Tapasin eilen leikkipuistossa ruotsalaisen naisen
pikkutyttönsä kanssa. He ovat asuneet täällä jo kuusi vuotta ja juuri jatkaneet
sopimusta vielä kolmella vuodella. Tämä äiti ei ole töissä ollenkaan, ei ole
ollut koko aikana. Heidän tyttönsä on 3,5-vuotias ja nyt puolipäiväisesti
päiväkodissa. He eivät itse asiassa asu meidän compoundissa vaan naapuri compoundissa,
mikä on aivan ökyhieno. Isoja kivitaloja omilla puutarhoilla. Meidän compaund on
siihen verrattuna kuulemma kuin joku pahamaineinen lähiö. Ja mielestäni tämäkin
ON hieno..
Mietiskelin itsekseni, kuinka tämä äiti jaksaa vielä kolme
vuotta tuollaista elämää. Kun lapsi on päiväkodissa, miten hän saa päivänsä
kulumaan? Kotityöt hoitaa ayi, puutarhan puutarhuri ja sitten vielä palvelemassa
oma autokuski. Laiskistuuko ihminen, kun ei itse tarvitse tehdä juuri mitään?
Ja kuinka pelottavaksi paluu kotimaahan muodostuu, kun yhtäkkiä kaikki
pitäisikin tehdä ihan itse? Onko paluu edes mahdollinen?
Täällä eläminen ja asuminen tuntuu jollain tapaa aika
valheelliselta ja epätodelliselta. Suorastaan absurdilta. Välillä tuntuu, että
eläisimme joidenkin toisten ihmisten elämää. Sillä eihän meidän elämä oikeasti
ole tällaista! Suomessa me olemme ihan normaali perhe, jolla on ihan
normaalisti (eli paljon) asuntovelkaa. Me
käymme töissä, siivoamme, pesemme pyykkiä ja ajamme Citymarketiin
ruokaostoksille. Ei meillä ole kotiapulaisia tai autokuskeja. Mutta sen aikaa
kun olemme täällä, me olemme rikkaita. Ainakin keskimääräiseen kiinalaiseen
verrattuna. Täällä meidän normaali perheemme asuu siis asunnossa, jossa
lapsiemme huone on isompi kuin ayimme koko koti. Mietin vain, että jos tässä tavallaan
valheellisessa todellisuudessa eläisi yhdeksän vuotta, tulisiko tästä ”totta”?
Ja alkaisiko ajatus elämästä ilman palvelijoita ja uima-altaita tuntumaan
absurdilta?
Olemme siis rikkaita keskimääräiseen kiinalaiseen
verrattuna. Mutta kiinalaisiin rikkaisiin verrattuna me olemme varmaankin
köyhiä. Kiina on äärimmäisyyksien maa myös tässä mielessä, tuloerot ovat aivan
käsittämättömät. Ei meillä koskaan olisi
varaa asua täällä ydinkeskustan parhailla alueilla. En edes tiedä millaisia vuokrat
siellä ovat mutta varmasti aivan pöyristyttävät. Todella rikkaita ei tästä
kaupungista puutu, sen näkee myös monien ostoskeskusten ja ostoskatujen liikkeistä.
Niihin putiikkeihin minulla ei ole mitään asiaa.
Olenko siis rikas, köyhä, keskituloinen ja keneen itseäni
vertaisin? En osaa luokitella itseäni oikein mihinkään lokeroon. Rikkaus ja
köyhyys on niin suhteellista. Ja Suomeen palatessa minä olen itse asiassa aika köyhä.
Olen työtön (kunnes uusi työ löytyy) enkä saa edes ansiosidonnaista
työttömyyskorvausta. ”Rikkaus” Kiinassa on siis hyvinkin valheellista.
Täällä taas vakkarikommentaattorisi ja lukijafanisi!
VastaaPoistaViisaita ajatuksia, Sanna! Ja varmasti totuuden siemenen sisäältäviä.
Tuo asia, josta puhuit, miten ihminen nopeasti voi tottua sellaiseen elämään, ettei itse tarvitse tehdä mitään... hmmm.
Olemme nähneet siitä esimerkkejä lähipiirissämme ja vähän kauempanakin, useita. Osa tuollaisista perheistä "ajautuu" kierteeseen, että palataan Suomeen, mutta ei osatakaan olla täällä, koska arki on niin tavallista / tylsää/ rankkaa/ ei-ylellistä... Siis muutetaan (yleensä) miehen työn perässä taas ulkomaille, tullaan hetkeksi takaisin, lopullisesti, mutta taas lähdetään hetken päästä. Juurettomuutta.
Tai sitten palataan oikeasti Suomeen, mutta se kotona ollut osapuoli on niin tottunut siihen ylelliseen elämään (ja puolisokin toivottavasti saanut niin korkapalkkaisen duunin Suomessa), että hän jää kotiin, kun ei oikein löydy sitä omaa työtä Suomesta. Ja kotiin palkataan täälläkin ne au-pairit (autonkuljetustaidolla), siivoojat ym. Ei niin ylellistä, mutta sopivaa Suomen malliin. Ja se kotona oleva puuhailee erilaisia asioita, jotka pitävät kiireisenä, ainakin näyttää siltä.
En kuitenkaan mitenkään oikein jaksa uskoa, että tämä olisi sinun / teidän perheen kohtalo, kun jo nyt parin viikon jälkeen pohdit asiaa tuolta kantilta, mitä luin. :)
Pidä kiinni omista urahaaveistasi, kouluttaudu siellä lisää (avoimen yliopiston kautta?) ja jatkat sitten Suomeen palattuasi omaakin uraasi!
Mielenkiintoista pohdiskelua. Sitä todella katsoo asioita maailmalta käsin niin eri vinkkelistä. Suomi on kyllä niin tasa-arvoinen maa kuin maa ikinä voi olla. Tuli taas oma Hong Kongin reissu mieleen, jossa ihmiset jonottivat luxus liikkeisiin päästäkseen. Rikkailla siellä on todella millä mällätä. Meiltä töistä porukkaa reissaa aktiivisesti Kiinassa ja juuri lounaalla puhuttiin siitä kuinka ahtaasti siellä ihan keskiluokkakin asuu.
VastaaPoistaMun appivanhemmat on asuneet viitisen vuotta Etelä-Amerikassa, jossa heillä myös autokuskit ja sisäkkö jne. Ovat kuitenkin sellaisia ihmisiä, että eivät kotimaahan palatessa kaipaa tuollaista "luxusta". Se vaan kuuluu maan tapaan, että itse ei tarvitse ihan kaikkea tehdä. En mäkään näe, että se istuisit siellä muutaman vuoden päästä laiskana ja toimettomana. Se Ruotsalainen nainen oli todennäköisesti jo alunalkajaan sellainen ihminen, että tykkää ottaa lungisti :) Ei se kaikille ihmisille sovi.
Vaikka ayi Kiinassa asuessa välttämättömältä ja äärettömän mukavalta tuntuikin, en ole kodinhoitajaa juuri Suomessa kaivannut. Nautin omasta rauhasta ja siitä, että saan tehdä asiat kuten haluan eikä tarvitse taistella kulttuurien välisten erojen kanssa. Toki, jos joku kävisi täällä siivoamassa edes kerran viikossa, ottaisin sen ilolla vastaan mutta resurssit kotiäitinä siivousavun palkkaamiseen ovat olemattomat :) Itsellä viihtymiseen auttoivat pienet lapset, olisin ollut Suomessakin kotona. Kiinassa ayi oli tukiverkosto sukulaisten puuttuessa ja antoi hieman omaakin aikaa.
VastaaPoista