Alamäessä

Ennen muuttoa kävimme V:n kanssa firman järjestämässä lähtövalmennuksessa. Sen tarkoituksena oli valmistella meitä ulkomaankomennukseen, auttaa ymmärtämään mitä meillä on edessä sekä täällä Kiinassa että sitten aikanaan, kun palaamme koti-Suomeen. Konsultti kertoi, että sopeutuminen uuteen kulttuuriin etenee siten, että ensimmäiset pari kuukautta menee ihastellessa ja ihmetellessä. Kaikki tuntuu niin hienolta ja eksoottiselta. Sitten iskee "todellisuus" ja alkaa alamäki. Kaikki ei olekaan enää niin hienoa ja upeaa, ärsytyskynnys madaltuu ja kaikki on huonosti ja väärin. Aallonpohja saavutetaan yleensä puolen vuoden paikkeilla ja sen jälkeen alkaa kipuaminen hitaasti kohti parempia fiiliksiä, erilaisuuden hyväksymistä ja todellista sopeutumista.

Nyt kun olemme olleet täällä vajaa kolme kuukautta, me olemme käyrällä menossa vakaasti alaspäin. Omissa tai V:kään fiiliksissä en alamäen alkamista ole tosin vielä huomannut. Toki tietyt asiat ärsyttävät ja kiukuttavat mutta niinhän se on ollut Suomessakin. Eihän sielläkään kaikki mene aina suunnitellusti, ihan putkeen. Ja onhan Suomessakin niitä huonoja päiviä itse kullakin. Kuopan pohjalle on toki matkaa vielä kolmisen kuukautta, eli kyllä tässä ehtii vielä ahdistua. Mielenkiintoista nähdä kuinka käy. Huhtikuussa sitten ollaan pohjalukemissa, sitä odotellessa.

Yksi asia, mikä meitä kumpaakin täällä ihmetyttää ja ärsyttääkin, on ihmisten tungeksiminen joka paikassa. Kiinalaiset eivät jonota kuten suomalaiset, kiltisti, pitäen riittävän ja kohteliaan etäisyyden edellä olevaan. Jos jätät täällä välin, joku tunkee siihen rakoon takuuvarmasti. Kiinalaiset tykkäävät jostain syystä myös ajella hisseillä. Ostoskeskusten hissit ovat aivan täyteen sullottuina kiinalaisia, samalla kun liukuportaat rullaavat tyhjinä. He odottavat jopa mieluummin seuraavaa (täpötäyttä) hissiä, kuin että lähtisivät portaisiin. Itse menisin mielelläni liukuportailla, kun sitä tilaakin olisi, mutta lastenrattaiden kanssa se on aika vaarallinen vaihtoehto. Siispä meidän täytyy yrittää ahtautua tuplavankkureilla täpötäysiin hisseihin. Se ei ole helppoa, kun rattaiden molemmilta puolilta ryntää väkeä jo valmiiksi täysiin hisseihin, heti kun ovi avautuu. Olemme ihmetelleet myös ruokakauppojen hedelmä- ja vihannesosastojen kaoottisuutta. Samaa vihannesta löytyy esimerkiksi Carrefourista kolmesta eri paikasta ja kaikki tuotteet ovat muutenkin esillä hyvin sekavasti ja epäloogisesti (tai sitten me emme vielä vain ymmärrä kiinalaista logiikkaa). Mutta ärsyttävintä vaihe on kuitenkin punnitseminen. Sitä et todellakaan tee itse, vaan keskellä hevi-osastoa on YKSI punnituspiste, jossa työskentelee yksi, tai maksimissaan kaksi punnitsijaa. Tämän tiskin ympärillä käy melkoinen kuhina ja hyörinä, kun ihmiset kantavat ostoksiaan punnittaviksi ja tukkivat kärryillään kaikki kulkuväylät. Voisi ajatella, että asian voisi hoitaa tehokkaamminkin. Jos niitä punnituspisteitä olisi vaikka kaksi tai jos punnitsijoita olisi enemmän..? Miettiessäni tätä asiaa tulin sitten siihen tulokseen, että kiinalaisten mielestä tämä on ilmeisestikin toimiva ja hyvä ratkaisu. Heitä se ruuhka, tunkeminen ja änkeminen ei ahdista millään tavalla. Se on normaalia. He eivät ahdistu siitä, että joku tulee "iholle". Ja onhan se aika hyvä asia - miljardin asukkaan valtiossa väkisinkin ihmiset kohtaavat, törmäävät ja tunkevat. Eikä 23 miljoonan asukkaan Shanghaissa voi mitenkään riittää julkisilla paikoilla kovin paljoa henkilökohtaista tilaa jokaiselle. Ahtauteen on vaan sopeuduttava.