärilaukku ja mun käsiveska - on siinä raahaamista. Niin ja ne lapset ja koira ja sen koiran boksi. Unohtamatta tyttöjen rattaita.

Vähän stressaa, mitä on unohdettu pakata mukaan ja mitä olemme unohtaneet tehdä. Ainakin pyörät jäivät pois muuttokuormasta. Koko ajan ilmaantuu kaikelaisia pieniä juttuja, jotka ovat vähän pielessä tai vaativat jonkinlaista reagointia. Eniten stressaa kuitenkin se, että Nasu on lähdössä huomenna. Tuntuisi turvallisemmalta olla samalla lennolla. Vaikka eipä siinä kovin paljoa olisi tehtävissä, kun koira matkustaa ruumassa, emmekä koiraa Kiinassa näe, kuin vasta karanteenin päätyttyä. Huolestuttaa, että jokin menee pieleen. Että se koira unohdetaan kentälle jonnekin tai joku idiootti päästää sen karkuun. Tai että koira sairastuu ja kukaan ei huolehdi siitä.. Palkkasimme koiran maahantuontiin avuksi pet relocation agentin. Ja hyvä niin. He vievät koiran rahtiterminaalista karanteeniin, me emme saisi sitä itse tehdä. He myös huolehtivat paperiasiat kuntoon ja tuovat koiran karanteenista kotiovelle. Maahantulosäännökset ovat Kiinassa myös koirille erittäin tarkkoja ja jos papereissa olisi jotain vialla, koira varmaan wokattaisiin ja turkista tehtäisiin kintaita.

Saimme Suomen ja Kiinan kulttuuri- ja mentaliteettieroista tällä viikolla taas hyvän muistutuksen. Käytimme Nasun kunnan eläinlääkärillä (yksityiset eläinlääkärit eivät kelpaa) terveystarkastuksessa, jotta saisimme koiralle tarvittavat terveys- ja rokotustodistukset. Olin ottanut mukaan listan kaikista tiedoista, jotka todistusten tulisi sisältää ja nämä tiedot todistuksiin kirjattiin. Skannasimme todistukset ja lähetimme agentille tarkastettavaksi. Ja bumeranginahan ne palasivat takaisin. Todistukset eivät kuulemma olleet riittävän hienoja / virallisen näköisiä. Sisällössä ei siis ollut mitään vikaan vaan ulkoasussa. Ja ulkoasusta voin sanoa sen verran, että se oli siisti ja niitä virallisia leimojakin oli lätkitty papereihin. Mutta ei se riittänyt. Tulliviranomaisille on kuulemma tärkeämpää se, miltä paperi NÄYTTÄÄ kuin se, mikä on SISÄLTÖ.  Yllätti ja ärsytti vaikka eihän tämä mikään uusi asia minulle ollutkaan. No, nyt pitäisi olla kaikki dokumentit kunnossa ja toivottavasti kaikki menee hyvin.

Odotin, että lähtö kodista olisi tehnyt jotenkin tosi tiukkaa. Mutta ei se tehnyt. Meillä oli varsinainen horror-aamu: piti pakata viimeiset tavarat ja siistiä kotia mutta tytöt sähelsivät, sotkivat, levittelivät tavaroita, riehuivat, kitisivät ja tappelivat niin paljon, että oli pakko vain päästä äkkiä pois. Olen odotellut milloin jännitys valtaisi mielen. Kaikenlaisia tunteita ja ajatuksia on toki pinnassa mutta ei se jännitys ole se päällimmäinen asia.. Ei ole vielä tullut edes äärimmäisen haikeaa oloa. Tai no, eilen tuli muutama kyynel vuodatettua, kun naapurin M täytyi hyvästellä. Meillä oli kyllä loistonaapurit! Ja olihan se eilen illalla ihana katsella, kun taloyhtiön neljä pikkutyttöä juoksivat kilpaa pitkin pihaa ja räkättivät. Voih. Ihanat pienet tytöt. <3 Silloin oli haikea olo. Ehkä se jännitys vielä jossain vaiheessa hiipii esille, tai sitten ei. Tytöt pitävät aika tarkkaan huolen siitä, ettei omia tunteita kovin tarkkaan ehdi ja jaksa analysoida. Siispä olen ennenkaikkea vain väsynyt ja poikki ja vähän stressaantunut. Niin ja tietenkin iloinen ja innostunut siitä, mitä kaikkea mielenkiintoista uusi seikkailu tuo eteen. Ihan kohta. Ylihuomenna jo.

2.10.2012 Itkua ja jätskiä

Tänään käytiin ottamassa viimeiset rokotukset muuttoa varten. Tytöille pistettiin kummallekin kolme piikkiä ja se ei ollut kivaa. Ei äidistä, ei tyttäristä. C pelkäsi kamalasti ja huuto ja itku oli melkoinen. Äidin sydän kyllä meinaa särkyä, kun toinen vaan itkee ja huutaa, että minä pelkään.. O tsemppasi taas ihan hirveästi. Kun piikki lähestyi, pieni kroppa jännittyi sylissä, ääni värisi ja viimeisen piikin kohdalla alkoi sitten myös se itku. Vielä nukkumaan mennessä C huusi ja itki ”ei lääkettä (rokotuksia), ei laastareita”. Viimeisten rokotusten kunniaksi kävimme kaikki yhdessä jätskillä, se taisi hieman parantaa mieltä.

30.9.2012 Vanha lähtee, uusi tulee tilalle

Tänään tasan kaksi viikkoa lähtöön. Sanotaan, että kyllä pienet lapset sopeutuvat muutoksiin helposti. Mutta ei se niin vaan mene. Paljon olemme viime päivinä keskustelleet tyttöjen kanssa siitä, minne äitin auto meni, minne keittiön pöytä ja sohvat hävisivät, miksi kaikki tavarat pakataan laatikoihin jne. Olivialle päivän vaikein hetki oli kun vuokralaiset tulivat hakemaan avaimia. Raasu vaan itki surkeana ja roikkui kaulassani. Lähdin päivällä viemään koiraa lenkille ja sanoin tytöille, että äiti menee nyt Nasun kanssa ulos ja isi jää teidän kanssa kotiin. C totesi siihen tyynesti, että ”äiti menee pois ja uusi tulee tilalle”.

Käytiin illalla metsässä kävelyllä tyttöjen ja Nasun kanssa. Pitkästä aikaa aurinkokin paistoi ja oli tosi ihana syksyinen ilta. Kamera oli mukana ja sain muutamia kuvia otettua. Niitä voi sitten Kiinassa katsella. Tytöt tykkäävät tosi paljon liikkua metsässä ja ihmetellä puita, sieniä ja sammalta. Siitä kaikesta ei pian enää pääsekään nauttimaan..

29.9.2012 Monen todellisuuden maa

Kaksi viikkoa ja yksi päivä lähtöön.. Eilen käytiin Kiinan suurlähetystössä jättämässä viisumihakemukset.  Suurlähetystön edessä istui kaksi Falun gongin jäsentä protestoimassa. Puihin oli viritetty isot plakaatit, missä pyydettiin lopettamaan kiduttaminen ja tappaminen. Ja oli niissä plakaateissa myös kuvia kidutetuista ja tapetuista ihmisistä. Hieman vaikeaa ajatella miten kaikkeen tuollaiseen suhtautuisi. Olen juuri muuttamassa maahan (ja innoissaan siitä), missä ihmisoikeuksia ja lehdistönvapautta ei ole. Ei ainakaan siinä mittakaavassa, kuin on täällä Suomessa tottunut.

 

Olen mietiskellyt kuinka paljon loppujen lopuksi kahdessa vuodessa voi Kiinasta, sen kulttuurista, kielistä ja ihmisestä realistisesti oppia. Aika vähän varmaan. Keskellä expatriaattien ghettoa ei paikallisia juurikaan näy ja kun on tuo kielimuurikin.. Kahden vuoden aikana en todennäköisesti opi tuntemaan kuin sen kiiltokuva-Kiinan. Koko totuus jäänee näkemättä ja kokematta.

26.9.2012 Mutkia matkassa ja logistisia haasteita

Kaikki ei todellakaan mene kuin Stromsössä ja pieniä ja suuria yllätyksiä (ei-niin-mukavia) putkahtelee esille jatkuvasti. Kuten se, että 11.10 lähtevään koneeseen (johon meille oli buukattu lennot) ei oteta koiria. No, olisivat sen tietenkin voineet Finnairilta kertoa, kun aiemmin olemme asiasta olleet yhteydessä. Monta kertaa. No, nyt lopulta on lennot varattu ja vahvistettu sunnuntaille 14.10. Nasu tosin lähtee jo päivää aiemmin. Ajateltiin, että on lähtöpäivänä sitten helpompaa, kun ei tarvitse koiran lähtöä hoitaa kaiken muun hässäkän keskellä. Finnair ei jostain syystä voi myydä koiran lentoa Kiinaan matkatavarana vaan Nasu menee rahtina. Rasittavaa, ärsyttävää ja kurjaa, sillä koira laatikoineen pitää viedä rahtiterminaaliin viimeistään viisi tuntia ennen koneen lähtöä. Ja jos jo silloin koiran joutuu jättämään, on ensin 5h lennon odottelua boksissa, siihen 9h lentoa päälle, lentokenttämuodollisuudet Kiinassa, kuljetus karanteeniin ja sitten joskus ehkä pois boksista vähän isompaan häkkiin seitsemäksi päiväksi.. L  Ei hyvä. Mutta eipä muuta vaihtoehtoa ollut. Kävi ilmi, ettei Hong Kongin koneisiin oteta koiria koskaan, eli karanteenia ei voi välttää..

Toinen yllätys oli se, että Kiinan (vai Shanghain?) tullilainsäädäntö on juuri muuttunut. Sen sijaan, että saisimme muuttokuorman kahdessa viikossa, joudummekin odottamaan sitä VIISI viikkoa. Siis TO-DEL-LA mahtavaa. Muutenkin on aika mielenkiintoista ollut oppia, mitä maahan saa tuoda. Kirjoja ei saa olla enempää kuin 50 kpl. Ne täytyy listata ja jollain tavalla perustella niiden maahantuonti. Kaikenlainen viihdekirjallisuus tuottaa vissiin hankaluuksia, niitä ei saisi olla kuormassa ollenkaan. Tyttöjen syöttötuolit ja autoistuimet voivat kuulemma myös tuottaa hankaluuksia tullissa.

Auto saatiin myytyä sunnuntaina ja ensi maanantaina Villen pitäisi palauttaa myös työsuhdeauto. Joku väliaikaisratkaisu täytyisi keksiä, sillä kaksi viikkoa ilman autoa juuri ennen muuttoa on vaan mahdoton yhtälö.  

Niin ja se uusi koti on nyt valittu: uusi kotimme tulee olemaan Shanghai Racquet Clubilla. Ei kaikista seksikkäin alue mutta lasten ja koiran kanssa toimivin ratkaisu. Keskustaan on matkaa mutta eipä sitä noiden lasten kanssa keskustaan voisi yksin lähteäkään. Haluaisin kyllä mutta ei ole realistinen ajatus. Palvelut ovat kuitenkin kohdallaan: uima-altaat sisällä ja ulkona, iso kuntosali, jumpat, tenniskentät, leikkipuistot lapsille, kansainväliset koulut lähellä jne. Tytöt ja Nasu varmasti viihtyvät. Ja ehkä sitten äitikin.  

20.9.2012 Normiarkea

Tänään kolme viikkoa lähtöön! Ville tuli eilen kotiin ja pitäisi päättää mikä koti valitaan. Ei ole yksinkertaisesti ollut vaan yhtään aikaa, kun eilen illalla oli Nasun trimmaus, tänään olin aamusta ystävän kanssa shoppailemassa ja lounaalla, iltapäivästä meillä oli vieraita, nyt illalla Nasun eläinlääkäri ja kohta pitäisi lähteä poistattamaan tekoripset.

Pakko hieman hehkuttaa kuinka eteviä meidän tytöt on. Ja anteeksi jo etukäteen - lasten pissakakka-touhut ei taida kiinnostaa ketään muita kuin lasten vanhempia.. Tämän tiedostaen haluan kuitenkin tuulettaa: C taitaa nyt viimein alkaa olla aikalailla päiväkuiva! Eihän tämä mitenkään aikaista ole tms mutta kun se pottailu on ollut niin hankalaa.. Vitsit miten reipas iso tyttö!

17.9.2012 Lähtöpäivä päätetty

Tänään päätimme, että lähtö on sitten 11.10. Eli kolme viikkoa ja kolme päivää ja sitten mennään! Aika hurjaa! Nyt ensimmäistä kertaa tuntuu, että jännittää.. Vaikka on koko ajan tiennyt, että todennäköisesti juuri tuolla viikolla lähdetään, asia konkretisoituu vasta nyt. Tajuaa, että ei näitä päiviä enää ole kovin montaa jäljellä. Olisi monta asiaa mitä haluaisi vielä tehdä ja ennen kaikkea monta ihmistä, joita haluaisi nähdä. Mutta kun on pakkaamista, asioiden järjestelyä, byrokratiaa.. että kaikkea ei vain ehdi.. Ja se tarkoittaa, että näille asioille, paikoille ja ihmisille täytyy jättää hyvästit mielessään. Ehkä se on helpompaakin, en ole koskaan ollut hyvä sanomaan heippa.

Miltähän se tuntuu, kun koko elämä on pian pakattu laatikoihin – ruskeisiin, mitkä menevät varastoon ja valkoisiin, mitkä lentävät perässämme Kiinaan? Miltähän se tuntuu, kun sulkee oven perässään ja lähtee, pois omasta kodista? Ja ennen kaikkea, miltähän se tuntuu meidän pienistä tytöistä? Heidän maailmassaan ei ole kuin tämä yksi koti, missä kaikki on tuttua ja turvallista. Kohta se selviää.

15.9.2012 Kun kaikkea ei voi saada

V on ollut nyt muutaman päivän Kiinassa ja kierteli tänään asuntoja. Osa asunnoista on kuulemma ihan superhienoja – sellaisia 5 tähden hotellin tasoisia – mutta ne sijaitsevat enemmän kaupunkialueella eikä puistoja lapsille ja koiralle ole kovin paljoa. Tai ainakaan kovin hyviä. Sitten on taas vähän vaatimattomampia asuntokomplekseja, joissa on mahtavat piha-alueet lasten leikkipaikkoineen, istutuksineen ja uima-altaineen. Luulen, että valitsemme jälkimmäisen vaikka se viiden tähden city-asunto houkutteleekin. Ja juuri siitä samasta syystä kun meille tuli farmariauto. Se on vaan niin kätevää lasten ja koirien kanssa.. Kätevää, helppoa mutta TODELLA tylsää. No, eipä näiden ipanoiden kanssa latte-äiti ole muutenkaan voinut olla. Tuskinpa se olisi yhtään helpompaa Kiinassakaan..

Tytöt on olleet hieman kipeitä ja kärttyisiä. Yskä, eilen annetut rokotukset ja molemmilla 4kpl puhkeavia poskihampaita tekevät elämästä vähän vaikeaa. Mummo oli auttelemassa eilen ja tänään mutta hankalaahan se on, kun ei saa edes kaataa O:lle maitoa mukiin tai nostaa housuja ylös pottailun jälkeen. Äiti sen olla pitää..

 

Kiukkuiset lapset nukahtivat tänään yöunille jo 18.50 eikä ollut mitään mahdollisuutta venyttää nukkumaanmenoa yhtään. Siispä äiskällä on tänään ”vapaailta”. Lasillinen punkkua ja pohdintaa mikä tämän kirjoittamisen idea on. Blogata, jotta tutut ihmiset voisivat käydä lukemassa kuulumisiamme? Mutta kiinnostaako muita kuin mummoja? Pitää päiväkirjaa ja taltioida kaikki tunnelmat ja kokemukset itselle? Ja mistä on tarkoitus kirjoittaa? Haluanko kirjoittaa kiiltokuvaelämästä vai olenko rehellinen ja kuinka rehellinen? Lähdetään nyt liikkeelle näin, ilman sen suurempaa pohdintaa ja katsotaan mihin se johtaa.. Mutta lupaan yhden asian: kiiltokuvatarinoita en aio kirjoittaa. Se ei ole mun juttu.

11.9 Hermojen menetystä ja piikkejä

Piti tänään olla sitten toinen rokotuskerta ja sitä varten ajoimme tyttöjen kanssa Hyvinkäälle. Olin valmistellut tyttöjä kovasti, sillä viime kerrasta oli jäänyt aika paha mieli. Tosi iloisena ja ylpeänä saavuin tyttöjen kanssa Mehiläiseen, kun olivat niin reippaina menossa ottamaan lisää ”lääkettä”. Kunnes sitten selvisi, että niitä prkleen rokotteita ei ole. Ei siis ollenkaan. Ei missään koko kaupungissa. Ja syynä kuulemma se, ettei niitä oltu toimitettu. Veikkaisin, että oli vaan unohdettu tilata.. Kilahdin aika totaalisesti, sillä ei ollut ihan helppoa suostutella ja rohkaista tyttöjä, pakata autoon aamulla ja ehtiä ajoissa paikalle. Eikä se ollut kuin yli kuukauden tiedossa, että olemme tulossa juuri tänä aamuna. No, eipä siitä kilahduksesta tietenkään muuta apua ollut kuin se, että sain päästellä vähän höyryjä. Ja ei kun perjantaina uusi yritys. Villekään ei ollut kovin innoissaan tästä mokasta – rokotuksia ei voi pistää kuin tietyllä aikataululla ja nyt sitten lähtö jälleen venyy muutamalla päivällä.   Muutama päivä sinne tai tänne – paitsi että meidän pitäisi olla siellä jo!

 

Onneksi ei ollut kuitenkaan ihan turha reissu, sillä saatiin samalla tehtyä mulle lääkärintarkastus terveystodistusta varten, se tarvitaan siis viisumihakemukseen. Neljä putkea otettiin verta, EKG mitattiin, joka paikkaa sörkittiin ja vastailin kaikenlaisiin kysymyksiin, kuten ”onko sinulla koskaan ollut ruttoa?” hmm… mä luulin, että ruttoa on viimeksi tavattu joskus keskiajalla.. ;D no, ei tämä kuitenkaan riitä vaan Kiinassa sitten sama uudestaan ja lisäksi vielä otetaan jotain röntgenkuvia ja varmaan kaikkea muuta kivaa. Onneksi tytöt säästyvät terveystarkastuksilta ja verikokeilta, kuusi rokotusta pistetään kuitenkin kaiken kaikkiaan ja se EI ole kivaa.    

10.9 Luopumista

Nyt se sitten tehtiin. Se päätös. Vaikka kuinka yritti löytää syitä miksi Uunon pitäisi lähteä mukaan, mitään muuta syytä ei oikein löytynyt kuin että ”haluaisimme”. Pakkohan sitä oli miettiä koiran etua ja se oli aika selvä asia tässä tapauksessa. Ei Uunoa ole luotu elämään sellaisessa kuumuudessa.. Vaikka päätös oli tavallaan selkeä, en pysty Uunoa ajattelemaan itkemättä ja siksi en myöskään aio asiasta enempää kirjoittaa. Paitsi vielä sen, että haluamme kyllä Uunon takaisin, kun Suomeen aikanaan palaamme. Nasu lähtee mukaan, sillä kyllä koiralapsenkin täytyy saada olla perheensä kanssa. Uuno on jo iso itsenäinen mies. nyyh.  Takaisin Uunon kyllä haluamme ja siitä syystä Nasu-parka joutui hieman kärsimään ja luopumaan miehuudestaan.  Saman katon alle ei herrat muuten varmaan mahtuisi parin vuoden päästä . Täällä se parka nyt törmäilee ympäriinsä tötterö päässään.

 

Viikonloppuna allekirjoitettiin myös vuokrasopimus vuokralaisten kanssa. Uskomme löytäneemme loistavat asukkaat ja toivottavasti oma intuitio ei ole tässä asiassa väärässä. Kyse on kuitenkin omasta kodista eikä mistään sijoitusasunnosta. Osa huonekaluista ja lampuistakin jää tänne, joten toivottavasti kaikki menee hyvin.  

2.9 Päätös, jota ei halua eikä voi tehdä

Meillä olisi nyt sitten mahdollisuus jättää Uuno koti-Suomeen.. hyvään paikkaan, sellaiseen, missä olisi varmasti paremmat oltavat kuin meillä Kiinassa.. mutta kun se on MEIDÄN koira, meidän ensimmäinen lapsi.. Tänään Ville vei Uunon viikoksi koeajalle ja todella pahalta tuntui. Mahdollistahan on, että Uuno ei tule enää koskaan takaisin.. En kestä. En halua ajatella koko asiaa. Miten tällaisen päätöksen voi tehdä?

30.8 Lähtövalmisteluja

Muutama viikko taas vaan hujahtanut, mihin lie.. Lähtöjärjestelyt etenevät vähitellen. Sohvat on myyty, samoin senkki makuuhuoneesta, tänään lähtee keittiöntuolit. Vaatteita olen vienyt UFFille ja kymmenisen laatikkoakin on pakattu. Niin ja ne uudet hienot rattaat tytöille ostettu.. Ärsyttää laittaa yli 800€ tässä vaiheessa uusiin rattaisiin, kun monessa tilanteessa pärjätään nykyisin jo ilman. Mutta eipä sinne miljoonakaupungin kaduille voi noita apinoita irtikään kai päästää eikä vierekkäin istuttavilla hyökkäysvaunuilla minnekään mahtuisi. Nyt on sitten hienot violetit peräkkäin istuttavat rattaat hankittu ja ihme kyllä ei tullut riitaa, kumpi istuu kummassa istuimessa. Eli C edessä, O takana. Muutenhan meillä ei tytöt ole tällä hetkellä juuri mistään samaa mieltä – meillä riidellään mm. siitä saako tanssia, laulaa tai onko aamu. Vuokralaiskandidaatteja on käynyt ja puhelin soinutkin ihan kiitettävästi. Eiköhän me hyvä vuokralainen saada. Ehkä. Toivottavasti. On tämä meidän koti kuitenkin eikä mikä tahansa asunto..

 

Ihmiset kyselee jännittääkö lähteminen. En mä osaa sanoa, ei oikeastaan. Ainakaan tällä hetkellä. tai sitten mä en vaan tajua mitä on tapahtumassa. Total denial? ;) Huomenna olis kulttuurivalmennus Villelle ja minulle, ehkä sitä sitten lähtö paremmin konkretisoituu..

13.8.2012 No turning back

                         

 V: Lähdetäänkö Kiinaan?

Minä: Päätä sinä.

V: No, lähdetäänkö?

Minä: Sano sinä!

V: Ei kun sinä?

Minä: No, lähdetään sitten, kai?

V: Laitanko nyt sen meilin, että lähdetään?

Minä: Jos haluat.

 

Että näinkin syvällinen keskustelu meillä käytiin, kun päätettiin tarttua meille tarjottuun mahdollisuuteen. Se siitä järkevästä päätöksenteosta sitten.. J Valmistelut aloitettiin jo tohinalla. Asunnon vuokrailmoitus on laitettu nettiin ja huomenna tulee jo ensimmäiset katsomaan meidän KOTIA! Apua.. Ville myös haki ison kasan pahvilaatikoita ja kuplamuovia ja minä peruin tarhapaikat, soittelin vakuutusyhtiöihin, Kelaan jnejnejne. Tytöillekin puhuttiin eilen nukkumaan mentäessä Kiinaan muuttamisesta. Kerroin tytöille, että ”Ajatelkaa miten kivaa, kun saadaan Kiinasta uusi hieno koti”. Ja Olivia vastasi siihen: ”Paha koti Kiinassa”. Kyllä se hieman pysäytti. Yritin siinä sitten sanoa, että ei se koti paha ole vaan hyvä ja hieno. Olivia tuumasi, että tämä koti on hyvä ja Kiinassa koti on paha. Voi raasua. En ajatellutkaan, että kaksivuotias kykenisi tuollaiseen ajatteluun. Aika usein varmaan aliarvioi näitä lapsia eikä ymmärrä, kuinka kehittynyttä ajattelu jo on.

11.8.2012 Ajoittaista stressiä ja stressittömyyttä

 

Hassua miten lungisti sitä osaa ottaa vaikka kohta elämä muuttuu kertaheitolla aika radikaalisti. Muuttaminen itsessään ei ahdista ja stressaa (vielä?) mutta se perhanan koirien karanteeni ja ne tuhat tsiljoonaa hoidettavaa asiaa. Ei muuten ole helppoa muuttaa Kiinaan, varsinkaan koirien kanssa. Täysin absurdia se karanteeni muuten.  Jos joku näkee sen verran vaivaa, että raahaa piskinsä Kiinaan saakka, se koira taitaa olla aika rakas ja oletettavasti hyvin hoidettu. Jos tauteja halutaan välttää, niin kannattaisi pikemminkin laittaa kaikki Kiinan koirat karanteeniin ja katsoa kuinka moni niistä läpäisee tarvittavat testit. Tuskin kovin moni. Eihän ne koirista mitään ymmärrä, syövät vaan ja tekevät rukkasia..

3.8.2012 Kippis iso Kiina!

 

No niin. Tästä päivästä voidaan aloittaa ainakin henkinen valmistautuminen uuteen elämään. Pian pakkaamme koko sirkuksen eli perheemme - johon kuuluu minä (äiti), isä V, kaksivuotiaat kaksostyttömme C ja O ja kaksi koiraa – ja muutamme kahdeksi vuodeksi Kiinaan, Shanghaihin.   

 

Tämä päivä on ratkaiseva, sillä saimme tänään vihdoinkin nähtäväksi ”PAKETIN”. Valitettavasti ja ONNEKSI olemme hyvin lähellä sitä, mitä toivoimme. Olo on kummallisen tyyni ja ainoa asia, mikä aiheuttaa ahdistusta tässä vaiheessa on meidän pojat, Uuno ja Nasu. Miten mä koskaan voi antaa niitä karanteeniviranomaisille viikoksi, Kiinassa???